sunnuntai 9. elokuuta 2009

Muutto- ja remonttipuuhissa, osa 2


Herra Mäykysen viime viikot ovat kuluneet muuton ja remontin merkeissä ja jälkimmäiset merkit jatkuvat vielä pitkälle tulevaisuuteen. Tarkastaja Mäykynen on kaikki nämä viikot jaksanut olla mukana hommissa eikä väsymys näytä edelleenkään painavan päälle. Tosin jostain täysin käsittämättömästä syystä herra Mäykynen oli varsinaisen muuttopäivän ja vielä pari sitä seuraavaakin päivää hoidossa.

Tänä aamuna Mäykynen herätti henkilökunnan käynnistämällä pölynimurin kello seitsemältä. Eihän remontti ikinä valmistu, jos sängyssä maataan puolille päivin. Tosin aamupalalla lahjottu herra suostui onneksi jättämään siivouspuuhat myöhemmäksi ja palasi vielä sänkyyn nukkumaan. Tarkastaja Mäykysen todelliset tarkoitusperät ovat siis hieman hämärän peitossa ja saattaa olla, että nytkin ongelmana oli enemmänkin mahan liiallinen tyhjyystila kuin remonttipölyn ärsyttävyys.

Ruokahuollon toimivuus on muutenkin tarkastaja Mäykysen sydäntä lähellä. Herran mielestä on suorastaan anteeksiantamatonta, että osa kissanruoista on edelleen pakattuna muuttolaatikkoon. Siis haloo, kämpässä on punkattu jo kohta kaksi viikkoa ja tärkeät tavarat lojuvat vielä jossain laatikkokasan pohjalla. Omatoimisuus kunniaan: Mäykynen käy säännöllisin väliajoin rämppää... eikun siis purkamassa laatikon sisältöä sen kantoaukoista. Aukot ovat juuri sopivan kokoiset, jotta ansiokkaan kaivelutyön tuloksena siitä saa ulos niin raksunäytepussit kuin ZiwiPeak -kuivalihat. Sitten onkin kiire, sillä huolimattomasti säilytettyjen pussien sisällön laatu pitää tietysti kontrolloida, mutta mistään mitään ymmärtämätön henkilökunta on epäilyttävän rapinan seurauksena yleensä tässä vaiheessa jo lähestymässä. Parilla treenatulla pussinpuruotteella kuivatut lampaanmaksapalat ovat ympäri lattioita. Yhdestä näytepalasta ei vielä voi taata koko pussin laatua, joten sitten alkaa kilpailu. Tarkastaja Mäykynen napsii kontrollinäytteitä minkä ehtii ja henkilökunta konttaa lattialla keräten kuivalihoja rikkirevityn pussin jäämiin. Episodin jälkeen pussin jämät siirretään paikalleen astiakaapin kissanruokalaatikkoon. Tarkastaja Mäykynen on siis onnistunut tavoitteessaan: Jälleen yksi laatustandardit täyttävä kissanruoka siirretty oikealle paikalleen!

12 kommenttia:

Musta ja Harmaa kirjoitti...

Voi raukkaa, sä joudut kyllä ihan hirveesti raatamaan, ruokas eteen ja muutenkin! Toivottavasti toi on vaan tilapäistä...

Lendi kirjoitti...

On ollu kyllä kovat ajat toisella! Varmaan myös palvelusväen ruoat on siellä laatikossa.. eihän ne nyt voi mennä oikeaan paikkaan ennen kuivalihoja.. vai voiko muka..? ;)

Mirja kirjoitti...

Kuulostaapas kurjalta tuollainen remonttitouhu. Ruuatkin piilossa ja kaikkea...

Meilläkin muuten jostain syystä jonkun kielletyn asian natustamisen yhteydessä kajahtava luja "EI!" aiheuttaa yllättävästi nopeutuvaa natustamista.

Raichu kirjoitti...

Hyvä Mäykynen! Mekin muutettiin keväällä, ja meidän ruuat oli sellaisessa pahvisessa banaanilaatikossa ehkä yhteensä 3 päivää. En kyllä muista kauanko, liian kauan kuitenkin. Me pistettiin Aslanin kanssa henkilökuntaan vähän vauhtia kun käytiin rei'ittämässä juuri noin meidän ruokia =) Jostain syystä ihmiset ei tykkää että niissä pusseissa on reikiä. Käsittämätöntä, eikö totta?

Anonyymi kirjoitti...

Herra mäykynen on ihana! terveisin pilviläisen(maatiainen) ja pikkulaisen (scottish fold) henkilökunta ;)

Outi kirjoitti...

On siinä herra Mäkysellä kiirettä! Niin paljon hoideltavia asioita ja niin hidas henkilökunta. :) Mihinkähän tässä maailmassa kissaperheissä ehdittäisiinkään, jos kissat määräisivät tahdin.

sitruuna kirjoitti...

Voi ymmärtämätöntä henkilökuntaa. Eihän ne kissanruuat saa ilmaa ollenkaan, jos ne on siellä alimmassa laatikossa - Mäykynen yrittää vain hätäpelastaa niitä ilmastoimalla pussit!

Menina kirjoitti...

Jospa Mäykynen vain hyvää hyvyyttään ajatteli vapauttaa henkilökunnan edes hetkeksi tehtävistään nähtyään miten paljon remonttiakin vielä on jäljellä... Omatoimisuus kunniaan MÄY :)
Mutta aika hurja mäykyläinen kun uskaltaa ihan itse käynnistää imurin - ei meidän arkajalat suostu menemään lähellekään moista vekotinta HUI.
On se hyvä että teillä on siellä noin tomera työnjohtaja - ettei vaan ruveta löysäilemään ;D

Miirun poppoo kirjoitti...

Voi sua reppanaa, kun ruuat on laatikoissa ja remonttipuuhat päällä. Koita pärjäillä ja pelasta ahkerasti ruokapusseja ettei ne joudu kokemaan ahtaanpaikan kammoa!

Hipsu, Viiru ja Killi kirjoitti...

Hetkinen, hetkinen... me olemme nyt menneet ihan sekaisin lukiessamme Mäykysen näytelmäjuttua ja käydessämme albumissa... Siis eikö Joonas olekaan Joonas?

Hra Mäykynen kirjoitti...

Mäykynen kiittää myötätuntoisista viesteistä, rankkaa on juu tämä asioista huolehtiminen muuton keskellä.

Menina: Imurointi ei kuulu Mäykysenkään suosikkitoimenpiteisiin, mutta jos nälkä kurnii ja henkilökunta vaan koisaa, pitää ottaa kovat keinot käyttöön.

Hipsu, Viiru ja Killi: Kyllä Joonas on Joonas tai siis Herra Mäykynen on tuttavallisemmin Joonas. Sitten Mäykysellä on vielä virallinen hienostelunimi, Alkumetsän Four Roses, jolla Mäykynen esiintyy näytelmissä. Näytelmissä mennään virallisen kaavan mukaan, Alkumetsä on kissalan nimi (jossa Mäykynen syntyi), Four Roses herran oma nimi ja tuo kokonaisuus virallinen nimi, jolla herra on aikanaan rekisteröity.

Hipsu, Viiru ja Killi kirjoitti...

Hih, kyllä meistä Mäykynen on ihan Mäykynen, eikä mikään rinsessa ruusunen... >^oo^<