Virtuaaliminä painettuna

Vieraileva toimituskunta on saanut juttunsa valmiiksi ja painetuksi. Vauhtikaksikolla on nyt ihan oma aukeama Finnetin upouudessa asiakaslehdessä @nettessa. Mäykynen ja Elli esiintyvät Virtuaaliminä-palstalla, jossa kerrotaan verkossa viihtyvistä tyypeistä. 

Valokuvaaja yritti kuvata Mäykystä, koska koko jutun piti lähinnä olla Herra Mäykysestä. Ellin sinnikkyys kuitenkin jälleen palkittiin, sillä lopulta lehdessä komeilee kuva, johon myös linssilude-Elli on päässyt mukaan. Mäykystähän kuvaaja ei olisi juuri vähempää voinut kiinnostaa mutta Elli puolestaan teki parhaansa julkisuutensa eteen. Lehden kuvassa Mäykynen näyttääkin kieltä, vai näyttääkö? Saattaa olla, että herraa on hiukan lahjottu ja siksi pitää nuoleskella huuliaan.

Finnetin lehdestä ei ole saatavilla nettiversiota, mutta kaikille uteliaille ei-Finnetin asiakkaille kerrottakoon, että jutussa ei paljasteta suuria salaisuuksia.  

Ennenaikainen joulu?

Henkilökunta oli ilmeisesti ollut hiukan hövelillä päällä tehdessään tilausta Zooplussalle. Laatikoita saapui kolme ja painoa niillä oli noin 60 kiloa. Lähetykseen mahtui siis monenlaista viihdettä karvakaksikolle. Ennen kuin joku ehtii luulla henkilökunnan seonneen lopullisesti, niin todettakoon, että tilauksessa oli mukana myös toiseen kissatalouteen matkalla olevaa tavaraa ja puolet painosta tuli hiekkasäkeistä. Meidän mukava postipoika jaksaa aina huolehtia, että hiekkasäkkilaatikot tulee nostettua sisälle asti. Ehkä henkilökunta näyttää aamukahdeksalta ovea avatessaan vielä niin säälittävän räjähtäneeltä, että postipoika ei kehtaa jättää niitä oven edustalle. Tietääköhän se, että niissä laatikoissa on huippuarvokasta kanadalaista saksalaisen varaston kautta Suomeen kuljetettua savihiekkaa, johon arvon kissut voivat sitten tehdä pissilirunsa. Ehkä parempi, jos ei tiedä.

Yleensä Zooplus-laatikoiden parasta antia on Mäykysen ja Ellin mielestä itse pahvilaatikko. Lisäksi laatikosta yleensä onnistuu pöllimään ruokapussin tai pari sillä välin kun henkilökunta on keskittynyt ruokainventaarioon ja laatikon purkuun. Mäykynen taas on kehittynyt varsin nopeaksi ja armottomaksi pussiteurastajaksi ja niinpä herra pääseekin yleensä vaikuttamaan laatikonpurkupäivien illallismenuun.

Tänään laatikossa oli kuitenkin kaikkea poikkeuksellisen kivaa ja itse laatikko jäi sivurooliin eikä Mäykynen onnistunut muun puuhailun lomassa edes ruokarosvouksessaan. Mäykyselle ja Ellille oli nyt tullut ennenaikainen joulu. Lelut käytiin viemässä lähetyksestä pakkauksineen ja niillä leikkiminen näytti onnistuvan hyvin taustapahvienkin kanssa.

Henkilökunta oli bongannut Zooplussan leluosastolta monta Kong-lelua, joita meillä ei vielä ennestään ollut. Värivalintojahan ei itse pääse tekemään, mutta pinkkiysasteesta päätellen tilauksen kokoaja oli osannut arvata, että lelujen pääkäyttäjä on pikkuneiti. On herttaista, kun hentoinen pikkuprinsessa pääsee tappamaan vaaleanpunaista hiirtä (Kong Kickeroo Mouse). Rauhallisesta kuvasta huolimatta hiirulainen sai osakseen aika hurjia saalistushyppyjä ja takajalkapotkuja.

Jos joku on jo ehtinyt ihmetellä kuvien karuhkoa sisustusilmettä, niin se johtuu vain siitä, että olohuoneessa on menossa parketinvaihtoviikot. Moppikongilla (Kong Kickeroo Moppy) voi kuitenkin siivota myös betonilattiaa, joten kaksikon menoa ei ankea harmaus tunnu hidastavan.

Kaikki uudet Kong-lelut osoittautuivat mieluisiksi ja jopa Mäykynen on jaksanut leikkiä niillä. Kestävyyttä on hiukan ennenaikaista arvioida, mutta yläkuvien toukista (Kong Crinkle Caterpillars) toinen on jo onnistuttu suolistamaan, joten sitä voi suositella lähinnä kertakäyttöleluna tai sitten hiukan rauhallisempien kissatalouksien koristeeksi.

Alkusyksyn vaanintaraportti

Täällä ollaan edelleen hengissä, vaikka blogiin asti ei Mäykysen ja Ellin tempaukset olekaan viime aikoina päivittyneet. Mäykynen selvisi tällä kertaa rokotuksista ilman mitään reaktoita, joten Purevaxia suositaan meillä jatkossakin. Koska edes väsymys ei ole painanut, niin kaikenlaista on ehditty puuhastella. Ellikin ehti maalla ihastua ulkoiluun ja valjastelee nyt jo kuin vanha tekijä. Valjaiden pukeminen on neidille edelleen ihan hyi-yök, mutta ulkona onkin sitten jo kivaa. Hiukan nyhjäyksen puolelle saattaa valjastelu edelleen mennä, jos Mäykynen pääsee katoamaan näköpiiristä. Sen sijaan Mäykysen perässä neiti juoksentelee sujuvasti pitkiäkin metsälenkkejä. Ehkä noin pienen onkin parempi vahvistaa selustansa ja kulkea oman henkivartijan seurassa, sillä naapuruston vapaasti ulkoilevat kissat ovat välillä käyttäytyneet aika vihamielisesti Elliä kohtaan. Mäykyselle ei sen sijaan uhitella tai turpiin tulee. 

Välillä tuntuu siltä, että Mäykynen ei ehkä ihan aina muista omaa suhteellisen pientä kokoaan. Vaikka osa geeneistä olisikin yhteisiä Afrikan ja Aasian huomattavasti isompien kissapetojen kanssa, niin ei se silti tarkoita, että reilun viiden kilon koko takaisi Espoon metsien herruuden. Aina kannattaa silti nähtävästi yrittää, jos tapaa liian lähenteleviä tunkeilijoita. Eräällä metsälenkillä vastaan tuli vapaasti juoksenteleva suursnautseri, jonka omistajaa ei näkynyt missään. Henkilökunta ei ole koirapelkoista, mutta silti kylmäsi, sillä eihän sitä voi tietää, miten vieras koira suhtautuu kissaan. Koira oli onneksi vain kovasti utelias, mutta jo se oli Mäykyselle liikaa, sillä Mäykystähän ei noin vain sovi kaikkien läähättävien partasuiden tulla nuuskimaan. Ennen kuin henkilökunta ehti reagoida oli Mäykynen täräyttänyt tassullaan snautseria kuonoon. Jotain käytöstapoja kiitos. Koiran ystävällisen touhukas käytös ei tästä onneksi muuttunut, mutta kun Mäykysen tassu oli kohoamassa uuteen iskuun nosti henkilökunta herran syliin. Mäykysen mielestä niiiin väärin!

Suuri osa ulkoilusta keskittyy kuitenkin tirppojen vaanintaan ja ilman henkilökunnan armeliaisuutta ja nopeaa flexikättä olisi Mäykysen saalislistalle päätynyt parin viime viikon aikana ainakin yksi varomaton rastas ja mahdollisesti myös uhkarohkea orava. Poikkeuksellisen jännittävä vaanintakohde tuntui kuitenkin olevan eräs korkealla pihamännyssä istuskeleva jalopulu alias sepelkyyhky. Poikkeuksellisesti molemmilla kissoilla meni vähintään puoli lenkkiä vain puun juurella kyhjäämiseen, sillä jalopulun lumousvoima näytti olevan huikea. Tilanne oli kuitenkin hankala, koska parin epäonnistuneen yrityksen jälkeen Mäykynen totesi puun liian suurirunkoiseksi kiivetä. Ohutrunkoiset puut soveltuvat kiipeilyyn paljon paremmin, sillä niiden ympäri saa tassut mukavasti kiedottua ja ote on siten huomattavasti tukevampi.

Elli seuraili Mäykysen touhuja vierestä ja näytti siltä, ettei neiti taida edes yrittää. Eihän noin pieni voisi siihen pystyä. Väärin ajateltu! Elli on ehkä pieni, mutta jos ei koossa pärjää, niin pitää sitten olla muita vahvuuksia. Sisun, tarmon ja ketteryyden turvin on pikkuneiti ennekin käynyt paikoissa, joista Mäykynen on vain unelmoinut. Kunnon loikka ja sitten Elli jo kiipeilikin männyssä. Valitettavasti jalopulu tässä vaiheessa kuitenkin katsoi viisaimmaksi vaihtaa maisemaa.