Neiti lumitassu

Elli ei alkujaan ollut talviulkoilija laisinkaan, mutta minkäs teet kun satut asumaan ulkoiluhullun Mäykysen kämppäkaverina. Väkisinkin sitä vähitellen tottuu kaikenlaisiin ihmeellisyyksiin ja niinpä Ellikin ihan mielellään käy kauniina talvipäivinä ulkoilemassa. Oikeastaan pienen sitkeän sissin pakkaskestävyys on jopa himpun verran parempi kuin Mäykysen, mutta lumisade tai talvinen pimeys - niistä neiti ei tykkää.

Mitä neiti sitten ulkona tekee? Niin no, Ellin lempipuuhaa on lumen nuoleskelu tassusta. Varsinkin vastasatanut pehmeä lumi on neidin suosiossa. Elli kahmii hankea antaamuksella ja sen jälkeen nuolee lumihaituvat tassustaan.

Niin että mitä? Ellin mielestä tavassa ei ole mitään outoa tai ihmeellistä. Eikö kaikki muutkin kissat harrasta tätä?

Lumessakahlaaja

Intohimoiset kissaulkoilijat ry on sitä mieltä, että kylmyys ja lumi ovat vain pieni lisähaaste, mutta ulkona käydään vuodenajasta ja säätilasta huolimatta. Herra Mäykynen ei ihan ymmärrä, miten ihmeessä niin monet kissat jaksavat ihan vapaaehtoisesti hengailla sisällä koko talviajan. Toki talvella Mäykynenkin tyytyy vähempään, ulkoilu kerran päivässä riittää eikä uudelle valjastelulenkille pidä päästä heti minuutti sen jälkeen kun edelliseltä on palattu.

Aiempina vuosina city-kissa Mäykynen on ollut sitä mieltä, että talviulkoilu rajoittuu auratuille väylille ja jos vatsakarvat alkavat hipoa hankea, on korkea aika kääntyä takaisin. Herra on nähtävästi vuosien myötä karaistunut, sillä nyt Mäykynen ei välittänyt, vaan tarmokkaasti jatkoi matkaansa hangesta huolimatta. Ilmeisesti pari vuotta Espoossa asumista on saanut Mäykysen hyväksymään, että täällä syrjäkylillä ei katu- ja viherpalvelujen resurssit riitä Mäykysen metsäpolkujen auraamiseen. Koska edes kukaan presidenttiehdokkaista ei ole kampanjoinnissaan ottanut kantaa tähän Kehä I:n pohjoispuolella vallitsevaan katastrofaalisuutta lähentelevään tilaan, on Mäykynen joutunut aloittamaan erätaitojen harjoittelun.

Syysulkoilu

Syksy on tullut, mutta päivittäisistä päivälenkeistä ei todellakaan ole tingitty. Eikä tingitäkään ennen paukkupakkasten tuloa, jos henkilökunta haluaa selvitä ilman korvatulppia tai vaalia naapurisopua. Arkipäivisinkin kävelylenkki korttelin ympäri on vähintä, mitä tylsistynyt bengali voi vaatia. Ja jos tätä lukee joku koiranomistaja, niin älkää nyt kuvitelko, että korttelilenkki on joku viiden minuutin pikapyrähdys: korttelia kierretään meillä hartaudella ja välillä vauhtia haetaan metsästä ja joskus ihan puusta asti. Alle puolen tunnin ei ole toivoakaan ulkoilusta selvitä ellei kyseessä ole sitten kaatosade. Pikkutihku ei enää hidasta edes Ellin menoa, vaikka nuorempana neiti kieltäytyikin pistämästä nenäänsä ulos, jos pisarakin tipahti taivaalta. Mäykynen on ollut ilmeisesti jo syntyjään ulkoiluhullu, Elliin tauti puolestaan on tarttunut vasta vähitellen.

Nyt viikonloppuna säät olivat vaihteeksi upeat, joten molempina päivinä ulkona reippailtiin tavallista pidempään. Mäykynen yrittää parhaansa mukaan ylläpitää lihaskuntoaan, ettei eläinlääkäritädillä olisi aihetta valittaa. Pari viikkoa sitten herra kävi rokotuksilla ja taas oli vuoden aikana paino kasvanut. Mäykynen oli nyt jo 5,7 kiloa eli kokonaista 300 grammaa enemmän kuin vuosi sitten. Herran mielestä turhaa nipotusta valittaa, jos vuodessa on erehtynyt syömään kolme Mäymör-pussia (á 100 g) liikaa. Tosin ei eläinlääkäritäti sitten lopulta valittanutkaan, vaan totesi, että herra on sopusuhtainen ja lihaksikas. Mutta jos menee yli kuuden kilon, niin sitten ei kuulemma enää voi olla kaikki pelkkää lihasta.

Ellin päivän jumppatuokio ettei eläinlääkärillä ole sitten tammikuun rokotuskäynnillä varaa valittaa neidin roikkuvista läskeistä. 

Voi järkytys. Täytyykö ton yhden tirriäisen tunkea aina ihan nenä kiinni?

Jos kävelytietä reunustaa tällainen upea catwalk, niin voi olla aivan varma, että Elli kävelee aidalla eikä tiellä. Mäykynen pitää taas mielummin tassunsa maassa. 

Mäykysen syksyinen sienilöytö. Hmm... pirtsakka väri. Uusi vähäkalorinen dietti?

Varokaa kissaa

Tänään iltalenkille tuli lähdettyä selvästi parhaimpaan koiranulkoilutusaikaan. Kauas ei päästy, kun jo yli-innokas bichon frisé yritti tiukalla nelivedolla tulla väkisin leikkimään. Elli porhalsi häntä pörrössä pakoon ja Mäykynen käänsi selkänsä ja oli kuin ei olisi huomannutkaan: pitäisivät kahjot koiransa kurissa. Mäykynen ei moisten ADHD-tapausten kanssa alennu seurustelemaan.

Matkaa jatkettiin ja ohi viuhtoi monenlaista karvaturria, mutta ohitukset menivät molemmin puolin suht sujuvasti. Sitten vastaan tuli lunnikoira. Elli makaili heinikossa valppaasti tilannetta seuraillen ja Mäykynen lepäili omenapuun alla. Tiedä sitten mikä tässä koirassa kiinnosti, mutta jostain syystä herra päätti lähteä tekemään lähempää tuttavuutta ja kipitti reipasta vauhtia kohti koiraa. Siitäkös sitten tulikin ihan kamala huuto: lunnikoira kiljui ihan henkensä edestä vaikkei Mäykynen vielä edes ollut viereen ehtinyt. Henkilökunta kiristi herran fleksiä ja lunnikoiran omistaja pahoitteli kun ei ollut osannut varautua siihen, että koiransa pelkää kissoja. Mäykysen henkilökunta meni lähes sanattomaksi eikä osannut edes vakuutella että tää on kyllä ihan kiltti. Vai onko se edes? Ainakin herran ego on reilusti suurempi kuin fyysinen koko. Lunnikoira nyt toki on pieni, mutta jo nuorena herra on yrittänyt tassu ojossa lätkiä naapurin dogo argentinoa ja vuosi sitten vedettiin turpaan vapaana metsässä juoksennellutta suursnautseria.

Puolustuksekseen Mäykynen haluaa kuitenkin tähdentää ettei tällä kerralla ollut edes tassu iskuvalmiudessa, vaan herra ihan vaan kaikessa rauhassa jolkotteli kohti koiraa. Voiko sille sitten muka mitään, jos toinen ihan omaa varjoaankin säikkyy? Mutta ei herran egoa silti haittaisi, jos oveen hankittaisi kyltti Täällä vartioin minä. Vaviskaa vorot ja murtomiehet.

Väsyneet valjastelijat

Jokunen viikko sitten Mäykynen ja Elli olivat henkilökunnan kanssa pitkällä valjastelureissulla. Kierrettiin tavallistakin pidempään niin katuja kuin pusikkojakin ja lopulta kaksikko taisi olla jo sen verran väsähtänyt, että molemmat tulivat oma-alotteisesti sisälle. Lenkin jälkeen henkilökunta alkoi valmistaa itselleen salaattilounasta. Siinä sitä kahdestaan hääräiltiin keittiössä ja jossain vaiheessa ääneenkin ihmeteltiin, että taisi tosiaan olla rankka lenkki, kun molemmat kissat ovat ihan hipi-hiljaa. Nukkumassa varmaan.

Ruoka saatiin melkein valmiiksi ja henkilökunta lähti kattamaan ruokailuvälineitä terassille. Terassilla sydän taisikin sitten jättää pari lyöntiä väliin, sillä henkilökunta huomasi tuijottavansa avonaista terassilasiovea. Sekunnin murto-osassa henkilökunta osasi myös yhdistää avonaisen oven ja poikkeuksellisen hiljaisuuden. Niin varmaan kissat missään nukkumassa olivat, todella usein ne hengalilevat lasitetulla terassilla ja olisi suorastaan ihme, jos Mäykynen ja Elli eivät olisi tajunneet hyödyntää avoimien lasien päiviä. Lasi oli jäänyt auki, kun valjastelemaan oli tänään lähdetty terassin kautta, mutta palattu etuovesta. Mikäs siinä on kissojen tyytyväisenä juosta sisälle, kun voi yhdestä ovesta tulla sisään ja toisesta tallustella hetkeä myöhemmin ulos.

Elli on karannut kerran aikaisemmin avonaisesta ovenraosta ja Mäykynen pari kertaa oven raosta ja kerran herra on tainnut päästä valjaista irti. Jokaisella kerralla henkilökunta on kuitenkin nähnyt tilanteen ja itsenäinen ulkoilija on nopeasti saatu palautettua sisälle tai valjaisiin. Nyt tilanne oli kuitenkin paljon huolestuttavampi, koska henkilökunta laskeskeli, että kaksikko on saattanut saada jo reilun kymmenen minuutin etumatkan omatoimiulkoilulleen. Epäiltiin, että Elli ei ehkä uskaltaisi lähteä yksin kovin kauas ja onneksi tämä pitikin paikkansa, sillä suunnilleen heti henkilökunta huomasi neidin kurkkivan uteliaana terassilaudoilla olevan grillin takaa. Huh helpotusta, ainoastaan Mäykynen olisi siis jossain omatoimiseikkailemassa.

Henkilökunnan toinen silmä vahti Elliä ja toinen yritti kartoittaa, josko Mäykysen olinpaikasta olisi jotain vihjeitä. Hämmästys oli suuri, kun herra itsevarmaan tapaansa käveli häntä kaarella keskellä takapihan nurmikkoa ja rauhallisesti tutkaili ympäristöään. Herra käytiin sitten yksinkertaisesti nappaamassa kainaloon, sillä Mäykynen on kulmakunnan kingi -elkeistään huolimatta sellainen sylimussukka ettei paljon helpompaa pyydystyskohdeta pysty keksimään. Elli oli haastavampi tapaus, koska neiti vihaa sylissä oloa ja grillin takaa kurkkivalle karkurille ei haluttu järjestää mitään hepulikohtausta, joka ehkä saisi neidin vain juoksemaan kauemmas. Niinpä apuun haettiin raksupussi ja muutaman raksun avulla neiti porhalsi innokkaasti takaisin terassilasien sisäpuolelle.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Henkilökunnalla ei ole edelleenkään tietoa oliko kaksikko hengannut koko ajan pienellä takapihalla vai oliko omatoimiulkoilu ulottunut pidemmällekin. Ellin osalta tuskin, mutta Mäykysen suhteen on vaikea sanoa oliko herra jo paluumatkalla lähimetsäkierrokseltaan vai oliko edeltänyt kävelylenkki ollut kuitenkin sen verran rasittava, että takapihahengaus oli riittänyt tällä kertaa. Joka tapauksessa reissun jälkeen laskeutui taloon taas hiljaisuus, sillä kaksikko painui nukkumaan — tällä kertaa ihan oikeasti.

Flexi-jengi

Mäykynen sai tänään vihdoin ja viimein pidemmän fleksin. Viime ajat herra on joutunut sinnittelemään onnettomalla viiden metrin fleksillään, kun Elli-mokoma on ominut Mäykysen vanhan seitsemänmetrisen taluttimen. Mäykysen ulkoilu on nykyään hiukan ennalta-arvattavampaa ja tasatahtisempaa kuin Ellillä, joten siksi henkilökunta on hyväksynyt kyseisen fleksiasian, vaikka Mäykysen mielestä tämä tietysti on ollut huutava vääryys. Elli kuitenkin spurttailee niin yllättäen ja pomppii suunnilleen joka toisessa matkalle osuvassa puussa, että viisi metriä fleksiä loppuu jo ennen kuin neidin ryntäys on ehtinyt kunnolla alkaakaan. Nyt pitäisi molemmilla kuitenkin olla narussa riittävästi mittaa hyppiä sinne sun tänne ellei Elli sitten suuntaa barrikadeille hävittyään nyt Mäykyselle kokonaisella metrillä.

Mäykyselle hankittiin uusi S-koon Flexi Comfort Long 1, jolla on pituutta jopa kahdeksan metriä. Kyseistä mallia olisi saanut myös pinkkinä, mutta henkilökunta onneksi tajusi olla nolaamatta Mäykystä ja tyytyi herrasmiehelle sopivaan musta-harmaaseen malliin. Fleksihyllystä henkilökunta bongasi nyt ensimmäistä kertaa myös kissoille suunnitellun kissafleksin. Tosin ei se pienestä koirafleksistä tainnut poiketa muuten kuin paketin tekstien puolesta ja ongelma oli, että kissafleksin suunnittelija ei ollut nähtävästi tajunnut kissojen ulkoilusta yhtään mitään. On toki ihan järkevää ja perusteltua, että kissoille suunniteltu fleksi on pieni ja kevyt, mutta että sillä on pituutta huimat kolme metriä? No, ehkä sellaiselle kissatyypille, joka kyhjää koko ulkoilun yhdessä puskassa tämä on riittävästi, mutta muille kissoille kannattaa kyllä jatkossakin ehdottomasti ostaa koirafleksi ja mielellään pidemmänpuoleinen sellainen. Nauha- vai nyörimalli, se on sitten ihan makuasia. Meillä molemmat ovat toimineet hyvin, mutta pienet nauhafleksit ovat maksimissaan viisimetrisiä, joten siksi meillä aktiivikäytössä on molemmilla nyt nyörimalli.

Kuvassa Mäykysen ja Ellin fleksivalikoima. Ylinnä on henkilökunnan vuoden takainen heräteostos: Flexi Fashion, kolmimetrinen edustusfleksi, joka tosin ei ole vielä koskaan ollut käytössä. Oikealla on Mäykysen uusin, vasemmalla Ellin seitemänmetrinen (Flexi Classic Long, S) ja alinna Mäykysen ihan ensimmäinen viisimetrinen nauhafleksi (Flexi Classic Compact, S).

Lomavaanijat

Helteiset säät vaativat veronsa ja Ellin ja Mäykysen päivät kuluvat leppoisasti, mikä ei toki silti tarkoita, että täällä tylsistyttäisi kuoliaaksi. Ulkona pitää käydä vähintään kerran päivässä ja siellä aika sitten kuluu kaikenlaista pikkuvipeltäjää ihmetellessä. Mäykynen on tosin lähinnä keskittynyt puskissa makoiluun, sillä mitä sitä nyt helteellä turhaan rehkiä. Ulos on silti päästävä, sillä sisälle sulkeminen aiheuttaa herralle lähinnä kärttyilykohtauksia ja kärsimätöntä ulos-huutelua. Ja kyllähän Mäykynenkin viimeksi eilen spurttaili tuhisevan siilin perässä pitkin lähimetsiä ja meinasi saada hepulin, kun tyhmä henkilökunta ei päästänyt lähelle. Ellin aktiivisuus on nyt kesähelteillä hyvin ulkoilupainotteista: ulkona mennään helteestä huolimatta ja sitten loppupäivä otetaan rennosti kiipeilypuun pilvilinnassa kauneusunia katsellen.

Tänään Ellillä oli erityisen hyvä vaanintapäivä. Ensin kyytiä sai västäräkki, joka suunnilleen yritti syöttää itsensä Ellille. Varmaan joku uhkarohkea teini tai sitten muuten vain hiukan latvasta laho tapaus, mutta henkilökunta sai aluksi suorastaan hätistellä lintua kauemmaksi. Lopulta västäräkkikin tajusi, mikä oli leikin idea ja Ellin mieliksi lenteli aina pari metriä karkuun keikutellakseen pyrstöään sitten taas hetken ennen uutta pyrähdystä. Lopulta lintu kuitenkin kyllästyi ja lensi pois.

Kohta Ellillä oli kuitenkin jo uusi saalis kiikarissa, vaikka henkilökunta ei sitä heti tajunnutkaan. Ihmetytti vain Ellin into puoliväkisin suunnata kulkunsa autotietä reunustavaan rinteeseen. Pakkohan sinne oli perässä seurata, kun siellä selvästi oli jotain kovin kiinnostavaa. Lopulta henkilökuntakin äkkäsi otuksen, kun se otti jalat alleen ja vilisti vinhaa vauhtia läheiseen puuhun. Orava? No ei, nehän nyt hyppivät puissa muutenkin eikä puuhun juoksevan oravan vuoksi tarvitse hieraista silmiään ja ihmetellä, mitä juuri näki.

HII-RI. Elli ajoi hiiren puuhun ja sieltä se nappisilmä sitten kurkisteli oksalta. Nähtävästi kissa ja hiiri -leikkiä voi leikkiä kissa ja koira -takaa-ajon säännöillä. Mutta älkää nyt kuvitelko, että onneton citykissa olisi jättänyt leikin tähän. Tai no, ehkä onneton olisikin, mutta Elli on kaukana onnettomasta ja oli jo puussa, kun henkilökunta vihdoin löysi fleksistään stoppipainikkeen ja raukkamaisesti katkaisi neidin saalistuspuuhat kesken kaiken. Niin väärin! Siellä se siimahäntä varmaan hihitteli mielessään surkealle kissalle ja omalle neuvokkuudelleen.

Ei olisi paljon kannattanut. Paluumatkalla kotiin kuljettiin saman puun ohi ja sinnehän Elli taas halusi. Muka-niin-ovela hiiri oli jo ehtinyt laskeutua alas ja Elli näki taas tilaisuutensa koittaneen. Nyt ei ollut puita eikä oikein mitään muutakaan suojaa hiirellä edessään. Pelkkä autio rinne ja sen alla kävelytie. Jos henkilökunta ei olisi taas toiminut fleksin herrana olisi tämä hyvin todennäköisesti jäänyt hiirulaisen viimeiseksi juoksuksi, sillä Elli saavutti hiirtä koko ajan. Henkilökunta ei kuitenkaan halunnut hiirenraatoa tuliaiseksi, joten siimahännän annettiin kadota tienpientareen pusikkoon. Taas niin väärin!

Kesäkauden käynnistys

Rämäpäät vauhdissa taas! Luuliko joku tosiaan, että Mäykynen ja Elli viettäisivät hiljaiseloa lopun elämäänsä? Väärin luultu — jos blogianemia henkilökuntaa vaivaakin, niin se ei tarkoita, etteikö kaksikon elämä olisi samanlaista hullunmyllyä kuin ennenkin.

Hmm... Siis täh? Tassua toisen eteen coolin näköisesti. Mihinköhän tässä oltiinkaan menossa?

Pikkuneiti osaa säilyttää tyylin myös tirppoja vaanittaessa.

Kauhean ruuhkaista täällä Espoon metsissä, kun ei saa rauhassa edes päivää paistatella.

Ilme ja hännän asento kertoo kaiken. 

Itsevarmuus pukee Mäykystä.

Ellin ensilumi

Elli pääsi pari viikkoa sitten ensilumien sataessa ensimmäistä kertaa tassuttelemaan lumihankeen. Tokihan Elli on lunta ikkunan takaa nähnyt jo viime talvenakin, mutta Ellin valjasteluharjoitukset aloitettiin vasta kinosten sulettua. Henkilökunta hiukan epäili, että lumi saattaisi jopa pelottaa Elliä, mutta mitä vielä. Pitihän kylmää valkoista ainetta hiukan ihmetellä ja sitten tassutella ja lopulta maistaakin, mutta ei lumi neidin menoa muuten mitenkään näyttänyt hidastavan.

Pihalla juoksenneltiin ristiin rastiin ja ihmeteltiin tirppoja. Sittemmin Elli on ehtinyt kinoksia ihmettelemään jo useammankin kerran. Aika lyhyeksi jäävät sekä Ellin että Mäykysen ulkoilut ja pahimmillaan tai parhaimmillaan ulkona ollaan vain minuutti tai kaksi. Henkilökunta on salaa onnellinen, kun jopa Mäykynen on tyytyväinen pieneen ulkolenkkiin ja palaa sen jälkeen aivan oma-aloitteisesti koti-ovelle. Kevään jatkuvia uloshuutokonsertteja odotellessa pieni joulunodotusrauha on tervetullut piristys.

Alkusyksyn vaanintaraportti

Täällä ollaan edelleen hengissä, vaikka blogiin asti ei Mäykysen ja Ellin tempaukset olekaan viime aikoina päivittyneet. Mäykynen selvisi tällä kertaa rokotuksista ilman mitään reaktoita, joten Purevaxia suositaan meillä jatkossakin. Koska edes väsymys ei ole painanut, niin kaikenlaista on ehditty puuhastella. Ellikin ehti maalla ihastua ulkoiluun ja valjastelee nyt jo kuin vanha tekijä. Valjaiden pukeminen on neidille edelleen ihan hyi-yök, mutta ulkona onkin sitten jo kivaa. Hiukan nyhjäyksen puolelle saattaa valjastelu edelleen mennä, jos Mäykynen pääsee katoamaan näköpiiristä. Sen sijaan Mäykysen perässä neiti juoksentelee sujuvasti pitkiäkin metsälenkkejä. Ehkä noin pienen onkin parempi vahvistaa selustansa ja kulkea oman henkivartijan seurassa, sillä naapuruston vapaasti ulkoilevat kissat ovat välillä käyttäytyneet aika vihamielisesti Elliä kohtaan. Mäykyselle ei sen sijaan uhitella tai turpiin tulee. 

Välillä tuntuu siltä, että Mäykynen ei ehkä ihan aina muista omaa suhteellisen pientä kokoaan. Vaikka osa geeneistä olisikin yhteisiä Afrikan ja Aasian huomattavasti isompien kissapetojen kanssa, niin ei se silti tarkoita, että reilun viiden kilon koko takaisi Espoon metsien herruuden. Aina kannattaa silti nähtävästi yrittää, jos tapaa liian lähenteleviä tunkeilijoita. Eräällä metsälenkillä vastaan tuli vapaasti juoksenteleva suursnautseri, jonka omistajaa ei näkynyt missään. Henkilökunta ei ole koirapelkoista, mutta silti kylmäsi, sillä eihän sitä voi tietää, miten vieras koira suhtautuu kissaan. Koira oli onneksi vain kovasti utelias, mutta jo se oli Mäykyselle liikaa, sillä Mäykystähän ei noin vain sovi kaikkien läähättävien partasuiden tulla nuuskimaan. Ennen kuin henkilökunta ehti reagoida oli Mäykynen täräyttänyt tassullaan snautseria kuonoon. Jotain käytöstapoja kiitos. Koiran ystävällisen touhukas käytös ei tästä onneksi muuttunut, mutta kun Mäykysen tassu oli kohoamassa uuteen iskuun nosti henkilökunta herran syliin. Mäykysen mielestä niiiin väärin!

Suuri osa ulkoilusta keskittyy kuitenkin tirppojen vaanintaan ja ilman henkilökunnan armeliaisuutta ja nopeaa flexikättä olisi Mäykysen saalislistalle päätynyt parin viime viikon aikana ainakin yksi varomaton rastas ja mahdollisesti myös uhkarohkea orava. Poikkeuksellisen jännittävä vaanintakohde tuntui kuitenkin olevan eräs korkealla pihamännyssä istuskeleva jalopulu alias sepelkyyhky. Poikkeuksellisesti molemmilla kissoilla meni vähintään puoli lenkkiä vain puun juurella kyhjäämiseen, sillä jalopulun lumousvoima näytti olevan huikea. Tilanne oli kuitenkin hankala, koska parin epäonnistuneen yrityksen jälkeen Mäykynen totesi puun liian suurirunkoiseksi kiivetä. Ohutrunkoiset puut soveltuvat kiipeilyyn paljon paremmin, sillä niiden ympäri saa tassut mukavasti kiedottua ja ote on siten huomattavasti tukevampi.

Elli seuraili Mäykysen touhuja vierestä ja näytti siltä, ettei neiti taida edes yrittää. Eihän noin pieni voisi siihen pystyä. Väärin ajateltu! Elli on ehkä pieni, mutta jos ei koossa pärjää, niin pitää sitten olla muita vahvuuksia. Sisun, tarmon ja ketteryyden turvin on pikkuneiti ennekin käynyt paikoissa, joista Mäykynen on vain unelmoinut. Kunnon loikka ja sitten Elli jo kiipeilikin männyssä. Valitettavasti jalopulu tässä vaiheessa kuitenkin katsoi viisaimmaksi vaihtaa maisemaa. 

Lomaekstra, osa II

Ulkoilua öin ja päivin. Vihdoin Mäykynen oli tyytyväinen eikä ulos-mäykynää kuultu kokonaiseen viikkoon. Myös painimatsit Ellin kanssa jäivät lähes kokonaan väliin, sillä muutakin tekemistä oli niin paljon. Toki kaksikko oli paljon sisälläkin, mutta pitihän sitä päivittäiset kauneusunetkin aina jossain välissä ehtiä ottaa. 

The Blair Witch Project: Cats 'n barn -kuvaukset. Saattaa olla, että tuotanto jää kesken, sillä mitään ei tapahtunut.

Päiväsaikaan vauhtia sen sijaan riitti.

Toisaalta välillä ehti ottaa rennomminkin ja ihan vain chillailla pihalla.

Ja hetken kuluttua saattoikin sitten taas kiipeillä puissa.

Vaikka melkein keskellä korpea oltiinkin, niin silti ajoittain polulla oli jopa ruuhkaista.

Varokaa suurta petoa! Mäykynen sai saaliiksi elämänsä ensimmäisen myyrän. Herra ei tosin tunnistanut saalistaan ruoaksi, mutta ylpeänä sitä silti kanneltiin ympäri pihaa. Eikä siihen saaneet muut koskea eikä mielellään edes katsoa, niin suuri aarre tuo henkensä menettänyt pikkujyrsijä oli. 

Elli ei halunnut olla yhtään huonompi, vaan hyvin ansiokaasti pikkuneitikin vaani milloin mitäkin.

Neidin vaanintakohteet tosin kuuluivat lähes poikkeuksetta hyönteiskuntaan. Erilaiset pörräättörit olivat vaarassa, kun hurja saalistaja metsästi pellossa.

Lomaekstra, osa I

Edellisistä löhöilyjutusta huolimatta Mäykynen ja Elli ovat harrastaneet myös aktiivilomailua. Kaksikko on viettänyt aikaa jossain kaukana Kehä III:sen ulkopuolella. Mäykynen ja Elli eivät taida tietää missä, mutta pitkä automatka sinne ainakin oli. Mäykynen kulutti ajan huutamalla ja Elli nukkumalla. Välillä pikkuneiti tosin heräsi ihmettelemään, miksi toinen rääkyy lähes tauotta, vaikka mitään ei näyttänyt tapahtuvan ja ajan olisi voinut kuluttaa rennosti sikeitä vedellessä.

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa... Ellin vakioilme, mutta mikä saa Mäykysenkin hämilleen?

Näin isoa juomakuppia ei olekaan ennen nähty! Metsän vaihtuminen rannaksi sai kaksikon liimaantumaan paikalleen. Kahlaavaa bengalia ei nähty, vaikka pitkällisen houkuttelun jäkeen Mäykynen saatiin pikaisesti käväisemään rantakivillä asti. Sitten kaksikko kuitenkin jätti ylisuuren juomakupin ja palasi hyvillä mielin metsään.

Viidakon valtias? Elli viihtyi metsässä kuin kotonaan. Ei koiria. Ei kirkuvia lapsia. Ei lässyttäviä tätejä. Rauhallista ja hiljaista. Ihanaa!

Kuuma päivä tuntui väsyttävän erityisesti Mäykystä ja herra piti taukoa mustikanvarpujen seassa.

Reippahasti käypi askeleet: Elliä ei kuumuus juuri hetkauttanut.

Tarkastaja ehti tutkia myös puupinon: polttopuulaatua selvästi. Asiantuntijan oma työturvallisuus meinasi kyllä päästä hiukan unohtumaan ja lopulta henkilökunta keskeytti tarkastuksen ennenaikaisesti.

Vielä paluumatkallakin pikkuneiti jaksoi kipittää innokkaasti. Aito maaseutukissa? City-kissa Mäykynen oli sen sijaan jo hiukan tympiintynyt helteisen metsäretkeilyyn. Vannoutunut ulkoiluintoilija kannettiinkin lopulta viimeiset metrit ja sitten viilennyttiin hetki kylmien ja märkien pyyhkeiden alla. Päiväunien jälkeen oltiin kuitenkin jo valmiina uusiin seikkailuihin.

Huh hellettä

Kohtuus kaikessa... myös lämpötiloissa.

Kukaan ei kilju ulos eikä meneillään ole edes tour de Mäykyn n:nnes takaa-ajo. On vain hiljaisuus, lintujen satunnainen liverrys ja KUUMUUS. Lämpömittarin elohopea yli +30 C ja kerrankin kissojen kuvaajalla ei ole ongelmana pysyä kuvauskohteensa perässä.

Mäykynen ja Elli ovat kuluttaneet aikaansa makaillen milloin missäkin. Viiksikarvakaan ei tunnu värähtävän, kun kaksikko viettää koko päivän mittaista siestaansa.

Välillä on tarjottu ulkoilumahdollisuutta, mutta edes Mäykystä ei metsäseikkailu nyt tunnu kutsuvan. Hetken jaksaa tsillailla angervon varjossa, mutta sitten suunta kääntyy taas vakaasti sisätiloja kohden. Vähäisistäkin ulkoiluista henkilökunta pääsee nyt helpolla, sillä flexin pää vain terassiin kiinni ja valvonta lukuhetken lomassa riittävät. Normaalisti varsinkaan Mäykystä ei voi ulkoiluttaa näin, sillä herra on todennäköisesti viimeistään minuutin kuluttua luikerrellut irti valjaistaan ja lähtenyt omatoimiulkoilulle lähimetsään. Nyt ei näytä olevan pelkoa paosta, sillä liikkeet ovat kuin hidastettuja. Jos valjaat irtoaisivatkin, niin löntystelevän karkurin saisi helposti noudettua takaisin.

Sääennustuksen vilkaisu on saanut henkilökunnan ennustamaan, että tuleva viikko saattaa jäädä historiaan Mäykylän hiljaisimpana kautta aikojen.

Kaikenkarvaisia hiippareita

Kesällä pitää ottaa myös rennosti ja nautiskella ihanista ulkoiluilmoista. Ellille jokainen ovesta poistuminen on edelleen suuri seikkailu, vaikka hinku ulos onkin kova. Lähestyvä koira nostaa jännityskertoimen jo niin suureksi, että kotiovelle palataan juoksujalkaa. Vapaasti ulkoilevat kissatkin pelottavat pikkuneitiä eivätkä ilmeisesti ihan suotta. Lähistöllä asuva harmaa pitkäkarvainen maatiainen yllätti eräänä päivänä sekä Ellin että henkilökunnan hyppäämällä lähipuskasta sähisten ja karvat pörrössä melkein Ellin niskaan. Kyseinen raukkis kiertää aina Mäykysen kaukaa, mutta pienempiään pitää nähtävästi heti olla kiusaamassa.

Mäykynen saa muutenkin kulkea rauhassa, sillä lähiseudun vapaasti ulkoilevat kissat eivät yhtä poikkeusta lukuunottamatta ole koskaan hakeutuneet lähikontaktiin. Erään mustan kollin kanssa Mäykysellä kuitenkin tuntuu olevan kana kynimättä. Jos polut risteävät on seurauksena aina molemminpuolista uhoilua ja pörhistelyä. Jostain Mäykyselle käsittämättömästä syystä herra kuitenkin aina tässä vaiheessa poistetaan kantaen paikalta. Silloinkin kun röyhkeä muukalainen oli tullut Mäykysen kotirapuille oli seurauksena herran sulkeminen sisätiloihin. On se kumma, kun ei saa edes kotiaan puolustaa, vaan annetaan kaiken maailman hiipparien hillua toisten reviirillä kuin maailman omistajat konsanaan. Mutta minkäs sille voi, kun on nynnerö henkilökunta, jonka mielestä Mäykysen pitää käyttäytyä asiallisesti ja muita kunnioittavasti. Pah ja pyh, tai oikeammin MÄY!, sanoo Mäykynen.

Yököttävä helle

Viime päivät ovat olleet suhteellisen rauhallisia, sillä Elli ja Mäykynen viettävät siestaa suuren osan päivästä. Tai ei täällä kovin rauhallista silti ole, Mäykynen muistaa kyllä valittavaan ääneen aina säännöllisesti ilmoittaa, että ulos pitäisi päästä. Henkilökunta ei vain oikein pidä helleulkoiluista, sillä valjastelut ovat lähinnä makoilua jossain puskassa. Niin tylsää, että henkilökunta pitkästyy, mutta kuitenkin liikaa yllättäviä ryntäilyjä, jotta voisi ottaa vaikkapa kirjan mukaan viihteeksi.

Rauhattomuus on siirtynyt enemmän yöaikaan. Ennen Elli ja Mäykynen nukkuivat kiltisti öisin. Nyt nukutaan välillä vähän ja sitten taas vedetään rallia ympäri kämppää. Valitettavasti Mäykylän ympäriajot eivät ole hiljainen tapahtuma, vaan kolinaa ja pauketta säestää vielä ajoittain hirvittävä huuto. Naapureista ei onneksi tarvitse välittää, sillä ainoat seinänaapurit asuvat pääsääntöisesti muualla kuin naapurissa. Tietysti henkilökunta itse haluaisi nukkua yönsä rauhassa, mutta kaikkea tahtomaansa ei valitettavasti aina voi saada.

Ruokahalukin on kaksikolla vähentynyt. Herkkuruoat uppoavat edelleen, mutta pahoihin ruokiin ei nyt edes kosketa. Välillä ruoka suorastaan yököttää ja eilen aamulla Elli oksensi närppimänsä aamupalan henkilökunnan kenkään. Minkäs sille voi, jos pahoinvointi iskee juuri kengän kohdalla. Tai ehkä Elli ei vain pitänyt niistä kengistä? Tänään puolestaan Mäykynen löysi vihdoin niin mehevät ruohoapajat, että sai kevään ensimmäisen ruohoyrjön aikaiseksi. Elli ei vielä ole oikein tajunnut ruohoahminnan ideaa, mutta eiköhän pikkuneitikin vielä kesän edetessä tajua viherravinnon ihanuuden.

Illan viiletessä ja hämärtyessä on hyvä käydä terassilla viilentymässä. Sitten nukkumaan. Jäämme jännityksellä odottamaan tämänöisen rallin aloitusaikaa.