perjantai 26. helmikuuta 2010

Elli 2 kg!


Elli-tytteli kävi tänään vaa'alla ja painoa oli huimat 2015 grammaa. Tullessaan neiti painoi 1590 g, joten kasvua on neljässä viikossa tapahtunut. Elli viihtyykin hyvin ruokakupilla ja vetelee jo samankokoisia annoksia Mäykysen kanssa. Neitiin siis uppoaa lähes 300-400 grammaa lihaa / märkäruokaa päivittäin. Täytyy kyllä todeta, että hukkaprosentti on aika suuri.

Elli suosii luonnollisempaa ja lihaisampaa ruokavaliota kuin Mäykynen. Herran herkkua on Mäymör ja muut teolliset hyytelömössöt, vaikka kyllähän lihakin paremman puutteessa kelpaa. Elli taas valitsee ensisijaisesti lihaa tai lihamaista ruokaa kuten Almo naturea tai Schesiriä. Aito kana on pop ja hakkaa einekset. Elliä ei kyllä voi syyttää turhasta nirppailusta, sillä nälän yllättäessä neidille maistuu melkein ruoka kuin ruoka. Raksutkin kelpaavat, mutta niitä saa vain valvonnan alla, sillä muuten Mäykynen rohmuaa ne kaikki. Mäykynen ei edelleenkään ole mikään ruokaimuri, joka syö kaiken näkemänsä, mutta raksut ovat poikkeus. Jos niitä on tarjolla, ei herran ruokahalulla ole mitään rajaa. Raksuthan eivät kuulu Mäykysen ruokavalioon, koska näin herra itse pienenä päätti. Silloin raksubaari oli aina avoinna, mutta sieltä ei ikinä kadonnut yhtään raksua. Jostain syystä nykyään raksut sitten viehättävät sitäkin enemmän, mutta  enää niitä tarjotaan vain koulutusherkkuna. Elli sen sijaan saa niitä välillä ruokanakin. Epäreilua!

8 kommenttia:

sea kirjoitti...

Meiän Anni syö yhden märkäruokapussin päivässä, siis yhden 100g pussin ja nippa nappa puoli desiä raksua. Et vähän on eroa. :D Anni on tuolla ruokavaliolla lihonnut kuitenkin kunnioitettavaan 4,5 kiloon.

Rosie kirjoitti...

Hienoa, että lapselle ruoka maistuu. :)
Elli on kyllä niin kaunis neitonen ja kuva taas aivan loistava. Kyllä huomaa, että teillä harrastetaan enemmänkin tuota kuvaamista.

Lendi kirjoitti...

Iso neiti :)

Jännä kyllä miten erilaisia kissat on ruokien suhteen (kuten toki ihmisetkin). Tällä on sen oksentelutaudin jälkeen ollut lähes viikon verran aivan mahdoton rohmuaminen käynnissä. Aamulla uppoaa helposti kolme pussia ruokaa ja kanarasiasta jää yksi vaivainen annos pakkaseen.
Gastonille kyllä tekee hyvää että kasvaisi nyt kunnolla. Juminut tuo paino monia monia viikkoja!

Elina V. kirjoitti...

Voi miten hän on sievä <3 Kuulostaa oikein mainiolta temppukissalta ruokahalun suhteen ;)

Paulette kirjoitti...

Voi, miten söpö neitonen!

Anonyymi kirjoitti...

Ei voi kisu-neiti enää enempää olla Ellin näköinen :)

Mirja kirjoitti...

Ohhoh, melkoinen ruokahalu pienellä. Mihin se kaikki eväs muka mahtuu noin pienessä kissassa? :)

sitruuna kirjoitti...

Kyllä se siitä rauhoittuu. Meilläkin Epulla oli kotiutumisen jälkeen sellainen vaihe, että veti monta sataa grammaa sapuskaa päivässä. Parhaimmillaan esimerkiksi 250 g kalkkunafile katosi niin ettei henkilökunta ehtinyt pilkkoa... Ja samoin meillä oli aluksi niin että Eppu ei koskenut raksuihin vaikka niitä oli tarjolla, mutta nyt taas raksuja rohmutaan heti jos vähänkin on tarjolla. Yleensä ei ole.