lauantai 13. marraskuuta 2010

Purrfectly Pink turpiinveto


Henkilökunta bongasi Stockmannin eläinosastolta hiiren, joka oli ihan pakko saada. Ellin synttärit jo ehtivät mennä ja jouluun on vielä aikaa, mutta vaaleanpunainen vikisijä suorastaan huusi kuuluvansa Ellille. Kun paketissa lukee Very Important Pet ja Purrfectly pink, niin sellainen kuuluu luonnollisesti Ellin lelulaatikkoon. Henkilökunta osti samalla myös pari saman valmistajan kulkushäntähiirtä ja kassalla myyjä tuumasikin, että näistä riittäisi iloa pitkäksi aikaa. Henkilökunta tyytyi nyökyttelemään, vaikka mietti, että söpöjä hiiruja saattaa kyllä odottaa suolistus hyvinkin pian. Ellin söpön pikkuneitilookin alla piilee jotain hiukan muuta kuin Purrfectly pink -hömppäluonne.



Tuotekuvaus oli Mäykysen ja Ellin mielestä ihan tyhmää touhua ja hiiriparka ehdittiin varastaa leikkeihin jo ennen pahveista irroitusta. Lopulta kuitenkin kuvat saatiin otettua ja hiirulaiset pääsivät siihen käyttöön, mihin olivat tarkoitettukin. Vaaleanpunaista unelmaa tassuteltiin puolin jos toisinkin, mutta suuremman suosion saavuttivat kuitenkin kulkushäntäiset pörröhiiret.


Varsinkin Elli innostui kulkushiiristä kovasti ja kun perjantai-ilta alkoi vaihtua yöksi oli meno ajoittain jo täysin päätöntä.



sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Pahvi-Paavot


Kissakaksikko Musta ja Harmaa kirjoittivat juuri blogissaan pahvilaatikoista: kaksi on vielä parempi kuin yksi. Hiukan kilpavarusteluksi menee, mutta Mäykynen ja Elli eivät nyt millään malta olla esittelemättä omia varastojaan. Erinäiset remonttivaiheet ja Zooplussan ruokatilauksen takaavat, että Mäykyseltä ja Elliltä löytyy pahvilaatikko tilanteeseen kuin tilanteeseen. Eikä sellaista tilannetta taida ollakaan, johon pahvilaatikko ei sopisi. Niissä voi esimerkiksi nukkua ja leikkiä tai niistä käsin voi suorittaa salaisia vaaninta- ja valvontaoperaatioita.

Laatikoiden värimaailma on kieltämättä aika tylsä ja yksipuolinen, mutta kokovalikoimaa on laidasta laitaan. Koska henkilökunnan mielestä tyhjiä pahvilaatikoita ei voi kuitenkaan olla käytössä kerralla enempää kuin kämpässä on huoneita, on ylimäärälaatikot arkistoitu toistaiseksi rappusten alle. Sieltä mistään mitään ymmärtämätön henkilökunta niitä sitten ajoittain rahtaa pahvikeräykseen. Koska nakertaja-Mäykynen on tehokas pahvilaatikkosilppuri olisi Ellin ja Mäykysen mielestä kuitenkin ehdottoman tarpeellista varastoida jokainen loota pahan päivän varalle. Jos pahvilaatikkotoimituksiin tulee tauko, niin mitä sitten tehdään?



Elli huolehtii säännöllisesti pahvivaraston laatikkoinventaariosta. Pieni koko on tässä eduksi, jotta pääsee ahtaasta varastolaatikosta vielä poiskin.

tiistai 2. marraskuuta 2010

Synttäribileet x 2


Perjantaina oli Ellin juhlapäivä. Juhla-aamupalaksi Elli otti tavallisen ruokansa lisäksi viiliä. Henkilökunta haluaa kiinnittää lukijoiden huomion verbivalintaan: viiliä ei annettu, vaan Elli kävi ihan omin lupinensa maistelemassa henkilökunnan aamupalaa. Synttärisankarin luvattomaan toimintaan ei kuitenkaan heti hennottu puuttua, mutta ihan koko purkillista neiti ei silti saanut lipittää.

Varsinainen juhlinta alkoi kuitenkin vasta illalla. Mäykynen avusti Elliä turkin laitossa, sillä pitäähän bileissä karvat olla ojennuksessa. Gourmet-ateria koostui raksuista, joita täällä ei siis normaaliruokavalioon sisälly. Ellin herkkuruoista on tosin paha sanoa yhtään mitään, sillä neiti on ihan yhtä ihastuksissaan kaikesta syötävästä. Menun loppuhuipennukseksi Elli kävi nuolemassa henkilökunnan Halloween-leivoksen täytekreemit. Omatoimisuus kunniaan, jos sankarille ei edes kakkua tajuta tarjota.


Lopuksi oli vielä lahjonnan vuoro. Ellille oli hankittu Kong Wild Tails -pallo, koska henkilökunta ajatteli, että sen höyhenhäntä olisi neidille mieluinen. Suosio ei ollut ihan yhtä loistava kuin henkilökunta kuvitteli, mutta turpiinsa pallo silti sai. Huiskat ovat silti selvästi Ellin mieluisimpia leluja, sillä tämäkin lelu muuttui huippukiinnostavaksi, kun henkilökunta heilutteli pallon sulkahäntää neidin nenän edessä. Koska henkilökunnan molemmat oikeat kamerat ovat huollossa, on synttärijuhlien kuvatarjonta nyt valitettavasti kuitenkin melko niukkaa ja heikkolaatuista.

Kun on syöty, saatu lahjat ja leikitty niillä, voisi joku luulla juhlien olevan ohi. Niin henkilökuntakin kuvitteli. Tuli paluu arkeen. Postin työnseisaukset olivat kuitenkin puuttuneet peliin ja tänään oli vuorossa synttäribileet vol. 2. Postilaatikossa odotti tänään ilmoitus maksikokoisesta kirjeestä, joka piti noutaa postista, koska se ei ollut mahtunut laatikkoon. Postiin sitten mentiinkin ja sieltä saatiin kirje, joka oli osoitettu Ellille. Postileiman mukaan Ellin paketti oli laitettu postiin hyvissä ajoin, mutta joku postityöntekijä ei ollut sitten tajunnut, että lakko tai ei, niin suojatyöhön kuuluisi sisällyttää myös pienten kissaneitien synttärimuistamiset.


Elli oli saanut kasvattajaltaan hienon kortin: Stort grattis Elli på 1-års dagen! Lisäksi paketissa oli pieni hiiri ja kaksi muovipalloa, joissa on sisällä kissanminttua sekä vielä täyttöpussi kissanminttua. Lahjat tuntuivat olevan kovasti mieluisia ja niiden perässä on juoksenneltu ympäri olohuonetta. Kolina vaan kuuluu, kun neljä tassuparia on käynyt kissanminttuping-pongin mestaruusotteluita.