lauantai 5. syyskuuta 2009

Agilityratojen vauhtihirmu


Herra Mäykynen kävi eilen bengaliagilityssä Koira- ja kissakoulu Heiluvassa Hännässä. Lennokkaiden treenien sijaan suuri osa ensimmäisestä kerrasta oli kissakoulutusluentoa, jonka jälkeen oli tosin mahdollisuus tutustua paikkoihin ja esteisiin. Sihahduksilta ja sähinöiltä ei täysin vältytty, kun paikalle saapuneet kymmenkunta bengalia ja yksi joukkoon eksynyt aby keskustelivat siitä, kuka treenaa missäkin.

Mäykysen mielestä koko paikka oli Erittäin Epäilyttävä. Herra juoksenteli pitkin ja poikin ja tutki kaiken vähintäänkin huolellisesti. Tarkastus olikin tarpeellinen, sillä paikasta löytyi monenlaisia outoja juttuja. Mistymoon'sin pennuille piti sähistä, sillä nuoret agilitylupaukset pomppivat esteitä kuin vanhat tekijät. Vähempikin taidoilla brassailu harmittaa kypsässä iässä olevaa herrasmiestä, joka ei itse ole vielä ymmärtänyt edes koko lajin ideaa. Suku on kuitenkin pahin ja siskopuolensa Sissin kanssa Mäykynen vaihtoi enenmmänkin kuulumisia hiukan vähemmänkin ystävälliseen sävyyn.

Lopulta Mäykynenkin saatiin tutustumaan esteisiin ja pitkällisen houkuttelun tuloksena herra kulki renkaan läpi ja käveli yksirimaisen aitaesteen yli. Hypyiksi noita ei uskalla väittää kukaan, mutta eihän kukaan ole seppä syntyessään. Useimmilla muillakin ensimmäinen kerta meni vastaavasti epäilyyn ja epäröintiin. Kotiläksynä pitäisi nyt harjoitella kaikenlaista, sillä seuraava agility on vasta kuukauden päästä. Selvää välineurheilua tämäkin, sillä kosketuskeppi ja naksutin pitää ainakin hankkia, jotta kunnon harjoittelu saadaan käyntiin. Lokakuussa voidaankin sitten raportoida lennokkaista hypyistä ja rataennätyksistä.

8 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Jännittävää! Onnea ja tsemppiä, hieno uusi harrastus. Odotamme innolla raporttia kotitreenauksesta ja seuraavasta agilitykerhon kokoontumisesta. Ei mahtais meidän pojilta onnistua. Tai ehkä kuitenkin, jos ihmiset jaksaisivat kanssatreenata...

Hipsu, Viiru ja Killi kirjoitti...

Wautsi wau, kiitos vinkistä! Äiskä o halunnu agility-titityyhyn Killin kanssa (sillä ku o taipumusta tehdä kaikkea, mitä Äiskä käskee) ja ku meistä ny sitten vuoden lopulla Stadin Kissoja tulee. niin tässä on tsänssit \o/ Jee, taputamme karvaisia käsiämme ja odotamme vieläkin innokkaammin muuttoa!

Menina kirjoitti...

Mahtavaa, hyvä Mäykynen! Tuo onkin todella mukava harrastus, palvelusväellekin :)
Kiva seurata miten teillä edistytään. Jospa sitä itsekin joskus väsäisi jotakin agiesteitä kotiin :)
Mäykynen on kuvissa kyllä hyvin päättäväisen näköinen - varokoon vaan kanssatemppuilijat :D

sitruuna kirjoitti...

No justiinsa, tyyppi on alkanut urheilemaan sitten oikein käyttö- eikä vaan näyttelypuolellakin. Onnea vaan ja menestystä kisoihin!

Lendi kirjoitti...

Wau, siellä teillä päin kun kaikkea tuollasita jännää ja mielenkiintoista on mahdollista harrastaa.. ei meillä, boooring!
Tosin.. täällä on aloitettu naksutinkoulutus viime viikolla ihan omatoimisesti :)

Maria kirjoitti...

Hih, noilla meidänkin kahdella 10kk ikäisellä kissalla olisi hauska kokeilla agilitya. :) Vaikka tuskin siitä mitään tulisi.. Toivottavasti silti hra Mäykysen agility kokeiluista kuullaan vielä!

Suurkiitokset muuten aiemmasta Zooplus:n mainostamisesta, sillä viime kuun lopulla lähti tilaus sinne.. Tilaus saapui nopeasti, ja kaksi kisuliamme tykkäväät kovasti näistä ruuistaan. :)

Perdita kirjoitti...

Siintä se agiura sitten urkenee. :)
Mielenkiinnolla mekin odotamme väliraportteja kuinka hommat edistyvät.

Outi kirjoitti...

Kyllä siinä pian häntä vaan vilahtaa, kun Mäkynen sujahtaa esteeltä toiselle. :)