sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

EX1 CAP BIV


Eilen herra Mäykynen kävi näyttelemässä Myyrmäkihallissa. Herätys oli aikainen, jopa niin aikainen, että tällä kertaa henkilökunnan kello herätti jo ennen kuin Mäykynen oli ehtinyt vaatia aamupalaa. Yöunet jäivät lyhyehköiksi, koska verhoprojekti saatiin valmiiksi vasta puolilta öin. Mitä sitä nyt turhan aikaisin verhoja ompelemaan.

Myyrmäkihalliin kurvattiin hiukan seitsemän jälkeen ja ensin jonotettiin eläinlääkärin tarkastukseen. Sen jälkeen vuorossa oli jonotus ilmoittautumistiskille ja lopulta päästiin etsimään mieluista häkkiä. Sisustusprojektin jälkeen Mäykynen pääsi yksiöönsä. Herra ei kuitenkaan ollut ilmeisesti täysin tyytyväinen henkilökunnan sisustustaitoihin, sillä Mäykynen halusi asetella verhot ja pohjatyynyn enemmän myttyyn, niin että pohjan liialliseen sileyteen saataisiin hiukan kolmiuotteisuutta. Henkilökunnan luulo, että verhojen alaosa pysyisi paikallaan painovoiman avulla osoittautui osin vääräksi ja sidontanauhat olisi pitänyt ommella myös verhojen alareunoihin.

Sitten odoteltiin, sillä arvostelut alkoivat vasta hiukan yhdeksän jälkeen. Herra Mäykysen vuoro tuli kuitenkin melko pian, sillä ennen Mäykystä tuomari Räihän pöydällä kävivät vain pari abya ja muutama bengali. Ensikertalaiseksi Mäykynen suhtautui tilanteeseen melko rauhallisesti eikä henkilökunnan riemuksi esimerkiksi karannut paikalta tai purrut tuomaria. Räihä ilmeisesti piti Mäykysestä, sillä sertin lisäksi herra oli kohta valittu myös värin parhaaksi kolmen muun ruskeatäplikkään bengalikastraatin joukosta. Tuomarin arvostelun hieroglyfejä ei ole vielä onnistuttu täysin tulkitsemaan, mutta ainakin Mäykynen on upeavartaloinen ja komea kastraatiouros.

Sitten taas odoteltiin, sillä värin parhaat pääsevät usein vielä tuomarin arvostelu-urakan lopuksi kilpailemaan tuomarin paras -tittelistä. Mäykynen kutsuttiinkin uusintakäynnille yhdessä koratin ja suklaaburman kanssa. Kilpaseura oli tässä vaiheessa jo liian korkeatasoista ja herra hävisi GIP, EC Poison's Yai dek chai, DSM -koratille, joka näyttelyn lopuksi valittiin myös kolmoskategorian kastraattiurosten best in showksi.

Näin hurjassa seurassa Mäykynen ei enää pärjännyt.

Näyttelypäivä jatkui iltaseitsemään, sillä paikalta ei saanut poistua ennen kuin kaikki päivän arvostelut oli saatu valmiiksi. Odottelun lomassa Mäykynen ja henkilökunta tapasivat muutamia blogilukijoita ja tutustuivat muihin bengali-ihmisiin. Jos henkilökunta erehtyi menemään aivan Mäykysen yksiön viereen, saattoi kopista kuulua protestimäykynää, sillä herran mielestä ulkona olisi ollut aivan loistava retkeilypäivä. Kun henkilökunta poistui kauemmaksi oli herra kuitenkin hiljaa ja lähinnä lepäili. Mitenkään erityisen stressaantuneelta herra ei näyttänyt, sillä Mäykynen ruokaili normaalisti, käytti vessaansa ja pesi tassujaan vesikupissaan. Henkilökunta kuitenkin kuvitteli, että näyttelypäivän jälkeen Mäykynen menisi suoraan yöpuulle, mutta mitä vielä: kotona jaksoi hyvin riehua, kun oli koko päivän kököttänyt lähes liikkumatta.

Kaiken kaikkiaan henkilökunta oli positiivisesti yllättynyt Mäykysen menestyksestä, sillä toiveena oli saada näyttelystä Excellent1-tulos, mutta sen lisäksi tuli vielä serti ja värin paras. Saattaa olla, että Mäykysen voi tavata vielä joskus toistekin jostain näytelmästä.


18 kommenttia:

sitruuna kirjoitti...

Onnittelut Mäykyselle onnistuneesta ensivisiitistä. Ehkä osumme vielä joskus samaan näyttelyyn.

mummi kirjoitti...

Herra Mäykynen oli livenä vielä hurmaavampi kuin blogissaan, jos se nut edes teoriassa on mahdollista
terveisin

Heidi Kovanen kirjoitti...

Onnittelut näyttelymenestyksestä! :)

Hanninski kirjoitti...

Onnea! Kyllä teillä on komea MÄykynen!

Zepa kirjoitti...

Komee on! Onnea!

Menina kirjoitti...

Onneksi olkoon hyvin menneestä reissusta ja titteleistä! Komiappoijjaappäriää :)

Hipsu, Viiru ja Killi kirjoitti...

Ny se sitten on virallista, että Mäykynen on upea kissa...Mutta me lukijathan se jo tiedettiinkin! Paljon onnea hienosta roolisuorituksesta!

Emma kirjoitti...

Onnea Mäykyselle ja henkilökunnalle! :)

Mirja kirjoitti...

Myyrmäkihallin muut bengalit varmaan kalpenivat kateudesta kun Mäykynen vei noin monta titteliä. Onnea hyvin menneestä näytelmästä.

anselmi kirjoitti...

Paljon onnea Herra M:lle! :) Kaikkien blogissa kirjoiteltujen kommelluksien vastapainoksi Mäykynen osoittaa olevansa todellista herrasmiesainesta. ;)

Siperiankissa Puuma kirjoitti...

Puuman sihteeri kävi myös HraMäykystä ihailemassa, ikävä kyllä henkilökunta oli poistunut sillä hetkellä jonnekin kauemmaksi.

Onnittelut hienosta menestyksestä!

T: Siperiankissa Puuman sihteeri

Ruusu kirjoitti...

Onnea hienosta näyttelymenestyksestä Mäykyselle!

Kävin tervehtimässä herraa ja hänhän oli kerrassaan hurmaava tuttavuus. Olisin halunnut jutella myös herran henkilökunnan kanssa, mutta harmillisesti et ollut juuri sillä hetkellä paikalla.

Meillä näyttelykokemus oli myös ensimmäinen ja sitä luultavasti tullaan jatkamaankin. Kivaa oli! :D

Jenni kirjoitti...

Onnea Mäykyselle Myyrmäkihallin valloituksesta ja palkintojen haalimisesta! Määrätietoinen mies siis näyttelyjenkin suhteen. :)
Tuo voittajakorat on varmaan jotain eri rotua kuin meidän sylikissa-kaunokaiskorat. Noin hurjaa koratialaista ei ole ennen näkynytkään.

Mari kirjoitti...

Onnea paljon Herra Mäykyselle hienosta näyttelymenestyksestä! :)

Vulpes kirjoitti...

Onnittelut Mäykyselle näyttelymenestyksestä :)

Hra Mäykynen kirjoitti...

Kiitos kaikille onnitteluista! Harmi ettei henkilökunta ole ollut paikalla Puuman sihteerin ja Ruusun käydessä tervehtimässä Mäykystä, mutta toivottavasti herra kuitenkin käyttäytyi asiallisesti :)

sitruuna kirjoitti...

Toivottavasti henkilökunta on nyt hankkinut Mäykyselle Sotkasta sellaisen hienon palkintovitriinin kaikkia tulevia ruusukkeita ja pokaaleja varten.

Ruusu kirjoitti...

Hra Mäykysen henkilökunta: okein kauniisti käyttäytyi Mäykynen ja vieläpä äänitehosteiden säestämänä! Ihastuin aivan heti niin kauniiseen ja puheliaaseen nuoreen mieheen, saa henkilökunta olla ylpeä. :D