Vappukävelyllä

Elli on kehittynyt huimasti ja valjastelee nykyään jo sujuvasti lähimetsässä. Mäykysen vauhdissa neiti ei vielä pysy, vaan on enempi keskittynyt haisteluun ja kummasteluun. Maailmassa on niin monta ihmeellistä asiaa, ettei aina oikein muista laittaa tassua toisen eteen. Silti pikkusintti hyörii ja pyörii innokkaasti sekä yrittää saalistella kimalaisia ja pikkulintuja. Puihin kiipeilemisenkin neiti on oppinut, kun ensin malttoi luopua suuruudenhulluudestaan: Elli aloitti kiipeilyharjoitukset metsikön suurimmasta koivusta. Lopulta neiti tajusi, että keskikokoisiin runkoihin on paljon helpompi kivuta ja nyt puussa roikkuva Elli on jo yleinen näky.

Eräs Mäykysen jo aiemmin tavannut koiranulkoiluttaja yritti eilen muistella, oliko tämä hieno rotu nepalilainen vai kenties jotain muuta. Tänään puolestaan kyseltiin, onko Elli ocicat, mikä osoitti jo kohtalaista kissarotutuntemusta, sillä bengalin ja ocicatin erot eivät kuitenkaan ole valtaisat. Koirarotuja tunnetaan aika hyvin, mutta kissarodut ovat suurimmalle osalle paljon vieraampia. Eikä sinänsä ihme, sillä rotukissoja näkee ulkona edelleen hyvin harvoin. Vielä vuosi ennen Mäykysen saapumista ei henkilökunta itsekään voinut paljon kehuskella kissatuntemuksellaan, sillä tietämys rajoittui lähinnä persialaiseen, siamilaiseen ja norjalaisen metsäkissaan.

Kissan ulkoiluttaminen herättää yleensä aina paljon kiinnostusta ohikulkijoissa. Koiranulkoiluttajien kanssa jutustelu on Elliä ulkoiluttaessa kuitenkin hiukan haastavaa, sillä Ellille koirat ovat kauhistus ja pakoon kannattaa pinkoa jo hyvissä ajoin ennen mahdollista kohtaamista. Mäykynen taas ei koiria hätkähdä ja liian uteliaat karvakuonot saavat tassusta, jos eivät ymmärrä käyttäytyä riittävän sivistyneesti. Toisaalta Elli karttaa ulkona myös vieraita ihmisiä. Ehkä täällä Espoon takapajulassa ei kasva samanlaiseksi citykissaksi kuin pääkaupungin hulinassa, missä Mäykynen vietti nuoruutensa. Todellinen syy lienee kuitenkin, että Elli on kissa ja Mäykynen, hmmm... Mäykynen: kissa, joka ei ehkä aina itsekään tiedä onko se kissa, koira vai ihminen.

Vaikka ulkona onkin Ellin mielestä paljon pelottavia asioita, on sinne kuitenkin kova hinku. Aina välillä työpäivän jälkeen henkilökunta on ulkoiluttanut vain Mäykystä, sillä ainakaan toistaiseksi kahden kissan kanssa valjastelu ei onnistu yhdeltä ihmiseltä. Mäykystä taas ei oikein voi jättää ulkoiluttamatta ellei jaksa kuunnella koko iltaa herran protestihuutoa asiasta. Mäykysen mielestä ulos on päästävä vähintään kerran päivässä: vai oletteko kuulleet, että joku yrittäisi ehdottaa, että koiria kävelytettäisi vain silloin kuin henkilökuntaa huvittaa? Nyt Elli on selvästi kuitenkin saanut vaikutteita Mäykysestä, sillä tänään Mäykynen pääsi ulos ensin, kun toinen puoli henkilökunnasta jäi vielä hetkeksi täyttämään pesukonetta. Kun ulko-ovi kolahti kiinni alkoi eteisestä kuulua hirveä kiukustunut huuto. Eihän sitä auta kuin ryhtyä äänekkääseen kapinaan, jos kilttejä ja hiljaisia pikkutyttöjä muuten törkeästi sorsitaan.