sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Verhot alas!



Lauantain ja sunnuntain välinen yö sujui vaihteeksi mukavan rauhallisesti, sillä henkilökunta luopui rappukäytävän tukkimisyrityksistä ja kävi teippaamassa yläkerran avonaiset oviaukot umpeen suojamuovilla. Siihen loppui yläkerran kiinnostavuus: suljetut oviaukot eivät ilmeisesti ole ollenkaan niin jänniä kuin portaikkoon tehdyt haasteelliset kiipeilytasot. Jotta elämä ei kuitenkaan aivan tylsäksi muuttuisi, järjesti Mäykynen pientä vipinää jo ennen valojen sammumista.

Kuten jo aiemmin on todettu, Mäykynen ei ole keksinyt yhtään hyvää syytä, miksi olohuone on rajattu muusta kämpästä pölyisillä muoviverhoilla. Tähän asti verhot ovat kuitenkin saaneet olla paikallaan, vaikka niitä aina säännöllisesti onkin käyty tassuttelemassa. Lauantai-iltana Mäykysen mitta tuli lopulta täyteen. Mokomat muovirätit peittivät näköyhteyden keittiön ikkunaan ja kaapin päällä oleva näköalapaikka oli pilalla! Pari tarmokasta tassunheilautusta kohti muoviverhoja kannattelevia rimoja ja koko komeus putosi valtavan ryminän saattelemana keittiön lattialle. Olohuoneessa rauhallista lauantai-iltaa viettänyt henkilökunta pomppasi ainakin pari metriä ilmaan ja kiirehti keittiöön katsomaan jäikö Mäykynen alle ja tippuiko kahvinkeitin verhojen mukana.

Ei, keittiön nurkasta ei löytynyt traumatisoitunutta kissaa ja kahvinkeitinkin oli tukevasti omalla paikallaan. Mäykynen katseli työnsä tuloksia kaapin päältä ilmekään värähtämättä. Luulisi vähemmänkin kolinan saavan kissan paniikkiin, mutta Mäykysen ilmeestä oli kauhistus kaukana. Kuin lisäprotestiksi, herra järsi vielä jäljelle jääneeseen verhopuolikkaaseen kurkistusaukon. Olikohan tämä joku vinkki, että remontti saisi vähitellen valmistua?

Trapetsitaiteilija


Perjantain ja lauantain välinen yö oli levoton. Herra Mäykynen on taas viikonlopun vietossa remontin keskellä ja kaikki on pitänyt luonnollisesti tarkastaa huolella. Ongelma vaan on, että koko yläkerta oli kiellettyä aluetta. Aluksi portaiden yläpää suljettiin vajaan metrin korkuisella vanerilla. Edes henkilökunnalle ei ollut yllätys, että Mäykyseltä kesti noin sekunti kavuta tästä yli, mutta tulipahan kokeiltua. Seuraavaksi rappukäytävä blokattiin selvästi korkeammalla kipsilevyllä. Tiedossa oli, että vastaavan tason päälle hyppääminen ei tuota Mäykyselle minkäänlaista päänvaivaa, mutta ajatuksena oli, että rappukäytävästä ohuen levyn yli hyppääminen ei niin vain onnistuisikaan. Eikä onnistunutkaan, sillä kesti ainakin puoli tuntia ennen kuin Mäykynen haettiin levyn toiselta puolen. Kulkuestettä paranneltiin lisäämällä siihen suojamuovista läppä, joka esti kaikenlaiset ylihypyt ja -kiipeilyt. Henkilökunta siirtyi ratkaisuunsa tyytyväisenä nukkumaan. Alkuyö menikin rauhallisesti, mitä nyt kahden aikaan käytiin pelastamassa leipäpussi herra Mäykysen kynsistä.

Puoli neljän aikaan henkilökunta kuitenkin havahtui outoon rapinaan. Koska kämpässä on noin tuhat ja yksi kohdetta, joista Mäykysen pitäisi pysyä kaukana, kömpi henkilökunta pikavauhtia rappukäytävään. Mäykynen kiikkui ylätasanteen kapean kaiteen päällä, josta on reilun kolmen metrin suora pudotus rappukäytävään. Tänne Mäykysen siis ei pitänyt päästä. Kun herra oli haettu alas, alkoi pähkäily, jonka seurauksena pääteltiin, että Mäykynen on kulkenut paikalle rappukäytävän seinää reunustavaa kaidetta pitkin. Pääsy kaiteelle estettiin lisämuovituksin ja henkilökunta palasi nukkumaan. Tosin vain hetkeksi, sillä klo 4.28 oli Mäykysen mielestä korkea aika saada aamupalaa.

Klo 6.18 kuului jälleen kummallista rapinaa rappukäytävästä. Mäykynen oli taas kiikkumassa ylätasanteen kaiteen päällä. Tällä kertaa henkilökunta oli hiukan hitaampi ja Mäykynen ehti vieläpä vilahtaa kaiteelta yläkerran puolelle. Miten Mäykynen oli taas kaiteelle päässyt - siitä ei ole edelleenkään aavistusta. Kaikki suojaukset olivat ehjiä ja paikallaan ja jäljelle jäävät reittivaihtoehdot joko mahdottomia tai täysin mahdottomia. Oikeastaan henkilökunta ei uskalla edes ajatella, miten Mäykynen oli mahdollisesti kaiteelle päässyt. Mäykysen touhuja jäätiin hetkeksi seuraamaan, jos herra vaikka antaisi vinkin käyttämästään reitistä, mutta turha toivo. Mäykynen istui keskellä rappusia esittäen pientä tyhmää ja viatonta kissaa.

Sitten taas muovitettiin. Koska ei oikeastaan tiedetty, mistä olisi pitänyt muovittaa, muovitettiin jo puolesta välistä rappukäytävää ja niin ettei ohi varmasti pääsisi ilman siipiä. Tai ehkä repimällä muovit kappeleiksi, mutta siitä taas syntyisi niin paljon ääntä, että henkilökunta ehtisi paikalle ennen kiipeilyosion alkua. Ihme ja kumma, tällä kertaa nukuttiin aamuun asti.

Varoitus! Älä kokeile tätä kotona. Edellä kuvatussa tilanteessa ei käytetty suojavarusteita eikä tilanne ollut kenenkään valvonnassa. Jotkut osaa, toiset ei. Herra Mäykynen ei ota vastuuta jälkimmäiselle ryhmälle mahdollisesti tapahtuvista vahingoista.

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Viiden tassun kissahoitola


Viime aikoina Mäykynen on viettänyt paljon aikaa vakihoitopaikassaan. Hoitopaikassa on tiettyjä etuja omaan kotiin nähden, sillä siellä on henkilökunta paikalla lähes ympärivuorokautisesti viihdyttämässä herraa. Ei siis pitkiä yksinäisiä työpäiviä. Paikassa on myös ymmärretty, että aktiivinen kissa tarvitsee viihdykkeitä: olohuoneeseen on pystytetty pussilakanasta ja tuolista maja, jossa Mäykynen viihtyy erinomaisesti. Pussilakanamajasta on erinomaiset vaanintamahdollisuudet ja sinne on hyvä viedä leluhiiret teurastettavaksi. Lisäksi hoitopaikassa näyttää toimivan oma leluhiiriompelimo: jokaisella käyntikerralla Mäykysellä tuntuu olevan joukko uusia hiiriä, joilla leikkiä. Ompelimon lisäksi paikan lelukehittämö keksii kaikenlaisia muitakin kissanleluja. Viimeisin uutuus oli linnunsulista tehty pölyhuiska, jonka Mäykynen oli ominut ja joka oli tapettu jo lukuisia kertoja.

Hoitopaikassa on myös toimivampi ruokahuolto kuin kotona, sillä aamupala tarjoillaan jo noin puoli viisi aamulla, kun Mäykynen käy herättämässä paikallisen henkilökunnan. Kaiken kaikkiaan tarkastaja Mäykynen on todennut paikan täyttävän kaikki mahdolliset ISO 9000 laatustandardit ja paikalle voidaan myöntää täydet viisi tassua. Kotihenkilökunta epäilee, että tavalliseen arkielämään palaaminen voi aikanaan tuoda Mäykyselle joitakin ikäviä yllätyksiä. Julma henkilökunta ei esimerkiksi usko, että nälkäkuolema uhkaisi Mäykystä, vaikka aamupalaa joutuisikin odotamaan jokusen tunnin pidempään.

torstai 17. syyskuuta 2009

Karvainen rakennustarkastaja


Tarkastaja Mäykysen valvonnassa tehtävä remontti etenee kovaa vauhtia. Arkipäivien ajan tarkastaja on tosin ollut hyllytettynä liiallisen innokkuuden vuoksi. Mäykynen on joutunut hoitoon, sillä henkilökunta epäilee, etteivät remonttimiehen hermot ehkä kestäisi tarkastaja Mäykysen jatkuvaa kyttäystä. Virallinen selitys on, ettei talossa olo ole uteliaalle kissalle turvallista, mutta Mäykynen tietää, että tämä on ihan henkilökunnan keksimää huuhaata.

Kun Mäykynen välillä vierailee työmaalla on vastassa aina kaikenlaisia uusia yllätyksiä. Viimeksi eteisen ja keittiön väliin oli tullut seinä. Siis seinä! Uusi kulkueste sai selvästi Mäykysen hiukan tolaltaan ja sitä piti ihmetellä tovi jos toinenkin. Harvoin sitä kämppään ilmestyy kokonaisia seiniä, jos pari päivää on kyläilemässä muualla. Eikä kukaan ollut kysynyt Mäykysen mielipidettä seinän tarpeellisuudesta. Törkeää!

Toinen älyttömyys olivat muoviverhot, jotka oli ripustettu keittiön ja olohuoneen väliin. Mäykysen mielestä henkilökunnan älynväläykset alkavat mennä jo liiallisuuksiin. Ensin seinä ja sitten uusi sisustus, joillain pölyisillä muoviriekaleilla. Verhojen tarkoitus ylipäänsäkään ei ole koskaan oikein avautunut Mäykyselle, koska niitä ei oikeastaan voi käyttää kuin kiipeilyyn ja roikkumiseen, mutta jostain ihmeen syystä juuri niihin tarkoituksiin niitä ei saa käyttää. Mäykynen yritti poistaa muovit, mutta puuhat keskeytettiin ja henkilökunnan suureksi hämmästykseksi suojat ovat edelleen paikallaan.


Mäykysen elämä ei kuitenkaan ole pelkkää remonttia, vaan tarkastaja Mäykynen ehtii nauttia myös vapaa-ajasta. Kello neljä aamulla on oikein hyvä aika käydä virkistävällä happihyppelyllä terassilla. Terassille pääsee vain ovesta ja viluinen henkilökunta taas ei näin syksyn tultua enää tarkene nukkua ovi auki. Jaloitelemaan pääsee siis ainoastaan henkilökunnan suosiollisella avustuksella, mutta jostain ihmeen syystä henkilökunta ei tunnu olevan ilahtunut Mäykysen ulkoiluharrastuksesta. Koska pöydälle jätettyjen lehtien ja papereiden repiminen saa aikaiseksi enintään mutinaa ja kylkien kääntämistä sängyssä, on Mäykynen joutunut etsimään vaihtoehtoisia keinoja. Onneksi sälekaihtimet ovat ikkunan sisäpinnalla ja niitä rämppäämällä saa henkilökuntaan mukavasti liikettä. Henkilökunnan arvion mukaan sälekaihtimien jäljellä oleva elinikä on hyvin lyhyt. Ehkä terassin oveen voisi tehdä kissaluukun, joka mahdollistaisi herran omaehtoisen ulkoilun. Vihdoinkin ajatus, joka on järkevä myös Mäykysen mielestä.

lauantai 5. syyskuuta 2009

Agilityratojen vauhtihirmu


Herra Mäykynen kävi eilen bengaliagilityssä Koira- ja kissakoulu Heiluvassa Hännässä. Lennokkaiden treenien sijaan suuri osa ensimmäisestä kerrasta oli kissakoulutusluentoa, jonka jälkeen oli tosin mahdollisuus tutustua paikkoihin ja esteisiin. Sihahduksilta ja sähinöiltä ei täysin vältytty, kun paikalle saapuneet kymmenkunta bengalia ja yksi joukkoon eksynyt aby keskustelivat siitä, kuka treenaa missäkin.

Mäykysen mielestä koko paikka oli Erittäin Epäilyttävä. Herra juoksenteli pitkin ja poikin ja tutki kaiken vähintäänkin huolellisesti. Tarkastus olikin tarpeellinen, sillä paikasta löytyi monenlaisia outoja juttuja. Mistymoon'sin pennuille piti sähistä, sillä nuoret agilitylupaukset pomppivat esteitä kuin vanhat tekijät. Vähempikin taidoilla brassailu harmittaa kypsässä iässä olevaa herrasmiestä, joka ei itse ole vielä ymmärtänyt edes koko lajin ideaa. Suku on kuitenkin pahin ja siskopuolensa Sissin kanssa Mäykynen vaihtoi enenmmänkin kuulumisia hiukan vähemmänkin ystävälliseen sävyyn.

Lopulta Mäykynenkin saatiin tutustumaan esteisiin ja pitkällisen houkuttelun tuloksena herra kulki renkaan läpi ja käveli yksirimaisen aitaesteen yli. Hypyiksi noita ei uskalla väittää kukaan, mutta eihän kukaan ole seppä syntyessään. Useimmilla muillakin ensimmäinen kerta meni vastaavasti epäilyyn ja epäröintiin. Kotiläksynä pitäisi nyt harjoitella kaikenlaista, sillä seuraava agility on vasta kuukauden päästä. Selvää välineurheilua tämäkin, sillä kosketuskeppi ja naksutin pitää ainakin hankkia, jotta kunnon harjoittelu saadaan käyntiin. Lokakuussa voidaankin sitten raportoida lennokkaista hypyistä ja rataennätyksistä.