torstai 28. tammikuuta 2010

Kutsumaton vieras?

Mäykysen kotiin saapui tänään vieras, jolla oli mukanaan maukuva kassi. Siis hetkinen!? Erittäin epäilyttävää. Sitten kassi sulkeutui makuuhuoneeseen, jossa on Mäykysen kiipeilypuu. Erittäin törkeää! Herra Mäykynen jäi päivystämään oven ulkopuolelle, sillä jotain sangen hämäräperäistä oli tekeillä.

Jonkin ajan kuluttua ovea hiukan raotettiin ja Mäykynen näki pienen tuijottavan silmäparin. Urinaa ja sihahdus, mutta vastapuoli vain jatkoi tuijotustaan. Pieni sintti ei reagoinut suorastaan mitenkään, mikä oli Mäykysen mielestä entistäkin epäilyttävämpää. Lopulta Mäykynen päästettiin ihan sisälle asti ihmettelemään minikissaa. Moista epäilyttävää olentoa on paras lähestyä hyvin varovasti ja tassu hieman koholla varmuuden varalta. Jostain ihmeen syystä sitä ei kuitenkaan saanut huitoa tassulla, vaan heti tuli kieltoja. Mäykysen mielestä erittäin epäreilua. Kannattaisi muistaa kenen koti olikaan kyseessä.

Lopulta vieras lähti. Mutta uskomatonta kyllä, se unohti ottaa sintin mukaansa! Toivottavasti huomaa kohta unohduksensa, sillä Mäykynen haluaa makuuhuoneensa takaisin. Minikissa on jopa kehdannut käyttää Mäykysen vessaa. Kostoksi Mäykynen tosin söi sintin ruoat uristen samalla kiukkuisesti. Kamalaa, kun nykykakaroilla ei ole tapoja. Pikkudiiva näyttää kaiken huipuksi olevan täällä kuin kotonaan.

Saammeko esitellä: Nordic Glow Missy Elliot, tuttavallisemmin Elli, ikää tänään huimat 13 viikkoa.

39 kommenttia:

Tasha kirjoitti...

Onnea perheenlisäyksen johdosta :)Oikean kaunottaren on Mäykynen saanut kaverikseen.

Maiu kirjoitti...

Suloinen pikkuinen! Hih, kova paikka Hra Mäykyselle! :D

sea kirjoitti...

Jessus kun söpö!

ElsaFiona kirjoitti...

Ihana pikkuinen, onnea!

Toivottavasti nämä kaksi tykästyvät toisiinsa pikaisesti. :)

luolaleijona kirjoitti...

Valtavasti onnea! Ihana neiti <3 Voi hurja, mietinkin juuri yksi päivä että saakohan Herra Mäykynen vielä leikkikaverin =)

anselmi kirjoitti...

Voi että mikä ihanuus! Tämähän tuli yllätyksenä! Minulla ei ainakaan ollut mitään käsitystä, että Mäykyselle kaveria oltaisiin hankkimassa. Ihanaa! ;)

omppu kirjoitti...

Voi mikä maailman suloisin neitokainen! :)

Anonyymi kirjoitti...

Onnea uudesta tulokkaasta! Elli on kyllä todella hurmaavan näköinen neitokainen :)

- Eepu

Villasukka kirjoitti...

Mikä kaunotar!

KristiinaS kirjoitti...

Voi Jufe ja Jösses sentään! Mikä kaunotar ja söpöläinen. Kyllä Hra Mäykysen on nyt vaan sopeuduttava ja sassiin. Eiköhän siinä käy niin, että Mäykynen ottaa tuon pienokaisen siipiensä suojaan ja opettaa kaikki mahdolliset kepposet. Onnea koko porukalle.

Lendi kirjoitti...

Oikein paljon onnea :D En malta odottaa mitä tämä kaksikko saakaan aikaiseksi ;)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana neitokainen!
Onnea koko perheelle perheenlisäyksen johdosta!

Saana kirjoitti...

Onnea kaunottaren kotiin saapumisen johdosta täältäkin suunnasta! On se neiti vaan aika sulonen. Mäkysen suloisuutta toki unohtamatta :)

L-L kirjoitti...

Onnittelut uudesta perheenjäsenestä. Ihana, uteliaan näköinen pikku neiti <3

Anonyymi kirjoitti...

Amadeus ja Artemis suuret siperian valloittajat ovat sitä mieltä, että tyttö ja poika pitää olla ja samaa rotua, meillä neiti oli ensin ja reaktiot juuri samanlaiset kuin Mäykyselläkin, mutta koko ajan perhe muisti varotella, että siitä kasvaa iso, muista se. Teidän tapauksessa ehkä kannattaisi mainita, säihkysilmät, hurmaavuus, kyyneleet, kaulimet ja muut naisen aseet. ONNEA.

Soffi kirjoitti...

Oi, vaavi :D Onnea perheenlisäyksen johdosta, ja pikaista toipumista Mäykyselle!

Anonyymi kirjoitti...

Onnea perheenlisäyksen johdosta

toivottaa
Suvi

Mari kirjoitti...

Ou mai gaad kuinka suloinen!!! <3

Jenni kirjoitti...

Ooh, mikä yllätys: Mäykynen on saanut pikkusiskon! Onnea! Hyvin jännittävä uutinen. :) Toivottavasti Mäykynen toipuu pian järkytyksestä, ja toivottavasti henkilökuntansa muistaa raportoida usein, miten kaikki menee.

Kyllä Mäykynenkin fiksuna poikana pian huomaa, että parasta mitä kissalle voi tapahtua on saada toinen kissa kaveriksi. :)

Onko tää nyt sitten Neiti Mäykynen vai peräti Rouva Mäykynen?

sitruuna kirjoitti...

Uijui, tulihan se kaveri sieltä! Vielä Maykynen huomaa, että se on parasta mitä voi rahalla saada, vaikka ensin harmittaakin. Henkilökunta jää toiseksi, kun löytyy oma lajitoveri. Ihana pikkuinen tyttönen.

Sirpa kirjoitti...

Ihana pikkuinen - onnea uuden perheenjäsenen johdosta! :) Mäykynen tottuu ja tutustuu varmasti tyttöön nopeasti ja sen jälkeen kaverukset ovat erottamattomat.

Orja kirjoitti...

Onnea! Että ihan MissyElliot! Vähän tätä on jännättykin... Eiköhän se Hra Mäykynen siitä asetu. Siskopuoli Sissillä meni viisi päivää siihen, että ensimmäinen sisartulokas todettiin hyväksyttäväksi otukseksi :). Ja Elli-vauvaa sitten odotetaan tietenkin esiintyväksi näyttelyissä!

Anonyymi kirjoitti...

Voi hitsi mikä suloinen pienokainen!!! <3
Onnea uudesta perheen jäsenestä! :)

Rosie kirjoitti...

Onnea suloisesta uudesta perheenjäsenestä!
Minullekin tämä uutinen tuli täysin yllätyksenä. Mietinkin tässä juuri pari päivää sitten, että onhan noita yksikissaisia blogituttuja muitakin kuin vain minä nykyään, vaan eipä ole enää. Kaikki tällaiset iloiset perheenlisäystapaukset kun saavat minut joka kerta muistamaan oman menetykseni ja suruni.

Mutta paljon iloa ja kaikkea hyvää teille!

ElliH kirjoitti...

Onnea uuden perheen jäsenen johdosta ja Mäykyselle iso tassu leikki kaverin johdosta!

MissMisery kirjoitti...

Wautsi! Onnea Mäykyselle ja henkilökunnalle! Todella kauniit silmät on neitokaisella!

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa, Mäykynen sai kaverin! Nyt on sitten kiva keppostella yhdessä ;)

-Jenni-

Anonyymi kirjoitti...

Voi mikä suloinen pikkuinen! Onnea uudesta perheenjäsenestä, minullekin tuli ihan yllätyksenä tämä juttu. Toivottavasti kissat ystävystyvät pian. :)

Virpi kirjoitti...

Ihanaa, onnea uudesta perheenjäsenestä! Raportoittehan miten tutustuminen sujuu. Nimim. toinen kissa harkinnassa...

Sharlene kirjoitti...

Oi mikä ihanainen neitokainen, onnea uuden perheenjäsenen johdosta! Kyllä se yhteinen sävelkin varmasti pian löytyy, tuskin maltan odottaa kissakaksikon tulevia kuulumisia :-)!

NetKissa kirjoitti...

Söpö, söpömpi, Elli

Nunt kirjoitti...

Kauheata, nyt sai herra kyllä uskomattoman söpiksen kilpakumppanin!

Hra Mäykynen kirjoitti...

Kiitos kaikista onnitteluista!

taapertaja kirjoitti...

Jee kissakaveri!! Tervetuloa pikkuiselle meidänkin puolesta :)

Anonyymi kirjoitti...

Jestas mikä kaunotar! Onnea koko laumalle. Ja terveyttä! PS: itse kuumeisesti harkitsen kuinka ovat 2 veijaria suhtautuisi uuteen tulokkaaseen...päätökset tekemättä

Kainaloinen kirjoitti...

Onneaonnea! Ihana pikkusisko-Elli! ♥

Anonyymi kirjoitti...

Onnea hirmuisesti myös täältäkin ! <3

Ihana että Mäykynen sai neidin
kaverikseen.. Sitä onkin mietitty että milloin teille tulee uusi täpläturkki <3 Ihana ylläri !

Mäykysen blogi on kyllä mahtava ! <:
- Shakis

Mira kirjoitti...

Oi mikä ihanuus! onnea meiltäkin!

Furensic Evidence kirjoitti...

Voi hyvänen aika sentään! Kuinka ihmeessä henkilökunta pystyi pitämään tämän yllärin omana tietonaan h-hetkeen saakka? Niin kovin suloinen on pikku Elli <3 Ja hänellä on viiksetkin tallella, joten ei taida olla niin villi tapaus kuin Fusku :)