Tavallinen sunnuntai???

Megamoka! Henkilökunta on vain hihkunut Ellin näyttelymenestystä ja unohtanut Mäykysen herran omassa blogissaan. Eikä kyseessä ole tavallinen huolimattomuus, vaan vakava merkkipäiväunohdus.

Herra Mäykynen on saavuttanut tänään kunnoitettavan kahden vuoden iän! Naapurusto on sentään ollut paremmin kunnostautunutta, sillä heti aamusta alkaen on ovella juossut lapsia tuomassa herralle sulkaviuhkoja. Niitä on ollut kiva tassutella, vaikka Elli onkin ollut lahjuksista vielä Mäykystä enemmän haltioissaan. Mutta Mäykynen onkin valmis vaihtamaan pajuhuiskat Ellin uuteen Kickeroo-leluun. Onhan Mäykysellä omakin, mutta se on jo vanha ja kulunut eikä sitä enää viisi potkiskella. Uusi on sen sijaan ihan loistava.

Ulkonakin on käyty, joten oikeastaan Mäykysen merkkipäivä on kulunut ihan mukavissa merkeissä. Tosin pihalla oli vähän outoa, kun noidat kävivät silittämässä ja sen jälkeen joku täti tuli kyselemään, onko Mäykynen noidan kissa. Seuraava vastaantulija olikin sitten paremmin perillä maailman menosta ja tiedusteli onko Mäykynen bengali. Harvinaislaatuista valistuneisuutta, vaikka samaa Mäykynen ei menisi sanomaan kyselijän villakoirasta, joka koiramaiseen tapaan yritti tehdä tuttavuutta aivan yli-innokkaasti. Liian lähelle tulevat fanit saavat armotta tassusta, kuten tässäkin tapauksessa meinasi käydä. Loppulenkki menikin sitten jo rauhallisemmin ja Espoon puistojaos oli jopa ilahduttanut Mäykystä harventamalla lähiryteikön puustoa. Kaadetuilla puunrungoilla oli paljon mukavampi tepastella kuin märässä lumisohjossa.

Kuuden aikaan henkilökunnalla vihdoin välähti ja Mäykyselle kaivettiin äkkiä herkkutikku laatikosta. Illan juhlamenu on vielä suunnitteilla, kun lounaaksi herra jo sai herkkuruokaansa Mäymöriä. Seuraavaksi juhlintaa kuitenkin jatketaan suositulla hiiri koriin -leikillä. 

Ellin näyttelydebyytti

Lauantaiaamuna Ellillä oli aikainen herätys, sillä jo kuudelta piti lähteä huristelemaan Turkua ja siellä olevaa Turokin näyttelyä kohti. Automatka meni suhteellisen hiljaisesti, sikäli kun henkilökunta käyttää Mäykystä vertailukohtana.

Näyttelyssä Elli oli Jarmo Räihän tuomaroitavana. Ellin esittäminen hiukan jännitti henkilökuntaa, sillä Elli ei suuremmin viihdy sylissä. Pientä rimpuilua oli nytkin, mutta mitään suurempaa draamaa Elli ei kuitenkaan tuomaripöydällä järjestänyt.

Ellin profiili oli Räihän mielestä Excellent!, mutta Ellin mielestä sen vähempikin tarkastelu olisi riittänyt. Kaiken kaikkiaan Räihä piti Ellistä ja yleisvaikutelmaksi tuli lupaava pentu. Elli joutui jo heti ensimmäisessä näyttelyssään kilpailemaan EX1-tittelistä. Vastassa oli pari viikkoa Elliä nuorempi KungsgardenCats My Flower Power, joka nuoruudestaan huolimatta oli selvästi Elliä rotevampi ja suurempi. Elli-sintti selvisi kuitenkin lopulta voittajaksi ja pääsi myöhemmin päivällä vielä tuomarin paras pentu -valintaan. Ellin mielestä Turkuun asti ei ilmeisesti kannata lähteä turhan takia, sillä neiti toi voiton kotiin tässäkin mittelössä. Muistoksi Elli sai voitostaan kultaisen pikkumitalin ja kasvattajaltaan Kong Kickeroo-lelun sekä pienen sinisen hiiren.

Näyttelypäivä ei ollut pelkkää tuomaripöydässä kökötystä ja häkissä makoilua, vaan välillä Elli tapasi myös ihailijoitaan. Elli on kuulemma livenä paljon pienempi kuin blogin kuvien perusteella. Saamaton henkilökunta ei ollut saanut Ellille aikaiseksi edes omia käyntikortteja, joten neiti joutui jakelemaan herra Mäykysen kortteja. Osalle näyttelyvieraista saattoi aiheuttaa hämmennystä häkin päällä olevat Mäykysen kuvalla varustetut läpyskät ja häkissä nukkuva pieni hentoinen sintti. Seuraavaan näyttelykertaan mennessä yritämme korjata asian.

Päivä huipentui Best in show -valintaan, jossa tuomarien parhaaksi valitsemat kissat kilpailivat BIS-tittelistä. Paneelissa assistentit esittävät kissat, joten henkilökunta sai jännittää yleisössä, millaiset hepulit Elli vetää vieraan ihmisen käsittelyssä. Assistentti sai kuitenkin pidettyä pikkuneidin rauhallisena.

Paneelissa Elli sai yhden äänen, mutta voiton vei ocicat-poika Topspot Miramore. Ellin Turun reissu meni kuitenkin henkilökunnan mielestä paremmin kuin hyvin. Seuraava neidin koitos on Rurokin näyttelyssä Helsingin Messukeskuksessa 24.4.

Elli också på finska

Eilen postilaatikkoon kolahti virallinen todiste Ellin kaksoiskansalaisuudesta. Nyt Ellin tiedot löytyvät niin Sveriges Kattklubbars Riksförbundin kuin Suomen Kissaliiton tietokannoista. Melkein pari kuukautta vierähtikin ilman minkäänlaista rekisterikirjaa. SVERAKin paperit pistettiin postiin pian Ellin saapumisen jälkeen. Ensin stressattiin, että posti ei katoa matkalla rotukissayhdistyksen sihteerille, joka sitten edelleen postitti hakemusnivaskan Kissaliittoon. Mukaan tarvittiin alkuperäinen rekisterikirja, alkuperäinen transfer-paperi SVERAKilta ja alkuperäinen rekisterikirjojen maksukuitti sekä tuontikissan rekisteröintihakemus. Kuoressa oli niin monta alkuperäistä asiaa, että henkilökunta epäili, että lähetyksen katoamispotentiaali olisi murphyn lain mukaan suuri. Eihän nipulla rahallista arvoa ollut nimeksikään, mutta harmaita hiuksia olisi tullut monta lisää, jos Ellin identiteetti olisi pudonnut postimatkalla katuojaan oikean postilaatikon sijaan.

Kaikki lippulappuset saapuivat kuitenkin onnellisesti perille, sillä jo reilu viikko postituksen jälkeen Elli sai sähköpostitse tietää suomalaisen rekisterinumeronsa. Kissaliiton rekisteriprintteri on kuitenkin aika hidas tai ylikuormitettu, sillä tästä kesti vielä reipas kuukausi ennen kuin paperit olivat perillä. Välissä ehdittiin jo jännittää, pääseekö paperiton Elli edes Turokin näyttelyyn. Sitten tosin viisaammat valistivat ja kertoivat, että sähköpostitse ilmoitettu rekisterinumeroilmoitus riittää, kun vain ennakkoon ilmoittaa näyttelyn järjestävälle yhdistykselle rekisteröinnin olevan vielä vaiheessa. Loppujen lopuksi paperit tulivat kuitenkin ihan monta päivää ennen näytelmää, sillä lauantainahan noita vasta tarvitaan.

Ihme kyllä, samassa kuoressa palautettiin Ellin ruotsalaiset paperit. Henkilökunta oli kuvitellut, että Kissaliitto pitäisi ne itsellään. Ilmeisesti väärinkäytöksen mahdollisuutta ei kuitenkaan pidetä merkittävänä, vaikka jollain kissalla sitten olisikin henkilöllisyys useammilla erilaisilla kansilla. Nyt Elli voi siis tarvittaessa esiintyä myös ruotsalaisena kissana. Mäykynäkin taitaa sujua molemmilla kielillä, sillä Mäykysellä ja Ellillä ei näytä olleen erityisempiä ymmärrysvaikeuksia. Mäykysen kiroiluille ja manailuille Elli ei kyllä näytä juurikaan korviaan lotkauttavan, mutta henkilökunta epäilee syyksi ennemminkin valikoivaa kuuloa, kun kielellisiä vaikeuksia.

Neiti rämäpää ja herra harkinta

Henkilökunta rynnisti kylpyhuoneeseen, kun sieltä kuului Mäykysen kiukkuinen säksätys. Herra Mäykysen mielestä nyt on asiat hullusti! Siis rääpäle killuu jossain yläilmoissa, jonka olemassaoloa herra itse ei ole vielä koskaan tajunnut. Ihmekös, että harmittaa.

Tapaus kuvastaa jokseenkin hyvin Mäykysen ja Ellin luonne-eroja. Elli hyppi ja pomppii luottaen vakaasti siihen, että jokaisella kissalla on ainakin yhdeksän henkeä. Jos hyppy vaikuttaa edes teoriassa mahdolliselta, on Elli jo ponnistanut. Välillä onnistuu ja joskus ei. Reunalla roikkuvat Ellin etutassut ja hetken kuluttua kuuluva mätkähdys eivät ole suuri harvinaisuus. Rapputasanteen kaiteella keikkuva pikkukissa on aiheuttanut henkilökunnalle välillä sydämentykytyksiä ja toisinaan on taas hihitelty Ellille, joka hiukan epäonnistuneen hyppyarvion päätteeksi on laskenut liukumäkityylillä rappusten kaidetta alakertaan. Useimmiten epäonnistumisen syy on alimittainen hyppy, mutta päinvastaistakin on nähty. Ellin komea loikka telkkarin päälle johti vauhdikkaaseen luisuun, joka pysähtyi vasta lattialle telkkarin toiselle puolelle. Tietysti saattoi myös olla, että Elli vain treenaili agilityä hiukan tavallista haastavammilla esteillä.

Vaikkei Mäykynenkään ehkä ole tunnetu suurena rauhallisuuden rakastajana, niin Elliin verrattuna herra on varsinainen viilipytty ja ollut sitä jo ihan pentuaikoinaankin. Mäykynen voi riehua ja hillua lähes rajattomasti, mutta herran harkinta ei juurikaan petä. Jos laskuista unohdetaan pari uimareissuun päätynyttä hyppyä akvaarioon (miten Mäykynen olisi voinut tietää, että altaan kansi oli juuri otettu pois), niin ilmalentojen onnistumisprosentti lähentelee sataa. Vaikeisiin paikkoihin hyppyjä Mäykynen suunnittelee selvästi huolella ja herran näkee usein kiertelevän edestakaisin parasta ponnistuskohtaa etsien. Herra ei myöskään hyppää ellei jostain ensin onnistu näkemään, mahtuuko tasolle turvallisesti laskeutumaan. Uusiin paikkoihin ponnistuksia edeltää siis usein huolellinen valmistautuminen: kurotuksia ja kurkisteluja sekä vakaata harkintaa.

Jatkossa Mäykysen pohdinta-aika varmasti lyhenee, koska Elli ehtii loikata jo ennen herran ensimmäistäkään arvioita. Loikan tuloksesta sitten näkee, kannattaako seurata perässä vai onko kenties parempi unohtaa koko idea.

Pakkohan Mäykysen oli sitten perässä seurata, vaikka kaapinpäälinen olikin herralle hiukan matalanpuoleinen ja kahdelle kissalle myös pikkuisen ahdas.

Hiiriloikka à la Elli

Tätä on harjoiteltu ahkerasti. Mäykynen on kärsivällisesti opettanut Ellille hiirinoudon saloja ja Elli on seurannut Mäykysen jokaista liikettä tarkkaakin tarkkaavaisemmin. Lopulta koitti kerta, jolloin Mäykynen ei enää hiirtä heitettäessä rynnännyt kiipeilypuuhun. Selvästi näki, että mieli teki, mutta herra istui lattialla ja tuijotti kärsivällisesti Elliä. Hetken epäröinnin jälkeen pikkuneiti tiesi, mitä seuraavaksi oli tehtävä.

Nyt Mäykynen ylpeänä esittää: Elli ja täyden kympin hiirinouto!

Suoritus alkaa reippaalla loikalla. Tässä ei auta hidastella.

Ja täydet tyylipisteet suoraviivaisesta maahantuontihypystä. Napakka hiirenpito-ote takaa, ettei hiiri vahingossakaan tipahda kesken lennokkaan loikan.

Oppityttö ei kuitenkaan vielä päihitä mestariaan. Elli ei osaa kopata hiirtä lennosta, vaikka sen nouto ja maahantuonti jo sujuvat kuin vanhalta tekijältä. Harjoitukset jatkuvat. Pysykää kanavalla.

Laatuaikaa

Leuto ja kaunis talvipäivä tarkoitti Mäykyselle tänään mahdollisuutta päästä taas valjastelemaan. Herra nautti reippailusta täysin siemauksin ja kierteli lähimetsikköön tallattuja koirapolkuja. Hankikin näytti kantavan Mäykystä hyvin, mutta perässä löntystelevä henkilökunta valitettavasti upposi polviaan myöten kinokseen, kun yritti urhollisesti pysyä tirppoja vaanivan herran perässä.

Nollakelin kunniaksi Mäykysen takki oli jätetty naulakkoon. Hyvin metsässä näyttikin tarkenevan eikä edes karvat juurikaan pörhistyneet. Lopulta tassuravistelut kuitenkin tihenivät ja muuttuivat tassunuoleskeluksi. Tässä vaiheessa henkilökunta suostutteli Mäykysen paluumatkalle hiukan vihjailevalla fleksinykinällä. Hiukan vastentahtoisesti kurssi käännettiin kotiovelle, mutta paluuvauhti kasvoi lähes eksponentiaalisesti etäisyyden vähetessä. Viimeiset parikymmentä metriä spurtattiinkin jo sellaisella vauhdilla, että henkilökunta hädin tuskin pysyi perässä.

Astiakaapin valtias

Tänään se tapahtui: pieni askel yhteiskunnalle, suuri hyppy Ellille. Astiakaappi on vallattu. Asunnon viimeinen sinttivapaa vyöhyke on mennyttä. Ellin piti päästä näkemään, mikä Mäykystä viehättää astiakaapin päällä.

Niin... Ei mikään. Enää... Hyvästi rauha.