keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Neiti rämäpää ja herra harkinta


Henkilökunta rynnisti kylpyhuoneeseen, kun sieltä kuului Mäykysen kiukkuinen säksätys. Herra Mäykysen mielestä nyt on asiat hullusti! Siis rääpäle killuu jossain yläilmoissa, jonka olemassaoloa herra itse ei ole vielä koskaan tajunnut. Ihmekös, että harmittaa.

Tapaus kuvastaa jokseenkin hyvin Mäykysen ja Ellin luonne-eroja. Elli hyppi ja pomppii luottaen vakaasti siihen, että jokaisella kissalla on ainakin yhdeksän henkeä. Jos hyppy vaikuttaa edes teoriassa mahdolliselta, on Elli jo ponnistanut. Välillä onnistuu ja joskus ei. Reunalla roikkuvat Ellin etutassut ja hetken kuluttua kuuluva mätkähdys eivät ole suuri harvinaisuus. Rapputasanteen kaiteella keikkuva pikkukissa on aiheuttanut henkilökunnalle välillä sydämentykytyksiä ja toisinaan on taas hihitelty Ellille, joka hiukan epäonnistuneen hyppyarvion päätteeksi on laskenut liukumäkityylillä rappusten kaidetta alakertaan. Useimmiten epäonnistumisen syy on alimittainen hyppy, mutta päinvastaistakin on nähty. Ellin komea loikka telkkarin päälle johti vauhdikkaaseen luisuun, joka pysähtyi vasta lattialle telkkarin toiselle puolelle. Tietysti saattoi myös olla, että Elli vain treenaili agilityä hiukan tavallista haastavammilla esteillä.

Vaikkei Mäykynenkään ehkä ole tunnetu suurena rauhallisuuden rakastajana, niin Elliin verrattuna herra on varsinainen viilipytty ja ollut sitä jo ihan pentuaikoinaankin. Mäykynen voi riehua ja hillua lähes rajattomasti, mutta herran harkinta ei juurikaan petä. Jos laskuista unohdetaan pari uimareissuun päätynyttä hyppyä akvaarioon (miten Mäykynen olisi voinut tietää, että altaan kansi oli juuri otettu pois), niin ilmalentojen onnistumisprosentti lähentelee sataa. Vaikeisiin paikkoihin hyppyjä Mäykynen suunnittelee selvästi huolella ja herran näkee usein kiertelevän edestakaisin parasta ponnistuskohtaa etsien. Herra ei myöskään hyppää ellei jostain ensin onnistu näkemään, mahtuuko tasolle turvallisesti laskeutumaan. Uusiin paikkoihin ponnistuksia edeltää siis usein huolellinen valmistautuminen: kurotuksia ja kurkisteluja sekä vakaata harkintaa.

Jatkossa Mäykysen pohdinta-aika varmasti lyhenee, koska Elli ehtii loikata jo ennen herran ensimmäistäkään arvioita. Loikan tuloksesta sitten näkee, kannattaako seurata perässä vai onko kenties parempi unohtaa koko idea.


Pakkohan Mäykysen oli sitten perässä seurata, vaikka kaapinpäälinen olikin herralle hiukan matalanpuoleinen ja kahdelle kissalle myös pikkuisen ahdas.

15 kommenttia:

sitruuna kirjoitti...

Eihän tuo näytä yhtään ahtaalta, vaan mahtavalta tähystyspaikalta.

Taikku kirjoitti...

Oi mitä kissoja! Minulla on ollut ihan vaan maatiaiskissoja, mutta tällä hetkellä lapsen allergia estää kissailut meillä. Terkkuja herra Mäykyselle.

KristiinaS kirjoitti...

Voi herranjestas sentään tota Ellietä, se vasta veijari on. Kova vastus Mäykyselle;)

Anonyymi kirjoitti...

Voihan rämäpää! Mäykysen vanha tuttavuus Isaac Newton alias Nero liittyy rämäpään faniksi, sillä niinhän meilläkin vaan mennään eikä meinata. Balleriinaksi ei ole synnytty eikä edes kasveta, joten eikun juostaan päättömänä minne sattuu ja... aika usein satttuukin, vaikka eihän sitä voi henkilökunnalle myöntää, kun niin pal taas hävettää. ;-)

Mirja kirjoitti...

No jopas. Meillä Kärppä on se rämäpää. Jos jostain kuuluu semmoinen hermostuneen kuuloinen "mmmpiaauh" (pitäähän sitä nyt kysyä ja varmistaa!) niin voi jo odottaa sitä mätkähdystä tai juuri ja juuri raapinan kera perille päässyttä loikkaa...

Hurjan näköistä kun loikka jää sen verran kesken, että vain etutassut pääsevät perille ja siinäpä sitten roikutaan. Nykyään alkaa jo olla aika fifti-siksti että päästäänkö perille vai pudotaanko alas...

sea kirjoitti...

Mitä pienet edellä sitä isot perässä vai miten se menikään? Tosin kissan hypyt on aina täydellisiä, suunniteltuja on myös ne sohvalta unessa tippumiset. ;)

luolaleijona kirjoitti...

Mäykysellä on niiin tuttu ilme tuossa alemmassa kuvassa! Ensin ollaan kateellisia kun kaveri on päässyt jonnekin minne itse ei, mutta heti kun sinne pääsee itsekin (tai nostetaan) voi olls tyytyväinen.

Hyppytyyliltään Elli kuulostaa ihan Raichulta pentuna :D Jos menee samoin kuin meillä, niin taidot kyllä kasvavat siitä - vähän.

Elina kirjoitti...

Koiranomistajana ja kissa-allergikkona ovat kissat jääneet minulle varsin vieraiksi eläimiksi, mutta täytyy sanoa, että olen täysin koukuttunut tähän blogiin ja herra Mäykysen ja Elli-neidin seikkailuihin. Jatkakaa samaan malliin!

taapertaja kirjoitti...

Go Elli, on se ihana!

Niiiin tuttua :) Meillä rämäpää on Elmeri ja Moya taas juuri tuollainen Mäykysen tyyppinen varmistelija. Elmerin arviot hyppykohteista menevät useimmiten pieleen ja sitten kissa roikkuu etutassuillaan, potkii hurjasti seinämästä vauhtia takatassuilla, mutta (läski)massa vetää sen aina lopuksi takaisin lattialle.

Ja henkilökunta vaan nauraa...

Miina Tanhukivi kirjoitti...

Mä sanoisin, että mitä naiset edellä - sitä pojat perässä :D

Ihaneita <3

Mummi kirjoitti...

tämän blogin seuraaminen alkaa käydä vatsalihasten tehotreenistä :-)

Paulette kirjoitti...

Tutulta kuullostaa... Meillä Nenna-neiti on harkitsevaisempi ja pojat sitten kiipeilevät joka paikkaan...

Vulpes kirjoitti...

Niin ne uudet tulokkaat vaan opettaa vanhemmille uusia juttuja. Joskus aikoinaan kun Kisu tuli meille Wallun kaveriksi, oppi Kisu jo nuorena tyttönä miten takan päälle pääsee hyppäämään telkkarin kautta. Wallu ei ollut tätä ikinä uskaltanut yrittää, mutta kun nuori tytönrääpälekin sinne pääsi niin kyllähän se kovan kollin itsetunnon päälle otti ja niin oli Wallunkin pakko rohkaista itsensä ja uskaltaa tehdä iso loikka takan päälle ja vieläkin se on Wallun yksi lempipaikoista. :)

Anonyymi kirjoitti...

Hah, olen kohta lukenut koko blogisi läpi ja voi näitä kuvia ja juttuja, niin huippuja :D Ääneen täällä yksikseni hihkun!

Hra Mäykynen kirjoitti...

Kiva että joku joskus käy lukemassa vanhojakin juttuja :) Itse kun näitä katselee, nin ihmettelee aina, että noinko pieniä meidän kissat joskus olivat. Näissäkin kuvissa Elli on vielä ihan pikkutenava :)