Leikkejä, herkkuja ja joulujuttuja

Mäykysen elämän toinen joulu on saatu menestyksekkäästi juhlittua. Viime joulu oli kuuseton, mutta tänä vuonna henkilökunta päätti hankkia sellaisen. Ihan täysin uusi tuttavuus joulukuusi ei Mäykyselle ollut sillä viime joulun kyläilykierroksella kyseisen ihme oli jo nähty. Silti kuusi aluksi lähinnä kummastutti herraa: Miksi metsä on tuotu olohuoneeseen? Sitten kuusi sai jäädä rauhaan, sillä aistinvarainen arviointi osoitti, ettei se soveltunut joulusalaatiksi. Läheisen kaapin päältä Mäykynen kävi myös arvioimassa kuusen soveltuvuuden hyppyalustaksi, mutta henkilökunnan suureksi iloksi herra näytti itsekin tajuavan, ettei moinen puutikku sopisi kiipeilyyn.

Turhakkeeksi julistettu havupuu alkoi kuitenkin hiukan kiinnostaa, kun siihen ripustettiin palloja roikkumaan. Ripustusmenetelmä ei Mäykystä ilmeisesti vakuuttanut, joten herran oli pakko tassutussimuloinnin avulla tutkia kestäisivätkö koristeet yli 7 richterin maanjäristyksiä. Yllätys, eivät kestäneet, vaan testin seurauksena yksi palloista putosi räsähtäen lattialle. Herra Mäykynen haluaa kuitenkin lieventävänä asianhaarana korostaa, että tutkimus tehtiin jo ennen joulurauhan julistamista. Tosin koe uusittiin joulupäivänä uudemman kerran, kun Mäykysen täytyi testata myös kyläilypaikan joulukuusen koristeet. Huono oli ripustuslaatu sielläkin, sillä taas yksi pallo koki räsähtävän lopun. Onneksi pallot häviävät kiinnostavuudessa kuitenkin 6-0 leluhiirille, joten toistaiseksi pallomenetykset ovat jääneet kahteen.

Joululahjojen keksiminen aiheutti henkilökunnalle päänvaivaa, sillä mitä voisi ostaa kohta kaksivuotiaalle, jolla on jo kaikkea? Tai onhan ostoslistalla muutamia asioita, mutta niiden hankinta ei välttämättä onnistu enää aatonaattoillalla Stockmannin lemmikkieläinosastolta, jonka hyllyihin on iskenyt vieläpä kummallinen tavarakato. Lopulta herra sai tyytyä aktivoivaan raksupalloon ja herkkutikkuihin. Raksupallon idean keksiminen vei Mäykyseltä ehkä noin kaksi sekuntia ja sen jälkeen sen tyhentäminenkään ei enää tuntunut olevan kummoisempi haaste.

Herkkutikut olivat sen sijaan välitön menestys. Onhan noita Mäykyselle aiemminkin annettu, mutta aina vain pieninä paloina. Joulun kunniaksi herra sai kuitenkin koko tikun ja seurauksena kotikissasta kuoriutui varsinainen villipeto. Ensinnä tikun kanssa hypeltiin pitkin olohuonetta ja sitä vaanittiin milloin minkäkin huonekalun takaa. Ennen syömistä tikku vielä varmuuden vuoksi tapettiin pariin otteeseen.

Rauhallisen joulun Mäykynen päätti vielä tapaninpäivänä kruunata kiskomalla tietokoneen nettipiuhan liitoksen poikki. Jos ei hienovarainen vihjailu liiallisesta tietokoneen ääressä istumisesta mene perille, niin sitten on paras ottaa tehokkaammat keinot käyttöön. Mäykynen tosin kiistää syyllisyytensä. Joulun taikaa - sitähän tämä oli puhtaimmillaan.

Rauhallista Joulua

Hiirikoppailua

Leikkien kestosuosikki on ollut jo pitkään hiiri koriin. Henkilökunnan mielestä leikki on tylsä ja loppuunkulunut, mutta meiltähän ei kysytä. Herra Mäykynen kantaa hiiriään säännöllisesti henkilökunnan jalkoihin ja kiehnää rappusissa, jotta laiska henkilökunta tajuaisi tulla yläkertaan kiipeilypuun luo.

Leikkiin kuuluu hiiren heittäminen puuhun Mäykysen toimiessa Pilvilinnansa ylimpänä hiirikopparina. Leikin haastavuutta henkilökunnalle on viime aikoina lisätty, sillä enää heiteltäväksi kelpaavat vain suosikkihiiret. Tylsät hiiret torjutaan tassuniskuilla tai sitten niihin ei reagoida mitenkään. On henkilökunnan ongelma käydä hakemassa ne Pilvilinnasta, jos niitä sinne välttämättä haluaa viskoa. Mäykynen ei niiden takia viitsi vaivautua ja kavuta hiiri suussaan lattiatasolle.

Torjuntoja koppien sijaan joutuvat kestämään ajoittain myös suosikkihiiret. Ennen töihin lähtöään henkilökunta heittää Mäykyselle hiiren koriin. Kokemuksen kautta herra on ilmeisesti oppinut, että hutiheitot uusitaan ja henkilökunta armollisesti odottaa, että Mäykynen saa kunnon kopin ennen herran julmaa hylkäämistä. Nykyään kotoa lähteminen saattaa edellyttää jo noin kymmentä heittoa, sillä Mäykysen koppaustaidot tuntuvat olevan arkiaamuisin hieman huonossa terässä. Suosikkihiiriäkin läiskitään tassulla maahan sen sijaan että otettaisi koppeja. Jos sitten otetaankin koppi, niin hups, ote usein lipeää. Ja jos ote pitääkin, niin viimeistään hiiren suuhuntunkemisvaiheessa leuat loksahtavat auki ja hiiri-parka pudota mätkähtää lattialle. Oho!

Lisäjännitystä hiirikoppailuun Mäykynen luo seikkailemalla ajoittain Pilvilinnansa reunoilla ja jopa ulkopinnalla. Mikään pakkohan hiiri suussa ei ole lähteä keikkumaan kapeille reunoille, mutta kai vauhtia ja vaarallisia tilanteita voi näinkin itselleen luoda. Välillä touhu on näyttänyt niin pahalta, että henkilökunta on rynnännyt apuun, kun Mäykynen on roikkunut ulkopinnan huovassa enää vain etutassujensa varassa. Mutta niinpä vain herra on aina tilanteet itsenäisesti selvittänyt eikä toistaiseksi katonrajasta ole mätkähdellyt maahan kissoja. Silti henkilökunta arvostaisi, jos kaikkein hurjimmat trapetsitaiteilut ja ihmisasukkien mielenrauhaa järkyttävät temput jätettäisi väliin.

Joskus Mäykystä ottaa päähän nykyisen asunnon edeltäjäänsä hiukan matalampi huonekorkeus.

Herra Keskipiste

Keittiömyymälän suunnittelija kävi tänään katsastamassa Mäykysen uuden keittiön, koska halusi nähdä, miltä se valmiina näyttää. Mäykysen mielestä selitys ei tainnut olla uskottava. Kuka nyt olisi kiinnostunut jostain kaapeista ja härveleistä: jokaisessa Mäykysen näkemässä keittiössä on ollut sellaisia, joten no big deal. Jos vieraat eivät tajua tulleensa katsomaan Mäykystä, niin herra pitää huolen, että tällainen merkittävä epäkohta on pian korjattu.

Mäykynen oli tapansa mukaan heti ensimmäisenä ovella vierasta vastassa. Ovikellon äänihän on yhtä kuin kutsuhuuto ovelle. Mäykynen sai pari rapsutusta ja sitten matka jatkui keittiöön. Outoa?! Keittiön katselu alkoi näyttää uhkaavan tylsistyttävältä, joten Mäykynen haki Kong Wubbansa ja antoi tapponäytöksen keskellä keittiön lattiaa. Kerätty huomion määrä ei kuitenkaan ilmeisesti ollut riittävä, joten herra päätti pistää kaikkensa peliin. Kohta Mäykynen olikin siirtynyt eteisen puolelle ja tunkenut itsensä hartioitaan myöden keittiösuunnittelijan sinne jättämään saappaaseen.

Jostain ihmeen syystä henkilökunta kastoi aiheelliseksi poistaa Mäykysen saappaasta ja matka jatkui makuuhuoneeseen jotain kaappiasioita ihmettelemään. Mäykynen oli jälleen avuliaana aatuna hommassa mukana ja yritti osallistua muistiinpanojen tekemiseen. Taaskaan ei apu kelvannut, mutta onneksi tällä hetkellä varastohuoneena toimivasta makuuhuoneesta löytyi muutakin mielenkiintoista puuhattavaa. Huoneen ovi on normaalisti suljettu ja kuuluu ei kissoille -vyöhykkeeseen, koska siellä on liikaa Mäykystä kiinnostavaa rojua. Herra ottikin avoimien ovien päivästä ilon irti ja sukelsi isoon jätesäkkiin möyrimään. Keittiösuunnittelija katseli herran touhua: Kuinka toi voi olla tommonen?

Kissaario

Myydään akvaario. Kissa kuvausrekvisiittaa.

Muuton ja remontin vuoksi talouden akvaario on ollut kuivilla jo kesästä asti, jolloin silloisille kala-asukeille etsittiin uusi koti. Pitkällisen harkinnan jälkeen koko akvaarioharrastus on päätetty lopettaa. Onhan allas hyvinhoidettuna kaunis, mutta vedenvaihto ja siivoukset taisivat olla viikon kohokohta ainoastaan Mäykyselle. Tarkastaja Mäykysellä on kuitenkin niin paljon muutakin puuhaa, että herra saa nyt pärjätä ilman omaa kalatelkkariaansa.

Tänään akvaariosta otettiin kuvia myynti-ilmoitusta varten. Tarkastaja Mäykystä homma kiinnosti suunnattomasti, sillä täytyyhän akvaariolle tehdä kuntotarkastus ennen myyntiä. Huolellisen kartoituksen jälkeen Mäykynen antoi tuomionsa: naarmuja laseissa ja lähemmäs kymmenen vuotta vanhat silikonisaumat, mutta pienellä laitolla kuin uusi. Akvaariohiekatkin on tarkastettu ja todettu hyväksi. Kuopimistesti osoitti raekoon olevan hyvää vessamateriaalia, mutta hiekan imutesti jäi suorittamatta, sillä henkilökunta puuttui tässä vaiheessa peliin. Mäykysen mielestä on kummallista, että olohuoneen lattia on täynnä uusia ämpärihiekkiksia, mutta sitten niitä ei kuitenkaan saa edes käyttää.

Itsenäistä elämää odotellessa

Mäykysen itsenäisyyspäivä on sujunut rauhallisesti. Kutsua Linnan juhliin ei valitettavasti tullut, joten herra on joutunut tyytymään henkilökuntansa seuraan. Päivän menu näyttää sentään olevan paahdettua poron ulkofileetä tyrnikastikkeella. Vai onkohan Mäykynen vahingossa sotkenut oman ja henkilökuntansa illallisen? Ainakin Mäykynen on vakuuttunut, että juhlan kunniaksi tarjolla tulee olemaan jotain herkkua, sillä aamulla lautaselle ilmestyneelle Cosma Glory kana-katkaravulle herra lähinnä nyrpisti nenäänsä. Ei kai itsenäisyyspäivänä kuulu syödä mössöjä joissa lukee Product of Thailand.

Herra Mäykynen onnittelee 92-vuotiasta Suomea. Kerrankin juhlat, joita Mäykynen osaa arvostaa. Kun henkilökuntakin vielä ymmärtäisi, että itsenäisyys koskee myös Mäykystä. Ei suljetuille oville ja holhoukselle, kyllä vapaalle tutkimusmatkailulle ja oikeudelle valita omat ruokansa. Oikeastaan Mäykysen mielestä aiheessa löytyisi vielä paljonkin parannettavaa, mutta herra palaa aiheeseen illallisensa jälkeen. Tai ehkä barrikadeille nousua saa odottaa hiukan pidempäänkin, sillä illalla on varmaan taas vuorossa henkilökunnan leikkihetki leluhiirillä, johon Mäykynen mielellään osallistuu. Linnanjuhlien pukuloiston seuraamista Mäykynen ei ihan ymmärrä, mutta silloin on hyvä aika ottaa pienet nokoset itsenäisyyden kunniaksi.

Matka tuntemattomaan

Putkimies kävi vielä viikolla tulppaamassa ylimääräisiä putkia ja tuulikaapin komeron tarkastusluukku oli tämän käynnin jäljiltä auki. Mäykynen pidettiin poissa eteisestä, sillä herraa ei haluttu hukata talon rakenteisiin. Kolosta pääsee jonnekin eteisen ja kylppärin seinän väliin, missä kulkee erinäisiä putkia ja johtoja.

Ennen luukun sulkemista henkilökunta halusi tarkastaa mystisen välitilan kunnon. Mäykystä ei näkynyt missään lähistöllä, joten henkilökunta jätti tuulikaapin oven auki ja lähti noutamaan peiliä. Palattuaan takaisin oli Mäykynenkin löytynyt. Eihän sitä nyt mitään peilejä tarvita, kun taloudessa asustaa ammattimainen rakennustarkastaja, joka on erikoistunut hankaliin koloihin ja vaikeakulkuisiin paikkoihin. Tarkastaja olikin ryhtynyt tuumasta toimeen ja aukosta näkyi enää pala herran kylkeä.

Henkilökunnalle tuli hiukan kiire, sillä ei ole tarkkaa tietoa, kuinka laaja tuo seinien välissä oleva kolo on. Jos Mäykynen jäisi sinne jumiin, olisi vaihtoehdot todennäköisesti vähissä ja siinähän henkilökunta sitten purkaisi seinää. Koska vaihtoehto ei houkutellut, haettiin paikalle rapiseva raksupussi. Eikä aikaakaan, kun rakennustarkastaja jo kurkisti kolosta. Asiat tärkeysjärjestykseen: Raksupussin kutsu voittaa mielenkiintoisetkin tarkastuskohteet.

Ihailija lenkkipolulla

Sunnuntaipäivän Mäykynen vietti taas kotioloissa. Näyttelymatkan aiheuttamia kärsimyksiä hyviteltiin herralle pitkähköllä ulkoiluretkellä. Kohokohta oli puissa toisiaan takaa-ajavat oravat, joiden puuhastelua herra jaksoi seurata tovin jos toisenkin.

Sitten velvollisuudet kuitenkin kutsuivat herraa, sillä tuttavaperhe sattui paikalle ja heidän yksivuotias oli selvästi kiinnostunut Mäykysestä. Julmasti henkilökunta keskeytti herran oravanvaaninnan ja vei Mäykysen tutustumaan nuoreen ihailijaan. Henkilökunnan mielestä Mäykysen on tehtävä ajoittain myös pr-työtä sikäli kun se ei vaadi kohtuuttomia uhrauksia. Mäykysen ilme kertoo ehkä parhaiten herran oman näkemyksen tähän asiaan.

Mäykyjä Turuus

Tuomarista viis! Mäykynen tietää, että kameraan kuuluu katsoa.

Kuva: Pekka Savolainen

Lauantaiaamuna Mäykysellä oli aikainen herätys, sillä jo kello kuusi piti auton nokka suunnata kohti Turkua ja Turokin kissanäyttelyä. Kerrankin oli niin päin, että henkilökunta sai herättää Mäykysen ennen kuin Mäykysen sälekaihtimien rämppäys ja aamupalan vaadinta alkoivat.

Automatkat eivät tunnetusti ole Mäykysen suuressa suosiossa. Yleensä Mäykynen on matkaillut vain pääkaupunkiseudun läheisyydessä ja edellisestä parin tunnin ajomatkasta on jo yli vuosi aikaa. Henkilökuntaa hiukan epäilytti, jaksaako Mäykynen huutaa koko matkan. Turha pelko, kaksi tuntia maukumista sujui paremmin kuin hyvin ja vielä paluumatkallakin herra jaksoi olla äänessä.

Näyttelyyn valmistautuminen oli taas aloitettu hyvissä ajoin, sillä uudet verhot, joiden piti valmistua jo edelliseen näyttelyyn saatiin valmiiksi perjantai-illalla. Syy myöhäiseen valmistumiseen oli, että niiden ompelukin aloitettiin vasta perjantai-illalla. Turha tehdä asioita liian aikaisin. Koska puolen yön maissa henkilökunta halusi nukkumaan, päätettiin verhojen sidontanauhojen ompelu jättää automatkalle, koska siinähän olisi hyvää aikaa toisella ommella. Näin jälkikäteen täytyy kyllä myöntää, että väitteissä ompeluun tarvittavista hyvistä valaistusolosuhteista on jotain perää. Helsingin ja Turun välisellä moottoritiellä on melkolailla säkkipimeää marraskuisena aamuna. Olihan siellä aina ajoittain liittymiä, joissa oli muutama katulamppu. Niiden valossa sai aivan mainiosti pujotettua langan neulaan ja sitten vain sokko-ompelua pimeässä. Ompelujälki ei ehkä kestä kovin läheistä tarkastelua, mutta onneksi nämä eivät olleetkaan mitkään käsityömessut.

Näyttelyssä Mäykynen pääsi jo heti kymmenen aikoihin tuomari Martti Peltosen pöydälle. Pitkästä automatkasta kiukustunut Mäykynen sähähti tuomarille heti aluksi, mutta muisti sitten kuitenkin käytöstavat ja loppu arvostelu menikin ihan asiallisesti. Taas oli plussaa lihaksista ja rakenteesta ja miinusta turkin kuvioista ja kontrastista eli ei mitään uutta. Näin viiden näyttelyn jälkeen täytyy todeta, että selvästi tuomareiden havainnoissa on paljon yhtäläisyyksiä, vaikka aina välillä joku tuomari onkin osannut yllättää ihan omalaatuisilla lisätulkinnoillaan. Mäykynen sai ensimmäisen CAPIB-sertinsä, mutta siihen jäivät Mäykysen näyttelemiset tällä kertaa. Bengaleille yleisesti päivä oli hyvä, sillä Lion (SC Apelhuset's Le Roc), Bertta (SiruCat's Esperanza) ja Haru (Satulinnan Casanova) etenivät paneeliin asti.

Mäykysen näyttelemiset alkavat olla pulkassa, sillä vielä yksi suomalainen serti ja vastassa on sertijumi ja asiaa FIFe:n näyttelyihin ei enää ole ennen ulkomaansertiä. Mäykysen matkus- ja näyttelyinnolla ei kuitenkaan ole mitään järkeä ulkomaille lähteä, kun herra ei titteleitä mihinkään tarvitse eikä herran elämä muuttuisi miksikään, vaikka siitä joskus International Premier tulisikin. Mahdollisesti käymme joskus kokeilemassa millaista on näytteleminen TICA:ssa, FIFe:n kilpailevassa kissajärjestössä ja ehkä joskus vielä jostain lähinäyttelystä yritämme saada viimeisen sertin, mutta katsotaan nyt.

Turokille kiitos hyvin järjestetystä näyttelystä: oli paras, missä olemme tähän mennessä käyneet. Mäykynen tosin itse suosii mielummin lähinäyttelyitä. Lisäplussaa vielä, jos näyttelyyn pääsee kokonaan ilman autoa ja jos mahdollista, niin valjastellen ilman kantokoppaa.

Näyttelykuvia galleriassa.

Miljonääriainesta

Herra Mäykysen omaan henkilökohtaiseen sähköpostiin saapui luottamuksellista postia. Confidential-otsikoitu maili on lähetetty Norsunluurannikolta asti. Yleensä herran ihailijapostit ovat saapuneet ihan vain Suomen rajojen sisäpuolelta, mutta nyt Mäykystä on lykästänyt! Talouskriisin vuoksi Norsunluurannikon pankissa on hätä, sillä heidän suomalaissyntyinen asiakas on karistanut maalliset tomut jaloistaan ja jättänyt jälkeensä miljoonaomaisuuden, jolle ei nyt ole ketään ottajaa. Sukulaisia ei ole, mutta huolellisen selvitystyön perusteella pankin investment asset maneger on todennut, että Mäykynen olisi luotettavuutensa vuoksi sopiva henkilö huolehtimaan tästä $10,5 miljoonan omaisuudesta. Henkilökuntaa hiukan ihmetyttää, miten Mrs Foe on päätynyt tällaiseen tulokseen, mutta onhan toki myönnettävä, ettei huijaaminen kuulu Mäykysen paheisiin.

Mäykynen on jo laskeskellut, että luvatulla summalla saisi yli 14 miljoonaa pussia Mäymöriä. Herra on nyt hiukan ymmällään, sillä tuollainen ruokamäärä ei mahtuisi minnekään. Eikä postipoika varmaan jaksaisi edes kantaa pakettia. Surku. Mäykysellä on nyt sijoitusongelma. Tosin ongelmat alkavat jo siitä, ettei herralla edes ole pankkitiliä, mihin rahat voisi siirtää. Mitenköhän Mrs Foe ei ole tällaiseen seikkaan kiinnittänyt huomiota? Saattaa olla, että lööpeissä ei vielä ihan lähiaikoina komeile Mäykysen naama Suomen rikkaimmasta kissasta kertovan jutun yhteydessä.

Mäykysen mäenlasku

Mäykynen ja pulkka - turvallisuussyistä kuva on lavastettu lattialle

Meneillään oli tylsänrauhallinen illanvietto, kun olohuoneen nurkasta kuului äkkiä valtava kolina. Yllätys, yllätys, Mäykynen nähtiin poistumassa paikalta. Jopa herra itse oli tällä kertaa niin järkyttynyt, että katsoi viisaimmaksi paeta sängyn alle ja viipyä siellä ainakin puoli minuuttia seuraamassa tilannetta. Hyvin poikkeuksellista siis.

Mitä sitten tapahtui? Olohuoneen nurkassa on iso akvaario, joka on nyt remontin takia ollut tyhjillään. Akvaarion päällä on sekalaista sälää, joukossa muun muossa yksi Mäykysen näyttelyvessoista. Vessalaatikkoon oli kerätty jotain satunnaista romua, joka koostui ainakin silikonituubista. Seassa saattoi hyvin myös olla leluhiiri tai pari, sillä akvaario on portaiden alla ja yksi Mäykysen suurimmista huveista on lelujen pudottelu rappuista. Vähemmästäkin moiset aarrelaatikot kiinnostavat ja niitähän pitää sitten käydä hiukan kaivelemassa. Akvaarion reuna oli kuitenkin yllättävän lähellä ja herran reilun viiden kilon paino sopi yhdistelmään huonosti. Vessalaatikko muuttui pulkaksi ja alas tultiin kovaa kyytiä. Äänitehosteena toimi vielä akvaarion vieressä oleva lautakasa, jossa on kattopaneelin ylijäämäpaloja. Syöksylasku lautakasaan ei ensiajattelemalta tunnu ihan huippuidealta, mutta ehkä Mäykynen kaipasi hiukan jännitystä elämäänsä ja siihen sisäpulkkailu sopii paremmin kuin hyvin. Pääkaupunkiseudulla lunta on noin kaksi milliä, mutta Mäykysen laskettelua tällaiset käytännön ongelmat eivät hidasta.

Välilopputarkastus

Herra Mäykynen etsii ylijäänyttä tilpehööriä.

Herra Mäykysen remontista on jäljellä enää pahvilaatikkokasa eteisessä. Niin, jos siis unohdetaan, että olohuoneen lattia on vielä menossa vaihtoon ja sähkömiehen vierailuja odotetaan, jotta taskulampun käyttöä voitaisi vähentää myös yläkerrassa. Ei nyt kuitenkaan tartuta pieniin yksityiskohtiin. Remonttimies lopetti urakkansa varsinaisesti jo reilu viikko sitten ja siitä lähtien Mäykynen on taas saanut viettää leppoisaa kotielämää. Tänään remonttimies kävi kuitenkin vielä asentamassa kylppärikalusteita, sillä nimeltämainitsemattoman kylpyhuonekalustefirman tuotteet eivät kellu Itämeren yli ihan niin nopeasti kuin henkilökunta tilausta tehdessään kuvitteli.

Tänään herra Mäykynen pääsi vihdoin valvomaan remonttia. Ruuvilaatikon sisältö tuli inventoitua huolella ja Mäykynen myös seurasi, että kylpyhuoneen mittailuissa ei sattunut virheitä. Kaiken kaikkiaan Mäykynen oli erittäin tyytyväinen työhön ja voi lämpimästi suositella Espoon Laatoitus Ky:tä kaikille kotinsa remontointia suunnitteleville. Ei tässä kuitenkaan kaikki, vaan kesken asennustöiden paikalle porhalsi myös putkimies. LVI-työt ovat aina olleet Mäykysen sydäntä lähellä ja herra jopa intoutui maistelemaan putkimieheltä ylijääneet osat. Rantekno Oy läpäisi myös kirkkaasti tarkastaja Mäykysen tiukat laatuvaatimukset ja lopulta tarkastusrupeaman väsyttämä herra vetäytyi sängylle nukkumaan. Mitä sitä nyt enää vieressä valvomaan, jos hommat näyttävät sujuvan.

Lihansyöjän paluu

Remontista johtuen herra Mäykynen on elänyt pari edeltävää kuukautta lähinnä einesruoan turvin. Mäymör-pussi jos toinenkin on popsittu ja Animonda vom Feinsten -lakko aloitettu. Mäymörin suosio ei osoita hiipumisen merkkejä, mutta koska henkilökunnan pakastimeton kausi on päättynyt, on taas helpompi tarjota myös raakaa lihaa einesten oheella. Mäykysen pakastettujen kanansiipien varasto on edelleen sijoitettuna muualle, mutta tämänpäiväinen puhelinkeskustelu paljasti, että siivet ovat vielä tallessa ja odottavat vain noutoa kotipakastimeen. Mäykysen huolenaihe, että hänelle huolellisesti yhden tai kahden siiven eriin pakatut siivet olisi tarjottu esimerkiksi yllätysvieraille hot wings -naposteluruokana on siis osoittautumassa aiheettomaksi.

Tänään Mäykynen kuitenkin jo pääsi broilerinluun makuun, kun henkilökunta teki broilerin rintapaloista rintafileitä. Prisman sunnuntaivalikoima piti huolen, että maustamatonta broileria etsineellä henkilökunnalla ei ollut valinnanvaikeuksia ja ainoaksi vaihtoehdoksi jäi ostaa broilerinpalat luineen. Sehän kuitenkin Mäykyselle sopi, sillä vähään aikaa ei tarjolla oikein ole ollutkaan mitään muuta kunnollista purtavaa kuin pahvilaatikoita ja niissä on valitettavasti hiukan ikävä pahvinen sivumaku.

Suuri peto ei luonnollisestikaan raatele saalistaan lautasella, joten Mäykynenkin raahasi broilerinraatojaan ympäri keittiötä. Henkilökunta pisti ilahtuneena merkille, että broilerinjämiä syötiin lähes kaikkien lattialaattojen päällä. Tummissa laatoissa on myös se etu, että niistä näkee jälkikäteenkin hyvin broilerin kulkureitin. Herran lopetettua ateriointinsa moppauspalvelu saapuikin paikalle ja lattia pestiin. Mäykysen mielestä oli jo aikakin: Omankin ruokapöytänsä henkilökunta pyyhkii säännöllisesti.

Ihana induktio

Keittiö- ja ruoanlaittointoilijat tietävät, että induktioliedet ovat jo jonkin aikaa olleet suosittuja ja yleistyvät koko ajan monestakin syystä. Sähköä säästävässä, nopeasti tehonsäätöön reagoivassa ja turvallisuudeltaan ylivoimaisessa liesityypissä ei juuri negatiivisia puolia ole. Mäykynen ei ole ajatellut muuttua ruokablogiksi, mutta todettakoon, että herran uudessa keittiössä on induktioliesi. Äkkiseltään voisi kuvitella, ettei raakaa lihaa ja Mäymöriä ruokavaliossaan suosiva kissa juuri kuumennusvälineitä tarvitse. Herra on kuitenkin testannut liettä useasti, sillä se sijaitsee keittiön ikkunan läheisyydessä ja luonnollisin reitti ikkunalle kulkee liesitason yli. Mäykysellä ei ole valittamista: sileä taso, jossa jalat eivät pala. Säätönappulat ovat liesitasossa olevia hipaisunappuloita, katkaisintyyppi joka siis yleensä lemmikkitalouksissa aiheuttaa riskitilateita. Induktion erinomaisuus on siinä, että levy kuumenee vasta kun tasolla on metallia. Mainostajat ovat kyllä keksineet, että laite on erinomainen lapsiperheissä ja dementikoiden käytössä, mutta selvästi harvempi on huomannut, että lemmikin omistajat ovat todennäköisesti vähintäänkin yhtä huolestuneita lieden aiheuttamasta turvallisuusriskistä. Pienet lapset eivät yleensä kävele liesitasolla eivätkä ole tuntikausia yksin kotona. Varsinkin kissat sen sijaan pomppivat missä lystäävät ja siinä sivussa saattaa tapahtua vahinko jos toinenkin.

Kokkailusession jälkeenkin tassujen palovammariski on melko pieni, sillä levy jäähtyy nopeasti kattilan poiston jälkeen. Jatkossa henkilökunta voi siis ehkä jopa luopua kylmävesikattilan laittamisesta kuuman levyn tassusuojaksi. Niin kauan kun Mäykysellä ei ole massiivisia metalliproteeseja, ei kummempaa riskiä pitäisi olla, vaikka keittiöstä välillä kuuluisikin lieden päällemenopiippauksia. Kun metallia ei ole eikä magneettikenttää synny, laite sammuttaa itsensä hetken kuluttua eikä mikään kuumene.

Herra Mäykynen näyttäisi myös hallitsevan turvallisen keittiökoneiden käytön. Tänään Mäykynen lieden yli kulkiessaan hipaisi sen ensin etutassullaan päälle ja heti seuraavalla askeleella takatassullaan pois päältä. Mäykysen mielestä turhia riskejä ei kannata ottaa.

Syystepsuttelijan kuulumisia

Herra Mäykynen jatkaa edelleen elämää kahden asunnon välissä. Kuun vaihteessa tilanteeseen on kuitenkin tulossa muutos, sillä remonttimies saa osuutensa valmiiksi ja Mäykynen pääsee sen jälkeen vapaasti viimeistelemään remonttia.

Hoitopaikassa Mäykynen on pitänyt huolta, että saa tarvitsemansa huomion. Eräänä yönä viihdettä oli ilmeisesti ollut niukanlaisesti, joten Mäykynen päätti muistuttaa olemassaolostaan pudottamalla keittiön kaapin päällä olleen suuren kuparipadan. Todennäköisesti koko yhtiö on herännyt, kun pata on pamahtanut laattalattialle. Ihme ja kumma, laatat ovat edelleen ehjiä, padassa sen sijaan on kolhu. Arvatenkin kyseessä oli tietysti ihan puhdas vahinko. Pata vain putosi, kun Mäykynen ohikulkiessaan hiukan hipaisi sitä. Kokemukseensa perustuen henkilökunta kyllä vahvasti epäilee, että tapahtuma on ollut vähintään tuottamuksellinen, luultavammin suorastaan tahallinen. Mäykysen mielestä moiset väitteet ovat törkeitä: missä ovat todisteet?

Herra Mäykynen on myös tehnyt uudistuksia ruokavalioonsa. Hoitopaikassa Mäykynen syö joka aamu pari lusikallista viiliä ja minipalan ruisleipää. Niin, kummalliseksi on mennyt herran ruokavalio. Kotona viili ei ole aiemmin kelvannut, mutta oma henkilökuntakin päätti sitten antaa Mäykyselle joka-aamuisen viilinsä. Mäykynen tuli paikalle, haisteli, tuhahti ja kääntyi pois. Kaikkea moskaa täällä yritetäänkin kissalle syöttää. Edelleen on selvittämättä, miksi viili on täällä syömäkelvotonta, mutta hoitopaikassa suuri herkku. Ehkä tarjoilulämpötila oli meillä väärä tai lautasen väri ei miellyttänyt. Ruokavaliouudistukset eivät kuitenkaan vielä tähän lopu, sillä Mäykynen on mennyt Animonda vom Feinsten -lakkoon. Ennen vuokamurkina kelpasi hyvin, mutta nyt sitä syödään enintään, jos nälkäkuolema on uhkaamassa. Tähän asti henkilökunnalla onkin ollut liian helppoa, kun inhokit ja suosikit ovat pysyneet jatkuvasti samoina.

Täh? Kaikkea sitä blogiin kirjoitetaankin, kun ei ole itse vahtimassa henkilökuntaansa.

Vieras metsässä

Sunnuntaina Mäykynen kävi nauttimassa ihanasta syysilmasta. Kirpakka keli sai turkin aluksi hiukan pörröön, mutta äkkiä herra tuntui viileyteen sopeutuvan ja karvatkin laskivat takaisin normaalitasoon. Saattaa kyllä olla, että kohta joudutaan kaivamaan Mäykysen takki jostain laatikon pohjalta.

Mäykynen ei ole päässyt kokonaiseen pariin viikkoon ulkoilemaan, joten retkestä piti ottaa kaikki irti. Puiden runkoja piti kiipeillä, lintuja vaania ja ruohoa natustella sydämensä kyllyydestä. Hoitopaikassa Mäykysellä on ollut oma sisäruoho, mutta mikään ei kyllä korvaa osittain tuleentuneen syysheinän aromia.

Mutta sitten ihan yllättäen pusikosta ilmestyi toinen kissa. Luitte oikein, Mäykysen pusikossa oli tunkeilija. Asiaan ei mitenkään liity se, että kyseinen kissa ilmeisesti asuu läheisessä talossa. Pitäisihän sen silti ymmärtää, ettei Mäykysen alueelle ole tulemista. Herra päättikin välittömästi lähteä keskustelemaan asiasta vierailijan kanssa. Mutta kurja pelkuri otti jalat alleen ja kulkusen kilinän tahdittamana luikahti aidanraosta läheiselle pihalle. Koska Mäykysen henkilökunta ei ymmärrä mistään mitään, Mäykynen ei saanut seurata perässä. Niin jatkui rauhallinen sunnuntaiulkoilu, kunnes... Siinä se taas oli kurkkimassa kuusen takaa. Mutta tälläkin kertaa vieras luikki pakoon heti kun Mäykynen lähti kohti. Ja siihen juttu sitten lässähtikin, sillä henkilökunta päätti tässä vaiheessa ohjata Mäykysen muualle ulkoilemaan. Kummallista, miksei muka naapureihinsa saisi tutustua?

Elegantti premier

Herra Mäykynen vietti tänään päivän URK:n kissanäyttelyssä Kirkkonummella. Saavutuksena oli Mäykysen näyttelyuran kolmas serti ja siten myös valmistuminen premioriksi. Hyvän kilpailuvastuksen tarjosi Satulinnan Heart Breaker, joka kilpaili Mäykysen kanssa samasta sertistä. Tanskalainen tuomari, Lotte Borch, kuitenkin arvosti Mäykysen eleganssia ja tasapainoisuutta sen verran paljon, että voitto tuli kotiin. Värin parhaasta oli kilpailemassa edellisten kanssa vielä IP Wildonspots Storm, mutta tässä kisassa Mäykynen jäi kakkoseksi. Värin paras -voittoon Mäykynen oli jo kuulemma liiankin elegantti ja Stormin särmikäs ulkonäkö miellytti tuomaria niin paljon, että Stormi eteni jopa paneeliin asti kilpailemaan BIS-tittelistä.

Kaikkia tuomarin arvosteluseteliin kirjoittamia hieroglyfejä ei ole vielä tulkittu, mutta ainakin lovely näyttää olleen suosikkiadjektiivi ja yleisvaikutelma komea. Mäykyselle tässä ei ollut mitään uutta, mutta hyvä että tuomarikin huomasi.

PR Alkumetsän Four Roses siirtyy nyt juhlistamaan valmistumistaan. Tarjolla on ainakin broilerin rintafileetä ja herkkuraksuja sekä paljon rapsutuksia. Seuraava näyttelymatka on edessä vasta marraskuun lopulla. 21.11 suunnaksi otetaan Turokin näyttely Turun messukeskuksessa. Mutta nyt Kaupungin paras Premier vetäytyy hetkeksi parrasvaloista ja keskittyy tavallisesta kissanelämästä raportointiin.


Muutama lisäkuva näyttelystä Picasa-galleriassa.

Bilehile Mäykynen

Herra Mäykynen on kutsuttu VIP-vieraaksi tänä iltana yökerho Apollossa pidettäviin kaupungin paras -bileisiin. Tai näin City-lehden toimittaja on sähköpostitse ja puhelimitse kertonut, mutta nyt kyllä näyttää pahasti siltä, että posti on hukannut Mäykysen kutsun. Siis ihan oikeasti, silloin harvoin kun Mäykyselle tulee omaa postia, niin posti menee ja HUKKAA sen! Tai sitten joku ilman kutsua jäänyt on mennyt ja pöllinyt Mäykysen kirjeen. Apollon portsareille tiedoksi, että herra Mäykynen ei näytä 16-vuotiaalta finninaamalta eikä pukeudu korkkareihin ja minihameseen, joten jos joku edellä kuvatun näköinen yrittää Mäykysen kutsulla sisään, niin hälytyskellojen pitäisi soida. Väärinkäytösten välttämiseksi olisi ollut parasta, jos Mäykyselle olisi lähetetty VIC-kutsu.

Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, sillä Mäykynen on luvattu järjestää sisään ilmankin kutsua. Mutta sitten tulee ongelma, jonka rinnalla postin häviäminen kalpenee: Mäykysen henkilökunta on ilmoittanut City-lehden toimitukselle, ettei yökerho ole sopiva paikka kissalle! Välkkyvät valot, hälinä ja melu voivat aiheuttaa paniikkireaktion ja mitä tehdään, jos vauhkoontunut bengali pääsee karkuun? Henkilökunta on päättänyt, että Mäykynen viettää turvallisen illan viiden tassun kissahoitolassa ja henkilökunta käy Mäykysen puolesta juhlimassa. Nii-in, luitte oikein. Herra Mäykynen harkitsee vakavasti ottavansa yhteyttä eläinsuojeluvaltuutettuun. Eihän tällaista voi tehdä!

Herra Mäykysen bileet tänään ravintola Apollossa Helsingissä. Vapaa pääsy klo 21 alkaen. Valitettavasti herra Mäykystä ei päästetä paikalle.

Kick Kickeroo

Kaiken turhan hömpän keskellä Mäykynen keskittyy blogissaan pitkästä aikaan oikeasti tärkeisiin asioihin. Näihin ei lasketa remonttia, näyttelyitä eikä hömppäjulkisuutta, koska Mäykysen mielestä kaikki nuo ovat oikeastaan aika merkityksettömiä asioita. Valitettavasti kuitenkin viime aikona vauhdikas meno ja kunnollinen sapuska ovat jääneet aivan taka-alalle, vaikka ne ovat Mäykysen elämän suola.

Lelujen parhaimmistoon kuuluu nykyään Kong Kickeroo. Kongin Wubbathan ovat olleet lelulistan kärjessä, mutta valitettavasti niiden suosionkesto on heikko. Koska Wubban hinta on hiukan turhan kallis parin minuutin leikkituokiota varten, piti henkilökunnan hankkia vaihteeksi jotain muuta. Henkilökunta oli huomannut Kickeroota kehuttavan ainakin parissa paikassa, joten Mäykysellekin piti tietysti saada sellainen. Hiukan kieltämättä epäilytti lelun suosio, sillä kirahvikuvioinen pötkylä, jossa on karvahäntä, ei vaikuta maailman onnistuneimmalta hiiri-imitaatiolta.

Joku Kickeroossa kuitenkin vetää puoleensa, sillä lelu sai turpaansa heti kun Mäykynen sen näki. Kickeroota on tapettu jo kuukauden verran, mutta yhä siinä henki pihisee. Kummankin kyljen saumaa on paikkailtu ainakin pariin otteeseen, mutta edelleen lelu näyttää enemmän Kickeroolta kuin surkealta rättimytyltä. Kong-lelujen sarjassa Kickeroo on siis kiistatta kärjessä: suosiossa se on Wubbiin verrattuna tasavertainen ja kestävyydessä aivan yliveto. Henkilökunta tosin haluaisi antaa Wubbille myös pari söpöyspistettä, mutta koska ne eivät kuitenkaan pysyisi hyllyn laidalla koristeena kuin ehkä puolikkaan hetken, täytyy säälipisteet jättää antamatta.

Kaupungin paras 2009

City-lehti on valinnut Mäykysen kaupungin parhaaksi lemmikkiblogiksi. Herra Mäykynen kiittää ja kumartaa. Tästä on hyvä jatkaa päättömiä tempaisuja ja vauhdikkaita seikkailuja. Hienon tittelin saatuaan pitäisi varmaan kirjoittaa kiitospuhe, mutta itsevarmaan ja lyhytsanaiseen tyyliinsä Mäykynen taitaa tyytyä toteamaan Mäy! Tulkinnan jätämme lukijoille.

Verhot alas!

Lauantain ja sunnuntain välinen yö sujui vaihteeksi mukavan rauhallisesti, sillä henkilökunta luopui rappukäytävän tukkimisyrityksistä ja kävi teippaamassa yläkerran avonaiset oviaukot umpeen suojamuovilla. Siihen loppui yläkerran kiinnostavuus: suljetut oviaukot eivät ilmeisesti ole ollenkaan niin jänniä kuin portaikkoon tehdyt haasteelliset kiipeilytasot. Jotta elämä ei kuitenkaan aivan tylsäksi muuttuisi, järjesti Mäykynen pientä vipinää jo ennen valojen sammumista.

Kuten jo aiemmin on todettu, Mäykynen ei ole keksinyt yhtään hyvää syytä, miksi olohuone on rajattu muusta kämpästä pölyisillä muoviverhoilla. Tähän asti verhot ovat kuitenkin saaneet olla paikallaan, vaikka niitä aina säännöllisesti onkin käyty tassuttelemassa. Lauantai-iltana Mäykysen mitta tuli lopulta täyteen. Mokomat muovirätit peittivät näköyhteyden keittiön ikkunaan ja kaapin päällä oleva näköalapaikka oli pilalla! Pari tarmokasta tassunheilautusta kohti muoviverhoja kannattelevia rimoja ja koko komeus putosi valtavan ryminän saattelemana keittiön lattialle. Olohuoneessa rauhallista lauantai-iltaa viettänyt henkilökunta pomppasi ainakin pari metriä ilmaan ja kiirehti keittiöön katsomaan jäikö Mäykynen alle ja tippuiko kahvinkeitin verhojen mukana.

Ei, keittiön nurkasta ei löytynyt traumatisoitunutta kissaa ja kahvinkeitinkin oli tukevasti omalla paikallaan. Mäykynen katseli työnsä tuloksia kaapin päältä ilmekään värähtämättä. Luulisi vähemmänkin kolinan saavan kissan paniikkiin, mutta Mäykysen ilmeestä oli kauhistus kaukana. Kuin lisäprotestiksi, herra järsi vielä jäljelle jääneeseen verhopuolikkaaseen kurkistusaukon. Olikohan tämä joku vinkki, että remontti saisi vähitellen valmistua?

Trapetsitaiteilija

Perjantain ja lauantain välinen yö oli levoton. Herra Mäykynen on taas viikonlopun vietossa remontin keskellä ja kaikki on pitänyt luonnollisesti tarkastaa huolella. Ongelma vaan on, että koko yläkerta oli kiellettyä aluetta. Aluksi portaiden yläpää suljettiin vajaan metrin korkuisella vanerilla. Edes henkilökunnalle ei ollut yllätys, että Mäykyseltä kesti noin sekunti kavuta tästä yli, mutta tulipahan kokeiltua. Seuraavaksi rappukäytävä blokattiin selvästi korkeammalla kipsilevyllä. Tiedossa oli, että vastaavan tason päälle hyppääminen ei tuota Mäykyselle minkäänlaista päänvaivaa, mutta ajatuksena oli, että rappukäytävästä ohuen levyn yli hyppääminen ei niin vain onnistuisikaan. Eikä onnistunutkaan, sillä kesti ainakin puoli tuntia ennen kuin Mäykynen haettiin levyn toiselta puolen. Kulkuestettä paranneltiin lisäämällä siihen suojamuovista läppä, joka esti kaikenlaiset ylihypyt ja -kiipeilyt. Henkilökunta siirtyi ratkaisuunsa tyytyväisenä nukkumaan. Alkuyö menikin rauhallisesti, mitä nyt kahden aikaan käytiin pelastamassa leipäpussi herra Mäykysen kynsistä.

Puoli neljän aikaan henkilökunta kuitenkin havahtui outoon rapinaan. Koska kämpässä on noin tuhat ja yksi kohdetta, joista Mäykysen pitäisi pysyä kaukana, kömpi henkilökunta pikavauhtia rappukäytävään. Mäykynen kiikkui ylätasanteen kapean kaiteen päällä, josta on reilun kolmen metrin suora pudotus rappukäytävään. Tänne Mäykysen siis ei pitänyt päästä. Kun herra oli haettu alas, alkoi pähkäily, jonka seurauksena pääteltiin, että Mäykynen on kulkenut paikalle rappukäytävän seinää reunustavaa kaidetta pitkin. Pääsy kaiteelle estettiin lisämuovituksin ja henkilökunta palasi nukkumaan. Tosin vain hetkeksi, sillä klo 4.28 oli Mäykysen mielestä korkea aika saada aamupalaa.

Klo 6.18 kuului jälleen kummallista rapinaa rappukäytävästä. Mäykynen oli taas kiikkumassa ylätasanteen kaiteen päällä. Tällä kertaa henkilökunta oli hiukan hitaampi ja Mäykynen ehti vieläpä vilahtaa kaiteelta yläkerran puolelle. Miten Mäykynen oli taas kaiteelle päässyt - siitä ei ole edelleenkään aavistusta. Kaikki suojaukset olivat ehjiä ja paikallaan ja jäljelle jäävät reittivaihtoehdot joko mahdottomia tai täysin mahdottomia. Oikeastaan henkilökunta ei uskalla edes ajatella, miten Mäykynen oli mahdollisesti kaiteelle päässyt. Mäykysen touhuja jäätiin hetkeksi seuraamaan, jos herra vaikka antaisi vinkin käyttämästään reitistä, mutta turha toivo. Mäykynen istui keskellä rappusia esittäen pientä tyhmää ja viatonta kissaa.

Sitten taas muovitettiin. Koska ei oikeastaan tiedetty, mistä olisi pitänyt muovittaa, muovitettiin jo puolesta välistä rappukäytävää ja niin ettei ohi varmasti pääsisi ilman siipiä. Tai ehkä repimällä muovit kappeleiksi, mutta siitä taas syntyisi niin paljon ääntä, että henkilökunta ehtisi paikalle ennen kiipeilyosion alkua. Ihme ja kumma, tällä kertaa nukuttiin aamuun asti.

Varoitus! Älä kokeile tätä kotona. Edellä kuvatussa tilanteessa ei käytetty suojavarusteita eikä tilanne ollut kenenkään valvonnassa. Jotkut osaa, toiset ei. Herra Mäykynen ei ota vastuuta jälkimmäiselle ryhmälle mahdollisesti tapahtuvista vahingoista.

Viiden tassun kissahoitola

Viime aikoina Mäykynen on viettänyt paljon aikaa vakihoitopaikassaan. Hoitopaikassa on tiettyjä etuja omaan kotiin nähden, sillä siellä on henkilökunta paikalla lähes ympärivuorokautisesti viihdyttämässä herraa. Ei siis pitkiä yksinäisiä työpäiviä. Paikassa on myös ymmärretty, että aktiivinen kissa tarvitsee viihdykkeitä: olohuoneeseen on pystytetty pussilakanasta ja tuolista maja, jossa Mäykynen viihtyy erinomaisesti. Pussilakanamajasta on erinomaiset vaanintamahdollisuudet ja sinne on hyvä viedä leluhiiret teurastettavaksi. Lisäksi hoitopaikassa näyttää toimivan oma leluhiiriompelimo: jokaisella käyntikerralla Mäykysellä tuntuu olevan joukko uusia hiiriä, joilla leikkiä. Ompelimon lisäksi paikan lelukehittämö keksii kaikenlaisia muitakin kissanleluja. Viimeisin uutuus oli linnunsulista tehty pölyhuiska, jonka Mäykynen oli ominut ja joka oli tapettu jo lukuisia kertoja.

Hoitopaikassa on myös toimivampi ruokahuolto kuin kotona, sillä aamupala tarjoillaan jo noin puoli viisi aamulla, kun Mäykynen käy herättämässä paikallisen henkilökunnan. Kaiken kaikkiaan tarkastaja Mäykynen on todennut paikan täyttävän kaikki mahdolliset ISO 9000 laatustandardit ja paikalle voidaan myöntää täydet viisi tassua. Kotihenkilökunta epäilee, että tavalliseen arkielämään palaaminen voi aikanaan tuoda Mäykyselle joitakin ikäviä yllätyksiä. Julma henkilökunta ei esimerkiksi usko, että nälkäkuolema uhkaisi Mäykystä, vaikka aamupalaa joutuisikin odotamaan jokusen tunnin pidempään.

Karvainen rakennustarkastaja

Tarkastaja Mäykysen valvonnassa tehtävä remontti etenee kovaa vauhtia. Arkipäivien ajan tarkastaja on tosin ollut hyllytettynä liiallisen innokkuuden vuoksi. Mäykynen on joutunut hoitoon, sillä henkilökunta epäilee, etteivät remonttimiehen hermot ehkä kestäisi tarkastaja Mäykysen jatkuvaa kyttäystä. Virallinen selitys on, ettei talossa olo ole uteliaalle kissalle turvallista, mutta Mäykynen tietää, että tämä on ihan henkilökunnan keksimää huuhaata.

Kun Mäykynen välillä vierailee työmaalla on vastassa aina kaikenlaisia uusia yllätyksiä. Viimeksi eteisen ja keittiön väliin oli tullut seinä. Siis seinä! Uusi kulkueste sai selvästi Mäykysen hiukan tolaltaan ja sitä piti ihmetellä tovi jos toinenkin. Harvoin sitä kämppään ilmestyy kokonaisia seiniä, jos pari päivää on kyläilemässä muualla. Eikä kukaan ollut kysynyt Mäykysen mielipidettä seinän tarpeellisuudesta. Törkeää!

Toinen älyttömyys olivat muoviverhot, jotka oli ripustettu keittiön ja olohuoneen väliin. Mäykysen mielestä henkilökunnan älynväläykset alkavat mennä jo liiallisuuksiin. Ensin seinä ja sitten uusi sisustus, joillain pölyisillä muoviriekaleilla. Verhojen tarkoitus ylipäänsäkään ei ole koskaan oikein avautunut Mäykyselle, koska niitä ei oikeastaan voi käyttää kuin kiipeilyyn ja roikkumiseen, mutta jostain ihmeen syystä juuri niihin tarkoituksiin niitä ei saa käyttää. Mäykynen yritti poistaa muovit, mutta puuhat keskeytettiin ja henkilökunnan suureksi hämmästykseksi suojat ovat edelleen paikallaan.

Mäykysen elämä ei kuitenkaan ole pelkkää remonttia, vaan tarkastaja Mäykynen ehtii nauttia myös vapaa-ajasta. Kello neljä aamulla on oikein hyvä aika käydä virkistävällä happihyppelyllä terassilla. Terassille pääsee vain ovesta ja viluinen henkilökunta taas ei näin syksyn tultua enää tarkene nukkua ovi auki. Jaloitelemaan pääsee siis ainoastaan henkilökunnan suosiollisella avustuksella, mutta jostain ihmeen syystä henkilökunta ei tunnu olevan ilahtunut Mäykysen ulkoiluharrastuksesta. Koska pöydälle jätettyjen lehtien ja papereiden repiminen saa aikaiseksi enintään mutinaa ja kylkien kääntämistä sängyssä, on Mäykynen joutunut etsimään vaihtoehtoisia keinoja. Onneksi sälekaihtimet ovat ikkunan sisäpinnalla ja niitä rämppäämällä saa henkilökuntaan mukavasti liikettä. Henkilökunnan arvion mukaan sälekaihtimien jäljellä oleva elinikä on hyvin lyhyt. Ehkä terassin oveen voisi tehdä kissaluukun, joka mahdollistaisi herran omaehtoisen ulkoilun. Vihdoinkin ajatus, joka on järkevä myös Mäykysen mielestä.

Agilityratojen vauhtihirmu

Herra Mäykynen kävi eilen bengaliagilityssä Koira- ja kissakoulu Heiluvassa Hännässä. Lennokkaiden treenien sijaan suuri osa ensimmäisestä kerrasta oli kissakoulutusluentoa, jonka jälkeen oli tosin mahdollisuus tutustua paikkoihin ja esteisiin. Sihahduksilta ja sähinöiltä ei täysin vältytty, kun paikalle saapuneet kymmenkunta bengalia ja yksi joukkoon eksynyt aby keskustelivat siitä, kuka treenaa missäkin.

Mäykysen mielestä koko paikka oli Erittäin Epäilyttävä. Herra juoksenteli pitkin ja poikin ja tutki kaiken vähintäänkin huolellisesti. Tarkastus olikin tarpeellinen, sillä paikasta löytyi monenlaisia outoja juttuja. Mistymoon'sin pennuille piti sähistä, sillä nuoret agilitylupaukset pomppivat esteitä kuin vanhat tekijät. Vähempikin taidoilla brassailu harmittaa kypsässä iässä olevaa herrasmiestä, joka ei itse ole vielä ymmärtänyt edes koko lajin ideaa. Suku on kuitenkin pahin ja siskopuolensa Sissin kanssa Mäykynen vaihtoi enenmmänkin kuulumisia hiukan vähemmänkin ystävälliseen sävyyn.

Lopulta Mäykynenkin saatiin tutustumaan esteisiin ja pitkällisen houkuttelun tuloksena herra kulki renkaan läpi ja käveli yksirimaisen aitaesteen yli. Hypyiksi noita ei uskalla väittää kukaan, mutta eihän kukaan ole seppä syntyessään. Useimmilla muillakin ensimmäinen kerta meni vastaavasti epäilyyn ja epäröintiin. Kotiläksynä pitäisi nyt harjoitella kaikenlaista, sillä seuraava agility on vasta kuukauden päästä. Selvää välineurheilua tämäkin, sillä kosketuskeppi ja naksutin pitää ainakin hankkia, jotta kunnon harjoittelu saadaan käyntiin. Lokakuussa voidaankin sitten raportoida lennokkaista hypyistä ja rataennätyksistä.

Vänttistelyä

Perjantaina Mäykynen sai postia Arja's artilta. Kuoresta löytyi pari viikkoa sitten Surokin kissanäyttelyssä tilatut ulkoiluvaljaat. Arja oli näyttelyssä myymässä valjaitaan ja henkilökunta hyödynsi loistavan tilaisuuden: harvoin pääsee ostamaan kissalle valjaita, niin että myyjänä on valjaiden valmistaja ja itse käyttäjäkin on paikan päällä sovitusvalmiudessa. Mäykynen kokeili paria eri valjaskokoa ja törmäsi bengaliongelmaan, sillä M-koko oli liian pieni ja L-koko liian iso. Onneksi Arjalla oli ongelmaan ratkaisu: Mäykyselle tilattiin mittatilausvaljaat, joissa kaulalenkki on kokoa L ja mahalenkki kokoa M.

Vänttisiä on nyt testailtu pariin otteeseen ja hyväksihän ne on ollut pakko todeta. Henkilökunta oli hiukan epäileväinen, josko nuo pysyisivät päällä, mutta pysyväthän ne. Vaikka Vänttisissä on vain yksi säädettävä mahalenkki ja kaulalenkki, jota ei voi edes säätää, pysyvät ne kissan päällä tiukoissakin tilanteissa. Kesomaa-valjaat jäävät kakkoseksi, sillä niistä Härry Mäydini pääsee halutessaan selvästi helpommin kiemurtelemaan pakoon. Mäykysen mittatilaus-Vänttiset istuvat loistavasti ja herrakin näyttää viihtyvän niissä. Kissanvaljaat laatutietoisille city-kissoille -otsikointi valjaiden käyttöohjeessa näyttää pitävän paikkansa.

...onks aina pakko kuvata?

Ystävällinen poika Rurokissa

Eilisen päivän Mäykynen vietti Myyrmäkihallissa Rurokin näyttelyssä. Paikalla oli bengaleita aivan hurja määrä, kokonaista 18 kappaletta. Herran näyttelymenestys kärsii laskusuhdanteesta. Näytelmäura alkoi hienosti värin paras -voitolla, viimeksikin tuli sentään serti, mutta nyt Mäykysen täytyi tyytyä EX2-arvosteluun. Naapurihäkin Haru (Satulinnan Casanova) hurmasi tuomarin hienolla turkillaan ja korjasi samalla värin paras -voiton. Mäykysen Premior-tittelistä puuttuu siis edelleen yksi serti. Näyttelyura jatkuu ehkä lokakuussa URK:n näyttelyssä Kirkkonummella tai marraskuussa Ery-Sydin näyttelyssä Helsingissä, mutta mihinkään ei ole vielä ilmoittauduttu.

Tällä kertaa tuomarina oli Ruotsista Sirpa Lindelöf, joka tosin puhui sujuvasti suomea. Arvosteluseteli on aika tylsää luettavaa, sillä kaikki ominaisuudet olivat ex. (=excellent) tai very nice. Henkilökunnan mielestä kissan pitäisi oikeastaan olla vähintään tuomarin paras, jotta siitä voisi kirjoittaa näin yltiöpositiivisen arvostelun, jossa ei koko kissasta löydetä mitään vikaa. Eniten tuomari kuitenkin vaikutti pitävän Mäykysen hyvin bodatusta vartalosta ja siitä että herralla ei ole kertynyt ylimääräistä painoa toisin kuin monille muille kastraateille. Jos pieni kritikittömyys jäikin tuomarin työskentelyssä harmittamaan, oli tuomarin yleinen kissankäsittelytaito kuitenkin hyvä ja Mäykysellä ja tuomarilla synkkasi ihan mukavasti. Yleisvaikutelmaksi olikin kirjattu Nice, friendly boy.

Lisää kuvia / more pictures in Picasa gallery.

Paheita

Monet Mäykysen blogin säännölliset lukijat varmasti tietävät, että herra on innokas urheilija ja syö terveellisesti sekä monipuolisesti erilaisia lihoja ja märkäruokia. Epäterveellisyyden huipentuma on Mäymörin herkkupussukat, joissa on sokeria kokonaista 0,1 %. Tai sitten ei. Mäykysen blogi paljastaa nyt yksinoikeudella, että herralla on ajoittain myös paljon suurempia paheita.

Henkilökunnan viljattoman märkäruoan ihannointi vesittyy sillä, että Mäykysen suurin intohimo ovat leipäpussit. Ihan sama onko leipä muovi- vai paperipussissa, sillä mikäli se jää pöydälle hetkeksikin ilman valvontaa, on pussissa kohta erinäisiä reikiä. Kun pussi on saatu raadeltua ja leipään on jyrsitty pari pientä koloa, on homma suoritettu. Henkilökunta on edelleen epätietoisuuden varassa eikä tiedä Mäykysen tarkkoja motiiveja. Selvästikään leipä ei ole hyvää, koska sitä järsitään aina vain muutama murunen, vaikka pussioperaatio ehdittäisi suorittaan huolellisesti loppuun esimerkiksi henkilökunnan kauppareissun aikana. Jää ehkä ikuiseksi mysteeriksi, kuuluuko Mäykynen mahdollisesti Happea tukehtuville leiville -ryhmittymään vai onko kyseessä jälleen tarkastaja Mäykysen laadunvalvonta.

Pussien repiminen ei rajoitu ainoastaan leipiin, vaan myös muut viljatuotteet kelpaavat. Tänään uhriksi joutui rapisevassa muovikääreessä ollut kaupan mustikkapitko. Kääre oli käsittelyn jälkeen riekaleina, mutta itse pitko tassun painaumaa luukuunottamatta vahingoittumaton. Revittyjen pussien määrä on noussut räjähdysmäisesti muuton jälkeen, sillä remontista johtuen säilytystilat ovat vähissä ja ruokatavaroita lojuu myös ympäri pöytiä. Eilen Mäykynen kantoi hampaissaan muuttolaatikosta nuudelipaketin keskelle olohuoneen lattiaa. Vinkki, vinkki, ne laatikot on tarkoittu muuttamiseen eikä tavaroita yleensä jätetä sinne odottamaan seuraavaa muuttoa.

Tänään oli tarjolla myös ihan uutta herkkua: sipsi! Tarkastaja Mäykysen piti tietysti tulla katsastamaan juuri avattu sipsipussi. Pelkkä kurkistus pussiin ei paljon kerro, joten pitihän sieltä ottaa myös makunäyte heti kun henkilökunnan silmä vältti. Rasvan, suolan ja perunan harmoninen liitto ilmeisesti miellytti herra Mäykystä, sillä sen jälken herra vahti jokaisen sipsinpalan matkaa pussista henkilökunna suuhun. Tai ehkä Mäykynen oli vain huolissaan henkilökunnan linjoista?

Muutto- ja remonttipuuhissa, osa 2

Herra Mäykysen viime viikot ovat kuluneet muuton ja remontin merkeissä ja jälkimmäiset merkit jatkuvat vielä pitkälle tulevaisuuteen. Tarkastaja Mäykynen on kaikki nämä viikot jaksanut olla mukana hommissa eikä väsymys näytä edelleenkään painavan päälle. Tosin jostain täysin käsittämättömästä syystä herra Mäykynen oli varsinaisen muuttopäivän ja vielä pari sitä seuraavaakin päivää hoidossa.

Tänä aamuna Mäykynen herätti henkilökunnan käynnistämällä pölynimurin kello seitsemältä. Eihän remontti ikinä valmistu, jos sängyssä maataan puolille päivin. Tosin aamupalalla lahjottu herra suostui onneksi jättämään siivouspuuhat myöhemmäksi ja palasi vielä sänkyyn nukkumaan. Tarkastaja Mäykysen todelliset tarkoitusperät ovat siis hieman hämärän peitossa ja saattaa olla, että nytkin ongelmana oli enemmänkin mahan liiallinen tyhjyystila kuin remonttipölyn ärsyttävyys.

Ruokahuollon toimivuus on muutenkin tarkastaja Mäykysen sydäntä lähellä. Herran mielestä on suorastaan anteeksiantamatonta, että osa kissanruoista on edelleen pakattuna muuttolaatikkoon. Siis haloo, kämpässä on punkattu jo kohta kaksi viikkoa ja tärkeät tavarat lojuvat vielä jossain laatikkokasan pohjalla. Omatoimisuus kunniaan: Mäykynen käy säännöllisin väliajoin rämppää... eikun siis purkamassa laatikon sisältöä sen kantoaukoista. Aukot ovat juuri sopivan kokoiset, jotta ansiokkaan kaivelutyön tuloksena siitä saa ulos niin raksunäytepussit kuin ZiwiPeak -kuivalihat. Sitten onkin kiire, sillä huolimattomasti säilytettyjen pussien sisällön laatu pitää tietysti kontrolloida, mutta mistään mitään ymmärtämätön henkilökunta on epäilyttävän rapinan seurauksena yleensä tässä vaiheessa jo lähestymässä. Parilla treenatulla pussinpuruotteella kuivatut lampaanmaksapalat ovat ympäri lattioita. Yhdestä näytepalasta ei vielä voi taata koko pussin laatua, joten sitten alkaa kilpailu. Tarkastaja Mäykynen napsii kontrollinäytteitä minkä ehtii ja henkilökunta konttaa lattialla keräten kuivalihoja rikkirevityn pussin jäämiin. Episodin jälkeen pussin jämät siirretään paikalleen astiakaapin kissanruokalaatikkoon. Tarkastaja Mäykynen on siis onnistunut tavoitteessaan: Jälleen yksi laatustandardit täyttävä kissanruoka siirretty oikealle paikalleen!

Terve ja iloisesti nuori

Herra Mäykysen alkukesäinen rokotusepisodi sai tänään vihdoin onnellisen lopun. ,kkkkkkkkkkkkk.ööööööööööööööööööä <- Mäykysen oma mielipide asiaan. Aamupäivällä matkattiin CatVetiin, joka on nyt valitettavasti paljon kauempana kuin ennen, jolloin Mäykynen asui melkein kivenheiton päässä kyseisestä klinikasta. Matka meni tottuneesti häkissä huutaen ja eläinlääkäriasemalla herra jatkoi mielipiteidensä avointa kerrontaa. Eläinlääkäri oli ilmeisesti jonkun akuutin pissavaivatapauksen vuoksi myöhässä puoli tuntia ja vaikkei tämä lomailevaa henkilökuntaa haitannutkaan, oli Mäykynen moisesta tuohtunut. Siis istutetaan kissaparkaa pienessä kuljetuskopassa jonkun lääkäriaseman lattialla. Eikä edes mitään intimiteettisuojaa: vieressä odotellut venäjänsininen tuijotti koko ajan uteliaana. Vastaanottovirkailijakin kävi lirkuttelemassa, mutta poistui paikalta, kun Mäykynen innostui kertomaan näkemyksistään hiukan turhan äänekkäästi.

Lopulta koitti Mäykysen vuoro ja herra pääsi tepastelemaan eläinlääkärin pöydälle. Vertahan siellä tahdottiin, kun tarkoitus oli kontrolloida kreatiiniarvo, joka rokotusepisodin aikana oli todettu pykälän verran liian korkeaksi. Henkilökunta hiukan epäili, että vuorossa saattaisi olla taas rauhoitus, kuten edellisellä verinäytteenottokerralla Mevetin päivystyksessä. Mäykynen on kyllä aina ollut kiltti, koskaan eläinlääkärin pöydällä ei ole sihisty, kynsitty tai yritetty purra. Sen sijaan herra on sitäkin ansiokkaampi kiemurtelija ja sätkijä sekä lisäksi protestoi vielä kovaäänisesti. Eläinlääkäri ilmoitti olevansa sen verran roturasisti, että epäili ettei hommasta selvittaisi ilman rauhoitetta. Koska Mäykysestä ei löytynyt kuitenkaan mitään rauhoittamista vaativaa vikaa, ei edes hammaskiveä, vaikka eläinlääkäri sitä suusta yritti kovasti etsiä, päädyttiin kokeilemaan verinäytteenottoa ilman rauhoitusta. Eläintenhoitaja haki Mäykyselle pimennyshupun päähän ja piti herraa tiukasti paikallaan samalla kun eläinlääkäri sörkki tassua neulalla. Tuohtunutta mäykynää lukuunottamatta verinäytteenotto sujui paremmin kuin hyvin ja eläinlääkärikin kehui, että tassu oli jopa ihan rentona. Kyllä Mäykynen näyttää, että bengalikin voi olla ainakin melkein paikallaan.

Verinäytteen tulosten valmistumiseen meni vain vartti, joten niitä jäätiin odottelemaan klinikalle. Ja niin vain kävi, että hetkeä myöhemmin Mäykynen poistui paikalta terveen paperit mukanaan. Kreatiiniarvo oli hienosti viitearvojen keskivaiheilla ja muissakaan mitatuissa arvoissa ei ollut moitteen sijaa. Tapaus Fel-O-Vax-Paasto loppuunkäsitelty.

Kissanäyttelyssä Kaapelitehtaalla

Mäykysen aamu alkoi reippaasti, kun jo aamuseitsemältä herra sullottiin kuljetuskoppaan ja automatka Kaapelitehtaalle SUROK:n kissanäyttelyyn alkoi. Koska matka olisi muuten ollut suhteellisen lyhyt, annoimme kauempaa tuleville tasoitusta matkustusajassa ja kiersimme ylimääräisen verhojennoutolenkin. Kaiken muuttohässäkän keskellä henkilökunta ei ollut uhrannut näyttelyasioille ajatustakaan ennen perjantai-iltaa. Silloin todettiin, että näyttelyverhot kuuluivat niihin ei-niin-tarpeellisiin tavaroihin, jotka oli viety remontin ajaksi muualle evakkoon.

Loppujen lopuksi Kaapelitehtaalle päästiin ilman kummempia sähellyksiä ja Mäykynen saatiin häkkiin jo hyvissä ajoin ennen näyttelyn alkua. Takaseinän verhojen kiinnitysvaijeri tietysti puuttui, mutta pienellä virittelyllä verhot kuitenkin saatiin kasaan. Häkkioven lukkomekanismi sattui olemaan sellainen, että Mäykyseltä kului noin minuutti saada se auki, mutta onneksi naapurihäkin Tara-tytön henkilökunta lainasi klipsua, jolla Mäykynen saatiin pysymään häkissään. Oma klipsu oli tietysti jäänyt jonnekin muuttolaatikoiden suloisen sekamelskan keskelle.

Mäykysen arvosteluvuoro oli melkein heti näyttelyn alettua. Tuomari Elisabet Raab-Alvarsson aloitti bengaleista ja Mäykysen vuoro oli neljäntenä. Herra käyttäytyi arvostelupöydässä ihan asiallisesti. Silti oikein mikään ei tuntunut olevan kohdallaan: jalkojen pitäisi olla voimakkaammat, tassujen isommat, korvat olivat liian korkealla ja silmätkin liian pienet. Arvostelusetelistä saa oikeastaan etsimällä etsiä mitään positiivista. Turkin tekstuuri, vartalon muoto ja kissan kunto olivat sentään erinomaisia. Yleisvaikutema oli kuitenkin Talking!, mikä Raab-Alvarssonin mielestä oli ehdottoman negatiivista. Kyllähän Mäykynen jonkun vaimean mäyn siinä pöydässä taisikin sanoa.

Myöhemmin kuitenkin paljastui, että kaikilla bengaleilla oli ollut pitkälti samat viat: korvat liian korkealla ja liikaa puhumista. Värin parhaita ei valittu, kun ei ollut riittävästi bengaliosaanottoa ja tarpeetonta oikeastaan todetakaan, ettei yksikään bengali päässyt tuomarin parhaiden valintaan. Rodun yleisestä surkeustilasta huolimatta kaikki sertin saantiin riittävän vanhat bengalit saivat sellaisen, joten Mäykynenkin sai häkkinsä koristeeksi hienon CAP-ruusukkeen.

Kaikenkaikkiaan näyttelypäivä meni mukavasti. Oli kiva nähdä blogituttuja ja jutella bengaleista kiinnostuneiden ihmisten kanssa. Henkilökunta kierteli katselemassa muita kissoja ja myyntialueita. Päivän tavoitekin saavutettiin, kun Mäykynen sai toisen sertinsä. Loppupäivä kului Mäykysellä lähinnä sikeitä vedellen. Välillä tosin piti vaihtaa kuulumisia häkkinaapureiden Neron (Cayenne Isaac Newton) ja Taran (Satulinnan Beauty) kanssa ja pohtia, miten niitä korvia pitäisikään arvostelupöydässä pitää, jotta eivät olisi liian korkealla.

Mäykysen albumista löytyy muutama lisäkuva SUROK:sta.

Blogi lomalla

Henkilökunnan monenlaisten kesäkiireiden vuoksi Mäykynen ja blogi ovat viettäneet ja viettävät lomaa jonnekin elokuulle. Kirjoitustauosta huolimatta herra lienee livenä nähtävillä SUROKin näyttelyssä 1.8. Siihen asti, mäy!

Helsingin Kärpät

Herra Mäykynen oli tänään kärppänä metsässä ja bongasi kärpän. Valitettavasti henkilökunnasta paikalla oli vain flexinpitelyjaos, jonka kännykän kuvaustoiminto ei aivan riittänyt upeiden luontokuvien räpsimiseen. Mielenkiinnolla Mäykysen kanssa kuitenkin seurailimme kärpän puuhailua. Pieni näätäeläin ei näyttänyt juurikaan välittävän yleisöstään — tosin herra Mäykystä ei päästetty aivan lähietäisyydelle. Päivän luontoretki oli muutenkin ansiokas, sillä Mäykynen löysi pihapusikosta myös jalopulun pesän. Jalopulu alias sepelkyyhky oli juuri hautomassa, joten henkilökunta poisti Mäykysen paikalta pikavauhtia. Todennäköisesti juuri sama paisti on säännöllisesti tepastellut pihallamme ja kuuluu Mäykysen suosikkivaanintakohteisiin.

Luonnon ihmeistä päästiin nauttimaan vielä olohuoneen sohvallakin, sillä Mäykysen niskasta löydettiin juoksentelemassa kaksi reipasta punkkia. Onneksi henkilökunta on kehittynyt kesän mittaan ja entistä useammat punkit jäävät kiinni jo ennen kuin ne ehtivät pureutua kiinni. Myös hyttyset kiusaavat herraa ja reaktioista päätellen voisi jopa kutsua Mäykystä hyttysallergikoksi. Parin päivän takaisen iltaulkoilun seurauksena herran toisessa korvassa on taas pari ikävää paukamaa, jotka ilmeisesti ovat taas muuttumassa ruviksi. Nähtävästi viimekertainenkin rupikorvaisuus oli hyttysten aiheuttamaa, sillä silloinkin paukamat ilmestyivät heti ulkoilun jälkeen. Henkilökunta yrittää hätistellä ikävät verenimijät herran korvista, mutta pusikkoissa ja ohjanpohjissa kahlaavan herran pelastaminen hyttysiltä ei aina ihan onnistu. Eilen hyttynen pääsi pistämään Mäykystä myös nenänpieleen ja tästä johtuen toinen puoli nenänvarresta oli sen verran turvonnut, että henkilökunta jännitti vielä illalla josko koko silmä muurautuu umpeen. Näin ei onneksi käynyt, mutta seuraavan eläinlääkärikäynnin yhteydessä pitää varmaan tiedustella, josko noihin paukamiin voisi levittää vaikka jotain kortisonivoidetta.

Muutto- ja remonttipuuhissa

Herra Mäykynen ei ole saanut lasitettua tai edes verkotettua parveketta, vaikka kaikilla muilla Suomen kissoilla sellainen tietysti on ollut ainakin viimeiset sata vuotta. Nyt tilanne kuitenkin helpottuu, vaikka verkotettua parveketta ei edelleenkään ole luvassa. Kuun lopussa Mäykynen muuttaa uusiin maisemiin. Henkilökunta ei ole saanut potkuja, joten seuraamme perässä pois pääkaupungin hulinoista.

Pari päivää sitten Mäykynen kävi tarkastamassa tulevan kotinsa. Siinä näyttikin riittävän puuhaa enemmän kuin tarpeeksi. Erityisen paljon aikaa vei terassin tarkastaminen. Muuten kelvollinen, mutta rakentaja oli laittanut lasituksen koko terassin ympäri. Sateensuoja on hyvä juttu, mutta suunnittelija ei ollut ollenkaan huomioinut saalistusnäkökulmaa: siis eihän lasin läpi pääse pihalla edes takaisin pomppivan ja säksättävän räkättirastaan kimppuun. Tyhmää! Valjaisiin piti siis taas päästä ja piha tuli myös kierrettyä nopeasti ympäri. Vaikka uudessa kodissa onkin paljon hyviä puolia, on keskuspuiston upeille ulkoilumaastoille kohta jätettävä hyvästit. Terassin takana on toki metsikkö ja kävelyteitä, mutta ei isoa metsää. Ehkä Mäykynen pystyy kuitenkin sopeutumaan tähän muutokseen. Askel citykissan elämästä espoolaiseksi ei loppujen lopuksi ole kuitenkaan aivan valtaisa.

Mäykysellä on kuitenkin ongelma: uuden kodin pikkukylpyhuone on sellaisessa kunnossa, ettei se oikein sovellu vessalaatikon paikaksi. Kaikki pitäisi uusia vesieristeitä myöden, mutta Mäykysen henkilökunta on tässäkin asiassa täysin vajaataitoinen ja monet remonttifirmat taas näyttäisivät olevan kesälomalla suunnilleen joulukuulle. Jos jollain blogin lukijalla sattuu olemaan hyviä tai huonoja kokemuksia Uudellamaalla toimivista remonttimiehistä, niin Mäykynen mielellään vastaanottaa näitä osoitteeseen maykynen@gmail.com

Kuumat uutiset

Herra Mäykysen viikonloppu vierähti lähinnä sisätiloissa, sillä henkilökunnalla oli mukamas jotain menoja ja ulkonakin oli kuulemma liian kuuma kissan ulkoilla. Mäykysen mielestä tekosyitä kaikki, mutta minkäs sille voi, jos laiskamatotartunta on iskenyt henkilökuntaan. Oltiinhan siellä ulkona lopulta hellesäälläkin, sillä seurauksella, että parin vauhdikkaan spurtin jälkeen herra siirtyi varjoon lepäilemään ja läähättämään. Kun varjossa makoilu alkoi kyllästyttää henkilökuntaa siirryttiin takaisin sisätiloihin. Suuri vääryys!

Mäykysen taannoisen sairastelun yhteydessä otettujen näytteiden loput tuloksetkin ovat vihdoin tulleet: Ei ollut giardiaa eikä Tritrichomonasta. Ei siis ole tiedossa lääkityksiä, ylimääräistä siivousta ja desinfiointia tai lisäeläinlääkärikäyntejä. Kreatiiniarvo pitää käydä vielä kontrolloimassa, mutta Catvetissä olivat sitä mieltä, että kannattaa odotella heinäkuun lopulle ennen uusintanäytettä. Pitäisi sitten arvon olla varmuudella palautunut normaalitasoon ja lisäksi ei aiheuteta Mäykyselle heti lisästressiä sairastelun perään. Eläinlääkärikäynnit näyttäisivät olevan herralle suuri terveysriski, sillä kastraatiohaava tulehtui ja seurauksena oli infektio jota hoidettiin pitkään ja hartaasti. Näin ei eläinlääkärin mukaan juuri ikinä käy. Rokotuskäynnin jälkeen oltiin puolestaan tiputuksessa ja ruiskuruokittiin ruokahalunsa menettänyttä kissaparkaa. Sairauden vuoksi Mäykynen on viety eläinlääkäriin siis vain siksi, että herra on juuri hetkeä aiemmin ollut siellä terveyskäynnillä. Mäykysen mielestä jossain on nyt jotain mätää.

Ulkomaailman tuliaiset

Punkkeja siellä ja punkkeja täällä: henkilökunnan laskujen mukaan tänään Mäykysestä poistettiin kesän kahdeksas punkki. Frontlinen tehokkuus näyttää olevan ihan omaa luokkaansa. Ehkä tehtaalla on mukaan lorautettu vahingossa hiukan punkkinhoukutustuoksua. Jo useampi viikko sitten henkilökunta päätti, että korkeat heinikot kierretään kaukaa, koska niiden punkkitiheyden epäiltiin olevan ympäristöään korkeampi. Heinikoiden karttaminen on kuitenkin osoittautunut täysin turhaksi, sillä punkkeja on ollut ihan yhtälailla riippumatta siitä, onko ulkoiltu heinikossa vai heinikon vieressä. Seuraavaksi voisi tietysti yrittää rajata valjastelualeen asfalttipihaan, mutta samalla katoaisi suurin osa ulkoilun hohdosta. Tai voisihan ulkoilut myös lopettaa kokonaan, mutta tämä ei Mäykysen mielestä ole vaihtoehto. Johan eläinsuojeluissakin todetaan, ettei eläimelle saa tuottaa tarpeetonta kärsimystä. Eikä herra Mäykynen juuri osaa kuvitella mitään kamalampaa kuin päivä ilman reipasta valjastelulenkkiä.

Kai noita yökötysällötyksiä on siis vain kestettävä ja yritettävä tehdä punkkisyynejä jokaisen rapsuttelun yhteydessä. Toistaiseksi kaikki punkit ovat löytyneet pään tai kaulan alueelta, missä karva on onneksi suurimmaksi osaksi niin lyhyttä, että punkit jäävät nopeasti kiinni. O'Tom Tick Hook on osoittautunut suorastaan ilahduttavan käteväksi punkinpoistajaksi: Ei tarvitse pelätä, että punkin liiskaisi tai että otuksen pää jäisi puremakohtaan, vaan härvelin avulla punkki on helppo poistaa parilla pyöräytyksellä. Menestys punkkisodassa näyttää hiukan heikolta, mutta yksittäiset punkkisissit on sentään saatu eliminoitua melko nopeasti.