Kiljuva hiirikorvike

Viime viikon aikana Elli sai postia kasvattajaltaan Miralta. Tai onneksi lähetys oli osoitettu henkilökunnalle, sillä jostain syystä postitäti halusi nähdä paketin noutajan henkilötodistuksen. Mitäs sitten olisikaan tehty, jos lahja olisi osoitettu suoraan Elli-neidille? Käyty Ellin kanssa Postin tiskillä ja näytetty neidin rekisterikirjaa? 

Hiirulainen oli korvike lomavaanijalle, jonka kurja ja tylsä henkilökunta ei halunnut nähdä hiiren surmaa, vaan päästi vikisijän karkuun Ellin nenän edestä. Suorastaan törkeä rikkomus kissuutta vastaan. Onneksi BunBun The Bunny pupuhiiri tuli paikkamaan Ellin kokemaa vääryyttä.

Ellistä pitkin poikin lattioita huristeleva ja samalla hysteerisesti hinkuva pupuhiiri oli aluksi hiukan pelottava. Kieltämättä kyllä kannattaakin suhtautua varauksella hiireksi naamioituneeseen pupuun, jolle on kuitenkin unohtunut pupun häntä. Ja se ääni, sitä on vaikea edes sanoin kuvailla, mutta ennemmin johonkin vastaavaan huutoon voisi törmätä hullujenhuoneella kuin hiirimetsällä. Ehkä näistä mieltä järkyttävistä seikoista johtuen pakettiin olikin merkitty: Ei sovellu alle 3-vuotiaille. Onneksi Mäykynen riensi apuun ja kävi välittömästi tekemässä tuttavuutta pupuhiiren kanssa: herrahan on jo reippaasti yli kolme, joten mitäs sitä turhia arastelemaan.  

Mäykysen leikki-into on yleensä hyvin lyhytaikaista ja niin nytkin. Kun pupuhiiren takamus oli haisteltu ja otukselle oli annettu pari takajalkapotkua olikin aika mennä kauneusunille. Harmi vaan, että mokoma kiljuva pupuhiiri yritti ihan väen väkisin tunkea suuhun.

Seurattuaan tilannetta hetken takavasemmalta Ellikin uskalsi tulla ihmettelemään pupuhiirtä. Alku oli varovaista täppäilyä ja selvästi otuksen ääni oli Ellin mielestä edelleenkin epäilyttävä. Mutta kyllähän pupuhiiri sitten lopulta aika pahasti turpiinsa sai. Hyvää harjoitusta, jos joku päivä valjaslenkillä sattuu pupuhiiri kävelemään vastaan, niin tietää sitten ettei otus ole yhtään niin vaarallinen kuin mitä ääni antaa ymmärtää.  

Pupuhiiren julma loppu.

Väsyneet valjastelijat

Jokunen viikko sitten Mäykynen ja Elli olivat henkilökunnan kanssa pitkällä valjastelureissulla. Kierrettiin tavallistakin pidempään niin katuja kuin pusikkojakin ja lopulta kaksikko taisi olla jo sen verran väsähtänyt, että molemmat tulivat oma-alotteisesti sisälle. Lenkin jälkeen henkilökunta alkoi valmistaa itselleen salaattilounasta. Siinä sitä kahdestaan hääräiltiin keittiössä ja jossain vaiheessa ääneenkin ihmeteltiin, että taisi tosiaan olla rankka lenkki, kun molemmat kissat ovat ihan hipi-hiljaa. Nukkumassa varmaan.

Ruoka saatiin melkein valmiiksi ja henkilökunta lähti kattamaan ruokailuvälineitä terassille. Terassilla sydän taisikin sitten jättää pari lyöntiä väliin, sillä henkilökunta huomasi tuijottavansa avonaista terassilasiovea. Sekunnin murto-osassa henkilökunta osasi myös yhdistää avonaisen oven ja poikkeuksellisen hiljaisuuden. Niin varmaan kissat missään nukkumassa olivat, todella usein ne hengalilevat lasitetulla terassilla ja olisi suorastaan ihme, jos Mäykynen ja Elli eivät olisi tajunneet hyödyntää avoimien lasien päiviä. Lasi oli jäänyt auki, kun valjastelemaan oli tänään lähdetty terassin kautta, mutta palattu etuovesta. Mikäs siinä on kissojen tyytyväisenä juosta sisälle, kun voi yhdestä ovesta tulla sisään ja toisesta tallustella hetkeä myöhemmin ulos.

Elli on karannut kerran aikaisemmin avonaisesta ovenraosta ja Mäykynen pari kertaa oven raosta ja kerran herra on tainnut päästä valjaista irti. Jokaisella kerralla henkilökunta on kuitenkin nähnyt tilanteen ja itsenäinen ulkoilija on nopeasti saatu palautettua sisälle tai valjaisiin. Nyt tilanne oli kuitenkin paljon huolestuttavampi, koska henkilökunta laskeskeli, että kaksikko on saattanut saada jo reilun kymmenen minuutin etumatkan omatoimiulkoilulleen. Epäiltiin, että Elli ei ehkä uskaltaisi lähteä yksin kovin kauas ja onneksi tämä pitikin paikkansa, sillä suunnilleen heti henkilökunta huomasi neidin kurkkivan uteliaana terassilaudoilla olevan grillin takaa. Huh helpotusta, ainoastaan Mäykynen olisi siis jossain omatoimiseikkailemassa.

Henkilökunnan toinen silmä vahti Elliä ja toinen yritti kartoittaa, josko Mäykysen olinpaikasta olisi jotain vihjeitä. Hämmästys oli suuri, kun herra itsevarmaan tapaansa käveli häntä kaarella keskellä takapihan nurmikkoa ja rauhallisesti tutkaili ympäristöään. Herra käytiin sitten yksinkertaisesti nappaamassa kainaloon, sillä Mäykynen on kulmakunnan kingi -elkeistään huolimatta sellainen sylimussukka ettei paljon helpompaa pyydystyskohdeta pysty keksimään. Elli oli haastavampi tapaus, koska neiti vihaa sylissä oloa ja grillin takaa kurkkivalle karkurille ei haluttu järjestää mitään hepulikohtausta, joka ehkä saisi neidin vain juoksemaan kauemmas. Niinpä apuun haettiin raksupussi ja muutaman raksun avulla neiti porhalsi innokkaasti takaisin terassilasien sisäpuolelle.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Henkilökunnalla ei ole edelleenkään tietoa oliko kaksikko hengannut koko ajan pienellä takapihalla vai oliko omatoimiulkoilu ulottunut pidemmällekin. Ellin osalta tuskin, mutta Mäykysen suhteen on vaikea sanoa oliko herra jo paluumatkalla lähimetsäkierrokseltaan vai oliko edeltänyt kävelylenkki ollut kuitenkin sen verran rasittava, että takapihahengaus oli riittänyt tällä kertaa. Joka tapauksessa reissun jälkeen laskeutui taloon taas hiljaisuus, sillä kaksikko painui nukkumaan — tällä kertaa ihan oikeasti.

Flexi-jengi

Mäykynen sai tänään vihdoin ja viimein pidemmän fleksin. Viime ajat herra on joutunut sinnittelemään onnettomalla viiden metrin fleksillään, kun Elli-mokoma on ominut Mäykysen vanhan seitsemänmetrisen taluttimen. Mäykysen ulkoilu on nykyään hiukan ennalta-arvattavampaa ja tasatahtisempaa kuin Ellillä, joten siksi henkilökunta on hyväksynyt kyseisen fleksiasian, vaikka Mäykysen mielestä tämä tietysti on ollut huutava vääryys. Elli kuitenkin spurttailee niin yllättäen ja pomppii suunnilleen joka toisessa matkalle osuvassa puussa, että viisi metriä fleksiä loppuu jo ennen kuin neidin ryntäys on ehtinyt kunnolla alkaakaan. Nyt pitäisi molemmilla kuitenkin olla narussa riittävästi mittaa hyppiä sinne sun tänne ellei Elli sitten suuntaa barrikadeille hävittyään nyt Mäykyselle kokonaisella metrillä.

Mäykyselle hankittiin uusi S-koon Flexi Comfort Long 1, jolla on pituutta jopa kahdeksan metriä. Kyseistä mallia olisi saanut myös pinkkinä, mutta henkilökunta onneksi tajusi olla nolaamatta Mäykystä ja tyytyi herrasmiehelle sopivaan musta-harmaaseen malliin. Fleksihyllystä henkilökunta bongasi nyt ensimmäistä kertaa myös kissoille suunnitellun kissafleksin. Tosin ei se pienestä koirafleksistä tainnut poiketa muuten kuin paketin tekstien puolesta ja ongelma oli, että kissafleksin suunnittelija ei ollut nähtävästi tajunnut kissojen ulkoilusta yhtään mitään. On toki ihan järkevää ja perusteltua, että kissoille suunniteltu fleksi on pieni ja kevyt, mutta että sillä on pituutta huimat kolme metriä? No, ehkä sellaiselle kissatyypille, joka kyhjää koko ulkoilun yhdessä puskassa tämä on riittävästi, mutta muille kissoille kannattaa kyllä jatkossakin ehdottomasti ostaa koirafleksi ja mielellään pidemmänpuoleinen sellainen. Nauha- vai nyörimalli, se on sitten ihan makuasia. Meillä molemmat ovat toimineet hyvin, mutta pienet nauhafleksit ovat maksimissaan viisimetrisiä, joten siksi meillä aktiivikäytössä on molemmilla nyt nyörimalli.

Kuvassa Mäykysen ja Ellin fleksivalikoima. Ylinnä on henkilökunnan vuoden takainen heräteostos: Flexi Fashion, kolmimetrinen edustusfleksi, joka tosin ei ole vielä koskaan ollut käytössä. Oikealla on Mäykysen uusin, vasemmalla Ellin seitemänmetrinen (Flexi Classic Long, S) ja alinna Mäykysen ihan ensimmäinen viisimetrinen nauhafleksi (Flexi Classic Compact, S).

Koteja vailla

Suomen bengalirintamalla on nyt poikkeuksellisen monta aikuista uutta kotia etsivää bengalia. Asia koskettaa myös Elliä ja Mäykystä, sillä Ellin siskot Elsa ja Sigorney sekä Mäykysen isä Viski ovat kodinetsijöiden joukossa. Ellin Helsingissä asustavat siskot ovat toistensa bestiksiä ja muuttaisivat mielellään jatkossakin saman katon alle. Mäykysen Nokialla majaileva isäpappa taas on enemmän oman tiensä kulkija ja haluaisi ainoaksi kissaksi tai jonkun aktiivisen nuoren kissan seuraksi. Luonteenpiirteet saattavat olla jossain määrin sukuvika, sillä Mäykysen isä viihtyy hyvin sylissä ja ulkoilee mielellään. Jos lukijoiden joukossa on omasta bengalista haaveilevia, niin kotia etsiviin bengaleihin voi tarkemmin tutustua Suomen bengalikissat ry:n sivuilla.

Lisäys: Viski on jo löytänyt uuden kodin.

Lisäys nro 2: Elsa ja Sigorney ovat myös saaneet uuden kodin. Ajankohtaista tietoa mahdollisesti uutta kodista etsivistä bengaleista voivat kiinnostuneet käydä kuitenkin jatkossakin lueskelemassa Suomen bengalikissat ry:n sivuilta.

Lomavaanijat

Helteiset säät vaativat veronsa ja Ellin ja Mäykysen päivät kuluvat leppoisasti, mikä ei toki silti tarkoita, että täällä tylsistyttäisi kuoliaaksi. Ulkona pitää käydä vähintään kerran päivässä ja siellä aika sitten kuluu kaikenlaista pikkuvipeltäjää ihmetellessä. Mäykynen on tosin lähinnä keskittynyt puskissa makoiluun, sillä mitä sitä nyt helteellä turhaan rehkiä. Ulos on silti päästävä, sillä sisälle sulkeminen aiheuttaa herralle lähinnä kärttyilykohtauksia ja kärsimätöntä ulos-huutelua. Ja kyllähän Mäykynenkin viimeksi eilen spurttaili tuhisevan siilin perässä pitkin lähimetsiä ja meinasi saada hepulin, kun tyhmä henkilökunta ei päästänyt lähelle. Ellin aktiivisuus on nyt kesähelteillä hyvin ulkoilupainotteista: ulkona mennään helteestä huolimatta ja sitten loppupäivä otetaan rennosti kiipeilypuun pilvilinnassa kauneusunia katsellen.

Tänään Ellillä oli erityisen hyvä vaanintapäivä. Ensin kyytiä sai västäräkki, joka suunnilleen yritti syöttää itsensä Ellille. Varmaan joku uhkarohkea teini tai sitten muuten vain hiukan latvasta laho tapaus, mutta henkilökunta sai aluksi suorastaan hätistellä lintua kauemmaksi. Lopulta västäräkkikin tajusi, mikä oli leikin idea ja Ellin mieliksi lenteli aina pari metriä karkuun keikutellakseen pyrstöään sitten taas hetken ennen uutta pyrähdystä. Lopulta lintu kuitenkin kyllästyi ja lensi pois.

Kohta Ellillä oli kuitenkin jo uusi saalis kiikarissa, vaikka henkilökunta ei sitä heti tajunnutkaan. Ihmetytti vain Ellin into puoliväkisin suunnata kulkunsa autotietä reunustavaan rinteeseen. Pakkohan sinne oli perässä seurata, kun siellä selvästi oli jotain kovin kiinnostavaa. Lopulta henkilökuntakin äkkäsi otuksen, kun se otti jalat alleen ja vilisti vinhaa vauhtia läheiseen puuhun. Orava? No ei, nehän nyt hyppivät puissa muutenkin eikä puuhun juoksevan oravan vuoksi tarvitse hieraista silmiään ja ihmetellä, mitä juuri näki.

HII-RI. Elli ajoi hiiren puuhun ja sieltä se nappisilmä sitten kurkisteli oksalta. Nähtävästi kissa ja hiiri -leikkiä voi leikkiä kissa ja koira -takaa-ajon säännöillä. Mutta älkää nyt kuvitelko, että onneton citykissa olisi jättänyt leikin tähän. Tai no, ehkä onneton olisikin, mutta Elli on kaukana onnettomasta ja oli jo puussa, kun henkilökunta vihdoin löysi fleksistään stoppipainikkeen ja raukkamaisesti katkaisi neidin saalistuspuuhat kesken kaiken. Niin väärin! Siellä se siimahäntä varmaan hihitteli mielessään surkealle kissalle ja omalle neuvokkuudelleen.

Ei olisi paljon kannattanut. Paluumatkalla kotiin kuljettiin saman puun ohi ja sinnehän Elli taas halusi. Muka-niin-ovela hiiri oli jo ehtinyt laskeutua alas ja Elli näki taas tilaisuutensa koittaneen. Nyt ei ollut puita eikä oikein mitään muutakaan suojaa hiirellä edessään. Pelkkä autio rinne ja sen alla kävelytie. Jos henkilökunta ei olisi taas toiminut fleksin herrana olisi tämä hyvin todennäköisesti jäänyt hiirulaisen viimeiseksi juoksuksi, sillä Elli saavutti hiirtä koko ajan. Henkilökunta ei kuitenkaan halunnut hiirenraatoa tuliaiseksi, joten siimahännän annettiin kadota tienpientareen pusikkoon. Taas niin väärin!

Kesäkauden käynnistys

Rämäpäät vauhdissa taas! Luuliko joku tosiaan, että Mäykynen ja Elli viettäisivät hiljaiseloa lopun elämäänsä? Väärin luultu — jos blogianemia henkilökuntaa vaivaakin, niin se ei tarkoita, etteikö kaksikon elämä olisi samanlaista hullunmyllyä kuin ennenkin.

Hmm... Siis täh? Tassua toisen eteen coolin näköisesti. Mihinköhän tässä oltiinkaan menossa?

Pikkuneiti osaa säilyttää tyylin myös tirppoja vaanittaessa.

Kauhean ruuhkaista täällä Espoon metsissä, kun ei saa rauhassa edes päivää paistatella.

Ilme ja hännän asento kertoo kaiken. 

Itsevarmuus pukee Mäykystä.

Hiirenmetsästäjät

Henkilökunnan teeskennellessä kiireistä atk-laitteistojen ääressä karvakaksikko tekee parhaansa auttaakseen. Näppäimistön käyttö ei aivan ole Mäykysen tai Ellin ydinosaamista, mutta hiirten metsästäminen on. Selvästi tuon punatäpläisen elikon vahtiminen kuluttaa turhan paljon henkilökunnan aikaa, koska siitä pitää pitää koko ajan kiinni. Ainakin Ellin mielestä järkevintä olisi päästää hiiri päiviltä.

Ellin vaaniessa Mäykynen tarttuu suoraan toimintaan: Hännästä kiinni. Yritäpä nyt karkuun!