Operaatio karvanoppa

Korkea puolen vuoden ikä on saavutettu ja kollimaisuus on alkanut vähitellen hiipiä esiin. Herra Mäykynen koki saman kohtalon, kuin mitä Mauno-mau kauhulla odotti jo pari viikkoa sitten. Tiistaina oli pallinpoisto-operaatio ja siitä asti herra on ollut sairauslomalla. Toimenpidettä varten matkustettiin Felina-kissaklinikalle. Joonaksen epäonneksi vain toinen kulkunen oli ilmestynyt paikalleen ja toinen oli jäänyt matkan varrelle. Tämä seikka oli toki henkilökunnan tiedossa, sillä peräpään epätasapainoa ei oikein voinut olla havaitsematta. Toisen kiveksen eläinlääkäri tunsi nivusessa ja sieltä se yritettiin poistaa. Mokoma ehti kuitenkin leikkauksen yhteydessä karata vatsaonteloon ja sinne se jäi, koska samalla leikkauskerralla ei enää ollut aseptiikan vuoksi mahdollista avata vatsaonteloa. Vielä myöhemmin syksyllä herra Mäykynen joutuu uudelleen operoitavaksi — Joonas tosin on vielä onnellisen tietämätön tästä kohtalostaan.

Mukaan leikkauksesta saatiin kirjalliset ohjeet, joita herra Mäykynen on kuuliaasti noudattanut. Nivusen haavataitosta pidettiin kaksi päivää, haavoja ei ole nuoltu ja yhtään ei ole riehuttu ja eikä hypitty, koska sehän nyt olisi aivan tyhmää. Niin ja lehmät lentävät.

Tippaneulan sidoksen herra Mäykynen poisti etutassustaan jo ennen kuin meille oli ehditty kertoa hoito-ohjeet. Koko sen ajan kun eläinlääkäri jutteli kanssamme Joonas hyppi pitkin kantokopan seiniä. Eläinlääkäri tyynesti kommentoi, että oli laittanut haavan pinnalle yhden ylimääräisen lisätikin, koska kyseessä on bengali.

Kotiin päästyämme herra Mäykynen ensi töikseen poisti kaulurinsa ja repi pois sen siteen, jonka piti olla paikallaan kaksi päivää. Ai miten Mäykynen siinä onnistui? Henkilökunta katsoi ainakin monta sekuntia jonnekin muualle ja kyllähän reipas bengali siinä ajassa jo tuollaiset asiat hoitaa. Kauluri laitettiin takaisin ja kiinnitettiin tällä kertaa kaulapannalla, jollainen oli kotimatkalla käyty eläinlääkärin ohjeen mukaan ostamassa. Nyt kauluri näytti pysyvän päässä, mutta hetken kuluttua selvisi, että herra Mäykynen pystyi vääntämään itsensä sellaiseen asentoon, että haavan vaivihkainen lipitys onnistui. Henkilökunta alkoi vaipua epätoivoon, koska tunnin sisällä jokseenkin kaikkia hoito-ohjeita oli jo rikottu.

Onneksi haavan nuoleminen oli kuitenkin sen verran vaikeaa kaulurin kanssa, että herra Mäykynen jätti haavat melko hyvin rauhaan. Henkilökunta uskalsi jopa mennä nukkumaan. Tosin herra Mäykynen suljettiin makuuhuoneeseen, jotta Joonas ei pääsisi vapaasti riehumaan ympäri taloa yön aikana. Yleensä herra Mäykynen nukkuu öisin, mutta ei nyt. Myös henkilökunnan yöunet jäivät vähäisiksi, koska herra kolisteli kaulurinsa kanssa surutta ympäri makuuhuonetta. Aina välillä heräsimme suureen kolaukseen, kun Mäykynen hyppäsi ikkunalaudalle ja kauluri kolahti lasiin. Aamun valjetessa herra Mäykynen kaulurista välittämättä kipusi ketterästi Catmaxiin ja hyppäsi sieltä päättömän hypyn keskelle sänkyä. Olikohan sittenkään ollut hyvä idea antaa herralle opioidikipulääkettä leikkauksen yhteydessä?

Aamulla herra Mäykynen matkasi vakihoitopaikkaansa. Henkilökunta ei ihan luottanut, että houdini-Mäykynen olisi pitänyt kauluriaan kovin monta minuuttia ulko-oven sulkeutumisen jälkeen, joten herra kyydittiin paikkaan, jossa kokopäivävalvonta oli mahdollista. Loppuviikon Mäykynen viettikin hoitopaikassaan, tosin henkilökunta kävi iltaisin vierailulla tapaamassa toipilasta. Mäykynen oli osannut olla hurmaava myös puolikuntoisena ja vaativa mäykynäkin alkoi kuulemma aina vasta silloin kun vakihenkilökunta tuli vierailulle. Perjantaina herra matkasi taas takaisin kotiin ja täällä olisi nyt tarkoitus lepäillä koko viikonloppu. Vauhtikin on jo paljon hiljaisempi, kun opioidieuforia on mennyttä ja käytössä on vain tavallinen tulehduskipulääke.