Huopahiiren kakkainen loppu

Ennen

Pari viikkoa sitten Mauno lähetti Mäykyselle kaksi suloista huopahiirtä. Mäykynen on leikkinyt hiirulaisilla säännöllisesti ja söpöliinit onkin tapettu jo useita kertoja. Torstaiyönä herra oli taas antanut hiiristä pienemmälle kunnolla turpiin. Suurempi taisi olla turvassa sohvan alla, joten se säästyi tällä kertaa. Aamulla henkilökunta löysi raadellut hiirenjämät kylpyhuoneen matolta. Raato oli oikeastaan enää vain vihreä huopamöykky. Silmät ja korvat olivat sentään tallella, mutta henkilökunnan kauhuksi häntä oli kadonnut. Etsinnöistä huolimatta sitä ei löydetty, joten loppupäätelmä oli, että nälkäinen Mäykynen oli syönyt hiiripaistinsa hännän.

Pikaisen riskiarvion perusteella Mäykysen jätökset päätettiin ottaa tarkkailuun, mutta suurempi huolestuminen päätettiin jättää väliin. Langanpätkät voivat olla kissojen suolistossa hyvinkin vaarallisia, mutta paksuhko huopahäntä ei oikein mitenkään voisi aiheuttaa vastaavaa tuhoa. Suolitukoksen aiheuttajaksi paksuus ei taas oikein riittäisi. Huopa ei myöskään ole terävää kuten Maunon taannoisten jännäkakkojen sisältö. Henkilökunta oli kuitenkin ilahtunut, kun torstai-illalla hiekkalaatikkoon putkahti häntäkakka. Ihmeellistä, kuinka hiekkalaatikon kaivelu voi aiheuttaa moisia riemuntunteita.

Jälkeen

Tappajakissa?

Tunnettu brittiläinen laatulehti Daily Express on julistanut bengalit aggressiivisiksi tappajiksi. Käyttäytymisspesialistin mukaan rotu on vaarallinen ja äärimmäisen epäsosiaalinen. Bengalipiirit ovat luonnollisesti takajaloillaan. Herra Mäykynen on kuitenkin ottanut uutisen rauhallisesti. Sen puolesta britit saavat höseltää mitä haluavat. Onhan siellä jo kohta parikymmentä vuotta ollut Dangerous Dog Act, joten kai siellä tasa-arvon nimissä lähdetään kohta ajamaan myös Dangerous Cat Act -lakia.

Daily Expressin jutun mukaan bengalit terrorisoivat muita kotikissoja. Onko syynä sitten se, että kissa on bengali? Vai olisiko kaiken takana vain se, että vapaana kuljeksivat kissat ottavat normaalistikin yhteen reviirejään uhkaavien naapurien missejen kanssa ja yleensä voitolle jää voimakkaampi. Jos voittaja on perusmaatiainen, niin Miuku ja Mauku vähän tappelivat ja Miukulle tuli haavoja. Kun voittaja on täplistä helposti tunnistettavaa rotua niin naapurin tappajabengali raateli Miukun.

Tarkempi taustojen penkominen paljastaa mielenkiintoisia asioita. Jutun käyttäytymisspesialisti, Debbie Conolly, on SafePet nimisen firman omistaja. Perinteisten käytöskurssien lisäksi SafePet on keksinyt mullistavan Intelligent Feeding -ruokasarjan, joka tarjoaa erilaisia valmisruokia erilaisiin käytösongelmiin. (Pitäisiköhän ostaa Mäykyselle Calm Mixiä rauhoittamaan pahimpia hepulikohtauksia?) Ei voi kuitenkaan väittää, etteikö Debbie tietäisi bengaleista mitään: blogissaan hän ilmoittaa omistavansa neljä bengalia, rakastavansa rotua ja toimivansa Bengali-rescuen käyttäytymiskonsulttina. Hän vain haluaa korostaa, ettei rotu ole helppo ja monet hankkivat bengalin riittämättömin tiedoin, vain täplien lumoamana.

Ehkä jutussa on ripaus totuuttakin. Muodikkuus ei ole yleensä hyväksi millekään rodulle ja trendirotua monet hankkivat ilman vähäisintäkään perehtymistä koko eläinlajiin. Lisäksi kova kysyntä tuo rodun pariin lähes väistämättä kasvattajia, joiden intressit ovat lähinnä taloudellisia ja pennutus- ja myyntipäätökset sen mukaisia. Koirapuolella ainakin colliet ovat kärsineet Lassie-leimastaan ja dalmatialaiset Disneyn täplikkäästä koiraleffasta. Varmaankaan bengalin suosio ei ole noihin verrattavissa, mutta ilmeisesti ainakin jonkinlaista bengali-innostusta saarivaltiossa on ilmassa. Lisämaustetta asiaan tuo fakta, että osa ei tyydy bengaliin, vaan haluaa mahdollisimman lähellä aasian leopardikissaa olevia hybrideitä. Rotua tuntemattomalta ei taas oikein voi vaatia, että ymmärtäisi, ettei kylän kauhukissa olekaan bengali, vaan foundation-luokan villikissa.

Mäykynen epäilee, että Daily Express on tehnyt kärpäsestä härkäsen aitoon tabloidijournalistiseen tapaansa. Varmuuden vuoksi oveen voisi kuitenkin tilata kyltin: Varokaa bengalia. Herra Mäykynen saattaa sanoa vaikka Mäy pahaa aavistamattomalle vierailijalle.

Karvanvaihtoviikot

Herra Mäykynen on päättänyt, että kevät on tullut. Tai sitten vanha turkki on muuten vain alkanut kyllästyttää. Seurauksena Mäykynen on nyt jo reilun viikon kylvänyt karvojaan ympäri kämppää. Putoileehan niitä normaalistikin, mutta nyt karvoja on kaikkialla eikä herraa voi silittääkän ilman, että käsi on irtokarvojen peitossa. Kaljuus ei ole onneksi sentään alkanut vaivata, vaan turkkia näyttää riittävän tiputeltavaksi. Herra Mäykynen on selvästi aloittanut valmistautumisen huhtikuussa Myyrmäkihallissa tapahtuvaan debyyttiinsä.

Mini-Daisoni tuli taloon

Henkilökunta on pitkään pitänyt rikkaimuria A-luokan turhakkeena ja vempainfriikkien kehnona korvikkeena rikkalapiolle ja -harjalle. Tästä mielipiteestä huolimatta, ja henkilökunnan kiusaksi, herra Mäykynen pitää kovasti mikrohiekan levittämisestä käymälänsä edustalle. Asunnon aavikoitumista vastaan on yritetty taistella aktiivisella rikkalapioimisella ja käyttämällä kuramattoa hiekkalaatikon edessä, mutta toimenpiteiden tehokkuus ei ole ollut aivan toivotunlainen. Harjaaminen poistaa toki jonkin verran hiekkaa, mutta tehokkaasti se katoaa vain imuroimalla. Valitettavasti henkilökunta ei jaksa ottaa imuria esiin herran jokaisen vessakäynnin jälkeen, eikä aina muutenkaan.

Kuumeisen pohdinnan jälkeen alkoi näyttää siltä, että siivousongelmaan on jo keksitty ratkaisu — rikkaimuri. Siispä hankkimaan sellaista. Sillä lähtevät hiekat ja karvat helposti ja kätevästi. Ostetaan joku pieni halpa kivannäköinen perusmalli, henkilökunta tuumi. Koska rikkaimurin idea on olla telineessään koko ajan käytettävissä, laitteen laturi-installaatioineen pitäisi kestää katseita eikä viedä liikaa tilaa. Harmi vain, että siedettävän näköisiä rikkaimureita on hyvin vaikea löytää pääkaupunkiseudulla tarjolla olevasta muovirimpulavalikoimasta. Lisäksi parhaannäköiset mallit tulevat kaksimetriseen lisävarteen asennettuna, ja Expertin myyjän mukaan vain joitakin heikkotehoisia perusmalleja saa ilman jatkokappaletta. Ei extravarressa varsinaisesti olisi mitään vikaa, jos sen voisi varastoida kellarin nurkaan, mutta valitettevasti ainakin alan ykkösnimessä, Electroluxin 2 in 1 -akkuimureissa, imuriosan on oltava kytkettynä lisävarteen latausta varten. Philipsin kilpaileva malli jäi myös kauppaan myyjän vakuutellessa Electroluxia paljon paremmaksi. Tosin teknisiä tietoja vertailtuamme totesimme myyjän todennäköisesti sepitelleen omiaan, sillä Philipsin vekotin on ainakin paperilla tehokkaampi. Turha varsi siinä kuitenkin olisi ollut.

Lopulta kauppakeskus Jumbon Mustasta Pörssistä tarttui tarjouksen siivittämänä henkilökunnan mukaan Dyson DC16 Animalpro -imuri, vaikka se näyttää enemmän H. R. Gigerin suunnittelemalta kahvinkeittimeltä kuin siivousvälineeltä. Animalprota imurissa on suulakkeen erillisellä moottorilla pyörivä harja, jonka pitäisi irrottaa sitkeimmäkin hiekat ja karvat matoista. Katsotaan, kuinka käy.

Käyttökokemuksia uudemmassa jutussa.

Minifileitä kulinaristikissoille

Jokin aika sitten henkilökunta tuijotti työmatkalla bussissa kissanruokamainosta. Väsähtänyt kaksijalkainen jaksoi jopa tavata mainoksen tekstin, koska parempaakaan tekemistä ei ollut. Ikkunaan liimattu tarralappunen neuvoi lähettämään yhteystiedot Purinalle ja 5000 ensimmäistä onnellista saisi tavallisen tekstiviestin hinnalla näytepussin uutta Gourmet Perle Les Marinades -kissanruokaa. Bussi oli vanha ja ränsistynyt, joten henkilökunta vielä tarkisti, ettei mainoksessa sattumalta puhuttu esimerkiksi vuodesta 1999, mutta ei, ainoastaan helmikuun loppu oli takarajana.

Parin viikon odottelun jälkeen Purinalta tulikin postia. Uutuus-kanaruoka tuntui maistuvan kohtuullisesti: upposi mutta ei herättynyt Mäykysessä mitään suuria intohimoja. Les Marinades -tuotteet ovat kulinaristien mieleen: mureita lihaisia tai kalaisia minifileitä mehevässä kastikkeessa. Minifileitä totta tosiaan, melkein voisi jo puhua filejauhelihasta. Mutta ehkä suomalaisten filevillitys on niin suurta, että nimi parantaa jo kissanruoankin myyntiä — väliäkö sillä, että jotkut ns. huonommat osat voisivat jopa olla ravitsemusopillisesti kissalle paljon parempia. Tosin tuoteseloste saa kyllä epäilemään, mikä on fileen todellinen osuus tuotteessa:

VALMISTUKSEEN KÄYTETTY: Lihaa ja eläinperäisiä tuotteita (josta vähintään 4 % kanaa), kasvisproteiinitiivisteitä, kalaa ja kalatuotteita, kivennäis- ja hivenaineita, sokereita (0,11 % kastikkeessa), aromaattisia yrttejä (salviaa 0,002 % kastikkeessa).

Jos siis kanaruoassa taataan kanaa olevan jopa vähintään 4 %, niin tuskin ruokaan kovin monta filettäkään on eksynyt. Tuoteselosteen mukaan kanaruoka sisältää myös kalaa, joten samaa mössöä voidaan varmaan laittaa sekä lohi- että kanapusseihin ja — simsalabim — markkinoilla on kaksi eri ruokamakua! Voihan tietysti olla, että lohimaussa salvia on korvattu vaikka 0,002 %:lla tilliä. 

Sokeria on niin minimaalisesti, että sitä ei isoksi miinukseksi voi laskea, mutta kasvisproteiinit ihmetyttävät. Henkilökunta on vähän sitä mieltä, että Les Miserables saa kyllä rauhassa jäädä kaupan hyllyyn ja tuskin Mäykynenkään ajatusta vastustaa. Totuuden nimissä on myönnettävä, että ei kilpailijoilla juurikaan tarkempia tuoteseloisteita ole. Kissanruoissa on enemmän kuin tavallista, että ruoan nimikkolihaa on valmistuksessa luvattu käyttää jopa huimat pari prosenttia ja loput voi olla ihan mitä kulloinkin on tarjolla sattunut olemaan. Ennen kukaan ei kuitenkaan ole tainnut keksiä kutsua tätä teurasjätteen suloista sekamelskaa fileeksi.

Kissa vs. auto

Herra Mäykynen on tyrmistynyt Helsingin Sanomien journalistisesta alamäestä. Tänään ne ovat keksineet raflaavan otsikon Kissanhoidon hinnalla saisi uuden auton. So? Toimittajalla ei selvästi ole kissaa, sillä muuten hän ei voisi tehdä noin järjettömiä rinnastuksia. Miksi kukaan haluaisi auton? Sellaisen hurisevan peltikopan, jota säilytetään jossain pihan nurkassa. Niistä ei ole seuraa eikä hupia. Vai koska hihittelit viimeksi autosi temppuilulle?

Ainakin ensimmäisen elinvuotensa osalta herra Mäykynen voi sanoa myös pyh arviolle kissanhoidon 75 euron kuukausikuluista. Pelkästään terveyspalveluihin Mäykynen on saanut tuhlattua 665,85 euroa. Kastrointi ja sen jälkeinen haavanhoito voi olla ihanan kallista. Olemme jättäneet osallistumatta keskustelupalstojen Paljonko maksaa kastrointi -keskusteluihin. Tuohon kun vielä lisää ruoat, hiekat, lelut ja muut satunnaismenot, niin on ehkä henkilökunnan mielenterveyden kannalta parempi, ettei Mäykysen keskimääräisiä kuukausimenoja lasketa.

Mäykysen mielestä jokainen vingutettu sentti on kuitenkin maksanut itsensä moninkertaisesti takaisin: laatuseuraa pikkurahalla. Voiko samaa sanoa autosta?

Elämä on.

Kevätmuotia

Viikko sitten maanantaina Mäykyselle saapui postissa takki Inspired by Indyltä. Takki tilattiin vuoden alussa, joten reilun kuukauden kesti, mutta tämä onkin varmaan takkitilausten sesonkiaikaa. Käyttöönottoa takki joutui odottamaan melkein viikon, sillä talviaikaan Mäykynen ulkoilee vain viikonloppuisin. Henkilökunnan hitaudesta johtuen koekäyttö venähti sunnuntaille, koska takin selkämykseen piti ommella napinläpi valjaiden kiinnityslenkkiä varten.


Mittatilaustakki istuu Mäykyselle ilmeisen hyvin. Suklaanruskeassa tikkitakissa on fleecevuori ja takin irralliset ylä- ja alaosa kiinnitetään toisiinsa tarranauhoilla. Maj Oskal -takkiin verrattuna kaula-aukon koko on tässä sopivampi. Indyn takissa tassut eivät mahdu pullahtelemaan kaula-aukosta sisään, joten mittatilaustakissa on etunsa. Pienenä miinuksena voi mainita, että saumaukset eivät ole aivan ammattimaista laatua ja tummat tarranauhat sopisivat kokonaisuuteen valkoisia paremmin. Hinta-laatusuhde on kuitenkin kohdallaan, sillä Maj Oskal -takki maksoi alennuksessakin enemmän kuin Indyn mittatilausversio. Indyn takkimalli on oikeastaan hämmästyttävän yksinkertainen ja voi olla, että seuraava takki valmistuukin henkilökunnan kotiompelimossa. Ei varmasti enää täksi talveksi, mutta ehkä seuraavaksi.


Viime aikoina Mäykysen ulkoilut ovat olleet parin minuutin mittaisia. Kylmyys ei Mäykystä ainakaan joulukuussa haitannut, joten syyksi on epäilty lunta, joka ehkä tuntuu tassuissa epämiellyttävältä. Nytkin henkilökunta kuvitteli selviävänsä parin minuutin pihapyrähdyksellä, mutta toisin kävi. Mäykynen suuntasi varmoin askelin kohti Keskuspuistoa ja ulkona oltiinkin lähemmäs tunti. Lumi ei ole edelleenkään sulanut, joten syytä ulkoiluinnolle voi vain arvailla. Aurinkoisuus? Viime aikoina säät ovat olleet enemmän tai vähemmän suttuisia, mutta nyt oli kaunis talvipäivä. Kamera? Pitkästä aikaa mukana oli kuvausvälineistö, joten innostuiko linssilude Mäykynen poseeraamisesta? Uusi takki? Halusiko Mäykynen esitellä uutta hienoa rotsiaan mahdollisimman monelle? Ehkä vanha takki oli jo so last season, ettei siinä kehdannut tehdä kuin pikaisia happihyppelyitä omassa pihassa.