torstai 3. tammikuuta 2013

Pussikoin tuhotöitä?

Mäykysen ja Ellin kuivaruokapussin pohja häämötti, joten henkilökunta kipaisi hakemaan uutta pussia yläkerran vaatekaapista, jonka hyllyistä pari toimii kissanruokavarastona. Yllätys oli jonkinmoinen, kun pussi ei ollutkaan ihan täysin moitteettomassa kunnossa. Zooplussasta tämä on tilattu, mutta nyt ei kyllä auta moittia kyseistä firmaa, sillä henkilökunta voisi lyödä päänsä pantiksi, ettei raksupussi ole saapunut meille tämän näköisenä.


Pussi on ollut valolta ja lämmöltä suojattuna, joten tässä tuskin on kyse mistään harvinaisesta fotokemiallisesta haperoitumisreaktiosta. Jyrsijäongelmastakaan ei ole ollut viitteitä ja kahden kissan taloudessa hiiriä ei yleensä juoksentelee riesaksi asti. Elli ja Mäykynen taas eivät pääse kaappiin — tai niin henkilökunta uskoi ainakin vielä eilen.

Syytön kunnes toisin todistetaan, mutta henkilökunnalla on vahvat epäilyksensä tuhon aiheuttajasta. Ei, se ei ole Elli, vaikka neiti kuuliaisesti saapuikin pussia ihmettelemään. Neidin taidot eivät riitä tähän. Sen sijaan meillä asustaa yksi pure pussi -ekspertti, joka on avoimesti esitellyt taitojaan jo aiemmin blogissaan. Jotenkin henkilökunnan mieleen nyt vain sattui juolahtamaan, että herra Mäykynen saattaisi tietää, miksi raksupussissa on kissan pään mentävä aukko.



Kummallista, mahtaakohan pussikoi olla tämän takana?

11 kommenttia:

Sirpa kirjoitti...

On ollut hyvällä ruokahalulla varustettu pussikoi, kun on tehnyt noin isot reiät pussiin. :D

Anonyymi kirjoitti...

Eli onko herra oppinut puremaan pussia hiljaa :)

Musta ja Harmaa kirjoitti...

Mut joskus kissanruokapussit räjähtelee ihan itekseen! Tää on totta! Varsin on! Ei voi syyttää ketään ellei joku oo jäänyt rysän päältä kiinni. Maailmassa monta on ihmellistä asiaa!

mama kirjoitti...

Kyllä minä uskon kuitenkin siihen pussikoiteoriaan. Se on ollut semmoinen jättipussikoi varmaan :)

Taru kirjoitti...

Mä ihailen tuota reikien määrää, on pientä ja isoa. Ei ole ollenkaan helppoa riekaloida noin isoa pussia piilossa :)

Jaana J kirjoitti...

Ihan ilmiselvästi Jättiläispussikoin tekosia!

Anonyymi kirjoitti...

Itse kaadan uudet raksut aina kannellisiin ämpäreihin. Oma Bengaalineitini (9v) ei vielä ainkaan ämpäriin osaa reikää tehdä ja kantta ei mahdu puremaan kun on niin ahdas kolo missä ämpäriä säilytetään.

Vaatekoi on tuttu, mutta ämpärikoihin en ole törmännyt.

Mamma N kirjoitti...

Hups! Sattuuhan sitä. Kaikenmoisia ötököitä on, joten ei voi tietää. Hra on varmasti erittäin viattoman näköinen. Sen uskomme varmaksi.

Hra Mäykynen kirjoitti...

Hienoa, että täällä on löytynyt näin paljon uskoa pussikoi-teorialle sekä ihan uusiakin uskottavia selityksiä ruokapussin onnettomalle tilalle! Tokihan meillä vaatekaapeissa sattuu outoja räjähdyksiä vähän väliä ;)

Taru: Täytyy myöntää, että myös henkilökunta on salaa ihaillut sitä tarmoa, jolla pussia on pureskeltu. Ei kuitenkaan kerrota tätä Mäykyselle ;)

Anonyymi: Pitää varmaan täälläkin ottaa muoviämpäri käyttöön tai jos ei sekään toimi, niin seuraavaksi sitten joku tiukkakantinen metallipurkki.

Anni kirjoitti...

En ole varma, mutta luulen nähneeni joskus täplikkään koin! Se oli aika nopea, joten satavarma en nyt voi olla.. Tosi pahaa tuhoa se teki ainakin meidän kattolampulle!!

hendy kirjoitti...

Thanks for share this information here and i was taking a look on this post and then i found something fresh on this wonderful article.

taruhan judi dewa poker terpercaya

judi poker online yang aman dan terpercaya