perjantai 27. helmikuuta 2009

Huopahiiren kakkainen loppu

Ennen

Pari viikkoa sitten Mauno lähetti Mäykyselle kaksi suloista huopahiirtä. Mäykynen on leikkinyt hiirulaisilla säännöllisesti ja söpöliinit onkin tapettu jo useita kertoja. Torstaiyönä herra oli taas antanut hiiristä pienemmälle kunnolla turpiin. Suurempi taisi olla turvassa sohvan alla, joten se säästyi tällä kertaa. Aamulla henkilökunta löysi raadellut hiirenjämät kylpyhuoneen matolta. Raato oli oikeastaan enää vain vihreä huopamöykky. Silmät ja korvat olivat sentään tallella, mutta henkilökunnan kauhuksi häntä oli kadonnut. Etsinnöistä huolimatta sitä ei löydetty, joten loppupäätelmä oli, että nälkäinen Mäykynen oli syönyt hiiripaistinsa hännän.

Pikaisen riskiarvion perusteella Mäykysen jätökset päätettiin ottaa tarkkailuun, mutta suurempi huolestuminen päätettiin jättää väliin. Langanpätkät voivat olla kissojen suolistossa hyvinkin vaarallisia, mutta paksuhko huopahäntä ei oikein mitenkään voisi aiheuttaa vastaavaa tuhoa. Suolitukoksen aiheuttajaksi paksuus ei taas oikein riittäisi. Huopa ei myöskään ole terävää kuten Maunon taannoisten jännäkakkojen sisältö. Henkilökunta oli kuitenkin ilahtunut, kun torstai-illalla hiekkalaatikkoon putkahti häntäkakka. Ihmeellistä, kuinka hiekkalaatikon kaivelu voi aiheuttaa moisia riemuntunteita.

Jälkeen

torstai 26. helmikuuta 2009

Tappajakissa?


Tunnettu brittiläinen laatulehti Daily Express on julistanut bengalit aggressiivisiksi tappajiksi. Käyttäytymisspesialistin mukaan rotu on vaarallinen ja äärimmäisen epäsosiaalinen. Bengalipiirit ovat luonnollisesti takajaloillaan. Herra Mäykynen on kuitenkin ottanut uutisen rauhallisesti. Sen puolesta britit saavat höseltää mitä haluavat. Onhan siellä jo kohta parikymmentä vuotta ollut Dangerous Dog Act, joten kai siellä tasa-arvon nimissä lähdetään kohta ajamaan myös Dangerous Cat Act -lakia.

Daily Expressin jutun mukaan bengalit terrorisoivat muita kotikissoja. Onko syynä sitten se, että kissa on bengali? Vai olisiko kaiken takana vain se, että vapaana kuljeksivat kissat ottavat normaalistikin yhteen reviirejään uhkaavien naapurien missejen kanssa ja yleensä voitolle jää voimakkaampi. Jos voittaja on perusmaatiainen, niin Miuku ja Mauku vähän tappelivat ja Miukulle tuli haavoja. Kun voittaja on täplistä helposti tunnistettavaa rotua niin naapurin tappajabengali raateli Miukun.

Tarkempi taustojen penkominen paljastaa mielenkiintoisia asioita. Jutun käyttäytymisspesialisti, Debbie Conolly, on SafePet nimisen firman omistaja. Perinteisten käytöskurssien lisäksi SafePet on keksinyt mullistavan Intelligent Feeding -ruokasarjan, joka tarjoaa erilaisia valmisruokia erilaisiin käytösongelmiin. (Pitäisiköhän ostaa Mäykyselle Calm Mixiä rauhoittamaan pahimpia hepulikohtauksia?) Ei voi kuitenkaan väittää, etteikö Debbie tietäisi bengaleista mitään: blogissaan hän ilmoittaa omistavansa neljä bengalia, rakastavansa rotua ja toimivansa Bengali-rescuen käyttäytymiskonsulttina. Hän vain haluaa korostaa, ettei rotu ole helppo ja monet hankkivat bengalin riittämättömin tiedoin, vain täplien lumoamana.

Ehkä jutussa on ripaus totuuttakin. Muodikkuus ei ole yleensä hyväksi millekään rodulle ja trendirotua monet hankkivat ilman vähäisintäkään perehtymistä koko eläinlajiin. Lisäksi kova kysyntä tuo rodun pariin lähes väistämättä kasvattajia, joiden intressit ovat lähinnä taloudellisia ja pennutus- ja myyntipäätökset sen mukaisia. Koirapuolella ainakin colliet ovat kärsineet Lassie-leimastaan ja dalmatialaiset Disneyn täplikkäästä koiraleffasta. Varmaankaan bengalin suosio ei ole noihin verrattavissa, mutta ilmeisesti ainakin jonkinlaista bengali-innostusta saarivaltiossa on ilmassa. Lisämaustetta asiaan tuo fakta, että osa ei tyydy bengaliin, vaan haluaa mahdollisimman lähellä aasian leopardikissaa olevia hybrideitä. Rotua tuntemattomalta ei taas oikein voi vaatia, että ymmärtäisi, ettei kylän kauhukissa olekaan bengali, vaan foundation-luokan villikissa.

Mäykynen epäilee, että Daily Express on tehnyt kärpäsestä härkäsen aitoon tabloidijournalistiseen tapaansa. Varmuuden vuoksi oveen voisi kuitenkin tilata kyltin: Varokaa bengalia. Herra Mäykynen saattaa sanoa vaikka Mäy pahaa aavistamattomalle vierailijalle.

keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Karvanvaihtoviikot


Herra Mäykynen on päättänyt, että kevät on tullut. Tai sitten vanha turkki on muuten vain alkanut kyllästyttää. Seurauksena Mäykynen on nyt jo reilun viikon kylvänyt karvojaan ympäri kämppää. Putoileehan niitä normaalistikin, mutta nyt karvoja on kaikkialla eikä herraa voi silittääkän ilman, että käsi on irtokarvojen peitossa. Kaljuus ei ole onneksi sentään alkanut vaivata, vaan turkkia näyttää riittävän tiputeltavaksi. Herra Mäykynen on selvästi aloittanut valmistautumisen huhtikuussa Myyrmäkihallissa tapahtuvaan debyyttiinsä.

sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Mini-Daisoni tuli taloon


Henkilökunta on pitkään pitänyt rikkaimuria A-luokan turhakkeena ja vempainfriikkien kehnona korvikkeena rikkalapiolle ja -harjalle. Tästä mielipiteestä huolimatta, ja henkilökunnan kiusaksi, herra Mäykynen pitää kovasti mikrohiekan levittämisestä käymälänsä edustalle. Asunnon aavikoitumista vastaan on yritetty taistella aktiivisella rikkalapioimisella ja käyttämällä kuramattoa hiekkalaatikon edessä, mutta toimenpiteiden tehokkuus ei ole ollut aivan toivotunlainen. Harjaaminen poistaa toki jonkin verran hiekkaa, mutta tehokkaasti se katoaa vain imuroimalla. Valitettavasti henkilökunta ei jaksa ottaa imuria esiin herran jokaisen vessakäynnin jälkeen, eikä aina muutenkaan.

Kuumeisen pohdinnan jälkeen alkoi näyttää siltä, että siivousongelmaan on jo keksitty ratkaisu — rikkaimuri. Siispä hankkimaan sellaista. Sillä lähtevät hiekat ja karvat helposti ja kätevästi. Ostetaan joku pieni halpa kivannäköinen perusmalli, henkilökunta tuumi. Koska rikkaimurin idea on olla telineessään koko ajan käytettävissä, laitteen laturi-installaatioineen pitäisi kestää katseita eikä viedä liikaa tilaa. Harmi vain, että siedettävän näköisiä rikkaimureita on hyvin vaikea löytää pääkaupunkiseudulla tarjolla olevasta muovirimpulavalikoimasta. Lisäksi parhaannäköiset mallit tulevat kaksimetriseen lisävarteen asennettuna, ja Expertin myyjän mukaan vain joitakin heikkotehoisia perusmalleja saa ilman jatkokappaletta. Ei extravarressa varsinaisesti olisi mitään vikaa, jos sen voisi varastoida kellarin nurkaan, mutta valitettevasti ainakin alan ykkösnimessä, Electroluxin 2 in 1 -akkuimureissa, imuriosan on oltava kytkettynä lisävarteen latausta varten. Philipsin kilpaileva malli jäi myös kauppaan myyjän vakuutellessa Electroluxia paljon paremmaksi. Tosin teknisiä tietoja vertailtuamme totesimme myyjän todennäköisesti sepitelleen omiaan, sillä Philipsin vekotin on ainakin paperilla tehokkaampi. Turha varsi siinä kuitenkin olisi ollut.

Lopulta kauppakeskus Jumbon Mustasta Pörssistä tarttui tarjouksen siivittämänä henkilökunnan mukaan Dyson DC16 Animalpro -imuri, vaikka se näyttää enemmän H. R. Gigerin suunnittelemalta kahvinkeittimeltä kuin siivousvälineeltä. Animalprota imurissa on suulakkeen erillisellä moottorilla pyörivä harja, jonka pitäisi irrottaa sitkeimmäkin hiekat ja karvat matoista. Katsotaan, kuinka käy.

Käyttökokemuksia
uudemmassa jutussa.

lauantai 21. helmikuuta 2009

Minifileitä kulinaristikissoille


Jokin aika sitten henkilökunta tuijotti työmatkalla bussissa kissanruokamainosta. Väsähtänyt kaksijalkainen jaksoi jopa tavata mainoksen tekstin, koska parempaakaan tekemistä ei ollut. Ikkunaan liimattu tarralappunen neuvoi lähettämään yhteystiedot Purinalle ja 5000 ensimmäistä onnellista saisi tavallisen tekstiviestin hinnalla näytepussin uutta Gourmet Perle Les Marinades -kissanruokaa. Bussi oli vanha ja ränsistynyt, joten henkilökunta vielä tarkisti, ettei mainoksessa sattumalta puhuttu esimerkiksi vuodesta 1999, mutta ei, ainoastaan helmikuun loppu oli takarajana.

Parin viikon odottelun jälkeen Purinalta tulikin postia. Uutuus-kanaruoka tuntui maistuvan kohtuullisesti: upposi mutta ei herättynyt Mäykysessä mitään suuria intohimoja. Les Marinades -tuotteet ovat kulinaristien mieleen: mureita lihaisia tai kalaisia minifileitä mehevässä kastikkeessa. Minifileitä totta tosiaan, melkein voisi jo puhua filejauhelihasta. Mutta ehkä suomalaisten filevillitys on niin suurta, että nimi parantaa jo kissanruoankin myyntiä — väliäkö sillä, että jotkut ns. huonommat osat voisivat jopa olla ravitsemusopillisesti kissalle paljon parempia. Tosin tuoteseloste saa kyllä epäilemään, mikä on fileen todellinen osuus tuotteessa:

VALMISTUKSEEN KÄYTETTY: Lihaa ja eläinperäisiä tuotteita (josta vähintään 4 % kanaa), kasvisproteiinitiivisteitä, kalaa ja kalatuotteita, kivennäis- ja hivenaineita, sokereita (0,11 % kastikkeessa), aromaattisia yrttejä (salviaa 0,002 % kastikkeessa).

Jos siis kanaruoassa taataan kanaa olevan jopa vähintään 4 %, niin tuskin ruokaan kovin monta filettäkään on eksynyt. Tuoteselosteen mukaan kanaruoka sisältää myös kalaa, joten samaa mössöä voidaan varmaan laittaa sekä lohi- että kanapusseihin ja — simsalabim — markkinoilla on kaksi eri ruokamakua! Voihan tietysti olla, että lohimaussa salvia on korvattu vaikka 0,002 %:lla tilliä. 

Sokeria on niin minimaalisesti, että sitä ei isoksi miinukseksi voi laskea, mutta kasvisproteiinit ihmetyttävät. Henkilökunta on vähän sitä mieltä, että Les Miserables saa kyllä rauhassa jäädä kaupan hyllyyn ja tuskin Mäykynenkään ajatusta vastustaa. Totuuden nimissä on myönnettävä, että ei kilpailijoilla juurikaan tarkempia tuoteseloisteita ole. Kissanruoissa on enemmän kuin tavallista, että ruoan nimikkolihaa on valmistuksessa luvattu käyttää jopa huimat pari prosenttia ja loput voi olla ihan mitä kulloinkin on tarjolla sattunut olemaan. Ennen kukaan ei kuitenkaan ole tainnut keksiä kutsua tätä teurasjätteen suloista sekamelskaa fileeksi.

tiistai 17. helmikuuta 2009

Kissa vs. auto

Herra Mäykynen on tyrmistynyt Helsingin Sanomien journalistisesta alamäestä. Tänään ne ovat keksineet raflaavan otsikon Kissanhoidon hinnalla saisi uuden auton. So? Toimittajalla ei selvästi ole kissaa, sillä muuten hän ei voisi tehdä noin järjettömiä rinnastuksia. Miksi kukaan haluaisi auton? Sellaisen hurisevan peltikopan, jota säilytetään jossain pihan nurkassa. Niistä ei ole seuraa eikä hupia. Vai koska hihittelit viimeksi autosi temppuilulle?

Ainakin ensimmäisen elinvuotensa osalta herra Mäykynen voi sanoa myös pyh arviolle kissanhoidon 75 euron kuukausikuluista. Pelkästään terveyspalveluihin Mäykynen on saanut tuhlattua 665,85 euroa. Kastrointi ja sen jälkeinen haavanhoito voi olla ihanan kallista. Olemme jättäneet osallistumatta keskustelupalstojen Paljonko maksaa kastrointi -keskusteluihin. Tuohon kun vielä lisää ruoat, hiekat, lelut ja muut satunnaismenot, niin on ehkä henkilökunnan mielenterveyden kannalta parempi, ettei Mäykysen keskimääräisiä kuukausimenoja lasketa.

Mäykysen mielestä jokainen vingutettu sentti on kuitenkin maksanut itsensä moninkertaisesti takaisin: laatuseuraa pikkurahalla. Voiko samaa sanoa autosta?

Elämä on.

sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Kevätmuotia


Viikko sitten maanantaina Mäykyselle saapui postissa takki Inspired by Indyltä. Takki tilattiin vuoden alussa, joten reilun kuukauden kesti, mutta tämä onkin varmaan takkitilausten sesonkiaikaa. Käyttöönottoa takki joutui odottamaan melkein viikon, sillä talviaikaan Mäykynen ulkoilee vain viikonloppuisin. Henkilökunnan hitaudesta johtuen koekäyttö venähti sunnuntaille, koska takin selkämykseen piti ommella napinläpi valjaiden kiinnityslenkkiä varten.


Mittatilaustakki istuu Mäykyselle ilmeisen hyvin. Suklaanruskeassa tikkitakissa on fleecevuori ja takin irralliset ylä- ja alaosa kiinnitetään toisiinsa tarranauhoilla. Maj Oskal -takkiin verrattuna kaula-aukon koko on tässä sopivampi. Indyn takissa tassut eivät mahdu pullahtelemaan kaula-aukosta sisään, joten mittatilaustakissa on etunsa. Pienenä miinuksena voi mainita, että saumaukset eivät ole aivan ammattimaista laatua ja tummat tarranauhat sopisivat kokonaisuuteen valkoisia paremmin. Hinta-laatusuhde on kuitenkin kohdallaan, sillä Maj Oskal -takki maksoi alennuksessakin enemmän kuin Indyn mittatilausversio. Indyn takkimalli on oikeastaan hämmästyttävän yksinkertainen ja voi olla, että seuraava takki valmistuukin henkilökunnan kotiompelimossa. Ei varmasti enää täksi talveksi, mutta ehkä seuraavaksi.


Viime aikoina Mäykysen ulkoilut ovat olleet parin minuutin mittaisia. Kylmyys ei Mäykystä ainakaan joulukuussa haitannut, joten syyksi on epäilty lunta, joka ehkä tuntuu tassuissa epämiellyttävältä. Nytkin henkilökunta kuvitteli selviävänsä parin minuutin pihapyrähdyksellä, mutta toisin kävi. Mäykynen suuntasi varmoin askelin kohti Keskuspuistoa ja ulkona oltiinkin lähemmäs tunti. Lumi ei ole edelleenkään sulanut, joten syytä ulkoiluinnolle voi vain arvailla. Aurinkoisuus? Viime aikoina säät ovat olleet enemmän tai vähemmän suttuisia, mutta nyt oli kaunis talvipäivä. Kamera? Pitkästä aikaa mukana oli kuvausvälineistö, joten innostuiko linssilude Mäykynen poseeraamisesta? Uusi takki? Halusiko Mäykynen esitellä uutta hienoa rotsiaan mahdollisimman monelle? Ehkä vanha takki oli jo so last season, ettei siinä kehdannut tehdä kuin pikaisia happihyppelyitä omassa pihassa.

Keskipiste

Viikon kissakuvahaasteessa haettiin kuvaa, jossa huomio kiinnittyy kissaan. Herra Mäykyselle keskipisteenä olo on rutiinia.

lauantai 14. helmikuuta 2009

Herätys!


Herra Mäykynen on oppinut, että arkisin aamupala tarjoillaan henkilökunnan herätessä hiukan seitsemän jälkeen. Tosin Mäykynen usein aloittaa kolistelun ja hillunnan jo ainakin tuntia etukäteen. Viikonloppuisin palvelu on surkeaa ja aamupalan saanti vaatii ankaraa työtä. Ongelmaksi on muodostunut henkilökunnan parantuneet unenlahjat. Verhossa roikkuminen tai tavaroiden pudottelu pöydiltä ei enää juuri saa aikaan liikettä makuuhuoneessa. Mäykynen onkin joutunut laittamaan kaikkensa peliin, jotta pieni kissaparka ei viikonloppuisin aivan nääntyisi aamupalan puutteeseen.

Tänään levolliset lauantaiaamun unet katkaisi herätyskellon piipitys. Ensin henkilökunta yritti olla välittämättä äänestä, koska eihän viikonloppuisin tarvitse kelloa kuunnella. Sitten kirottiin naapuri, joka ei saanut pirisijäänsä hiljaiseksi. Vähitellen hitaasti heräilevät aivot kuitenkin tajusivat, että meteli tuli ihan omasta asunnosta: tarkemmin ottaen eteisestä. Henkilökunta kampesi itsensä jalkeille ja löysi piipittävän herätyskellon ja herra Mäykysen kylpyhuoneen kynnysmatolta.

???

Edellinen havainto herätyskellosta oli edeltävältä illalta ja silloin se oli makuuhuoneen lipaston päällä. Sitä ei laitettu herättämään. Hiukan seitsemän jälkeen, normaaliin arkiherätysaikaan siis, kello kuitenkin pirisi eteisessä.

Mäykynen kiistää tietävänsä mistään mitään. Ainakin herätyskellon pudotessa herra oli tietysti unten mailla. Kellon soidessa Mäykynen oli kiiruhtanut eteiseen hiljentämään sitä, jotta henkilökunta saisi rauhassa nauttia lauantaiaamun unistaan. Valitettavasti kissan tassuilla kellon vaientaminen ei kuitenkaan niin vain onnistunut.

Henkilökunta ei ole ihan varma, mikä osa tapauksesta on sattumaa ja mikä ei. Jostain syystä ensimmäiseksi mieleen muistui nettitesti How to tell if your cat is plotting to kill you. Saa nähdä pitääkö kellot jatkossa piilottaa vapaapäivien ajaksi laatikkoon. Myönnämme, että Mäykynen sai aamupalansa kelloherätyksen jälkeen, vaikka periaatteena on yritetty pitää, ettei aamumetelöintiä palkita. Mäykysen uusi herätystyyli oli kuitenkin niin hämmästyttävän nerokas, että hämääntynyt henkilökunta tarjoili herran aamuaterian puolivahingossa.

perjantai 13. helmikuuta 2009

Perjantai 13.2.


Herra Mäykynen ei ole taikauskoinen. Tänään joku oli kuitenkin laittanut kylpyhuoneen oven kiinni eikä intohimoinen vessapaperin käyttäjä päässyt apajilleen. Henkilökunta on kuvitellut, että vessapaperin repiminen rullasta lattialle on tapa tuottaa sotkua ja herralle lähinnä kiva harrastus. Näin ei ilmeisesti kuitenkaan ole, vaan vessapaperia käytetään aitoon tarpeeseen.

Kaikki alkoi ilmeisesti siitä, kun Mäykysen lautaselle oli tungettu jotain kräppiä — tarkemmin ottaen Cosma Thai -ruoan näytepurkki Tuna with crab. Ilmeisesti Mäykysen ruoansulatus ei täysin osannut käsitellä aasialaistyylistä tonnikala-rapuseosta. Tarina sai jatkoa, kun hätä iski leikin lomassa ja vessakäynti piti tehdä kiireessä kesken treeniohjelman vaativan pomppuryntäilyn. Vessakäynnin jälkeen hillunta jatkui entiseen malliin, mutta olohuoneen läpijuoksuun oli liitetty pepun veto mattoa pitkin. Matoja? Ei, vain ruskea vana vaaleassa matossa. Jos vessapaperia ei ole saatavilla, on ihan henkilökunnan oma moka, että kissaparan pitää etsiä korvaavia tuotteita. Ja pesun tarpeessa matto kuitenkin oli.

sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Romahdus


Pahin on tapahtunut. Arkkitehti Mäykysen laatikko koki romahduksen vain pari päivää valtaisasta remonttiurakasta kertoneen blogikirjoituksen jälkeen. Laskelmat oli tehty niin huolella, että syyn on täytynyt olla jossain odottamattomassa materiaalivirheessä. Mäykynen on ollut hämillään ja yrittänyt nukkua boksinsa raunioissa. Henkilökunta auttoi herraa hädässä ja teippasi laatikon kasaan. Mäykysen mielestä koko projekti meni viimeistään tästä lopullisesti pilalle, sillä tyylitajuton henkilökunta pilasi sisustuksen vetämällä harmaalla ilmastointiteipillä hienot Sadolin-tekstit piiloon. Nyt laatikko näyttää ihan jonkun kodittoman kissarukan säälittävältä purkkaviritelmältä. Hetken herra yritti lepäillä uudelleen kasatussa boksissaan, mutta eihän siitä mitään tullut, kun kammottavat teippirumilukset vilisivät unissa. Mäykynen onkin siirtynyt tuolille nukkuman. Todennäköisesti herra näkee unia uusia remontti- ja sisustusprojekteista. Kissalan tytöt jo mainostavat Mäykysen loistavaa tyylisilmää. Herra itse odottaa uusia haasteita: esimerkiksi kissoille suunnatun L.a.a.t.i.k.k.o. -sisustusohjelman juontajaksi tai asiantuntijaksi Mäykynen ryhtyisi mielellään. Koskakohan MTV3 tajuaa ottaa yhteyttä?

lauantai 7. helmikuuta 2009

Hiiripostia

Herra Mäykynen sai ensimmäistä kertaa elämässään omaa postia: kuoreen oli kirjoitettu Herra Mäykynen ja ihan oikea postinkantaja oli sen tuonut. Kuoresta löytyi Maunon terveiset. Mauno oli lähettänyt Mäykyselle kaksi söpöä hiirulaista kiitokseksi pahasta ruoasta, jota Mäykynen lähetti Maunolle. Tai siis Mäykysen mielestä Miamor Ragout Royal on maailman parasta einestä, mutta Maunon mielestä oli viisaampaa paastota kuin syödä moista epäilyttävää moskaa.

Herra Mäykynen on viihtynyt postinsa parissa erinomaisesti. Henkilökunnan mielestä hiirulit ovat niin söpöjä, että ne voisi säilöä hyllylle koristeeksi, mutta eihän sitä nyt voi kissansa leluja rosvota. Huovutettu viherpiipertäjä (Mus lelutus) on saanut turpiinsa jo useaan otteeseen ja nousi välittömästi lelujen TOP2-listalle laser-pointterin kanssa. Villassa on ilmeisesti vielä jäljellä sama ihanainen saaliin tuoksu kuin taannoin ostetussa lammastyynyssä. Herra Mäykynen suosittelee hiiruleita kaikille laatutietoisille ja luonnonmateriaaleja arvostaville kissoille.

torstai 5. helmikuuta 2009

Unelmien unilaatikko

Herra Mäykysellä on monenmoisia nukkumapaikkoja eikä herra ole turhan tarkka sen suhteen, missä ottaa nokoset. Yöunet nukutaan yleisimmin henkilökunnan sängyn jalkopäässä. Päiväunipaikkoja onkin sitten jo useampia ja yhteinen tekijä näillä kaikilla on vain se, ettei yksikään niistä ole kissanpediksi valmistettu. Yritystä on kyllä ollut, mutta kissanpesien menestys on ollut heikko tai ainakin vääränlainen. Lammastyynystä tuli saalis ja pyöreään polyesteriunelmaansa herra ei suostu edes vilkaisemaan. Myös rapiseva Tramps Hide 'n' Seek -pussukkapeti on lupaavista mainosteksteistään huolimatta Mäykysen mielestä täysi turhake. Kivisellä ikkunalaudallakin herra mielummin jäädyttää peppunsa kuin koskee vieressä olevaan lämpöiseen ja pehmeään ikkunalautamattoon.

Missä kaikkialla Mäykynen sitten nukkuu? Sohvalla, kiipeilypuussa, toimistotuolilla... Aivan ylivoimainen suosikki on kuitenkin pahvilaatikko. Eikä mikä tahansa pahvilaatikko, vaan SADOLIN-laatikko, jonka herra on remontoinut mieleisekseen. Laatikko on ties miten vanha ja kulkeutunut Mäykysen asuntoon parin mutkan kautta. Siinä oli vanhoja lautasia ja se oli matkalla pahvinkeräykseen. Mäykynen kuitenkin näki laatikon potentiaalin: se kaipasi vain pientä laittoa ja siitä sai unelmakodin! Myönnetään, että henkilökunta on hiukan avustanut remontissa, sillä lautasten sijaan laatikkoon on nyt sijoitettu tyyny, ettei se kokisi täydellistä luhistumista. Sen sijaan seinäremontista herra on vastannut ihan itse. Terävät kulmaukset ovat saaneet pehmeämmät muodot, ja Mäykynen on hyvin onnistunut kadottamaan laatikon alkuperäistä kulmikkuutta. Järsintätyö tuotti melkoisen kasan pahvisilppua ja kesti useamman viikon, mutta nyt Mäykynen vaikuttaisi olevan tyytyväinen tulokseen eikä seinäprojektia ole enää jatkettu muutamia satunnaisia yksityiskohtien korjailuja lukuunottamatta. Ehkä Mäykynen on ymmärtänyt, että jos ei höyläämistä lopeta ajoissa, on koko laatikko vaarassa sortua kuin Michael Jacksonin nenä konsanaan.


Henkilökunta on toistaiseksi antanut Mäykysen pitää laatikkonsa, koska se on herralle selvästi mieluinen ja onhan sen paranteluun käytetty myös lukemattomia työtunteja. Aina välillä mieleen kyllä muistuu, ettei pahvinkeräyslaatikolle ole kovin pitkä matka. Ai miksi? Sanotaan vaikka, että henkilökunnan ja Mäykysen sisustusmaussa saattaa ehkä olla joitain pieniä eroavuuksia.

sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Isoja kissoja

Henkilökunta kävi tänään tutustumassa Korkeasaaren Art Meets Ice -jäänveistokilpailuun, jonka viikonlopun teemana oli Saved by the Zoos. Herra Mäykynen joutui valitettavasti jäämään kotiin, sillä eläintarha hyväksyy ainoastaan kaksijalkaiset vierailijat.

Tämän päivän kisan kakkonen ja yleisöäänestyksen voittaja oli mongolialaisen joukkueen veistämä lumileopardia ja sen pentua esittävä Don't touch.


Myös veistoksen esikuva oli varsin aktiivisella tuulella talvisen iltapäivähämärän aikaan.


Läheisessä häkissä leijonarouvat olivat iltapäiväkävelyllä ihmettelemässä tyhmiä häkin takana tollottajia.


Amurintiikeri...


...ja sen iso MÄY! Täytyy myöntää, että herra Mäykysen karjunta jää toiseksi.