keskiviikko 30. heinäkuuta 2008

Ensitapaaminen

Reilun neljän kuukauden ikä on jo mitä sopivin lapsuusmuistojen kirjoittamiseen. Ensimmäisen kerran herra Mäykysen tuleva henkilökunta kävi tutustumassa pikku-Joonakseen Alkumetsän kissalassa, kun pennuilla oli ikää noin kahdeksan viikkoa. Tältä matkalta jäi muistoksi muun muassa kissankarvoja lahkeisiin sekä muutama pentukuva.


Joonas kuuluu kolmen kissan pentueeseen, josta on enemmänkin kuvia Alkumetsän sivuilla. Ylläolevassa kuvassa tenavaikäinen herra Mäykynen tuijottaa uteliaasti suoraan kameraan. Hyvä että linssiluteena olo kiinnosti jo pienenä, sillä kameraa on vaikea paeta tässä taloudessa.


Teräväkyntiset pennut jaksoivat leikkiä melkein koko visiittimme ajan. Vaikka lelut olivat kiinnostavia, vielä kinnostavampia olivat outojen vieraiden jalat. Tässä kuvassa huiskua metsästävät Joonaksen sisarukset Hippi ja Kosmo. Seuramme taisi kuitenkin olla aika väsyttävää, koska heti leikityksen loputtua koko kolmikko vilisti kiireesti nukkumaan.

Noin kuukausi näiden kuvien oton jälkeen herra Mäykynen muutti city-kissaksi Helsinkiin. Suurinta osaa merkittävistä ja vähemmän merkittävistä tapahtumista siitä eteenpäin onkin jo käsitelty tässä blogissa. Eiköhän Mäykysen vauhdikkuus kuitenkin takaa, että kirjoitettavaa riittää myös tuleville päiville.

1 kommentti:

Goldbay kirjoitti...

Voi mitä pikkukisuleita! Meillä ois kova halu ottaa vielä kolmas bengali, vaikkakin näissä kahdessakin on jo vipinää. Katsotaan nyt.. Pentukuvia katellessa todellakin huomaa miten paljon sitä onkaan kasvettu, ja usein mun oma kommentti onkin, "oliks se tosiaan noin pieni".