keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

Kuumat uutiset



Herra Mäykysen viikonloppu vierähti lähinnä sisätiloissa, sillä henkilökunnalla oli mukamas jotain menoja ja ulkonakin oli kuulemma liian kuuma kissan ulkoilla. Mäykysen mielestä tekosyitä kaikki, mutta minkäs sille voi, jos laiskamatotartunta on iskenyt henkilökuntaan. Oltiinhan siellä ulkona lopulta hellesäälläkin, sillä seurauksella, että parin vauhdikkaan spurtin jälkeen herra siirtyi varjoon lepäilemään ja läähättämään. Kun varjossa makoilu alkoi kyllästyttää henkilökuntaa siirryttiin takaisin sisätiloihin. Suuri vääryys!

Mäykysen taannoisen sairastelun yhteydessä otettujen näytteiden loput tuloksetkin ovat vihdoin tulleet: Ei ollut giardiaa eikä Tritrichomonasta. Ei siis ole tiedossa lääkityksiä, ylimääräistä siivousta ja desinfiointia tai lisäeläinlääkärikäyntejä. Kreatiiniarvo pitää käydä vielä kontrolloimassa, mutta Catvetissä olivat sitä mieltä, että kannattaa odotella heinäkuun lopulle ennen uusintanäytettä. Pitäisi sitten arvon olla varmuudella palautunut normaalitasoon ja lisäksi ei aiheuteta Mäykyselle heti lisästressiä sairastelun perään. Eläinlääkärikäynnit näyttäisivät olevan herralle suuri terveysriski, sillä kastraatiohaava tulehtui ja seurauksena oli infektio jota hoidettiin pitkään ja hartaasti. Näin ei eläinlääkärin mukaan juuri ikinä käy. Rokotuskäynnin jälkeen oltiin puolestaan tiputuksessa ja ruiskuruokittiin ruokahalunsa menettänyttä kissaparkaa. Sairauden vuoksi Mäykynen on viety eläinlääkäriin siis vain siksi, että herra on juuri hetkeä aiemmin ollut siellä terveyskäynnillä. Mäykysen mielestä jossain on nyt jotain mätää.

5 kommenttia:

sitruuna kirjoitti...

Huanompi homma jos on taas terveeks todettu, ettei vaan tulis terveyskäyntiä...

Menina kirjoitti...

Kisu komppaa - tekosyitä aina riittää, täällä SE tekosyy oli Alma. Tylsyyden tylsyys jos ei aina pääse ulos kun haluaa...

Hienoa että tekin saitte puhtaat tulokset! Toivotaan että "terveys"käynnit nyt vähäksi aikaa riittäisi :)

Rosie kirjoitti...

Voi kurjuus teilläkin! Kyllä meitä kissamammoja nyt kiusitaan. :(

Pikaista paranemista herralle!

Vapaaherrat kirjoitti...

Henkilökunta voisi hellepäivinä ottaa filtin ja evästä mukaan ja viettää leppoisia piknikhetkiä varjossa Mäykysen kanssa. Henkilökuntahan on kissaa varten eikä toisinpäin.. ;)

Lendi kirjoitti...

Meillä huudettaisiin (jos osattaisiin) että verkottakaa se parveke ja heti ;)
Miciä en ole nyt valjastelemassa käyttänyt, kun tämä pirun kuumuus ja Micin ylivilli meno ei ole mikään maailman järkevin yhdistelmä.

Toivottavasti pääsisitte noista terveyskäynneistä eroon!