Neljävuotiaan Kickeroo-leikit

Kuinkas sattuikaan, 28.3 meni henkilökunnalta ihan noin vaan huomaamatta ohi. Mäykysen mielestä aika anteeksiantamaton moka, sillä se oli tärkeä merkkipäivä. Silloin herra Joonas Wilbert Mäykysellä oli syntymäpäivä! Kokonaista neljä vuotta tuli jo täyteen eli kai Mäykysen voi oikeastaan todeta olevan jo kunnioitettavassa keski-iässä. Tosin Mäykysen mielestä hänen ikänsä on aina ollut hyvin kunnioitettava kuten oikeastaan kaikki muutkin häneen liittyvät asiat.

Onneksi sentään Mäykysen innokkaat blogilukijat lahjoivat herraa juuri sopivasti syntymäpäivän nurkilla. Pari viikkoa sitten Mäykynen sai postissa paketin Kerttu-kissalta ja Kertun henkilökunnalta. Kerttulle oli Mäykysen blogin innoittamana ostettu Kong Kickeroo -lelu, mutta Kerttu ei ollu mennyt edes lähelle lelua. Harmi juttu sinänsä, vaikka totuus onkin, ettei Mäykystä harmita yhtään. Herra  mielellään vastaaottaa kaikki hyljeksityt Kong-lelut, sillä Mäykynen jaksaa edelleen olla merkkiuskollinen näille. Kertun Kickeroo on perntumallia, mutta sepä ei Mäykystä tuntunut ollenkaan haittavan. Niin no, lelu oli kyllä osoitettu kirjekuoren mukaan myös nti Ellille, mutta Mäykynen taisi päättää, että Ellin sai samaisessa kuoressa tulleen pienen huopapallon. Reilu jako puoliksi siis ja sitä paitsi onhan Elli sentään saanut pari kertaa kokeilla Kickeroon tappamista, joten ainakin melkein tasa-arvoisesti jaetut leikkivuorot. 

Huopapallot ovat Kertun lempileluja ja siksi sellainen haluttiin lähettää myös Mäykystä ja Elliä ilahduttamaan. Mäykysten mielestä pienet huopapallot ovat, kröhm... hiukan tylsiä. Elli sentään innostui tästä vastaavasti kuin kaikista pienistä palloista ja hiiristä, joita on kiva täppäillä sohvan ja muiden matalien huonekalujen alle.

Mäykynen ja Elli kiittävät uusista leluistaan Kerttua ja tämän henkilökuntaa! Mäykynen esittelee kuinka hellään hoivaa Kickeroo täällä saa. Henkilökunta tosin heti perään paljastaa, että kuvasta ei ihan täysin välity leikin luonne, vaan seuraava vaihe leikissä on tiukat takajalkapotkut ja sen jälkeen Kickeroota voikin repiä hampailla.

Päällysneidin pääsiäinen

Viime viikon henkilökunta vietti pääsiäislomaa ja Mäykynen ja Elli olivat vakihoitopaikassaan riehumassa. Aamupala oli tarjoiltu Ellin vaatimuksesta noin kello viisi ja viimeisenä yönä ei kai juuri oltu nukuttu, koska kaksikko oli hillunut ympäri kämppää ja vaaninut ilmastointikanavan päällä katolla raakkunutta varista. Lisäksi Mäykynen oli kaatanut kukkaruukkupinon, kun ei ollut mielestään saanut tarpeeksi huomiota. Kaikin puolin tavallista bengalielämää siis. Ihme ja kumma Mäykynen ja Elli tuntuivat kuitenkin edelleen olevan jatkossakin tervetulleita hoitopaikkaansa. Söpöydellään saa ilmeisesti paljon anteeksi.

Nähtävästi viikko oli kuitenkin ollut myös kaksikolle raskas, sillä hoidosta haettaessa Elli nukkui varmasti ainakin tunnin henkilökunnan sylissä ja aivan täysin vapaaehtoisesti. Ellihän ei siis KOSKAAN tule syliin vapaaehtoisesti ja Elliä saa silittääkin vain silloin harvoin kun neiti niin päättää haluta. Tämä oli siis täysin poikkeuksellista eikä luultavasti tule toistumaan ihan lähitulevaisuudessa.

Kotiin päästyään kaksikko nukkui lähes koko illan — no ihmekös, jos edellinen yö oli mennyt hilluessa ympäriinsä. Elli nukkui kuitenkin sohvannurkassa, älkää nyt sentään kuvitelko, että neiti olisi jo toistamiseen kömpinyt henkilökunnan syliin.

Aamulla Elli herätti viideltä, mutta toisin kuin hoitopaikassa, täällä ei ole yhtä tehokas aamupalatarjoilu, vaan kuuteen asti käytiin väsytystaistelua siitä, saako neiti aamupalansa heti vai kohta. Normaalisti aamupala tarjoillaan seitsemältä, mutta saattaa olla, että menee muutama päivä ennen kuin neidin aamupalakello saadaan taas takaisin perusrytmiinsä. Muuten pääsiäispäiväkin on mennyt kaksikolla lähinnä nukkuessa, tosin ulkona on sentään käyty. Siellä nuori rattaissa istuja innosta hihkuen kutsui Elliä hauvaksi — voi järkytys sentään! Moisesta solvauksesta tuohtuneena Elli sitten kipittikin pikavauhtia sisälle.

Blogipäivityksessä on nyt tarjoilla vain arkistokuvaa Ellin tähystyspaikasta eikä mitään etäisestikään pääsiäiseen viittavaa. Henkilökunnan pöytäkoneen kovalevy sanoi eilen sopimuksensa irti ja nyt valokuvakirjasto on toistaiseksi poissa käytöstä. Varmuuskopiot toki on olemassa, mutta tässä uutta konetta odotellessa on Mäykysen ja Ellin kuvienkäsittelypalvelu tilapäisesti poissa käytöstä. Näissä kuvissa kuitenkin näkyy, miksi meillä sekä kaiuttimet että televisio on tukevasti pultattu seinään kiinni. Ei toivoakaan, että litteä TV voisi pysyä pöydällä pystyssä, sillä Mäykysen ja Ellin läsnäolo kasvattaa maan vetovoimaa huomattavasti normaaliin verrattuna. Kaiuttimetkin todettiin liian suureksi riskiksi kaiutinpylväiden päällä ja niinpä nekin saivat paikan seinältä. Kiinnityspaketin mukana tulleita peruspultteja ei uskallettu käyttää, vaan Ellin ja Mäykysen hyppyjen kaiuttimiin kohdistamia newtoneita laskeskeltiin huolellisesti ja sen jälkeen henkilökunta valitsi kiinnitykseen hiukan järeämmät ruuvit. Mäykynen ei tosin kaiuttimien päällä juuri viihdy, mutta Elli seikkailee näillä näköalapaikoilla ihan päivittäin. Juuri sopiva tila neidille istuskella ja ihmetellä maailman menoa. Huomatkaa myös neidin häntä: se on aina sievästi astettu tassujen päälle istuipa neiti sitten missä tahansa.

Selittämättömien vammojen arvoitus

Ryhmä rämä on taas touhunnut ja aiheuttanut henkilökunnalleen ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Keskiviikkona Mäykynen ja Elli olivat tavalliseen tapaan ovella odottelemassa, kun henkilökunta saapui töistä kotiin. Sitten aivan tavalliseen tapaan kaksikko söi iltaraksujaan ja riehui ympäri kämppää. Jossain vaiheessa herra Mäykynen tuli tavalliseen tapaansa henkilökunnan syliin rapsuteltavaksi.

Silloin henkilökunta huomasin ensimmäisen poikkeaman tavallisesta: Mäykysen kaulassa oli iso verestävä hankauma. Henkilökunta oli ihmeissään: mistä moinen? Vamma näytti lähinnä hiertymävammalta, eikä esimerkiksi raapaisulta. Karvat olivat kuluneet pois peukalon pään kokoiselta alueelta, ja henkilökunta lähti hakemaan puhdistusvälineitä vamman desinfiointiin. Samalla päätettiin tarkastaa Ellin mahdolliset vauriot. Henkilökunta sai kaapattua Ellin syliinsä ja tajusi sillä samalla sekunnilla, ettei kaikki ollut ollenkaan niin kuin piti. Ellin etujalkojen takana tuntui iso ylimääräinen möykky, ihan kuin törröttävä luu.

Mäykysen haavanputsaus sai jäädä ja henkilökunta ryntäsi kartoittamaan eläinlääkäritilannetta. Edes pääkaupunkiseudulla ei ole pilvin pimein valinnanvaraa, kun eläinlääkäritarpeen huomaa hiukan seitsemän jälkeen illalla. Suurin osa klinikoista menee kiinni kahdeksalta, mutta onneksi henkilökunta muisteli, että Hertta on auki pidempään. Koska Hertta on Espoossa asuvan näkökulmasta kaukana, ei meidän kissat ole siellä koskaan käyneet, mutta nyt henkilökunta soitti sinne ja sai luvan lähteä tuomaan Elliä klinikalle. Vajaamiehitetty henkilökunta joutui lähtemään matkaan taksilla ja auton odotteluihin ja matkantekoon tuhraantui kokonainen tunti. Jos nyt jostain seikasta saattoi olla tilanteessa onnellinen, niin Ellin hiljainen matkustustapa oli plussaa. Neiti on koko ikänsä ollut äänetöntä matkaseuraa kun taas Mäykynen rääkyy automatkat alusta loppuun riippumatta siitä kestääkö reissu kymmen minuuttia vai useamman tunnin.

Hertassa Elli pääsi Anne Lipisen vastaanotolle. Heti ensimmäiseksi eläinlääkäri totesi Elliä nostaessaan, että ihan rintalastakoukulta näyttää ja että tällaisia näkee varsinkin itämaisilla kissoilla, joilla vikaa tavataan paljon synnynnäisenä. Henkilökunta kuitenkin oli aivan varma, että vika ei ole Ellillä synnynnäinen, vaan aivan uusi. Koska Ellin rintamöttiä oli syytä epäillä tapaturmaperäiseksi, otettiin neidistä röntgenkuvat. Hatunnosto eläinlääkärille, joka onnistui tässä Elliä rauhoittamatta: henkilökunta ei olisi ikinä uskonut, että se olisi ollut mahdollista, mutta ihan hyvät kuvat neidistä saatiin, kun silmien peitoksi laitettiin pieni pimennyshuppu.

Kuvassa näkyy Ellin rintalastakoukku: törröttävä luu, jonka normaalisti pitäisi olla suora jatko muille luille, mutta joka nyt muodostaa Ellille ylimääräisen luisen "navan". Muita vaurioita ei onneksi ollut, vaan esimerkiksi kaikki kylkiluut olivat ehjiä. Elli ei myöskään vaikuttanut ollenkaan kipeältä, eikä edes aristanut rintalastan seutua. Koko tapaus vaikutti hiukan oudolta ja meidän lähetettiin lopulta kotiin ohjeistuksena seurata Elliä mahdollisen ilmarinnan kehittymisen varalta. Saimme myös suosituksen hakeutua seuraavana päivänä ortopediaan perehtyneen eläinlääkärin vastaanotolle, jotta voitaisi arvioida, pitääkö Ellin vammalle tehdä jotain.

Yö meni Ellin osalta rauhallisesti, mutta henkilökunnan nukkumisesta ei luonnollisestikaan tullut juuri mitään. Heti aamutuimaan soiteltiin Espoon Eläinsairaalaan ja saatiin aika Simona Liliuksen vastaanotolle jo aamupäivän aikana. Taas Elli pääsi taksikyydillä eläinlääkäriin, tosin matka oli tällä kertaa onneksi huomattavasti lyhyempi. Ellin harmiksi Espoon Eläinsairaalassa neitiä kopeloi kokonaista kaksi eläinlääkäriä, sillä myös kokeneempi ortopediaan perehtynyt eläinlääkäri, Jan Räihä, kävi Ellin rintalastakoukkua tunnustelemassa.

Lopputulos oli, että röntgenkuvan ja tutkimuksen perusteella Ellin rintalastakoukku voisi aivan hyvin olla synnynnäinen. Koska tämä on kuitenkin poissuljettu vaihtoehto, niin vamma on Ellillä ilmeisesti traumaperäinen. Jan Räihän mukaan iskun rintalastaan olisi kuitenkin pitänyt olla hyvin kova ja onkin erittäin outoa, että Ellillä ei ole muita vammoja ja ettei neiti edes arista vammakohtaa. Positiivista kuitenkin on, että vamma ei haittaa Ellin elämää mitenkään. Toisaalta rintalastaa ei voida korjata eli koukku on ja pysyy.

Mitä täällä sitten on tapahtunut? Sitä henkilökunta ei taida saada ikinä tietää. On mahdollista, että Mäykysen ja Ellin vammat eivät liity mitenkään toisiinsa, mutta sitäkään henkilökunta ei oikein usko. Koskaan ennen ei meillä kissoilla ole ollut mitään outoja vammoja, ei edes naarmuja tai hankaumia. Nyt kun samana päivänä toisella on iso verestävä hankauma leuan alla ja toisella massiivinen rintalastakoukku, niin mikä on todennäköisyys, ettei näillä olisi jotain yhteistä? Paras veikkaus on, että täällä on riehuttu kiipeilypuussa ja sitten kaikki ei ole mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Kiipeilypuun köysistä voisi ehkä jumiin jäädessään saada sellaisen hankauman, joka Mäykysellä on. Elli taas olisi voinut panikoinnin seurauksena tippua puusta hallitsemattomasti ja lyödä rintalastansa johonkin. Tai sitten Elli on tippunut rappusten ylätasanteelta ja lyönyt rintalastansa rappusen, mutta tässä versiossa on vaikea selittää Mäykysen vammaa mitenkään.

Onneksi Elli ja Mäykynen ovat itse kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunutkaan. Henkilökunta siis on taas stressannut täällä ihan turhaan.

Talviviihdettä

Kylmät säät ovat lähes estäneet Mäykysen ja Ellin ulkoilut, mutta onneksi sentään sisälläkin riittää puuhasteltavaa. Joskus yllättävätkin asiat osoittautuvat suunnattoman mielenkiintoisiksi ja tavallinen arkiaskare saattaa olla päivän kohokohta. Eräs tällainen oli pakastimen sulatus. Mikä voisikaan olla kiehtovampaa kuin jään sulaminen ja tippuva vesi? Jääsohjoista vettä piti käydä tassuttelemassa ihan kahden kissan voimin.

Sitten Mäykynen kyllästyi. Kiva läträysleikki hetkeksi, mutta vettä ja jäätä, eipä niissä mitään uutta. Ellin maailma on kuitenkin paljon ihmeellisempi ja tällaisissa jännissä asioissa riittää pienelle kissalle pohdittavaa pitkäksi aikaa. Kärsivällisesti neiti jaksoikin seurata sulamisen etenemistä tovin jos toisenkin.

Oho! Taas siellä tippui jääsohjoa ryminällä alas.

Vuosihuollossa

Mäykysen ja Ellin kalenteriin oli torstaille merkitty eläinlääkärivisiitti. Ellillä oli tiedossa tavallinen rokotuskäynti ja Mäykysen piti mennä hammaskiven poistoon. Herra oli taas tapansa mukaan mitä hurmaavin herrasmies heti kun sai kömpiä vastaanotolla ulos kantokopastaan. Mäykynen tepasteli ympäriinsä ja yritti hieroa tuttavuutta eläinlääkärin kanssa, joka kuitenkin säälimättä tökkäsi rauhoitteen takamukseen. Sitä ennen oli jo käyty vaa'alla ja voi järkystystä: Mäykynen oli laihtunut puolen vuoden aikana puoli kiloa! Mäykynen ei ymmärrä, miten painosta aina jaksetaan vaahdota, viimeksi eläinlääkäri jo mietti oliko herralle kertynyt ylimääräistä (mietinnän tulos oli kyllä että ei kuitenkaan) ja nyt huolehdittiin, kun herra olikin nuoruusiän mitoissa. Koskaan ei ole hyvä!

Koska henkilökunta on myös huomannut, että herran pissapaakut ovat olleet viime aikoina aika pieniä, niin päätettiin sitten, että samalla rauhoituskerralla tutkitaan hiukan enemmänkin. Mäykynen tosin haluaa korostaa, että hänen mielipidettään ei kukaan kysynyt. Niinpä sitten imettiin veret, ultrattiin vatsa, ja tarkastettiin pissan mahdolliset kiteet siinä hampaiden puhdistuksen lomassa. Ainoastaan kokovartalomagneettikuva taisi jäädä ottamatta.

Elli-neiti selvisi paljon helpommalla, koska neiti oli ymmärtänyt koko homman jujun. Vuosi sitten neidin rokotuskorttiin oli merkitty painoksi 3,64 kg ja tänä vuonna vaaka näytti 3,64 kg. Elli ei uskalla lähteä riskeeraamaan näillä asioilla, sillä jo pelkkä rokottaminen on aivan käsittämättömän hirveää. Neiti ei ensinkään olisi halunnut tulla kopastaan pois, ja kun Elli oli väkisin kiskottu tutkimuspöydälle rokotettavaksi, yritti kiukkuinen ja pelokas sisupussi väkisin koppaansa oviaukon saranapuolelta. Tänäkin vuonna Elli selvisi koettelemuksesta kuitenkin hengissä ja sitten päästiinkin jo kotimatkalle.

Niin kuka pääsi ja kuka ei, Mäyky-raukka jäi eläinlääkäriasemalle tutkimuksiin ja henkilökunta pohti, onko herralla mahdollisesti munuaisvika, kiteitä pissassa, pahanlaatuinen kasvain vai joku salaperäinen näivetyssairaus. Kahden tunnin jälkeen herran sai noutaa kotiin ja kaikki tuloksetkin olivat jo valmiita. Täytyi vain todeta, että CatVetilla on hyvät laboratoriovalmiudet, sillä vaikkapa tavallisessa terveyskeskuksessa jäisi vain haaveeksi saada vastaavia verikoevastauksia alle kahdessa tunnissa. Henkilökunnan suureksi helpotukseksi Mäykysestä ei etsimälläkään ollut löytynyt mitään vikaa. Kaikki arvot olivat aivan erinomaisia eikä missään ollut mitään pienintäkään viitettä jonkinlaisesta poikkeamasta.

Mäykynen oli vielä kotiin päästessäänkin melkoisessa tokkurassa eikä edes kävely oikein sujunut. Elli pelkäsi tokkuraista Mäykystä ja hiiviskeli pitkin nurkkia ja tuijotti herraa turvallisen matkan päästä. Pitkällisten kiertelyiden ja kaarteluiden jälkeen neiti rohkaistui ja myötätuntoisesti kävi sähisemässä uneliaalle kaverilleen.

Tokkurastaan huolimatta Mäykynen ei malttanut olla paikallaan missään, vaan huojui sinne ja tänne ympäri kämppää kunnes henkilökunta tajusi ottaa herran syliin. Siinä kelpasi sylimussukan vihdoin nukkua.

Seuraavana aamuna kaikki oli taas niin kuin ennenkin. Tokkura oli poissa, Elli sieti Mäykystä ja rallia vedettiin ympäri kämppää täydet sata lasissa. Ellin elämässä ei mikään ole muuttunut, Mäkysellä taas on laihtumiskielto ja pepsodent-hymy. Mäykynen voi siis kaikessa rauhassa jatkaa nirsoiluaan, koska henkilökunnan ongelmahan se on löytää herralle mieluisia sapuskoita. Turha valittaa jostain laihtumisesta, jos ruokakupissa on vain Mäymöriä (so last season) ja Orjenin raksuja (syömäkelvottoman terveellisiä).

Paukkupakkasten vangit

Jopa Intohimoiset kissaulkoilijat ry:n perustajajäsen herra Mäykynen on joutunut vetäytymään talvitauolle. Kun mittarin elohopea on jämähtänyt jonnekin -15 °C ja -20 °C välimaastoon, niin ei auta: tassut jäätyy! Mäykynen ei käy edes lasitetulla terassilla ulkoilmaa haistelemassa, vaan enintään tyytyy kurkkaamaan oviaukosta. Sitten herra jo juokseekin kiiresti karkuun, kun pureva pakkanen nipistelee nenänpäätä. Ellikin on luopunut ulkoiluista, mutta neiti sitkeä sissi piipahtaa silti päivittäin terassilla. Rohkeudessa Elli ei pärjää Mäykyselle alkuunkaan, mutta sitkeydessä neiti on ihan omaa luokkaansa ja niinpä pieni paukkupakkanen ei estä Elliä hengailemasta terassilla. Eihän ulkona voi tietenkään olla kuin noin minuutin, mutta sen jälkeen onkin kahta hauskempaa rynnätä ovesta sisään ja juosta sata lasissa, häntä pystyssä, halki olohuoneen ja aloittaa lopuksi vielä painimatsiin päätyvä vaanintaleikki Mäykysen kanssa.

Neiti lumitassu

Elli ei alkujaan ollut talviulkoilija laisinkaan, mutta minkäs teet kun satut asumaan ulkoiluhullun Mäykysen kämppäkaverina. Väkisinkin sitä vähitellen tottuu kaikenlaisiin ihmeellisyyksiin ja niinpä Ellikin ihan mielellään käy kauniina talvipäivinä ulkoilemassa. Oikeastaan pienen sitkeän sissin pakkaskestävyys on jopa himpun verran parempi kuin Mäykysen, mutta lumisade tai talvinen pimeys - niistä neiti ei tykkää.

Mitä neiti sitten ulkona tekee? Niin no, Ellin lempipuuhaa on lumen nuoleskelu tassusta. Varsinkin vastasatanut pehmeä lumi on neidin suosiossa. Elli kahmii hankea antaamuksella ja sen jälkeen nuolee lumihaituvat tassustaan.

Niin että mitä? Ellin mielestä tavassa ei ole mitään outoa tai ihmeellistä. Eikö kaikki muutkin kissat harrasta tätä?