lauantai 28. maaliskuuta 2009

Juhlahumua


Juhlapäivän aamu valkeni Helsingissä lumisateisena. Henkilökunta yritti kertoa Mäykyselle, ettei tämä viihdy moisella kelillä ulkona ainakaan kahta minuuttia kauempaa. Mäykysen esitettyä äänekkään vastalausensa päätettiin päivänsankari kuitenkin viedä happihyppelylle. Herra Mäykynen seisoi noin kaksi minuuttia ulkoportailla kunnes luovutti ja halusi takaisin sisään. Yllätys. Tosin jo puolen tunnin kuluttua Mäykynen olisi ollut valmis lähtemään uudelle reissulle. Ikuisena optimistina herra kirjaimellisesti uskoo, että kesä saattaa koittaa hetkenä minä hyvänsä.

Synttärilahjaksi Mäykynen sai kaksi rapisevaa peltohiirtä ja pienen kelta-sinisen pehmopallon. Peltohiiriä herralla on jo entuudestaan ainakin monta, mutta lähieläinkaupan leluvalikoima oli niin kehno, ettei siellä juurikaan ollut tarjolla mitään uutta herrasmiehelle, jolla on jo kaikkea. Onneksi uudet peltohiiret olivat mieluinen lahja ja kiinnostivat selvästi enemmän kuin ne vanhat. Hiiriä ei myöskään ikinä voi olla liikaa, koska sohvanalusta ja muut hankalasti tavoitettavat paikat vetävät niitä magneetin lailla puoleensa.

Illalla Herra Mäykysen 1-vuotispäivää juhlistettiin Mäymör-kananrintatimbaalilla. Syntymäpäiväleivoksen päälle asettu kynttilä nostatti Mäykysessä tavalliseen tapaan hieman tervettä epäluuloa. Kynttilän sammuttamista kyllä yritettiin, ei tosin puhaltamalla vaan tassuttamalla. Ennen palovanhinkojen syntymistä henkilökunta kuitenkin päätti siirtää kynttilän hallitusti sivuun, ja päivänsankari pääsi nauttimaan ateriastaan.


Tenavaikä on nyt lopullisesti taakse jäänyttä aikaa. Iän tuoma tyyneys, rauhallisuus ja elämänkokemus tulevat varmasti näkymään herran elämäntyylissä. Koko ajatuskin aikuistumisesta tosin väsyttää niin paljon, että päivänsankari on siirtynyt sohvalle vetämään sikeitä.

8 kommenttia:

sitruuna kirjoitti...

Sitä samaa tyyneyttä ja rauhallisuuttaa odotellessa...

Milla kirjoitti...

Onnea vaan! Meiltäkin löytyy bengalipoika, 4½v touhukas älykköintellektuelli. :) Huomasin teillä olevan Catmaxin telineen, itsellänikin harkinnassa ostaa vastaava. Mukavaa sunnuntaita.

kainaloinen kirjoitti...

Kröhöm, pelkään pahoin että tuon tyyneyden ja rauhallisuuden kohdalla henkilökunta saattaa kokea pienoisen pettymyksen...

Onnea vielä kerran miehen ikään päässeelle Mäykyselle!

Vulpes kirjoitti...

Myöhästyneet onnittelut komealle Herra Mäykyselle! :)

pulla kirjoitti...

Pullalan väki lähettää Mäykyselle mitä sydämellisemmät onnentoivotukset ensimmäisen vuosipäivän johdosta!

Anonyymi kirjoitti...

Myöhästyneet onnittelut !ihailijaltasi bengalityttö Sylviltä

Hra Mäykynen kirjoitti...

Kiitos vielä kaikista uusista onnitteluista!

kainaloinen: Älä nyt heti riko tätä illuusiota ;) Tänään herra Mäykynen on lähinnä lepäillyt, joten selvästi näkyy, että aikuistuminen rauhoittaa. Ilmeisesti eilinen juhlinta oli rankkaa. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin saattaa kyllä olla, että rauhallinen päivä enteilee vauhdikasta yötä...

Milla: Ainakin Mäykyselle Catmax on ollut mieluinen ja siellä riehutaan paljon. Hyvä ostos on siis ollut. Älykköintellektius taitaa olla rodulle tyypillinen ominaisuus ;)

Anonyymi: Terveisiä Sylville Mäykyseltä!

Miirun poppoo kirjoitti...

Myöhästyneet mutta sitäkin hurjemmat synttärionnittelut komealle pojalle!
Upean kakunkin Herra Mäykynen sai ja mukavia ne peltohiiretkin varmasti ovat.