lauantai 4. lokakuuta 2008

Operaatio karvanoppa


Korkea puolen vuoden ikä on saavutettu ja kollimaisuus on alkanut vähitellen hiipiä esiin. Herra Mäykynen koki saman kohtalon, kuin mitä Mauno-mau kauhulla odotti jo pari viikkoa sitten. Tiistaina oli pallinpoisto-operaatio ja siitä asti herra on ollut sairauslomalla. Toimenpidettä varten matkustettiin Felina-kissaklinikalle. Joonaksen epäonneksi vain toinen kulkunen oli ilmestynyt paikalleen ja toinen oli jäänyt matkan varrelle. Tämä seikka oli toki henkilökunnan tiedossa, sillä peräpään epätasapainoa ei oikein voinut olla havaitsematta. Toisen kiveksen eläinlääkäri tunsi nivusessa ja sieltä se yritettiin poistaa. Mokoma ehti kuitenkin leikkauksen yhteydessä karata vatsaonteloon ja sinne se jäi, koska samalla leikkauskerralla ei enää ollut aseptiikan vuoksi mahdollista avata vatsaonteloa. Vielä myöhemmin syksyllä herra Mäykynen joutuu uudelleen operoitavaksi — Joonas tosin on vielä onnellisen tietämätön tästä kohtalostaan.

Mukaan leikkauksesta saatiin kirjalliset ohjeet, joita herra Mäykynen on kuuliaasti noudattanut. Nivusen haavataitosta pidettiin kaksi päivää, haavoja ei ole nuoltu ja yhtään ei ole riehuttu ja eikä hypitty, koska sehän nyt olisi aivan tyhmää. Niin ja lehmät lentävät.

Tippaneulan sidoksen herra Mäykynen poisti etutassustaan jo ennen kuin meille oli ehditty kertoa hoito-ohjeet. Koko sen ajan kun eläinlääkäri jutteli kanssamme Joonas hyppi pitkin kantokopan seiniä. Eläinlääkäri tyynesti kommentoi, että oli laittanut haavan pinnalle yhden ylimääräisen lisätikin, koska kyseessä on bengali.

Kotiin päästyämme herra Mäykynen ensi töikseen poisti kaulurinsa ja repi pois sen siteen, jonka piti olla paikallaan kaksi päivää. Ai miten Mäykynen siinä onnistui? Henkilökunta katsoi ainakin monta sekuntia jonnekin muualle ja kyllähän reipas bengali siinä ajassa jo tuollaiset asiat hoitaa. Kauluri laitettiin takaisin ja kiinnitettiin tällä kertaa kaulapannalla, jollainen oli kotimatkalla käyty eläinlääkärin ohjeen mukaan ostamassa. Nyt kauluri näytti pysyvän päässä, mutta hetken kuluttua selvisi, että herra Mäykynen pystyi vääntämään itsensä sellaiseen asentoon, että haavan vaivihkainen lipitys onnistui. Henkilökunta alkoi vaipua epätoivoon, koska tunnin sisällä jokseenkin kaikkia hoito-ohjeita oli jo rikottu.

Onneksi haavan nuoleminen oli kuitenkin sen verran vaikeaa kaulurin kanssa, että herra Mäykynen jätti haavat melko hyvin rauhaan. Henkilökunta uskalsi jopa mennä nukkumaan. Tosin herra Mäykynen suljettiin makuuhuoneeseen, jotta Joonas ei pääsisi vapaasti riehumaan ympäri taloa yön aikana. Yleensä herra Mäykynen nukkuu öisin, mutta ei nyt. Myös henkilökunnan yöunet jäivät vähäisiksi, koska herra kolisteli kaulurinsa kanssa surutta ympäri makuuhuonetta. Aina välillä heräsimme suureen kolaukseen, kun Mäykynen hyppäsi ikkunalaudalle ja kauluri kolahti lasiin. Aamun valjetessa herra Mäykynen kaulurista välittämättä kipusi ketterästi Catmaxiin ja hyppäsi sieltä päättömän hypyn keskelle sänkyä. Olikohan sittenkään ollut hyvä idea antaa herralle opioidikipulääkettä leikkauksen yhteydessä?

Aamulla herra Mäykynen matkasi vakihoitopaikkaansa. Henkilökunta ei ihan luottanut, että houdini-Mäykynen olisi pitänyt kauluriaan kovin monta minuuttia ulko-oven sulkeutumisen jälkeen, joten herra kyydittiin paikkaan, jossa kokopäivävalvonta oli mahdollista. Loppuviikon Mäykynen viettikin hoitopaikassaan, tosin henkilökunta kävi iltaisin vierailulla tapaamassa toipilasta. Mäykynen oli osannut olla hurmaava myös puolikuntoisena ja vaativa mäykynäkin alkoi kuulemma aina vasta silloin kun vakihenkilökunta tuli vierailulle. Perjantaina herra matkasi taas takaisin kotiin ja täällä olisi nyt tarkoitus lepäillä koko viikonloppu. Vauhtikin on jo paljon hiljaisempi, kun opioidieuforia on mennyttä ja käytössä on vain tavallinen tulehduskipulääke.

5 kommenttia:

sitruuna kirjoitti...

Oijoi, meillä on sama edessä perjantaina, tosin meillä on molemmat pallurat kiltisti esillä, joten operaation pitäisi olla helpompi. Ottaen huomioon mahdolliset sattumatekijät ja herran aktiivisen luonteenlaadun päädyin kuitenkin ajoittamaan tapahtuman niin että olen itse seuraavan viikon lomalla ja pystyn vahtimaan touhuja.

Mutta samaa tahtia siis mennään tässäkin asiassa, puoli vuotta tulee täyteen keskiviikkona, kollinelkeitä on ilmestynyt ja perjantaina sanotaan siis jäähyväiset karvanopille. Mauno siirtyy suoraan konsulttisarjaan.

Tsemppiä!

Anonyymi kirjoitti...

Nyt kihosi kylmä hiki sihteerin otsalle. Meillä tuo operaatio on vielä edessä ja kolliherra ei niitä rauhallisimpia kissatyyppejä ole, oma-aloitteisuutta ja tarmoa herralla löytyy vaikka muille jakaa. Onneksi tosin operaatio on pieni ja paraneminen nopeaa, ehkä siis katastrofilta vältytään...

Olen seuraillut Herra Mäykysen blogia jo jonkin aikaa, kuvat ovat upeita ja tarina vallan rattoisaa luettavaa.

-Siperiankissa Puuman sihteeri Tiina-

Anonyymi kirjoitti...

Ihan asian vierestä ensin, että nämä tarinat on ihanan eläväisesti kerrottu ja näen aivan silmissäni muten hommat hoituu >^"^<

Onneksi kissat- toivottavasti bengalit myös - ovat hyvin joustavaa sakkia. Ainakaan meillä kolmen naaraan steriloinnin jälkipyykeissä ei ole ollut mitään ongelmia. Viimeisin, eli Killi Kirnauskis ei edes tarvinnut kauluria, kun ei repinyt tikkejään. Viirun operaatio puolestaan oli suurempi, haava isompi ja kauluriakin piti käyttää viikon verran. Mutta hyvin tyttö oppi touhuamaan kaulurinsa kanssa, pääsi jopa kissaluukusta kulkemaan sen kanssa ;o)

Jännää muuten, mutta olen aina luullut että uroksien kastrointi on leikkiä naaraiden sterilointiin verrattuna, mutta eipä taida ihan niinkään olla.

Anonyymi kirjoitti...

Onpas kiva blogi. Me tässä Mäykysen enon kanssa sitä luettiin ja jotain sukuvikaa on selvästi havaittavissa... Viimeisen vartin aikana kerran kaatui näyttö ja näppäimistö pihistettiin vähän vain tassulla hivuttaen.
Niin ja me päädyttiin tuuletuksen kannalla teräksiseen verkkoon ikkunassa, koska se on ainut mikä kesti kynnet ja painon kiipeilyssä...

Hra Mäykynen kirjoitti...

Kyllä kai urosten kastraatio onkin yleensä paljon helpompi homma kuin naaraiden sterilointi, mutta kun meillä on tämä piilokivestapaus herralla. Jos piilokivestä kaivellaan vatsaontelosta, niin silloinhan leikkaus on jo aikalailla vastaava kuin tyttöjen operaatio. Tosin herra Mäykysellä kyllä siististi tikattu haava nivusessa on saanut olla jokseenkin rauhassa, mutta kivespussin haavan omahoito taas kiinnostaa herraa hiukan liiankin paljon.

Kiva, että enokin on eksynyt Mäykysen blogiin. Selvästi kulkee geeneissä pieni vilkkaus ja toiminnallisuus.