
Herra Mäykysen viikonloppu vierähti lähinnä sisätiloissa, sillä henkilökunnalla oli mukamas jotain menoja ja ulkonakin oli kuulemma liian kuuma kissan ulkoilla. Mäykysen mielestä tekosyitä kaikki, mutta minkäs sille voi, jos laiskamatotartunta on iskenyt henkilökuntaan. Oltiinhan siellä ulkona lopulta hellesäälläkin, sillä seurauksella, että parin vauhdikkaan spurtin jälkeen herra siirtyi varjoon lepäilemään ja läähättämään. Kun varjossa makoilu alkoi kyllästyttää henkilökuntaa siirryttiin takaisin sisätiloihin. Suuri vääryys!
Mäykysen
taannoisen sairastelun yhteydessä otettujen näytteiden loput tuloksetkin ovat vihdoin tulleet: Ei ollut giardiaa eikä
Tritrichomonasta. Ei siis ole tiedossa lääkityksiä, ylimääräistä siivousta ja desinfiointia tai lisäeläinlääkärikäyntejä. Kreatiiniarvo pitää käydä vielä kontrolloimassa, mutta Catvetissä olivat sitä mieltä, että kannattaa odotella heinäkuun lopulle ennen uusintanäytettä. Pitäisi sitten arvon olla varmuudella palautunut normaalitasoon ja lisäksi ei aiheuteta Mäykyselle heti lisästressiä sairastelun perään. Eläinlääkärikäynnit näyttäisivät olevan herralle suuri terveysriski, sillä
kastraatiohaava tulehtui ja seurauksena oli infektio jota hoidettiin pitkään ja hartaasti. Näin ei eläinlääkärin mukaan juuri ikinä käy. Rokotuskäynnin jälkeen oltiin puolestaan tiputuksessa ja ruiskuruokittiin ruokahalunsa menettänyttä kissaparkaa. Sairauden vuoksi Mäykynen on viety eläinlääkäriin siis vain siksi, että herra on juuri hetkeä aiemmin ollut siellä
terveyskäynnillä. Mäykysen mielestä jossain on nyt jotain mätää.