sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Sylimussukan paluu


Mäykysen viimevuotisista kastraatiokomplikaatioista viisastuneena henkilökunta päätti Ellin tapauksessa pitää tarkasti huolta, että yksikään kissa ei edes hengitä kohti leikkaushaavaa ennen kuin se on kokonaan parantunut. Niinpä Elli on sijoitettu muutamaksi päiväksi hoitolaan 24/7-valvontaan ja Mäykynen on saanut tehtäväkseen vakiohenkilökunnasta huolehtimisen. Kaverin katoaminen aiheutti herralle noin vuorokauden kestäneen hämmenystilan, jonka aikana mäy'yttiin ja ihmeteltiin Ellin piilopaikkaa. Sittemmin Mäykynen on palannut käyttäytymisessään aikaan ennen Elliä: Puuhun heitettävää hiirtä kannetaan innokkaasti jalkojen juureen, aamuruoka tilataan järsimällä henkilökunnan varpaita ja Ellin turkin hoitoon käytetty energia on toistaiseksi suunnattu henkilökunnan sylissä poljeskeluun.

9 kommenttia:

Juha kirjoitti...

Niin sitä pitää. Nauttikoon Mäykynen ainoan lapsen asemasta kun vielä voi.

Tässä muuten kissamainen kuva-arvoitus.

seijastiina kirjoitti...

Aivan ihania olette Elli ja Mäykynen.
:D

Mira kirjoitti...

Awwww <3

R+R kirjoitti...

Mukava blogi, humoristisella sävytyksellä :) Tervetuloa vastavierailulle kotikissojen blogiin!

Unknown kirjoitti...

Voi tuota Mäykysen onnellista ilmettä! <3 Eräällä tuntemallani bengalikollilla on tismalleen samanlainen "onnihymy" naamalla kun se pääsee syliin. :)

Lendi kirjoitti...

On se kyllä jännä miten kissat reagoi kaikkiin muutoksiin. Ihan mielenkiinnolla odotan mitä meillä tapahtuu... Isoja muutoksia kun on edessä.

Anonyymi kirjoitti...

Mutta mitä kuuluu Ellille?

Anonyymi kirjoitti...

Minkälainen henkilökunta jättää huumatun, leikatun Elli-neidin vieraaseen ympäristöön vieraan henkilökunnan hoidettavaksi traumaattisen kokemuksen jälkeen? Miten Elliä voidaan kohdella näin?

Hra Mäykynen kirjoitti...

Olihan Elli sentään toipumassa kotona ensimmäisen yön eli sen ajan, että tokkurat oli nukuttu pois. Sitten henkilökunta kuitenkin totesi, että parempi tutussa hovihoitolassa, 24/7-valvonnassa kuin kotona yksin henkilökunnan työpäivien ajan. Hovihoitolassa on sentään jatkuva seuranta, kun kotiin jos jättäisi, niin saisi koko ajan hermoilla, onko Elli saanut kaulurin ehkä pois ja onko kaikki muuten hyvin. Lisäksi olisi pitänyt sulkea Elli ja Mäykynen eri huoneisiin, mistä olisi myös aiheutunut hirveä huuto ja stressi. Joten näillä perusteilla julma kauhuhenkilökunta päätti toimittaa Ellin "toipilashoitolaan" rapsuteltavaksi :)