Mäykysen elämän toinen joulu on saatu menestyksekkäästi juhlittua. Viime joulu oli kuuseton, mutta tänä vuonna henkilökunta päätti hankkia sellaisen. Ihan täysin uusi tuttavuus joulukuusi ei Mäykyselle ollut sillä viime joulun kyläilykierroksella kyseisen ihme oli jo nähty. Silti kuusi aluksi lähinnä kummastutti herraa: Miksi metsä on tuotu olohuoneeseen? Sitten kuusi sai jäädä rauhaan, sillä aistinvarainen arviointi osoitti, ettei se soveltunut joulusalaatiksi. Läheisen kaapin päältä Mäykynen kävi myös arvioimassa kuusen soveltuvuuden hyppyalustaksi, mutta henkilökunnan suureksi iloksi herra näytti itsekin tajuavan, ettei moinen puutikku sopisi kiipeilyyn. Turhakkeeksi julistettu havupuu alkoi kuitenkin hiukan kiinnostaa, kun siihen ripustettiin palloja roikkumaan. Ripustusmenetelmä ei Mäykystä ilmeisesti vakuuttanut, joten herran oli pakko tassutussimuloinnin avulla tutkia kestäisivätkö koristeet yli 7 richterin maanjäristyksiä. Yllätys, eivät kestäneet, vaan testin seurauksena yksi palloista putosi räsähtäen lattialle. Herra Mäykynen haluaa kuitenkin lieventävänä asianhaarana korostaa, että tutkimus tehtiin jo ennen joulurauhan julistamista. Tosin koe uusittiin joulupäivänä uudemman kerran, kun Mäykysen täytyi testata myös kyläilypaikan joulukuusen koristeet. Huono oli ripustuslaatu sielläkin, sillä taas yksi pallo koki räsähtävän lopun. Onneksi pallot häviävät kiinnostavuudessa kuitenkin 6-0 leluhiirille, joten toistaiseksi pallomenetykset ovat jääneet kahteen.
Joululahjojen keksiminen aiheutti henkilökunnalle päänvaivaa, sillä mitä voisi ostaa kohta kaksivuotiaalle, jolla on jo kaikkea? Tai onhan ostoslistalla muutamia asioita, mutta niiden hankinta ei välttämättä onnistu enää aatonaattoillalla Stockmannin lemmikkieläinosastolta, jonka hyllyihin on iskenyt vieläpä kummallinen tavarakato. Lopulta herra sai tyytyä aktivoivaan raksupalloon ja herkkutikkuihin. Raksupallon idean keksiminen vei Mäykyseltä ehkä noin kaksi sekuntia ja sen jälkeen sen tyhentäminenkään ei enää tuntunut olevan kummoisempi haaste.
Joululahjojen keksiminen aiheutti henkilökunnalle päänvaivaa, sillä mitä voisi ostaa kohta kaksivuotiaalle, jolla on jo kaikkea? Tai onhan ostoslistalla muutamia asioita, mutta niiden hankinta ei välttämättä onnistu enää aatonaattoillalla Stockmannin lemmikkieläinosastolta, jonka hyllyihin on iskenyt vieläpä kummallinen tavarakato. Lopulta herra sai tyytyä aktivoivaan raksupalloon ja herkkutikkuihin. Raksupallon idean keksiminen vei Mäykyseltä ehkä noin kaksi sekuntia ja sen jälkeen sen tyhentäminenkään ei enää tuntunut olevan kummoisempi haaste. Herkkutikut olivat sen sijaan välitön menestys. Onhan noita Mäykyselle aiemminkin annettu, mutta aina vain pieninä paloina. Joulun kunniaksi herra sai kuitenkin koko tikun ja seurauksena kotikissasta kuoriutui varsinainen villipeto. Ensinnä tikun kanssa hypeltiin pitkin olohuonetta ja sitä vaanittiin milloin minkäkin huonekalun takaa. Ennen syömistä tikku vielä varmuuden vuoksi tapettiin pariin otteeseen.
Rauhallisen joulun Mäykynen päätti vielä tapaninpäivänä kruunata kiskomalla tietokoneen nettipiuhan liitoksen poikki. Jos ei hienovarainen vihjailu liiallisesta tietokoneen ääressä istumisesta mene perille, niin sitten on paras ottaa tehokkaammat keinot käyttöön. Mäykynen tosin kiistää syyllisyytensä. Joulun taikaa - sitähän tämä oli puhtaimmillaan.









