Lumessakahlaaja

Intohimoiset kissaulkoilijat ry on sitä mieltä, että kylmyys ja lumi ovat vain pieni lisähaaste, mutta ulkona käydään vuodenajasta ja säätilasta huolimatta. Herra Mäykynen ei ihan ymmärrä, miten ihmeessä niin monet kissat jaksavat ihan vapaaehtoisesti hengailla sisällä koko talviajan. Toki talvella Mäykynenkin tyytyy vähempään, ulkoilu kerran päivässä riittää eikä uudelle valjastelulenkille pidä päästä heti minuutti sen jälkeen kun edelliseltä on palattu.

Aiempina vuosina city-kissa Mäykynen on ollut sitä mieltä, että talviulkoilu rajoittuu auratuille väylille ja jos vatsakarvat alkavat hipoa hankea, on korkea aika kääntyä takaisin. Herra on nähtävästi vuosien myötä karaistunut, sillä nyt Mäykynen ei välittänyt, vaan tarmokkaasti jatkoi matkaansa hangesta huolimatta. Ilmeisesti pari vuotta Espoossa asumista on saanut Mäykysen hyväksymään, että täällä syrjäkylillä ei katu- ja viherpalvelujen resurssit riitä Mäykysen metsäpolkujen auraamiseen. Koska edes kukaan presidenttiehdokkaista ei ole kampanjoinnissaan ottanut kantaa tähän Kehä I:n pohjoispuolella vallitsevaan katastrofaalisuutta lähentelevään tilaan, on Mäykynen joutunut aloittamaan erätaitojen harjoittelun.

Kakkua kanssa?

Kun joulu saatiin jo käsiteltyä, voidaan kaivautua syvemmälle arkiston syövereihin ja siirtyä kertomaan syksyn merkkipäivätapahtumista. 29.10 Ellillä oli synttärit ja neiti täytti kokonaista yks... siis KAKSI. Henkilökunnalle tuottaa edelleen ajoittain vaikeuksia sisäistää, että pikkutirppa on jo yli kaksi ja siis ihan aikuinen kissa. Aikuismaisuus onkin sitten jo ihan toinen juttu, mutta jospa nyt siirrymme kuitenkin juhlahumun muisteluihin.

Synttärikakun avaus oli jännittävää puuhaa. Mutta hetkinen, kuka olikaan päivänsankari?

Citymarketin pakastealtaasta oli löydetty kiireisen henkilökunnan pelastus: Lemmikkileipurin kissankakku.

Ulkonäkönsä puolesta kakkua olisi voinut tarjota vaikka kahvipöydässä - tosin kun pääraaka-aineena ovat kala- ja kalatuotteet, niin kahvittelijoiden ilmeet voisivat olla näkemisen arvoisia.

Hmm... Uskaltaisiko maistaa?

Nam?

Mainostekstin mukaan: MAUkas vaihtoehto arkeen ja juhlaan. Kyllähän kuorrutetta pystyi maistamaan, mutta siihen herkuttelu sitten jäikin. Neidin mielestä mainoslauseeksi sopisi vaihtaa vaikkapa moni kakku päältä kaunis... tai jotain sen suuntaista. Kaksikko julisti yhteistuumin kakkuboikotin ja henkilökunna täytyi myöntää epäonnistuneensa pahemman kerran juhlatarjoilujen suhteen. No, jos kakunrippeet kuitenkin kahvipöydässä kelpaisivat...

Kuuseen kurkottajat

Joulu oli ja meni, mutta koska Mäykysen ja Ellin blogipäivitys on viime aikoina ollut hiukan hidastempoista, päätimme olla välittämättä siitä, että joulukuusikuvia julkaistaan keskellä tammikuuta. Metsän jokavuotinen vierailu on Mäykysen ja Ellin mielestä kuitenkin niin kiva juttu, että eihän siitä malta olla muutamaa kuvaa julkaisematta.

 

Varsinkin Elli on innokas pallojen metsästäjä ja tästä syystä palloja ei ole ollenkaan alaoksilla. Neidin palloinnostusta tämä seikka ei tosin vähennä, vaan hätä keinot keksii. Henkilökunta on mieltynyt lasipalloihin, joten ne eivät oikein kestä liiallista tassuttelua. Siksipä kuusen lähistöltä pitikin yrittää siivota tuolit ja muut korokkeet pois. Kuusen kaatumista ei onneksi sentään tarvitse pelätä, sillä kuusen latva on kiinnitetty rautalangalla katossa olevaan koukkuun. Niinpä joulun kuusivahingot jäivätkin vähäisiksi ja saldo oli yksi sirpaileksi mennyt lasipallo.

Elli ja tasapaino - tähän ei jokakissa pysty.

Mäykysen kuuseenkurkotus on astetta varovaisempaa sorttia.

Herralla on onneksi pituusetu puolellaan.

Nyt alkaa jo huimata! Jos tämä kuva näyttää jonkun mielestä fysiikan lakien vastaiselta, niin sitä se oikeastaan onkin: henkilökunta piti tuolista kiinni, jotta se ei olisi kaatunut. Ellin tuolikuvissa ei sen sijaan avustajaa tarvittu, sillä neiti on kevyt ja trapetsitaiteilun ammattilainen. Mäykysen mielestä pallot oikeastaan olivatkin aika tylsiä ja herran mielestä kuusen mielenkiintoisin osa on jalassa oleva havunmakuinen juomavesi. Hakkaa juomakipon mauttoman litkun kymmenen-nolla. Uuden vuoden jälkeen herran vatsa olikin sitten pahemman kerran sekaisin, tiedä sitten oliko syynä tämä aromivesi vai joku muu.

Syysulkoilu

Syksy on tullut, mutta päivittäisistä päivälenkeistä ei todellakaan ole tingitty. Eikä tingitäkään ennen paukkupakkasten tuloa, jos henkilökunta haluaa selvitä ilman korvatulppia tai vaalia naapurisopua. Arkipäivisinkin kävelylenkki korttelin ympäri on vähintä, mitä tylsistynyt bengali voi vaatia. Ja jos tätä lukee joku koiranomistaja, niin älkää nyt kuvitelko, että korttelilenkki on joku viiden minuutin pikapyrähdys: korttelia kierretään meillä hartaudella ja välillä vauhtia haetaan metsästä ja joskus ihan puusta asti. Alle puolen tunnin ei ole toivoakaan ulkoilusta selvitä ellei kyseessä ole sitten kaatosade. Pikkutihku ei enää hidasta edes Ellin menoa, vaikka nuorempana neiti kieltäytyikin pistämästä nenäänsä ulos, jos pisarakin tipahti taivaalta. Mäykynen on ollut ilmeisesti jo syntyjään ulkoiluhullu, Elliin tauti puolestaan on tarttunut vasta vähitellen.

Nyt viikonloppuna säät olivat vaihteeksi upeat, joten molempina päivinä ulkona reippailtiin tavallista pidempään. Mäykynen yrittää parhaansa mukaan ylläpitää lihaskuntoaan, ettei eläinlääkäritädillä olisi aihetta valittaa. Pari viikkoa sitten herra kävi rokotuksilla ja taas oli vuoden aikana paino kasvanut. Mäykynen oli nyt jo 5,7 kiloa eli kokonaista 300 grammaa enemmän kuin vuosi sitten. Herran mielestä turhaa nipotusta valittaa, jos vuodessa on erehtynyt syömään kolme Mäymör-pussia (á 100 g) liikaa. Tosin ei eläinlääkäritäti sitten lopulta valittanutkaan, vaan totesi, että herra on sopusuhtainen ja lihaksikas. Mutta jos menee yli kuuden kilon, niin sitten ei kuulemma enää voi olla kaikki pelkkää lihasta.

Ellin päivän jumppatuokio ettei eläinlääkärillä ole sitten tammikuun rokotuskäynnillä varaa valittaa neidin roikkuvista läskeistä. 

Voi järkytys. Täytyykö ton yhden tirriäisen tunkea aina ihan nenä kiinni?

Jos kävelytietä reunustaa tällainen upea catwalk, niin voi olla aivan varma, että Elli kävelee aidalla eikä tiellä. Mäykynen pitää taas mielummin tassunsa maassa. 

Mäykysen syksyinen sienilöytö. Hmm... pirtsakka väri. Uusi vähäkalorinen dietti?

Elli-täti

Elli haluaa tiedottaa, että hän on nyt Elli-täti. Kun ikääkin on kohta jo melkein kaksi, niin olisi soveliaampaa, jos Elli-neidin sijaan käytettäisi nimitystä Elli-täti. Mutta ei, blogin nimi ei silti muutu muotoon Herra Mäykynen ja Elli-täti, koska henkilökunta haluaa pitää kiinni nuorekkaasta imagosta, kun kaksikon toilailut tuskin jatkossakaan muuttuvat rauhallisen tätimäiseksi. Elli sen sijaan haluaa nuorekkuudesta eroon. Kuinkakohan monta päivää sitten se olikaan, kun viimeksi ohikulkija taivasteli: Miten ihana pentu! Onko toi toinen sen äiti? Mäykysen mielestä tosin on kyseenalaista kumpaa tässä itse asiassa onkaan loukattu syvemmin — siis herrahan suorastaan huokuu lempeää äitihenkeä? Mutta erityisesti Elli-tätiä kiukuttaa: jos pitää linjoistaan huolta ja on hoikassa kunnossa oleva nei... siis täti, niin mitä sitten? 3,7 kiloa pippurista luonnetta riittää aivan mainiosti! Ellin pikkuveljen minirääpäleillä on Ellin ikään ja painoon vielä pitkä matka, mutta eiköhän niistäkin silti vielä joskus kasva melkein yhtä hienoja kissoja kuin Ellistä. Sillä välin Elli yrittää omaksua uuden täti-lookin.

Elli-neiti-ilme?

Väsyttävää touhua... 

Vihdoin aito täti-ilme?

Interaktiivista raksutusta?

Tänään oli taas pakettipäivä ja heti aamutuimaan postipoika raahasi Mäykysen ja Ellin ovelle ison laatikollisen ruokaa ja toisen hiekkaa. Onneksi postin ihmisetkin sentään näyttivät tajuavan, että ulosmarssin työpaikaltaan voi tehdä vasta kun elintärkeät lähetykset on toimitettu perille.

Henkilökunta oli taas tilannut vähän yhtä sun toista, kun ostoskärryn täyttö on tehty nettikaupassa niin suunnattoman helpoksi. Olipa tällä kertaa mukaan eksynyt myös tarjouksessa ollut Catit Design Senses Feeding Labyrinth -raksutorni, joka mainostekstin mukaan tarjoaa kissalle älyllistä haastetta ruokahetken lomaan. Mikäs sen kätevämpää kuin tehdä raksujen syönnistä antoisa aktivointihetki!

Hätähousu henkilökunta luki ohjeet huonosti ja tajusi vasta jälkikäteen, että oli heti kasannut raksulabyrintin haastavimpaan kokoonpanoon. Onneksi Mäykynen ei vähästä hätkähdä, vaan alla herra esittelee raksuaktivointia parhaimmillaan: 

Mäykysen ratkaisumalli nro 1. Pönttö pystyyn, raksut sisään, kahden sekunnin odotus, reipas huitaisu tassulla ja problem solved. Herran mielestä lautaselta syöminen on jotenkin sivistyneempää, mutta Mäykynen ei ole turhantarkka: henkilökunnan mieliksi herra voi napsia raksunsa lattialtakin.

Syvä huokaus. Tosin täytyy myöntää, että Mäykysen ratkaisu ei yllättänyt henkilökuntaa, vaan se oli suorastaan ennalta-arvattava. Jos älypeli on sellainen, että sen voi helpoiten ratkaista raa'alla voimankäytöllä, niin Mäykysen mielestä olisi suorastaan hölmöä tuhlata aikaa johonkin pikkusievään tassutteluun. Sellaisen hienostuneen järjenkäytön herra jättää suosiolla Ellille.

Henkilökunta ei kuitenkaan niin vaan luovuttanut, vaan torni pystytettiin uudelleen, jos Mäykynenkin vaikka suostuisi käyttämään sitä ohjeiden mukaan. Ihan kirjan mukaan ei taaskaan menty, mutta Mäykynen päätti näyttää, että ei ole mikään yhden ratkaisun mies. Hiukan tuntuisi vanne kiristyvän pään ympärillä, mutta ehkä tämä on sitten sitä aivojumpaa?

Viitsisikö edes vaivautua?

Varokaa kissaa

Tänään iltalenkille tuli lähdettyä selvästi parhaimpaan koiranulkoilutusaikaan. Kauas ei päästy, kun jo yli-innokas bichon frisé yritti tiukalla nelivedolla tulla väkisin leikkimään. Elli porhalsi häntä pörrössä pakoon ja Mäykynen käänsi selkänsä ja oli kuin ei olisi huomannutkaan: pitäisivät kahjot koiransa kurissa. Mäykynen ei moisten ADHD-tapausten kanssa alennu seurustelemaan.

Matkaa jatkettiin ja ohi viuhtoi monenlaista karvaturria, mutta ohitukset menivät molemmin puolin suht sujuvasti. Sitten vastaan tuli lunnikoira. Elli makaili heinikossa valppaasti tilannetta seuraillen ja Mäykynen lepäili omenapuun alla. Tiedä sitten mikä tässä koirassa kiinnosti, mutta jostain syystä herra päätti lähteä tekemään lähempää tuttavuutta ja kipitti reipasta vauhtia kohti koiraa. Siitäkös sitten tulikin ihan kamala huuto: lunnikoira kiljui ihan henkensä edestä vaikkei Mäykynen vielä edes ollut viereen ehtinyt. Henkilökunta kiristi herran fleksiä ja lunnikoiran omistaja pahoitteli kun ei ollut osannut varautua siihen, että koiransa pelkää kissoja. Mäykysen henkilökunta meni lähes sanattomaksi eikä osannut edes vakuutella että tää on kyllä ihan kiltti. Vai onko se edes? Ainakin herran ego on reilusti suurempi kuin fyysinen koko. Lunnikoira nyt toki on pieni, mutta jo nuorena herra on yrittänyt tassu ojossa lätkiä naapurin dogo argentinoa ja vuosi sitten vedettiin turpaan vapaana metsässä juoksennellutta suursnautseria.

Puolustuksekseen Mäykynen haluaa kuitenkin tähdentää ettei tällä kerralla ollut edes tassu iskuvalmiudessa, vaan herra ihan vaan kaikessa rauhassa jolkotteli kohti koiraa. Voiko sille sitten muka mitään, jos toinen ihan omaa varjoaankin säikkyy? Mutta ei herran egoa silti haittaisi, jos oveen hankittaisi kyltti Täällä vartioin minä. Vaviskaa vorot ja murtomiehet.