Mäykysen kalenterissa on tänään alkanut kevät. Siltä ainakin kuulosti, sillä mäykyvoluumissa oli havaittavissa selvää desibelitason nousua. Valoisuudesta ei voi olla kyse, koska täällä oli aika pilvinen ja kaikin puolin suhruinen päivä, mutta ilmeisesti herra oli käynyt vilkaisemassa lämpömittaria, sillä se oli pitkästä aikaa plussan puolella. Ulkona on käyty läpi talven, mutta tänään oli pitkästä aikaa ensimmäinen kerta, kun ulos oli erityisen kova hinku. Tosin reissu ilmeisesti osoittautui pettymykseksi, sillä märällä lumisella pihalla herra jaksoi seikkailla vain pari minuuttia ja sitten Mäykynen nähtävästi joutui myöntämään, että kauniita lämpimiä kevätpäiviä saattaa joutua odottamaan vielä jonkun tovin.
Mäykysen sähellysmeiniki jatkui kuitenkin ulkoilusta huolimatta, joten henkilökunta päätti aktivoida kaksikkoa päästämällä ne sisäseikkailupuistokäynnille. HopLop tuskin ilahtuisi kissa-asiakkaista, mutta onneksi meillä on varastohuone, jonka kiinnostavuus kasvaa eksponentiaalisesti suhteessa siihen, miten pitkään ovi on ollut suljettuna. Viime aikoina huone on toiminut joulukukkien turvahuoneena, joten Mäykysellä ja Ellillä ei ole varastohuoneeseen juuri ollut pääsyä. Koska joulukukat ovat jo nähneet parhaat päivänsä, päätti henkilökunta tarjoilla kaksikolle tänään seikkailuelämyksen. Huoneessa on suunnilleen kaikkea, mitä kissa vain voi toivoa: erilaisia hyllyköitä ja tasoja sekä laatikoita ja kaikenlaista mielenkiintoista tutkittavaa ja kaiveltavaa.
Kesti hetken ja kuului kauheaa ryminää. Henkilökunta kävi katsomassa ja totesi ison pahvilaatikon kaatuneen. Mäykynen ja Elli olivat juuri yksissä tuumin poistumassa paikalta - yllätys. Hiukan myöhemmin kuului outoa rapinaa ja tällä kertaa tarkastuskierroksella löytyi kumollaan oleva laatikko ja lattialta iso kasa pakkausmateriaalina käytettäviä vaahtomuovipalleroita.
Kolmannelle tarkastuskierrokselle henkilökunta lähti, kun oli ollut liian hiljaista liian kauan. Mäykynen oli hyllyn päällä, mutta Elli oli mystisesti kadonnut. Pikainen etsintä jäi tuloksettomaksi, mutta sitten henkilökunta alkoi ihmetellä, miksi Mäykynen oli niin kovin kiinnostunut pyörälaukusta. Laukku oli huolellisesti suljettu molemmilla klipseillä, mutta kun tarkkaan kuunteli, niin laukusta saattoi kuulla hiljaista kahinaa.
Klipsi auki ja yllätys!
Outoihin paikkoihin ahtautuminen on Ellin spesialiteetti. Neiti on ollut useinkin hukassa ja lopulta laajojen etsintöjen päätteeksi löytynyt esimerkiksi repun sisältä nukkumasta. Pyörälaukku oli klipseillä kiinni, mutta ilmeisesti jostain nurkasta sinne oli silti mahtunut ahtautumaan, ja mikäs onkaan Ellin mielestä kivempaa kuin päiväunet salaisessa piilossa.