sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Kiltti tyttö


Elli teki tänään päiväretken Hyvinkäälle Ery-Sydin kissanäyttelyyn. Aamuherätys oli kohtalaisen aikainen, mutta reippaasti Elli juoksi kantokoppaansa heti kun se kaivettiin esiin ja ovi avattiin. Suorastaan ihailtavan yhteistyöhaluista toimintaa henkilökunnan mielestä. Tässä vaiheessa Mäykynen sen sijaan poistui yläkertaan vähin äänin, mutta erittäin vauhdikkaasti. Edes ulko-ovea availtaessa herrasta ei näkynyt vilaustakaan, vaikka yleensä Mäykynen on kärttämässä jokaista mahdollista ulkoilutilaisuutta eteisessä. Ilmeisesti herra ei täysin luota henkilökunnan lupaukseen näyttelyuran loppumisesta. Tai voihan kantokoppamatka tarkoittaa myös visiittiä eläinlääkärille, mikä sekään ei kuulu Mäykysen top-10 matkakohteisiin.

Ellillä oli Hyvinkäällä edessä taas tiukka kisa. Kuten aiemmissakin näyttelyissä, oli täälläkin paikalla KungsgardenCats My Flower Power, tuttavallisemmin Suri. Suri ja Elli ovat kovasti erilaisia bengalineitejä, mutta molemmilla tuntuu olevan tuomarien mielestä paljon hyviä puolia ja siksi parivaljakon voittajan valinta ei näytä olevan helppoa.

Suri viihtyy sylissä ja on kaikin puolin ihanne-esitettävä. Tästä Ellin henkilökunta on hiukan kateellinen, sillä Elli ei ole sylikissa ja näyttelyissäkin esitettäessä neiti yleensä sätkii ja räpiköi parhaansa mukaan. Elli oli nyt kuitenkin ilmeisesti tajunnut kilpailun hengen: Kun kerran jonnekin kauas joutuu raahautumaan, niin edustetaan sitten kunnolla. Elli oli kuin unelma tuomarille esitettäessä. Neiti istua kökötti tuomarin pöydällä hievahtamatta ja seuraili katsellaan tuomarin heiluttamaa huiskaa. Elli ei näyttänyt kuitenkaan pelokkaalta, vaan esitti kilttiä pikkutyttöä tapittamalla tuomaria nätisti silmiin. Vieressä seissyt tuomarin assistenttikin totesi: Siinä se on vaan niin coolisti, että katsokaa minua. Tässä vaiheessa henkilökuntaa tosin alkoi kyllä jo hiukan pelottaa, että kohta varmaan joku alkaa epäillä, että pikkuneidille on syötetty rauhaoittavia. Ei sentään, vaan lukeepa Ellin arvostelusetelissäkin: Shows herself well. Very pretty kitten.

Sitten päästiin valitsemaan nuorten luokan voittajabengalia. Sintti-Elli on Surin rinnalla aika mini, mutta tuomari piti kuitenkin Ellin suhteessa lihaksikkaammasta vartalosta. Ei ole siis mennyt hukkaan painimatsit Mäykysen kanssa. Tänään oli muutenkin Ellin päivä ja huolellisen harkinnan jälkeen Elli poistui paikalta voittajana. Myöhemmin päästiin vielä kisaamaan tuomarin parhaan nuoren valintaan, mutta voiton vei venäjänsininen Viktor Tolstoi's Child, joka oli lopulta myös Best in Show.

Nyt Elli on yhdistetyllä kesä- ja sairauslomalla. Keskiviikoksi Ellille on varattu sterilaatioaika. Neiti itse on tästä tosin vielä onnellisen tietämätön.

8 kommenttia:

luolaleijona kirjoitti...

Oi, tekin olisitte olleet paikalla :S Tällä kertaa unohtui Ellibongailu ihan täysin. Polgara oli näytillä ensimmäistä kertaa, ihmisosallistujan päivä taas meni suurimmaksi osaksi agipöydän takana. (Ellen ihan väärin muista, Ellin kilpakumppani Suri taisi käydä kisaamassakin :) )

Onnea Ellille hienosti menneestä näyttelypäivästä!

Hra Mäykynen kirjoitti...

Voi harmi, olisi ollut ihana nähdä Polgara, mutta eipä tullut mieleen, että tekin voisitte olla paikalla. Tosin koko näyttelypäivä meni meillä aikalailla horroksessa eikä tullut edes juteltua oikeastaan kuin lähimpien häkkinaapurien kanssa. Täällä oli henkilökunnalla ollut hiukan kiireistä näyttelyn alla, mutta kun oli joskus aikoinaan mennyt ilmoittautumaan, niin pitihän siellä sitten käydä pyörähtämässä.

Suri kävi tosiaan kisaamassa. Elliä ei viitsitty tuoda, kun neiti näyttää näyttelyissä viihtyvän parhaiten omassa häkissään. Voisihan sitä silti joskus tietysti Ellinkin kanssa kokeilla...

Rosie kirjoitti...

Onnea hienosta näyttelymenestyksestä Elli -neidille! Me tullaan kanssa kisaileman sitten, kun uusi tulokas saapuu. :D

Anonyymi kirjoitti...

Miten kissan saa suoraa juoksemaa kantokoppaa..? Meillä se juoksee suoraa sängyn alle ;D

Lendi kirjoitti...

Onnittelut menestyksestä :)

Anonyymi kirjoitti...

Onnea paljon!

Täytyy mainita noihin aiempiin ulkoiluviesteihin, että oma bengalimme karkasi Arja´s Arts -valjaista. Mielestäni ongelma on kaulan ympäriltä puuttuva kiristysremmi, jolla valjaan saisi pienemmäksi kuin pääkallon, jolloin kissa ei pääse karkuun vaikka miten vetäisi. Jos kissa vetää itseään poispäin, laittaa se etutassut pitkälle eteen ja kropasta muodostuu ohut pötkylä, jonka läpi valjaat hetkessä solahtavat ja kissa on vapaa. Varoituksen sana, ja ehkä myös kysyn onko teillä tullut vastaan läheltä piti -tilannetta?

Anonyymi kirjoitti...

Miten Elli voi operaation jäljiltä ja mitä herra Mäykyselle kuuluu? Herra on jäänyt kovin vähälle huomiole viime aikoina ja olisi mukava kuulla molempien "kattien" elämästä.

Hra Mäykynen kirjoitti...

Kiitos kovasti onnitteluista! Eihän Ex1 ole sinänsä mikään erityisen poikkeuksellinen suoritus, mutta kun siihen liittyy tiukka kilpailu, niin tulee sitäkin arvostettua enemmän kuin silloin kun sen saa kilpakumppanin puutteessa ihan vain paikan päälle ilmestymällä.

Anonyymi: Niin, sitä täälläkin ihmeteltiin, että miten ihmeessä Elli innoissaan juoksi koppaan. Mäykysen suhteen ei toivoakaan moisesta riemusta. Joten valitettavasti emme osaa antaa vinkkejä.

Anonyymi: Henkilökunnan kanta täällä on, että yhdetkään kissanvaljaat eivät ole täysin turvalliset. Eli kyllähän kissa niistä pois pääsee, jos tosissaan yrittää ja ulkoiluttaja ei osaa olla tarkkana. Eli kyllä noista Vänttisistä pääsee peruuttamalla pois. Mäykynen on tämän testannut ihan käytännössäkin ;) Silti meillä tykätään niistä ja käytetään jatkossakin. Pitää vain katsoa, ettei kissalla mene peruutusvaihde päälle ulkoillessa, koska silloin on karkumatkan riski korkea.

Anonyymi: Elli voi operaation jälkeen hyvin. Myös Mäykyselle kuuluu hyvää. Pahoittelemme tosiaan, ettei blogin päivitysvauhti nyt päätä huimaa. Kuten tuossa aiemmassa jutussa todettiin, niin henkilökunta on laiminlyönyt raportoinnin, kun on muka muitakin kiireitä. Parannustakaan ei valitettavasti ihan tähän hätään ole luvassa, sillä kirjuri suuntaa nyt viikoksi työmatkailemaan. Niin, kauheahan tämä tilanne on myös Mäykysen ja Ellin mielestä, kun tärkeimmät työtehtävät täysin laiminlyödään.

Mutta jos noita vanhoja juttuja katsoo tätä viimeisintä lukuunottamatta, niin kyllähän ne kertovat Mäykysestä ihan siinä missä Ellistäkin. Kun parivaljakko touhuaa niin paljon yhdessä, niin helposti tulee molemmista kirjoiteltua samaan juttuun. Mutta varmasti kyllä taas jossain vaiheessa Mäykynenkin pääsee loistamaan ihan yksinään :)