sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Rauhallista arkea


Paukkupakkaset ovat jälleen täällä ja Mäykysen elämä on taas pelkkää sisäkyhjäämistä. Arki kuluu tuttujen askareiden parissa. Lempiajanviete - siis Mäykysen, ei henkilökunnan - on edelleen hiirikoppailu. Henkilökunnan mielestä lempileikki voisi välillä vaihtuakin, mutta Mäykysen mielestä mikään ei vedä vertoja hiirten perässä juoksemiselle. Kaikki huiskaleikit ovat ihan out. Naksuttelua harrastetaan ajoittain, mutta totuuden nimissä Mäykystä taitaa kiinnostaa siinä hommassa ainoastaan palkinnoksi saatavat raksut. Vaikka mikäs siinä, kyllä raksujen voimalla jaksaa juosta pitkäänkin kosketuskepin perässä ja tehdä monenlaista henkilökunnan mieliksi. Mäykysen mielestä paras vaihtoehto taitaisi kuitenkin olla raksupalkkioiden ja naksuttelun yhdistäminen hiirenheittelyyn. Ai miksei niin hyvä idea?

Mäykysen arkeen kuuluu myös pahvilaatikkojen silppuaminen tai siis tuunaus. Mäykynen-design tarjoaa halukkaille kaikenlaisia nakerreltuja pahvilaatikoita. Zooplussan ruskeat laatikot kuuluvat aina valikoimaan, mutta kiinnostuneet voivat kysellä myös muita malleja. Jokainen laatikko on muotoilultaan kuitenkin uniikkimalli, joten ei pelkoa, että naapurillasi olisi jo samanlainen.

Muuten päivät ovat kuluneet patterin yläpuolisella ikkunalaudalla maaten ja ulkoelämää seuraten. Paljon päiväunia ja ajoittain ruokaa ja herkkuja. Rapsutuksia henkilökunnalta ja vaativaa mäykynää, jos huomiota on tarjolla liian vähän. Oikeastaan poikkeuksellisen rauhallista bengalielämää siis. Tyyntä myrskyn edellä?

5 kommenttia:

luolaleijona kirjoitti...

Mitäs mieltä Herra Bengali on vedestä? Kuvan perusteella olisi voinut luulla Mäykysen alkaneen harrastaa sukellusta :D

Onneksi me ollaan Turokissa myös lauantaina kun nyt on tod.näk. viimeinen tilaisuus nähdä Mäykynen ihan livenä (ellei sitten mekin kiinnostuta TICA:sta jossakin vaiheessa). Saahan sitten tulla lääppimään häntä? ;)

Tuula kirjoitti...

Mäykysen seikkailuja nyt jonkin aikaa seuranneena veikkaisin viimeisen lauseen osuneen nappiin. Taitaa tulla jossakin vaiheessa myrskyä korkojen kera.

Ana kirjoitti...

Mie vielä joskuks keksin, miten otetaan tuollaisia kuvia joissa liike pysähtyy. Se lukee varmaan siel kameran käyttöohjeessa. Kun oon pelkällä "autolla" napsinut tähän mennessä... Oli mulla ennen järkkärikin ja siinä joutui säätelemään itse, mutta jaksa noita enää muistaa.

NalaPala kirjoitti...

Juuri eilen tein taas Zooplussalta saapuneesta pahvilaatikosta kissoille leikkipaikan ja eiköhän siitä ollut Nala aamuun mennessä purrut puolet pitkin lattioita! Mikä ihme se on bengaleilla, että pahvilaatikon tuunaus on maailman ihaninta puuhaa?

Hra Mäykynen kirjoitti...

luolaleijona: Kyllähän vesi Mäykystä kiinnostaa ja vettä on kiva tassutella ja siellä voi jopa kahlata. Mutta ei nyt ehkä ihan sukellusta...

Mäykystä saa tulla lääppimään, jos Mäykysen paikalta bongaa. Välillä herra on huomiosta ihan otettu ja välillä ihailijat taas hiukan kyllästyttävät, joten vastaaotto on tuurista kiinni ;)