perjantai 29. lokakuuta 2010

Päivänsankari


Pienestä sintistä on kasvanut nuori tarmokas neiti. Onnea Elli! Nordic Glow Missy Elliot tänään 29.10. pyöreä 1 v!


Onnittelut myös Ellin siskoille Elsalle ja Sigorneylle. Elli muistuttaa, että synttäribileet on vain kerran vuodessa: riehukaa siis kunnolla ja vaatikaa paljon herkkuja!

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Raapimapöntön syövereissä


Mäykynen ja Elli ovat keränneet ahkerasti Zooplussan kanta-asiakaspisteitä. Kerätyillä pisteillä ei kuitenkaan yleensä saa hankittua juuri mitään hyödyllistä, joten henkilökunnan pistetilille on kertynyt nelinumeroinen summa puolihyödytöntä kanta-asiakasrahaa. Jotta pisteitä edes joskus tulisi käytettyä, päätti henkilökunta tilata kaksikolle monikäyttöisen leikkikeskus-raapimatolpan.

Testiryhmä Mäykynen & Elli on nyt testannut tolppaa pari viikkoa ja etenkin Elli näyttää jopa käyttävän sitä. Edes tämän jutun kuva ei ole lavastettu tai raksujen avulla kuvattu. Henkilökunnan suureksi hämmästykseksi Elli jopa ymmärsi heti, että tolpan karkea sisalpinta sopii hyvin raapimiseen. Elli myös nukkuu usein tolpan päällä ja joskus myös sen koloissa. Mitään huippulaatua tolppa ei ole ja sisalit repsottivat jo tullessa muutamasta paikasta, mutta eiköhän tuo silti käytössä hetken kestä. Se on myös tarpeeksi pieni, jotta sitä voi siirrellä milloin minnekin nurkkaan ja tarvittaessa viedä vaikka varastoon. Hinta-laatusuhde on siis kohdallaan.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Kahdenistuttava sohva


Joskus Mäykylässäkin on rauhallista. Päivän riehunta ja ulkoilu väsyttivät kaksikkoa niin, että Mäykysen  ja Ellin sunnuntai-ilta on sujunut poikkeuksellisen hiljaisissa merkeissä. Tällaisia hyvin ansaittuja lepohetkiä varten meillä on kahdenistuttava sohva. Täytyyhän sitä molemmilla olla oma istuimensa. Missä henkilökunta sitten istuu? No, sehän ei oikeastaan voisi kaksikkoa vähempää kiinnostaa. Jos haluaa katsella telkkaria sohvalla istuen, niin sitten kannattaisi varmaan saapua ajoissa paikalle. Eihän raskaan työn uuvuttamia kissaparkoja voi kovalle lattaialle ajaa. Jo pelkkä ajatus moisesta väsyttää.

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Jäähyväiset estradeille


Kissanäyttelyt ovat ihan ***** Ellin mielestä. Lauantaiaamuna henkilökunta sai taas jonkun neronleimauksen ja heräsi kuudelta. Sitten Elliä jo pakattiinkin kantokoppaan, vaikka tällä kertaa neiti jopa otti Mäykysestä mallia ja pakeni sängyn alle, kun koppa kaivettiin esiin. Elli ei kuitenkaan vielä ole Mäykysen kanssa ihan samalla tasolla piiloutumitaidossa, sillä neidin häntä jäi harmittavan paljastavasti näkyviin. Elli siis joutui koppaan ja Mäykynen sai jäädä sängyn alle kököttämään.

Matka Myllypuron ED Stationille sujui rauhallisesti ja eläinlääkärijonoon päästiin hyvissä ajoin. Tarkastuksessa Elli teki kuitenkin harvinaisen selväksi, mitä mieltä oli eläinlääkäritädin oikeudesta käpälöidä. Henkilökunta oli kyllä ilahtunut kyseisen eläinlääkärin kissankäsittelytaidoista, vaikka nekään eivät nyt valitettavasti kiukustunutta neitiä lepyttäneet. Näyttelyhäkki kuitenkin sisustettiin ja sitten alettiin miettiä, onko Ellin mielentila sellainen, että neiti kestäisi vielä tuomarinkin näkemisen. Koska bengalit ovat aakkosten alkupäässä, on arvosteluvuoro yleensä lähes poikkeuksetta heti aamutuimaan ja niin nytkin. Pohdinta-aikaa ei paljon ollut ja koska jo pelkkä syliin otto aiheutti rimpuilun ja rähinän päätti henkilökunta, että Ellin näytteleminen sai jäädä väliin. Luultavasti tuomarina ollut Luigi Comorio ei olisi arvostanut neidin sähäkkää tempperamenttisuutta, vaikka italialainen olikin.

Kun näyttelypaikalle oli kuitenkin raahauduttu ja häkkikin sisustettu, niin henkilökunta päätti jäädä paikalle hengaamaan, vaikka Elli olikin sihteeristöön ilmoitettu poissaolevaksi. Häkissä Elli oli ihan tyytyväinen elämäänsä ja päivä sujui lähinnä omassa mökissä nukkuessa. Naapurikseen Elli oli saanut egyptinmau Epun. Näyttelykonkari-Eppu osasi ottaa näyttelemisen aika paljon rennommin kuin Elli. Neiti tosin ei Epun kokemuksesta paljon perustanut, vaan Eppukin sai kuulla kunniansa, kun kaksikko ohimennen toisensa näki. Kuva-anti blogikaksikosta jäi kuitenkin vähäiseksi, sillä henkilökunnan kamerasta on laukaisin mäsänä ja objektiivin kuvanvakaajakin on sanonut sopimuksensa irti. Maunon ja Epun blogista löytyy myös yhteiskuva bloggaavasta kaksikosta.

Ellin piti näytellä seuraavan kerran Turokin näyttelyssä Turussa marraskuun lopulla, mutta ilmoittautuminen on nyt peruttu. Neiti on kahdessa peräkkäisessä näyttelyssä ilmoittanut hyvin selväsanaisesti, etteivät näytelmät ole Ellin juttu, joten pakkohan se on uskoa. Mäykynen on puolestaan sertijumissa ja odottaa ulkomaansertiä, jota henkilökunta ei aio lähteä herran kanssa metsästämään, koska Mäykynen puolestaan vihaa matkustamista niin suuresti. Meillä on siis koko porukka näyttelytauolla toistaiseksi. Jos neiti iän myötä joskus muuttuu hiukan avoimemmaksi ja alkaa viihtyä esimerkiksi sylissä, niin sitten voidaan kokeilla uudestaan. Nyt Elli kuitenkin keskittyy kotikissuttamiseen Mäykysen kanssa.

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Bengalikuvion maailmanvalloitus


Jo kesällä trenditietoinen ohikulkija intoili Ellin ja Mäykysen nähdessään niiden muodikasta väritystä: leopardikuvio on in! Sittemmin täplämuodilta ei enää ole voinut suojautua, sillä muotilehdet ja vaatekaupat pursuilevat bengalikuviota. Miten ihmeessä Mäykysestä ja Ellistä tulikin yllättäen jotain trendipukineita? Vuittoni olalle ja Elli kassiin kurkistelemaan, niin saisi varmaan paljon kateellisia katseita osakseen. Harmi, että Elli suostuisi olemaan osa asustetta ehkä maksimissaan noin kaksi sekuntia. Toisin kuin naapurin sylikoira osaavat Elli ja Mäykynen sentään vielä kävellä itsekin.

Täplämuodin kuumuus valkeni henkilökunnalle äskeisellä Barcelonan visiitillä. On leopardikuviota Espoossakin, mutta muodistaan tunnetummassa kaupungissa sitä oli kaikkialla: pelkkiä täpliä, ruusukekuvioita, ruskealla pohjalla, harmaalla pohjalla, glitterillä ja tarvittaessa ihan kaikissa väreissä. Ballerinoja, keinoturkkeja, huiveja, vöitä, sukkahousuja, paitoja, laukkuja ja tunikoita. Trenditietoisille myytiin jopa leopardikuvioisia lattiaharjoja.

Epätrendikäs henkilökunta on kuitenkin täpläkuvioiden ostoboikotissa, sillä meillä Mäykynen ja Elli saavat olla bengaleita yksinoikeudella eikä henkilökunta lähde kilpailemaan tässä sarjassa. Olisihan sitä tieysti voinut säväyttää ja hankkia seuraavaa kissanäyttelyä varten täplävarustusta päästä varpaisiin, mutta niin, eihän tuomari sitten enää erottaisi kissaa siitä kokonaisuudesta. Ja jos taas henkilökunnan profiilia alettaisi arvostella, niin voisi jäädä sertit haaveeksi.

Mutta jos kuvio on nyt in, niin entä ensi vuonna? Jokunen vuosi sitten leopardikuviota käytti ehkä enintään joku rokkitähti, mutta muuten villiä viidakkolookia saattoi pitää lähinnä mauttomuuden huipentumana. Ensi vuonna Mäykysen ja Ellin kuvio on ehkä jo so-last-season. Mäykystä ja Elliä ei voisi vähempää kiinnostaa. Kissuus ja oma turkki on aina in! Vai luuletteko, että ihmiset ensi vuonna ihmettelevät, että leopardit ovat niin kamalan out?



Koska tämä ei ole muotiblogi, emme nyt poikkeuksellisesti tämän jutun yhteydessä julkaise kuvia leopardikuosista, vaan vierailijoina esiintyvät Barcelonan kissuudet.