Terveeksi todettu

Tänään oli herra Mäykysen vuosikatsastuksen aika. Oikeasti se olisi ollut jo kesäkuun alussa, mutta henkilökunta hiukan venytti eläinlääkärikeikkaa, kun mahdollista rokotesairastelua ei haluttu pahimman hellekauden ajaksi. Viime kerrallahan rokotuskäynnin seurauksena sairasteltiin siihen malliin, että lopulta herra käväisi hakemassa suonensisäistä nesteytystä sunnuntaipäivystyksestä. Nyt Fel-O-Vax PCT vaihdettiin Purevax RCT -valmisteeseen ja täällä pidetään peukkuja pystyssä, että tällä kertaa rokotuskeikka ehkäisee sairastumista eikä aiheuta sitä.

Mäykynen protestoi jo kuljetuskoppaan laittoa ja automatkaa ankarasti, mutta siinähän ei ole mitään uutta ja matkakohteesta riippumatta reaktio on sama. Eläinlääkäriasemalla herra käyttäytyi asiallisesti, joskin pöydällä pysyminen tuntui olevan ylivoimaista, kun tutkimushuoneessa olisi ollut niin paljon kaikkea muutakin mielenkiintoista nähtävää. Ensin eläinlääkäri tarkisti hampaat ja totesi niiden olevan siistit ja puhtaat. Sitten keskusteltiin herran ruokavaliosta. Mäykysen raksuton ruokavalio olikin sitten huono, koska raksujen avulla hampaat pysyvät puhtaana. Mäykynen itse olisi mielellään kuunnellut eläinlääkäriä ja laittanut ruokavalionsa täysremonttiin. Valitettavasti henkilökunta kuitenkin aikoo jatkossakin tunkea lautaselle märkäruokia ja lihaa ja raksuja voi toivoa lähinnä satunnaiseksi herkkupalaksi.

Seuraavaksi käytiin vaa'alla ja todettiin, että Mäykynen on ihannepainoinen. Tämän jälkeen eläinlääkäri vilkaisi viimevuotista painomerkintää ja totesi, että joka vuosi ei kyllä sovi lihoa 200 grammaa. Mäykysen mielestä tässä mennään jo nipotuksen puolelle. Ja toisekseen tajusiko se lääkäritäti, että vuosi sitten herra oli vasta juuri täyttänyt Y-K-S-I. Ei kai jonkun hontelon teinin vielä kuulukaan olla ihan täydessä kollinmitassa.

Jossain välissä kuunneltiin sydäntäkin, mutta vaikka Mäykynen yritti parhaansa mukaan olla hurmaava, niin silti meni pieleen. Potilaskertomuksessa lukee sydän ausk. kehräykseltä. On se kumma, kun välillä rutistaan, että näyttelypöydällä ollaan liian kiukkuisia ja sitten jossain toisella pöydällä taas ei muka saisi kehrätä. Missä kaikki logiikka?

Palkinnoksi huonon ruokavalion aiheuttamista puhtaista hampaista, liiallisen painonkeräyksen tuloksena syntyneestä ihannepainosta ja sopimattomasta kehräyksestä laitettiin vielä piikki selkään. Tämä toimenpide tosin meni herralta ihan ohi. Ei sitä kaikkea voi huomata. Ehkä ensi vuonna paremmalla onnella?

Känkkäränkkäpäivä

Kaikki alkoi jo huonosti. Ellin piti olla koko viikonloppu Rurokin kissanäyttelyssä Vantaalla Myyrmäkihallissa, mutta jo perjantaina iski kauneuskatastrofi. Ellin leuka oli tulipunainen eikä edes teini voi mennä näyttelemään sen näköisenä. Mitään varsinaista finniä ei ollut, vaan ainoastaan punoitusta, joten toiveikkaana henkilökunta aloitti hoidot laimennetulla Betadinella. Jo lauantaina näytti paljon paremmalta, mutta sunnuntaihin odotettiin ennen kuin suunnattiin Myyrmäkihalliin.

Matka sujui hyvin, mutta jo eläinlääkärin tarkastuksessa paljastui, että neiti oli tainnut nousta ylös väärällä jalalla. Eläinlääkärille sähistiin, mutta tarkastuspaperiin saatiin silti hyväksyntä. Näyttelyhäkissä neiti tuntui silti viihtyvän ihan hyvin. Siellä lepäiltiin kaikessa rauhassa ja välillä vilkuiltiin ohikulkijoilta, joiden juttuja henkilökunta sivukorvalla välillä kuunteli. Pikkulapset tuntuivat yksimielisesti olevan sitä mieltä, että Elli oli ihana. Hiukan vanhemmalta väeltä tuli jo vähän kritiikkiäkin: Bengalien naama näyttää kuulemma ihan maatiaisen naamalta, mutta turkin kuvio on niin upea, että sitä silti voisi kestää katsella kotonaankin.

Elliä tuomaroi tänään hollantilainen Stephe Bruin. Rähinöittä ei selvitty tuomaripöydässäkään ja yleisvaikutelmaksi tuli maininta very vocal. Kaunis ilmaisu siitä, että Elli taisi haukkua tuomarin pataluhaksi. Ellin ruokakupilla viihtyminenkään ei ehkä ihan täysin jäänyt tuomarilta huomaamatta, sillä yleisvaikutelma oli sturdy but yet sleek. Kyllähän bengalin kuuluukin olla lihaksikas ja Elli on sitäkin, mutta osa lihasmassasta on ehkä alkanut epäilyttävästi valahtaa vatsan seutuville. Muuten sitten menikin hyvin: oli lovely profile, beatiful silky coat, lovely glitter ja tuloksena Ex1. Sertien saamiseen Elli on vielä liian nuori, sillä niitä jaellaan vasta aikuisikään ehtineille.

Siihen Ellin näytteleminen sitten loppuikin, sillä tuollaisilla kiukuttelijoilla ei ole asiaa tuomarin paras -valintoihin. Elli sen sijaan makasi tyytyväisenä häkissään. Henkilökunta oli unohtanut häkin pohjatyynyn kotiin, joten Ellille käytiin ostamassa oma pehmopesä. Hiukan epäilytti hukkainvestoinnin mahdollisuus, sillä kissanpesät ovat yleensä meillä ja aika monilla muillakin jääneet täysin käyttämättä. Pitihän sitä kuitenkin kokeilla, sillä näyttelyssä oli paikalla haisurottien valmistaja eli Katzen Deko, joka myy rottien lisäksi monenlaisia kissanpesiä. Näissä plussana on pesumahdollisuus + 60 C:ssa, joten pesä saattaa olla valkoinen vielä parin näyttelyn jälkeenkin. Mäykysen ei voisi ikinä kuvitellakaan tunkevansa itseään tuollaiseen hökötykseen, mutta Ellille kelpasi erinomaisesti. Neiti kömpi pesään heti kun se oli sijoitettu häkkiin ja siellä Elli sitten nukkuikin tyytyväisenä loppuajan. Ellin mielessä päivässä ei ollut mitään muuta vikaa kuin pari käpälöivää ja lässyttävää tätiä.

Komisario Mäykynen ja lentävän seepran arvoitus

Henkilökunta on ollut siinä uskossa, että työpäivien aikana kissat lähinnä nukkuvat. Näin on luettu monesta paikasta, ja kaikki mitä on kirjoitettu on tietysti aina totta. Mikään ei erityisemmin ole myöskään antanut aihetta uskoa jotain muuta.

Kunnes tänään henkilökunta ihmetteli kotiin tultuaan, miksi iso pehmoleluseepra on keskellä olohuoneen lattiaa. No, ehkä myöhemmin kotoa lähtenyt henkilökunnan puolikas oli sen siihen kiireessä heittänyt. Sitten olohuoneen nurkasta löytyi kuitenkin myös pehmolelukoira. Hmm... Molemmat pehmoeläimet ovat olleet yläkerrassa kirjahyllyn päällä. Nyt ne olivat alakerrassa lattialla. Kumpikaan henkilökunnasta ei muistanut aamukiireessä viskoneensa kirjahyllyn eläinlaumaa alakertaan, joten henkilökunta ehti jo miettiä senkin vaihtoehdon, että täällä on käynyt murtovarkaita. Harvemmin sellaiset kuitenkaan kai vain leikkivät pehmolelusotaa ja lähtevät muita jälkiä jättämättä. Vaihtoehdot kävivät siis vähiin ja epäilykset kohdistuivat väkisinkin Mäykyseen ja Elliin.

Koska ilman todisteita ei saa ketään syyttää, aloitettiin välittömästi rikostutkinta. Komisario Mäykynen osallistui tutkimuksiin aktiivisesti. Monilahjakkuutensa ansiosta herra pystyy samaan aikaan toimimaan sekä epäiltynä että rikostutkijana. Kirjahylly on niin korkea, ettei sinne tällä hetkellä oikein pääse loikkaamaan. Nyt kirjahyllyn viereen oli kuitenkin unohtunut keittiöjakkara, joka mahdollisti loikat yläilmoihin. Tarkempi salapoliisityö osoitti, että kirjahyllyn päälle kertyneessä pölykerroksessa oli tassunjälkiä erityisesti juuri pehmolelujen paikalla. Meillähän siis ei pyyhitä pölyjä juurikin siksi, että tarvittaessa jäisi enemmän todistusaineistoa. Komisario Mäykynen kävi kuitenkin tutkimusmatkallaan vahingossa sotkemassa todisteet tai tekemässä niitä hiukan lisää — miten sen nyt sitten tulkitsee.

Mutta miksi ihmeessä Elli tai Mäykynen olisi kuljettanut isoja pehmoleluja rappusia alas olohuoneeseen. Ei näissä leluissa ole kissanminttua tai valeriaanaa tai muitakaan kissan mielen sekoittavia hajusteita. Koskaan ennen ne eivät ole kiinnostaneet, eivätkä ne kiinostaneet enää illallakaan. Kuvaa pehmokoiraa purevasta Mäykysestä ei saatu millään eikä Elli suostunut retuuttamaan seepraa minnekään. Heppoisella pohjalla taidetaan olla ilman alibia ja näiden todisteiden varassa kehnoinkin puolustusasianajaja taitaisi voittaa jutun. Syytön kunnes toisin todistetaan.

Mitä täällä on Mäykysen ja Ellin päiväuniaikaan tapahtunut?

Ellin oma kori

Elli kiittää kaikkia myötäelämisestä tärkeässä koriongelmassa. Erityiskiitos lähtee kuitenkin sen omistajalle, jolta jo eilen tuli viesti: Elli voi nukkua korissa jatkossakin. Korin omistaja oli käynyt blogista lukemassa, että korille oli löytynyt uusi tärkeä elämäntehtävä. Käyttöä tuntuu olevan paljon: tänään Elli oli korissa suojassa pölynimurihirviöltä.

Ellin unikori

Ellillä on jo reilun kuukauden ollut ikioma nukkumakori. Kori jäi lojumaan olohuoneen nurkkaan ja pian henkilökunta sai huomata, että sille oli löytynyt käyttäjä. Korin pohjalla oli jo valmiiksi pyyhe, joten pehmustuskin on kunnossa. Sinne voi käpertyä, kun väsyttää ja sinne voi juosta turvaan, jos Mäykynen kiusaa liikaa. Herraa kori ei näytä kiinnostavan — sinänsä ymmärrettävää, sillä kori on Mäykyselle liian pieni. Mahtuisihan herrakin sinne hetkeksi istahtamaan, mutta ei siellä mitään päiväunia voisi ottaa, ilman että olisi koko kissa ihan solmussa.

On vain pieni ongelma, mistä Elli ei ole tietoinen. Kori ei ole Ellin eikä edes henkilökunnan. Se on täällä lainassa ja odottaa palauttamista. Voi järkytyksen kauhistus! Missä pikkuneiti sitten nukkuu? Varmasti vastaavia saisi kaupasta, mutta silti henkilökuntaa hiukan huolestuttaa. Yksikään kissojen pesä tai nukkumatyyny ei täällä ikinä ole kissoille kelvannut, vaan päiväunet otetaan milloin tuolilla, milloin pahvilaatikossa ja milloin henkilökunnan sängyssä. Kirjoittamaton sääntö tuntuu pesien suhteen olevan, että mikä on kissoille, ei ole kissoille. Jos Ellille ostetaan nukkumakori, niin voiko siinä nukkua?

Eksynyt maissi?

Henkilökunnan tukema maissivallankumous on edennyt jo kahteen kolmasosaan Mäykysen ja Ellin vessoista. Parivaljakon mielestä tilanne on kestämätön ja varsinkin Elli on käynyt tiukkaan vastaiskuun. Suurieleisesti neiti juoksee maissivessaan, mutta pysähtyy sitten kuin seinään ja tekee ovella täyskäännöksen. Ei kai henkilökunta oikeasti kuvittele, että hienot pikkuneidit pissisivät maissimuroille? Corn flakesit ei ole mitään vessakamaa.

Henkilökunta sai taannoin taas ekologisuuspuuskan ja päätti kokeilla, jos Atlantin toisella puolella valmistettava savijauhemuru eli mikrohiekka voitaisiin korvata jollain uusiutuvalla luonnonvaralla. Kissanhiekkaa ei ilmeisesti osata valmistaa edes tällä mantereella saatika sitten Suomessa, joten ekologisuus tarkoitti kasviperäistä tuotetta, mutta ei yhtään lyhyempää rahtimatkaa. Poikkeus olisi toki Cat's Best Öko, mutta sen puumurut ja minipelletit meillä on jo testattu Mäykysen nuoruudessa: Hyvin meni kunnes herra päätti kyllästyä puumateriaaliin.

Nyt vuorossa oli World's Best Cat Litter Extra Strenght. Tuotteen kehittäjää ei voi haukkua ainakaan vaatimattomuudesta nimeämisen suhteen. Kuten kaikki kissanhiekat, on tämäkin valmistajan mukaan pölyämätön, pitää hajut, kestää pitkään ja muodostaa kunnolliset paakut. Jo vessaan kaadettaessa kuitenkin selvisi, että ainakaan pölyämättömyys ei koske tätä tuotetta yhtään sen enempää kuin muitakaan kissanhiekkoja. Olisi kyllä mielenkiintoista nähdä, missä nuo pölyämättömyystestaukset tehdään. Heinäladossa kenties? 

Lopulta henkilökunta ei ollut täysin vakuuttunut edes erinomaisesta ekologisuudesta. Valitettavasti biohajoavuus ja uusiutuvuus ei vielä automaattisesti tee tuotteesta ekologisesti loistavaa, vaan pitäisi tietää niin paljon enemmän: Miten tuote valmistetaan, miksei syötävää valmistusmateriaalia käytetä ruoaksi vaan vessamateriaaliksi, mikä on pitkän kuljetusmatkan vaikutus? Joku standardoidulla menetelmällä laskettu hiilijalanjälkimerkintä pussin kyljessä auttaisi kummasti, mutta eihän sellaisia ole. Silti kuluttaja on tyytyväinen, kun on pari euroa ylihintaa maksamalla ollut taas niin vihreä ja pelastanut vähintään puoli planeettaa.

Kooltaan maissimuru on selvästi pienempää kuin esim. Öko, joten henkilökunta oli toiveikas, että tuote kelpaisi nelijalkaisille käyttäjilleen. Kyllähän sitä käytiinkin kuopsuttelemassa ja Mäykynen ehkä kohteliaisuussyistä käy aina välillä tekemässä sinne pienen pissapaakunkin. Ei haise ei, ei ainakaan muulle kuin käristyneelle maissimurolle. Suhteellisen voimakas ominaistuoksu tuolla onkin, mutta varsinaisesta hajunsitovuudesta ei kyllä voida tällä käyttöinnolla antaa mitään raporttia. Keveys on plussaa pölyävyys siedettävyyden rajoissa, mutta häviää laadukkaille mikrohiekoille 10-0. Käytettävyys... niin, mikä käytettävyys ihmettelee Elli.

Henkilökunta on myöntänyt tappionsa. Elli ja Mäykynen saavat takaisin Extreme Classis Odour Lockinsa. Kaksikko ei tosin nirppaile, vaan kaikki mikrohiekat kelpaavat; henkilökunta arvostaa Extreme Classicin voittamatonta hinta-laatusuhdetta.  

Haisurotan suolistus

Mäykynen ja Elli ovat jättäneet maaseudun heinät taakseen ja palanneet kaupunkiin tappamaan leluhiiriä. Yksi uusi lelusuosikki on Zooplussalta tilattu haisurotta. Toisin kuin useimmat leluhiiret on tämä iso ja muodoltaan ehkä hiukan vastaava kuin Kong Kickeroo, jota meidän kaksikko on jaksanut tappaa jo pitkään.

Haisurotasta olimme kuuleet jo kauan sitten, mutta henkilökunta ei ole onnistunut löytämään eläinkauppaa, joka niitä myisi. Nyt rotta on ollut Zooplussan valikoimissa jo jonkin aikaa, mutta hiukan onnea tarvitaan, että sellaisen onnistuu tilaamaan, sillä ne ovat sieltä melkein kroonisesti loppu. Ilmeisesti suosittu tuote siis muuallakin.

Tänne tilattiin heti tilaisuuden tulle kolmen kappaleen rottapaketti ja suosio oli välitön. Henkilökuntaa kyllä hiukan hirvitti yrittirotan haju, joka on juuri pussista pois otetulla rotalla suorastaan vahva. Kissanminttuhan ei ihmisnenään juuri tuoksu, mutta tämä yrttiseos on ihan toista maata. Jos huoneistossa rotan hankinnan jälkeen hiukan haiskahtaa, niin ei hätää, todennäköisesti keittiön nurkassa ei ole hiirenraatoa tai mikrobivauriota, vaan harmiton eau de yrittirotta vain levittää ihanaisia tuoksujaan. Lohdutukseksi todettakoon, että haju laimistuu käytössä — tosin hajun myötä ainakin meillä haihtuu myös osa rotan suosiosta.

Eilen ensimmäinen rotta oli kohdannut loppunsa. Henkilökunta löysi olohuoneesta kasan vanua ja pian sen jälkeen myös rotan kuoret. Teurastaja on helppo arvata: Mäykynen ei koskaan riko lelujaan. Tai kyllähän herra syö niistä sulat ja pureskelee niihin reikiä, mutta herran kovakouraisessakin käytössä lelut ovat yleensä hyvin pitkäikäisiä. Elli leikkii näennäisesti paljon nätimmin, mutta neidin käsittelyssä leluhiiret kohtaavat loppunsa silti yleensä varsin pian. Elli ei julmasti pure lelujaan, mutta sitäkin taidokkaammin repii niistä sisälmykset irti. Tämä rotta ehti olla käytössä jo ainakin kuukauden, joten pitkän ja toivottavasti onnellisen elämän se sai luonamme viettää.

Paketista kaivettiin ykkösrotan eläköitymisen myötä tilalle rotta numero 2, jolle Mäykynen antoi heti kunnollisen potkukäsittelyn. Henkilökunta huomasi, että rotan haju ei näytä pakkauksessa laimistuvan, joten nyt meillä leijailee täällä taas ihanan kesäinen yrttituoksu. Elli ja Mäykynen suosittelevat.

Lomaekstra, osa II

Ulkoilua öin ja päivin. Vihdoin Mäykynen oli tyytyväinen eikä ulos-mäykynää kuultu kokonaiseen viikkoon. Myös painimatsit Ellin kanssa jäivät lähes kokonaan väliin, sillä muutakin tekemistä oli niin paljon. Toki kaksikko oli paljon sisälläkin, mutta pitihän sitä päivittäiset kauneusunetkin aina jossain välissä ehtiä ottaa. 

The Blair Witch Project: Cats 'n barn -kuvaukset. Saattaa olla, että tuotanto jää kesken, sillä mitään ei tapahtunut.

Päiväsaikaan vauhtia sen sijaan riitti.

Toisaalta välillä ehti ottaa rennomminkin ja ihan vain chillailla pihalla.

Ja hetken kuluttua saattoikin sitten taas kiipeillä puissa.

Vaikka melkein keskellä korpea oltiinkin, niin silti ajoittain polulla oli jopa ruuhkaista.

Varokaa suurta petoa! Mäykynen sai saaliiksi elämänsä ensimmäisen myyrän. Herra ei tosin tunnistanut saalistaan ruoaksi, mutta ylpeänä sitä silti kanneltiin ympäri pihaa. Eikä siihen saaneet muut koskea eikä mielellään edes katsoa, niin suuri aarre tuo henkensä menettänyt pikkujyrsijä oli. 

Elli ei halunnut olla yhtään huonompi, vaan hyvin ansiokaasti pikkuneitikin vaani milloin mitäkin.

Neidin vaanintakohteet tosin kuuluivat lähes poikkeuksetta hyönteiskuntaan. Erilaiset pörräättörit olivat vaarassa, kun hurja saalistaja metsästi pellossa.

Lomaekstra, osa I

Edellisistä löhöilyjutusta huolimatta Mäykynen ja Elli ovat harrastaneet myös aktiivilomailua. Kaksikko on viettänyt aikaa jossain kaukana Kehä III:sen ulkopuolella. Mäykynen ja Elli eivät taida tietää missä, mutta pitkä automatka sinne ainakin oli. Mäykynen kulutti ajan huutamalla ja Elli nukkumalla. Välillä pikkuneiti tosin heräsi ihmettelemään, miksi toinen rääkyy lähes tauotta, vaikka mitään ei näyttänyt tapahtuvan ja ajan olisi voinut kuluttaa rennosti sikeitä vedellessä.

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa... Ellin vakioilme, mutta mikä saa Mäykysenkin hämilleen?

Näin isoa juomakuppia ei olekaan ennen nähty! Metsän vaihtuminen rannaksi sai kaksikon liimaantumaan paikalleen. Kahlaavaa bengalia ei nähty, vaikka pitkällisen houkuttelun jäkeen Mäykynen saatiin pikaisesti käväisemään rantakivillä asti. Sitten kaksikko kuitenkin jätti ylisuuren juomakupin ja palasi hyvillä mielin metsään.

Viidakon valtias? Elli viihtyi metsässä kuin kotonaan. Ei koiria. Ei kirkuvia lapsia. Ei lässyttäviä tätejä. Rauhallista ja hiljaista. Ihanaa!

Kuuma päivä tuntui väsyttävän erityisesti Mäykystä ja herra piti taukoa mustikanvarpujen seassa.

Reippahasti käypi askeleet: Elliä ei kuumuus juuri hetkauttanut.

Tarkastaja ehti tutkia myös puupinon: polttopuulaatua selvästi. Asiantuntijan oma työturvallisuus meinasi kyllä päästä hiukan unohtumaan ja lopulta henkilökunta keskeytti tarkastuksen ennenaikaisesti.

Vielä paluumatkallakin pikkuneiti jaksoi kipittää innokkaasti. Aito maaseutukissa? City-kissa Mäykynen oli sen sijaan jo hiukan tympiintynyt helteisen metsäretkeilyyn. Vannoutunut ulkoiluintoilija kannettiinkin lopulta viimeiset metrit ja sitten viilennyttiin hetki kylmien ja märkien pyyhkeiden alla. Päiväunien jälkeen oltiin kuitenkin jo valmiina uusiin seikkailuihin.