lauantai 13. kesäkuuta 2009

Fel-O-Vax-Paasto

Herra Mäykynen on ottanut tiistaisen rokotuskäynnin raskaasti. Keskiviikko meni vielä ripulia lukuun ottamatta tavalliseen tapaan, mutta sen jälkeen herra on aloittanut paastokauden. Jopa Mäymörit ovat jääneet lautaselle, joten nirsoilusta ei voi olla kyse. Ikinä aikaisemmin kyseistä herkkuruokaa ei ole jätetty kuppiin vanhenemaan. Täysin syömättä herra ei ole ollut, vaan sekä aamuin että illoin on alas mennyt jotain. Toivomme kuitenkin, että paasto jää lyhytaikaiseksi, sillä eläinlääkäri juuri kehui Mäykysen olevan ihannepainoinen. Yhtään ei tarvitsisi laihtua, vaan koko 5,2 kg on tarpeellista massaa.

Ihme kyllä, raksut näyttäisivät nyt olevan parhaiten kelpaava vaihtoehto. Vuosi sitten tänne muuttaessaan Mäykyselle ei kuivaruoka kelvannut ollenkaan, ei vaikka henkilökunta olisi päällään seissyt. Raksuvihamielinen kausi kesti useita kuukausia ja kun vihdoin ja viimein puolisattumalta huomattiin, että jotkut raksumerkit kelpaavatkin, ei niitä kuitenkaan enää otettu mukaan herran ruokavalioon. Raksuja onkin syötetty vain näytepusseista satunnaisina herkkupaloina. Tänään herra sai kuitenkin ihan oikean Royal Caninin Digestive -raksuaterian. Onneksi meillä on kertynyt aikamoinen kasa kaikenlaisia näytepusseja, joten eläinkauppaan ei tarvitse vielä aivan lähiaikoina suunnata.

Tässä on nyt lueskeltu, että rokotuksen haittavaikutuksina voi esiintyä ruokahaluttomuutta, ripulointia, kuumeilua ja oksentelua muutaman päivän ajan. Nyt odotamme toiveikkaasti, että muutama päivä olisi kohta ohi. Mäykynen sai Fel-O-Vax PCT -kolmoisrokotteen ja ilmeisesti kissarutto-osuus on se, joka aiheuttaa tyypillisesti eniten haittavaikutuksia. Mutta eihän sitä ilman kissaruttosuojaakaan voi olla, joten pienet haitat on vain kärsittävä. Eikä Mäykysen elämä kovin kurjaa vaikuta olevan nytkään, sillä ruokahaluttomuudesta huolimatta herra jaksaa riehua melkein normaaliin malliin. Uloshuutokaan ei ole vähentynyt ja tirppoja ja oravia on vaanittu — tosin ilman menestystä, mutta tästä Mäykynen syyttää jälleen henkilökuntaa, joka ei edelleenkään ole oppinut edes alkeellisia vaanintataitoja.


Herra Mäykyselle kelpaisi elävä ravinto.

7 kommenttia:

Mirja kirjoitti...

No höh. Tarkistin vielä ja meilläkin on fel-o-vaxia piikitetty kissoihin. Eivät olleet millänsäkään (tai no Oppu oli pari päivää hieman vaisumpi, mutta söi kyllä muistaakseni ihan hyvin). Kärppähän oli juuri muutamia päivä aikaisemmin meille saapunut, eikä kyllä pienessä energiapallossa huomannut mitään eroa aikaisempaan.

sea kirjoitti...

Semmosia reiällisiä digestive comfortteja? Ne on Annin suurinta herkkua maailmassa. Ollaan ihan pettyneitä kun niitä ei koskaan saa näytteenä. Pitää kohta mennä ostamaan säkki ihan vain jotta Anni saa herkkujaan aktivointilaitteisiin. :)

Villasukka kirjoitti...

Meillä on tähän asti aina fel-o-vaxin jälkeen oltu vuorokausi naatteja nukkujia. Ja sitten taas normaali rallivauhti päälle. Saas nähdä taas syksyllä.

Hra Mäykynen kirjoitti...

Mirja ja Villasukka: Kai Fel-O-Vax yleisesti ihan hyvä rokote onkin, mutta jostain syystä Mäykynen on nyt saanut vähän turhan paljon haittavaikutuksia. Tai eihän ruokahaluttomuus mitenkään paha juttu olisi, jos se kestäisi vain sen päivän, mutta näin pitkittyneenä alkaa olla vähän ikävä juttu.

sea: Juuri sellaisia. Eli nuo on siis ilmeisesti jotain superherkkuraksuja. Sitten meille kyllä voi kohta tulla ongelma, sillä tuota lajia on vain tuo yksi pieni näytepussi.

sitruuna kirjoitti...

Meillä taisi rokotteena olla PureVac ja mitään dramaattisia sivuvaikutuksia ei ollut. Pari päivää herra oli ehkä hieman rauhallisempi, mutta toisaalta se on muutenkin sellainen että viettää välillä lötköpötköpäiviä. Ja sitten on taas niitä parkour-päiviä.

Ruokahalusta ei täällä voi oikein mitään tulkita, se kun on pääosin aina huono. No jos sei ei maistu niin sitten... raksuja meillä syödään pääosin vauhdissa, eli ne ovat meillä heittoruokaa. Kupista syödään hyvin vähän, mutta kun henkilökunta viskoo niitä pitkin asuntoa niin sitten.

Toivottavasti herra nyt pian vilkastuu. Ja jos paino on ehtinyt pudota niin sitten voi syödä huoletta tupla-Mäymörejä.

sitruuna kirjoitti...

Pöh, piti ihan tarkistaa, ja PureVaxithan oli viimeksi, nyt oli Nobivac Tricat.

Menina kirjoitti...

Ruokahaluttomuus on kyllä todella ikävä juttu. Itse sain Kisun syömään kun tarjosin kädestä RC:n toipilasruokaa, joka ilmeisesti tuoksuu taivaallisen hyvälle :) Siitä se ruokahalu sitten palautui pikkuhiljaa itsekseen.

Toivottavasti Mäykysellekin löytyy se oma ruokahalun palauttava herkku :)