Uudet Kesomaat

Edellisille Kesomaa-valjaille kävi hassusti ja Mäykynen on siitä lähtien ulkoillut Joket niskassa. Nyt rinnanympärystä on kuitenkin kertynyt niin paljon, että uudet valjaat oli pakko hankkia. Akuutin valjastarpeen ja Faunattaren suppeahkon valjasvalikoiman vuoksi henkilökunta päätyi jälleen Kesomaihin, vaikka niiden käyttäytyminen nopeissa nykäyksissä tunnetaan. Väriksi valittiin kevään uusi muotisävy — musta.

Luotamme tällä kertaa siihen, että M-kokoinen valjas on pentukokoa kestävämpi. Niittirakenteesta johtuvaa mahdollista kestävyysongelmaa lukuun ottamatta Kesomaissa on kaikki kohdallaan. Erityinen etu Jokkeen verrattuna ovat oikeat säätösoljet, joiden kireyden voi valita sen sijaan, että valjas venyisi automaattisesti ääriasentoon kymmenen minuutin käytön jälkeen. Pikalukotkin ovat isommat ja paremmat ja ne asettuvat mukavasti kissan selkäpuolelle helposti saataville. Pieni miinus on annettava säädettävien remmien vapaista päistä, jotka melkein mahtuvat selkäpuolen remmin lenkeistä läpi, niin kuin ne on kuvassa pujotettu. Pujottaminen vaati aika paljon voimaa ja nahka niittien ympärillä rätisi huolestuttavasti. Toisaalta on vaikea kuvitella, että remmien päiden olisi tarkoitus roikkua vapaina. Valokuvaajan sydäntä lämmittää, että valjaissa ei ole heijastimia, jolloin kissasta voi ottaa kuvia myös salamavalon kanssa. Turvallisuuden kannalta heijastimet toki olisivat plussaa varsinkin nyt pimeään talviaikaan.

Herra Mäykynen ei huomannut pukineessaan mitään eroa edelliseen verrattuna, ja valjaat selvisivät kunnialla ensimmäisestä käyttökerrastaan.

Seuraavaksi Mäykynen tarvitsisi ulkoiluja varten takin, sillä jo nollakeli aiheuttaa pienoista turkin pörhistelyä. Hyvin herra silti ulkona viihtyy, mutta ainakin henkilökunnan mieli olisi lämpimämpi, jos Mäykynen olisi sopivasti vaatetettu. Takin etsintä on jo aloitettu, mutta toistaiseksi heikoin tuloksin. Koirien takkien rinnanympärys on aivan liian suuri Mäykyselle. Toki voisi ostaa minitakin, joka olisi rinnanympärykseltään sopiva, mutta tällaisessa mallissa selkäkappaleen pituus yltäisi vain noin puoleen väliin selkää. Näppärä tekisi takin itse, mutta henkilökunnan ompelutaidot ovat sen verran ruosteessa, että käyttökelpoinen takki olisi valmis todennäköisesti aikaisintaan ensi talvena. Mittatilaustakkiakin yritettiin jo tilata eräältä sellaisia valmistavalta koiravaatettamolta, mutta huonoin tuloksin: valmistaminen mahdotonta, koska heillä ei ole kaavoja kissojen takille. Henkilökunta jäi kyllä miettimään, onnistuisiko takin tilaaminen, jos vain lähettäisi nuo samat mitat, mutta ilmoittaisi takin tulevan sekarotuiselle koiralle.

Hiekkavallankumous

Jo ennen kuin tenava-Mäykynen muutti Helsinkiin, oli henkilökunnalla visio hiekkalaatikosta, jossa käytettäisiin puupohjaista Öko Plus -hiekkaa. Mäykynen muutti taloon ja puuhuussi tuntui toimivan hyvin. Sitten tulivat aivastelut. Vessakäynnin jälkeen pikkuherra Mäykynen usein aivasti kerran tai kaksi. Seuraavaksi henkilökunnalla meni hermo ympäri kämppää leviävään puupuruun ja uhka puupölykeuhkostakin hiukan pelotti vessalaatikkoa siivotessa. Öko sai väistyä ja tilalle hankittiin väliaikaisratkaisuksi Super Carino -hiekkaa, jota Mäykynen oli syntymäkodissaan tottunut käyttämään.

Super Carinokin levisi pitkin lattioita, pölisi ja alkoi mielestämme haiskahtaa jo parin viikon käytön jälkeen, joten väliaikaisratkaisusta siirryttiin Cat's Best Nature Gold -minipelletteihin, joita oli nähty joillain keskustelupalstoilla kehuttavan. Minipelletithän ovat Ökon kookkaampi formaatti, mutta pelletti-nimestään huolimatta paakkuuntuvat kuten hiekkakin. Pitkään kaikki olivat pääosin tyytyväisiä. Toki minipelletitkin levisivät, mutta huomattavasti vähemmän kuin edeltäjänsä. Pölykin oli ongelma muutamien viikkojen käytön jälkeen, mutta kun nenää alkoi liikaa kutittaa, vaihdettiin vessapurut uusiin. Lisäksi vessalaatikosta päätettiin poistaa kattokuomu, jotta Mäykynen ei joutuisi oleskelemaan suljetussa tilassa kuopimisen aiheuttaman pölypilven kanssa.

Sitten alkoi herra Mäykysen vessakapina. Kuten aikaisemmin on todettu, herra ei ole ikinä pitänyt juomakupissaan olevaa vettä juomakelpoisena. Yhden työpäivän jälkeen kupin sisältö oli kuitenkin kellastunut. Herra Mäykynen oli saanut loisto-oivalluksen: vesiklosetti! Juomakuppikäyntejä alkoi sittemmin tulla säännöllisen epäsäännöllisesti. Henkilökunta ei tiennyt, oliko kyseessä protestointi epäkelpoa juomalähdettä vai vessaa kohtaan, vai kenties jonkinlainen pissavaiva. Pissailu oli kuitenkin muuten normaalia, joten epäilykset kohdistuivat vessan suuntaan.

Noin kuukausi sitten päätettiin kokeilla mikrohiekkaa ja vessa täytettiin Odour Busterilla. Voi sitä ihanuutta! Herra Mäykynen sukelteli pehmeässä hiekassa, kuopi ja pomppi sydämensä kyllyydestä. Henkilökunta ei ollut aivan yhtä varauksettoman ihastunut. Pian puolet hiekasta oli laatikon ulkopuolella ja koko kämpän lattiat hiekkakuorrutuksen peitossa. Odour Buster ei mainittavasti pölyä, joten kansikuomu päätettiin palauttaa paikalleen. Silti hiekkaa kinostui komeat kasat oviaukon heilurioven eteen jokaisen vessakäynnin yhteydessä.

Mäykysen vessakäytös on sittemmin onneksi hiukan rauhoittunut eikä vessabileitä pidetä entiseen malliin, joten nykyään suurin osa hiekoistakin pysyy laatikossa. Lisäksi Odour Buster pysyy ihailtavan pölyttömänä ja hajuttomana, joten toistaiseksi kaikki taitavat taas olla tyytyväisiä.

Joulukukkadilemma

Aikana ennen Mäykystä joulukukkina oli tuuheita joulutähtiä ja komeita amarylliksiä. Tänä vuonna kukkien hankinta ei ollut yhtä yksinkertaista, koska suurin osa perinteisistä joulukukista kuuluu kastiin "myrkyllinen". Ei kukka tietenkään katsojaa tapa, mutta puutarhuri Mäykynen haluaa usein tutustua kasveihin hyvin kokonaisvaltaisesti, jolloin käytössä on näkö- ja hajuaistien lisäksi myös makuaisti. Niinpä ennen kukkakauppavisiittiä tutustuimme Myrkytystietokeskuksen kasviluetteloon.

Myrkyttömien joulukukkien listalta puuttuvat kaikki näyttävimmät joulukasvit ja lisäksi lista on masentavan lyhyt. Siksi tätä joulua koristamassa onkin ollut vain tulilatva ja lamosalal. Positiivista kyllä, molemmat ovat ainakin tähän asti säästyneet pureskelulta. Ehkä niiden maistelu ei ole erityisen houkuttelevaa, koska se on melkeinpä sallittua — siis suorastaan tylsää. Saattaa olla, että ensi jouluna olemme jo rohkeampia ja hankimme myös joulutähden, sillä se on vain lievästi myrkyllinen eikä oireiden pitäisi olla ärsytysoireita kummempia. Jouluruusu ja muutkin vaarallisesti myrkylliset kasvit pysyvät kuitenkin jatkossakin ei-listalla, sillä henkilökunnan joulunvietto ei ole kovin rentoa, jos yhtä rehua pitää koko ajan valvoa. Naapuripihan marjakuusikin meillä aina kierretään ulkolenkeillä kaukaa, vaikka se jotenkin kummasti vetää herra Mäykystä puoleensa. Vaarallinen ja vauhdikas elämä kiehtoo herraa ajoittain hiukan liikaa.

Herra Mäykysellä on myös ihan ikioma joulukasvi. Mäykysen rehu ei ole kuitenkaan kukkakaupasta, vaan ruokakaupan yrttiosastolta. Henkilökunta oli hiukan hidas, eikä tajunnut aloittaa ruohon viljelyä ajoissa, joten Mäykysen joulupöytään ostettiin valmis vehnänorasruukku. Mäykyselle einesruoho on onneksi kelvannut hyvin ja herra on käynyt maistelemassa vehnää ahkerasti. Ulkona ruohonkorret ovat jo sen verran kellastuneita ja jäisiä, että sisäruoho selvästi ilahduttaa.

Joululahjavalvojaiset

Herra Mäykynen ja henkilökunta kävivät viettämässä jouluaattoa sukulaisten luona. Onneksi tontut olivat osanneet toimittaa lahjalähetyksen oikeaan osoitteeseen.

Vielä aatonaattoiltana henkilökunta uhkaili, ettei verhoissa roikkuva tuhma herra Mäykynen välttämättä saisi ollenkaan lahjoja. Joulupukki apulaisineen oli kuitenkin ollut anteliaalla tuulella ja paketteja kertyi hurmaavalle herralle kasoittain. Joulahjaperinnettä tuntematon Joonas oli lähinnä ihmeissään eteensä kannetuista käärepapereista.

Lahjapapereissa seikkailu oli jännää.

Joulun paras lahja oli musta rapiseva peltohiiri, jota Mäykynen kanniskeli ympäriinsä. Lahjaksi tuli myös valkoinen ja harmaa hiiri, mutta jostain syystä musta oli ehdoton suosikki. Välillä herra kyllä yritti leikkiä muillakin hiirillä, mutta hiukan kehnoin tuloksin, koska mustaa hiirtä ei voinut pudottaa suusta ja kaksi hiirtä ei oikein samanaikaisesti mahtunut hampaiden väliin. Taustalla näkyy lahjaksi saatu Clipper-kantokoppa, joka Joonasta ei kyllä mainittavasti kiinnostanut.

Jännintä koko joulussa taisi kuitenkin olla mystinen punainen piste. Kesken lahjojen availun punainen täplä alkoi viuhua lattialla. Mäykysen hiirileikit keskeytyivät, kun sen piti ryntäillä pisteen perässä. Hetken kuluttua, kun Mäykynen oli juossut itsensä lähes näännyksiin, piste kuitenkin katosi yhtä mystisesti kuin oli tullutkin. Joulun taikaa vai olikohan asialla jotain tekemistä eräästä paketistä löytyneen laser-osoittimen kanssa?

Loppuillasta herra Mäykynen oli jo sen verran väsähtänyt, että seuraili tilannetta sohvan selkämyksellä loikoillen. Taisi olla rankka joulu, sillä kotiin päästyään herra painui suoraan viettämään hyvin ansaittuja joululahjanukkujaisia.

Rauhallista joulua

Herra Mäykynen ja henkilökunta toivottavat kaikille rauhallista joulua.

Kylpylä vesiliukumäellä

Herra Mäykynen sai pikkujoululahjaksi Petmate juoma-automaatin. Niin, joulu ei tosiaan ole vielä, mutta ainakin kaikilla muilla on jo oma juoma-automaatti, joten täytyihän Joonaksenkin sellainen saada nyt eikä kahdeskymmenesneljäs päivä. Juoma-automaatti tilattiin Zooplussasta ja ihme kyllä, se ja muutkin pakkauksen tavarat saapuivat perille täysin moitteettomassa kunnossa. Etukäteisvertailua tehtiin Petmaten, Drinkwellin ja Catitin automaattien välillä, mutta kaikilla tuntui olevan kannattajansa ja lopulta Petmateen päädyttiin lähinnä, koska se miellytti eniten henkilökunnan silmää katalogikuvassa.

Juoma-automaatti hankittiin, koska herra Mäykynen ei pidä kulhossa seisonutta vettä juomakelpoisena. Mäykysen mielestä kelvollisia juomapaikkoja ovat ainoastaan vesihana ja ulkona olevat kuralätäköt. Jälkimmäisissä vesi on toki seisonutta, mutta ilmeisesti herra arvostaa niiden sisältämiä terveellisiä mineraaleja ja humusaineita.

Mäykynen oli heti hyvin innoissaan uudesta juoma-automaatista. Ensimmäiseksi insinööri Mäykynen tutustui laitteen toimintaan. Vesikaukalon pohjanurkkaan on laitettu valkoinen säätöruuvi, jolla automaatin vedenvirtaus voidaan säätää sopivaksi. Herra Mäykynen ei suoraan osannut päättää, mikä virtausnopeus olisi mukavin, vaan käänteli nuppia edes takaisin. Virtausmekaniikka on Mäykyselle toki tuttua jo akvaarionvalvontatehtävistä, mutta tämä laite mahdollisti aivan uudenlaiset tutkimukset ja pelkästään nuppia vääntämällä! Vesi pulppusi välillä kovaa ja seuraavassa hetkessä noru oli hyvin hiljainen.

Kun virtaustestit oli menestyksekkäästi suoritettu, siirtyi insinööri Mäykynen selvittämään laitteen toimintaperiaatetta. Vesinoron virtausaukko oli juuri loistavan kokoinen. Siitä sai kätevästi tungettua tassun sisään ja seurauksena oli mukava piristävä vedenroskunta! Kun aukkoa aikansa tassutteli, niin vesisäiliön kansi lähti paikaltaan ja vettä pääsi tarkastelemaan suoraan säiliöstä. Kun laite oli vihdoin saatu perustellisesti tarkastettua, oli koekäytön aika. Herra Mäykynen asteli juomakaukaloon tassupesulle. Seurasi innokasta läträystä ja loiskuttelua sillä täytyyhän koti-spasta ottaa kaikki ilo irti. Juomaan herra ei kuitenkaan vielä innostunut, vaikka onko se nyt mikään ihmekään. Vai juoko joku muka kylpylöissä altaista?

Käyttöönottotestauksen perusteella henkilökunta arvioi, että laite voi olla käytössä juuri sen ajan, kun henkilökunta jaksaa seistä vieressä valvomassa. Ei toivoakaan, että laite voisi olla päällä öisin saatika sitten että Mäykynen voisi jäädä kotiin yksin automaatin kanssa. Seurauksena saattaisi olla ajan myötä vesivahinko ja pahimmassa tapauksessa tulipalo, koska käyttöohjeen mukaan laiteen moottori ei saa olla päällä, jos automaatissa ei ole riittävästi vettä. Mitään veden loppumiseen reagoivaa virran automaattikatkaisua härvelissä ei tietenkään ole, ja henkilökunta epäilee, ettei vesi todennäköisesti riittäisi kuin ensimmäisen puolen tunnin lutraukseen.

Herra Mäykynen antaa Petmate juoma-automaatille täydet viisi tähteä. Parempaa lemmikin kaveria ei olekaan. Sen sunnittelija on todella tiennyt, mitä pieni bengalipoika on aina halunnut!

Kääryle

Viikon juuri sulkeutuvassa kissakuvahasteessa keräillään kuvia kääryleistä, joten tässä vielä nuoresta herra Mäykysestäkin sellainen joukon jatkoksi. Tämän kuvan ottohetkellä Joonas oli ollut uudessa kodissaan muutaman tunnin ja väsähtänyt sängylle tutustuttuaan ensin ihmeissään uusiin paikkoihin.

Tavoitteet pilvissä?

Herra Mäykynen on aina tavoitellut korkeuksia, mutta toistaiseksi asunnossa on ollut kaksi paikkaa, joista herra on joutunut vain haaveilemaan: kirjahylly ja vaatekaappi. Eilen illalla Joonas päätti toteuttaa pitkäaikaisen unelmansa ja käydä kurkkaamassa, miltä maailma näyttäisi vaatekaapin päältä. Hiukan epäröintiä ja sen jälkeen täysin virheetön loikkasuoritus yöpöydältä kaapin päälle. Ehkä Mäykysen hienoiseksi pettymykseksi sieltä löytyi lähinnä pölyä.

Tänä aamuna aamupalan jälkeen herra Mäykynen katseli yläilmoihin olohuoneen lipaston päällä. Jälleen epäröintiä, mutta sitten hieno hyppy kirjahyllyn reunalle. Uusi hyppyennätys: 0,52 m eteen- ja 1,17 m ylöspäin. Kirjahyllyn päältä sitten jo löytyikin kaikenlaista mielenkiintoista. Vaviskaa maljakot! Henkilökunta yrittää nyt kuumeisesti miettiä jälleensijoituspaikkaa erinäisille lasiesineille, jotka ovat olleet turvassa kirjahyllyn päällä.

Aivan ongelmattomia herra Mäykysen hypyt eivät vielä ole, sillä herra ei ilmeisesti toistaiseksi ole keksinyt, miten päästä yläilmoista takaisin lattiatasoon. Tai onhan pulma oikeastaan ratkaistu – muutama mäykynä ja henkilökunnan hissi noutaa Mäykysen.

Ihan kuin kirjahyllyn pehmolelurivistö näyttäisi jotenkin erilaiselta kuin ennen.

Lisäys 9.12: Ongelma ratkaistu. Illalla Mäykynen kipusi kirjahyllyn päälle nukkumaan ja oli aamuun mennessä selvinnyt itsenäisesti myös alas. Kirjahyllyn päällystä näyttää olevan uusi suosikkipaikka. Sieltä herra nytkin tarkkailee, että blogi päivitetään ajantasalle. Eihän nyt sovi, että lukijat virheellisesti kuvittelevat herran olevan niin onneton, että kulku sujuu vain toiseen suuntaan.

Itsenäisyyspäivän ulkoilu

Lenkki alkoi tavalliseen tapaan pihapuiden lintujen ja oravien vaaninnalla, mutta juhlapaisti jäi valitettavasti saamatta. Huonosta metsästysonnestaan Mäykynen syyttää flexiä ja perässä rymistelevää henkilökuntaa, joka ei näytä tajuavan edes saalistuksen alkeita. Herra Mäykynen pelkää, että joutuu henkilökunnan perehtymättömyyden vuoksi siirtymään vielä kokonaan vegaaniksi.



Tänään tuntui olevan vilkas ulkoilupäivä ja reitin varrella tuli vastaan monenmoista tallajaa. Rotua kyseltiin, silityshalukkaita oli ja muutama koirakin tavattiin. Haastetta riitti, kun parhaimmillaan piti pitää loitolla kahden karvaturkin ihailijalauma.



Varsinkin ranskalaissyntyinen Mäykysen ikätoveri, kahdeksankuinen ranskanbulldoggi, yritti innolla tehdä lähempää tuttavuutta Joonaksen kanssa. Kun pieni vihjailu ei riittänyt, herra Mäykynen joutui hyvin selvällä elekielellä kertomaan mielipiteensä ranskalaisista poskisuudelmista. Turha yrittää olla liian tuttavallinen. Täällä metsien keskellä on tapana pitää hiukan välimatkaa.


Lopulta ihailijakerho ymmärsi jättää Mäykysen rauhaan. Herra Mäykynen puolestaan tähyilee jo uusia haasteita.