sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

PR-bengali 2009


Erinäisten näyttelyruusukkeiden lisäksi herra Mäykynen on nyt onnellinen pokaalin ja kunniakirjan omistaja. Suomen bengalikissat ry palkitsi lauantaina Rurokin kevätnäyttelyn yhteydessä vuoden 2009 voittajia. Herra Mäykynen kävi paikalla pokkaamassa vuoden PR-bengali 2009 -pystin. Suurimmaksi osaksi PR-työ on hyvin kevyttä, sillä valtaosan hommista Mäykynen on tehnyt ihan kotioloissa sekoilemalla. Välillä on sitten tietysti hiukan raskaampiakin edustuskeikkoja, kuten tämänpäiväinen Rurokin näyttely Messukeskuksen PetExpo-tapahtumassa. Samassa rakennuksessa pidetyt lapsimessut toivat paikalle paljon kissoista kiinnostuneita tenavia, jotka olivat nelijalkaisista karvaeläimistä kovasti innoissaan. Parhaimmillaan Mäykystä silitti viisi pientä käsiparia, joista yksi vielä halasi ja toinen veti korvasta. Siinä jos missä on PR-hermotkin koetuksella, eikä ihme, että viimeisen edustustunnin Mäykynen viettikin jo häkkiverhon taakse maastoutuneena. Pysti oli tässä vaiheessa jo häkin päällä, joten mitä sitä enää turhaan pingottamaan. 

PR-bengali jättää nyt jäähyväiset näyttelyareenoille. Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan, mutta luultavasti Mäykystä ei enää nähdä kissanäyttelyissä. Ehkä sentään vielä joskus esittelynäyttelyissä, mutta kilpailut on nyt nähty. Tämänpäiväisen jälkeen herralla on vastassa sertijumi: ennen ulkomaansertiä ja international premior -titteliä Mäykynen ei voi enää näytellä kotimaisissa FiFe-näyttelyissä. Ulkomaanmatkailu taas ei ole matkoja inhoavan Mäykysen kanssa suunnitelmissa, joten hyvästi tuomaripöydät. Emme voi väittää, että Mäykynen jäisi kaipaamaan. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita herra ei karta jatkossakaan, joten PR-bengalin edustustehtävät jatkuvat edelleen kotoa käsin.

15 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Suurelle yleisölle nämä kotoiset väläykset Mäykysestä ja Ellistä ovat huomattavasti isompi info ja ilo kuin näytelmätulokset.

sea kirjoitti...

Pääasia ettette blogimaailmasta katoa. :) Onnea pokaalista! Komea onkin.

Sirpa kirjoitti...

Onnittelut Mäykyselle tittelistä! :)

KristiinaS kirjoitti...

Mäykynen on Ansainnut pokaalinsa. Näin hyvää PR-työtä ei kukaan muu ole tehnytkään, neli- tai kaksijalkainen. Onnittelut.

luolaleijona kirjoitti...

Todellakin on Mäykynen pokaalinsa ansainnut! Kunhan Mäykynen ei kokonaan katoa julkisuudesta vaan kotisekoiluja saadaan lukea näin koneelta käsin, niin kaikki hyvin :) Ainahan niitä PR-tilaisuuksia voi pitää vaikka valjastelulenkin yhteydessä.

Mira kirjoitti...

Onnea Mäykkis! Näin eilen ensimmäistä kertaa Mäykkiksen ja Ellin livenä, ihania ovat!

taapertaja kirjoitti...

Onnea Mäykyselle! Niin, ja TICA-näyttelyyn osallistumistahan tuo tilanne ei estä, Elmeri tapaisi Mäykysen mielellään vaikka heinäkuun näyttelyssä :)

Asta kirjoitti...

Onnittelut Mäykyselle vaalealta innokkaalta kuvaajalta PetExposta! Sekä Mäykynen että Elli-neiti olivat hurmaavia livenä.

pulla kirjoitti...

Mäykynen on tittelinsä ERITTÄIN ansainnut, onnittelut myös Pullalasta!

pulla kirjoitti...

Ja vielä, boss on hyvinhyvin pettynyt itseensä koska unohti eilisen tehtävälistansa toiseksi tärkeimmän kohdan eli käydä kokouksen jälkeen näyttelyhallissa tervehtimässä itse sankaria, mutta myös eritoten tämän herttaista pikkusiskoa. Voi itku ja hammasten kiristys, tyhmätyhmäsupertyhmä!

Lendi kirjoitti...

Oikein paljon onnea Mäykyselle :)

Hra Mäykynen kirjoitti...

Mäykynen kiittää kaikkia onnitteluista!

Maarit: Niin ei tietenkään näytelmätulokset kiinnosta suurta yleisöä (ei täällä henkilökunta vielä niin hurahtanutta ole, että näin kuvittelisi ;) ), mutta PR-työn kannalta näyttelyt toimivat tietysti hyvänä esittelypaikkana ihan paikan päällä.

taapertaja: Totta juu, että TICA-näyttelyihin Mäykynen voisi vielä hyvin tulla. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että ei. Varmaan joskus TICA-näyttelyä kokeillaan, mutta voi hyvin olla, että vain Ellin kanssa. Mutta tämä jää nähtäväksi...

pullat: Eiköhän joskus vielä tarjoudu uusikin mahdollisuus nähdä Elli :)

Ruusu: Mäykynen ja Elli olivat paikalla vain lauantaina ja sunnuntai on vietetty ihan kotona hengaillen.

Mummi kirjoitti...

Onnea Herra Kissaherra Mäykyselle. Jos Herra Kissaherra Mäykynen ei jääkään kaipaamaan näyttelykehiä niin näyttely-yleisö jää kyllä kaipaamaan Herra Kissaherra Mäykystä.
Onneksi Herra Kissaherra Mäykysen blogi ei katoa minnekään.

Rosie kirjoitti...

Mäykynen: No siinä tapauksessa sitten... :)

Unknown kirjoitti...

Maarit: Niin ei tietenkään näytelmätulokset kiinnosta suurta yleisöä (ei täällä henkilökunta vielä niin hurahtanutta ole, että näin kuvittelisi ;) ), mutta PR-työn kannalta näyttelyt toimivat tietysti hyvänä esittelypaikkana ihan paikan päällä.

Voivoi, en ollenkaan tarkoittanut tuota, vaan sitä, että näytelmätulokset ovat sivuseikka meille aktiivisille blogin lukijoille (toki näytelmätuloksetkin kertovat jotakin kissasta).

Tarkoitin ihan sitä, että toisella paikkakunnalla asuva ystäväni saattaa lähettää tekstiviestin, että oletko jo lukenut, että Elli on mahataudissa :D .

Kissanne elävät paitsi kodissanne, myös monen mielessä!

Blogi jatkukoon ja henkilökunta jaksakoon päivityksiä!