Flexi-niksi

Herra Mäykysellä on ollut tänään aivan uskomaton vauhti päällä. Kotiin tullessani kissa tuskin pysyi nahoissaan hyppiessään ulko-ovea vasten samalla huutaen suoraa huutoa. Käytöksestä saattoi päätellä, että herra haluaisi ehkä käväistä ulkona. Hieman taikauskoisesti olemme yrittäneet pitää kiinni periaatteesta, että silloin ei ainakaan lähdetä, kun huuto on suurin. Mäykynen voisi vetää siitä valitettavan johtopäätöksen, että ulkoilemaan pääsee huutamalla mahdollisimman kovaa. Toistaiseksi koulutus ei ole näyttänyt tehoavan. Eihän tuollaista yli-innokasta ulkoilijaa kuitenkaan kehdannut lopulta pitää sisällä, joten mäykymisen hieman laannuttua herra sai valjaat päälleen ja raotimme ovea.

Mäykynen on oppinut ulkoilemaan jo ihan mukavasti. Se tuntee lähialueen sallitut ja kielletyt polut ja kiertelee niitä isännän elkein. Ulkoiluttajatkin ovat oppineet, että kissan kulkusuuntaan on turha yrittää liiaksi vaikuttaa, vaan eteneminen on sujuvinta, kun antaa Mäykysen määrätä suunnan ja nopeuden. Sauvakävelijöiltä ja muilta ulkoilijoilta pitää aina yrittää käydä kerjäämässä rapsutukset, missä herran komean täplikäs ulkomuoto selvästi auttaa. Koirille on mukava sähistä ja murista selkä kaarella ja häntä ongenkoukkuna molempien osapuolten nojatessa turvallisesti taluttimiinsa. Koirat yleensä reagoivat Mäykyseen isotteluun yrittämällä tehdä tuttavuutta häntä innokkaasti heiluen.

Tänään kuitenkin oli ryntäilypäivä. Epäilen, että Mäykynen oli kotona odotellessaan opetellut käyttämään Moccamasteria ja latkinut aikansa kuluksi vähintään kahdeksan maitokahvia. Pensaista kuuluvat todelliset tai kuvitellut rapinat innostivat Mäykystä ilmiömäisiin metsästysyrityksiin ja vauhdikkaisiin vaanintapaikkojen vaihtoihin. Mäykynen näyttää kuitenkin oppineen, että pisin järkevä ryntäämismatka on korkeintaan flexin kantaman päässä ulkoiluttajasta. Sen jälkeen juoksulla on tapana päättyä ikävään nykäisyyn. Toisaalta ulkoiluttajakin on oppinut flexinkäytön perusniksin: Täyttä vauhtia normaalin suuntaan siirtyvän kissan perässä ei kannata mennä käsi suorana, vaan talutin tiukasti maata kohti suunnattuna. Silloin narun loppuessa käsivarsi toimii mukavasti iskunvaimentimena, ja kissa pysähtyy pehmeämmin.