sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Alkusyksyn vaanintaraportti


Täällä ollaan edelleen hengissä, vaikka blogiin asti ei Mäykysen ja Ellin tempaukset olekaan viime aikoina päivittyneet. Mäykynen selvisi tällä kertaa rokotuksista ilman mitään reaktoita, joten Purevaxia suositaan meillä jatkossakin. Koska edes väsymys ei ole painanut, niin kaikenlaista on ehditty puuhastella. Ellikin ehti maalla ihastua ulkoiluun ja valjastelee nyt jo kuin vanha tekijä. Valjaiden pukeminen on neidille edelleen ihan hyi-yök, mutta ulkona onkin sitten jo kivaa. Hiukan nyhjäyksen puolelle saattaa valjastelu edelleen mennä, jos Mäykynen pääsee katoamaan näköpiiristä. Sen sijaan Mäykysen perässä neiti juoksentelee sujuvasti pitkiäkin metsälenkkejä. Ehkä noin pienen onkin parempi vahvistaa selustansa ja kulkea oman henkivartijan seurassa, sillä naapuruston vapaasti ulkoilevat kissat ovat välillä käyttäytyneet aika vihamielisesti Elliä kohtaan. Mäykyselle ei sen sijaan uhitella tai turpiin tulee. 

Välillä tuntuu siltä, että Mäykynen ei ehkä ihan aina muista omaa suhteellisen pientä kokoaan. Vaikka osa geeneistä olisikin yhteisiä Afrikan ja Aasian huomattavasti isompien kissapetojen kanssa, niin ei se silti tarkoita, että reilun viiden kilon koko takaisi Espoon metsien herruuden. Aina kannattaa silti nähtävästi yrittää, jos tapaa liian lähenteleviä tunkeilijoita. Eräällä metsälenkillä vastaan tuli vapaasti juoksenteleva suursnautseri, jonka omistajaa ei näkynyt missään. Henkilökunta ei ole koirapelkoista, mutta silti kylmäsi, sillä eihän sitä voi tietää, miten vieras koira suhtautuu kissaan. Koira oli onneksi vain kovasti utelias, mutta jo se oli Mäykyselle liikaa, sillä Mäykystähän ei noin vain sovi kaikkien läähättävien partasuiden tulla nuuskimaan. Ennen kuin henkilökunta ehti reagoida oli Mäykynen täräyttänyt tassullaan snautseria kuonoon. Jotain käytöstapoja kiitos. Koiran ystävällisen touhukas käytös ei tästä onneksi muuttunut, mutta kun Mäykysen tassu oli kohoamassa uuteen iskuun nosti henkilökunta herran syliin. Mäykysen mielestä niiiin väärin!



Suuri osa ulkoilusta keskittyy kuitenkin tirppojen vaanintaan ja ilman henkilökunnan armeliaisuutta ja nopeaa flexikättä olisi Mäykysen saalislistalle päätynyt parin viime viikon aikana ainakin yksi varomaton rastas ja mahdollisesti myös uhkarohkea orava. Poikkeuksellisen jännittävä vaanintakohde tuntui kuitenkin olevan eräs korkealla pihamännyssä istuskeleva jalopulu alias sepelkyyhky. Poikkeuksellisesti molemmilla kissoilla meni vähintään puoli lenkkiä vain puun juurella kyhjäämiseen, sillä jalopulun lumousvoima näytti olevan huikea. Tilanne oli kuitenkin hankala, koska parin epäonnistuneen yrityksen jälkeen Mäykynen totesi puun liian suurirunkoiseksi kiivetä. Ohutrunkoiset puut soveltuvat kiipeilyyn paljon paremmin, sillä niiden ympäri saa tassut mukavasti kiedottua ja ote on siten huomattavasti tukevampi.

Elli seuraili Mäykysen touhuja vierestä ja näytti siltä, ettei neiti taida edes yrittää. Eihän noin pieni voisi siihen pystyä. Väärin ajateltu! Elli on ehkä pieni, mutta jos ei koossa pärjää, niin pitää sitten olla muita vahvuuksia. Sisun, tarmon ja ketteryyden turvin on pikkuneiti ennekin käynyt paikoissa, joista Mäykynen on vain unelmoinut. Kunnon loikka ja sitten Elli jo kiipeilikin männyssä. Valitettavasti jalopulu tässä vaiheessa kuitenkin katsoi viisaimmaksi vaihtaa maisemaa. 

9 kommenttia:

Zepa kirjoitti...

Mäyky - vaik ootkin pieni, aina kannattaa yrittää! Ei Napoleonkaan niin kovin iso ollu. Hädintuskin sua isompi...

ella kirjoitti...

Ei ole Mäykysellä syytä nöyristellä, kun on selvästi Espoon metsien kiistaton herra ja valtias :D

Kaikenlaiset irti juoksevat eläimet ovat ikäviä etenkin, kun kaikki eivät ole yhtä mukavia kuin kohdattu snautseri. Muistelisin kuulleeni, että koirat saattavat jopa provosoitua siitä, jos toinen osapuoli nostetaan syliin turvaan kesken "tilanteen". En tosin tiedä, mitä parempiakaan vaihtoehtoja lemmikin suojelemiseksi olisi irtokoiria kohdattaessa.

Hra Mäykynen kirjoitti...

ella: Ainakin koirien välillä on niin, että toisen syliin nostaminen ei ole hyväksi, koska se vääristää koirien välistä viestintää ja voi aiheuttaa pahempia seurauksia kuin jos välit saataisi selvitettyä normaalisti maatasossa. Sitä en sitten tiedä päteekö tämä kissaan ja koiraan sillä eihän tällainen parivaljakko noin lähtökohtaisestikaan ole samalla aallonpituudella elekielensä kanssa :) No oli miten vaan, niin Mäykystähän ei nostettu syliin turvaan, vaan Mäykynen nostettiin syliin, jotta snautseri ei olisi saanut enempää naarmuja kuonoonsa ;)

Jos koira olisi oikeasti tulossa kissan päälle, niin luultavasti yrittäisin ensisijaisesti nostaa kissan puuhun turvaan ja jos sellaista ei lähistöllä olisi niin sitten parempien vaihtoehojen puutteessa syliin.

ella kirjoitti...

En suinkaan vihjannut, että Mäykynen olisi tarvinnut erityistä suojelusta, pois se minusta ;D

Puuhun nostamista en ole tullut ajatelleeksikaan, vaikka olenkin näitä asioita mielessäni pyöritellyt, ulkoilemmehan koirapitoisella alueella. Täytyy pitää keino mielessä, vaikka siihen ei toivottavasti tarvitsisi turvautua.

Sirpa ja Kollo kirjoitti...

Mäykysellä on reippaasti itsetuntoa. :)

Kollo provosoituu varsinkin kissa-kohtaamisissa ja nostan Kollon syliin, kun vieras kissa lähestyy itsekseen. Siinä sitten Kollo sähisee ja murisee ja on vähällä käydä minuun kiinni ja yleensä yritän nopeasti poistua Kollon kanssa paikalta.

Lissu kirjoitti...

Taas kerran aivan huikeita valokuvia. Olette taitavia! Kiitos!

KristiinaS kirjoitti...

Jalopulu! Hauska nimitys laittoi hymyn huulille kuten koko tarinakin. Olen taas kotiutunut mantereelle ja Mäykys-seikkailut piti heti tulla lukemaan.
Irtokoirat on ... Saaressakin niitä kulkee päivittäin ja mikään niistä "ei tee mitään ja on niiiin kiltti" arrggh.

Naukulan Mamma kirjoitti...

Kyllä on reipas parivaljakko! Ja kuten ennenkin todettu: loistavat kuvat ja ihana teksti.

Anni kirjoitti...

Meillä on huushollin toisen laajarunkokissan kanssa puistossa valjastellessa ollut jännittävä kohtaaminen. Irtonainen dalmatialainen säntäsi pää kolmantena jalkana kohti, ja Nemo pullahti välittömästi puolitoistakertaiseksi ja valmistautui tekemään häiriköstä suikalelihaa. Nappasin urisevan kissan syliin, sain muutaman naarmun siinä itse ja katselin, kun koiran omistajat lampsivat paikalle. "Oi, meijän koira tykkää kissoista" oli heidän kommenttinsa, johon en voinut vastata muuta kun "joo, mutta tää kissapa ei tykkää koirista". Ei tullut tyypeillä mieleen, että kissa voi tehdä koiran naamavärkille aikamoista tuhoa.