sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Mini-Daisoni tuli taloon


Henkilökunta on pitkään pitänyt rikkaimuria A-luokan turhakkeena ja vempainfriikkien kehnona korvikkeena rikkalapiolle ja -harjalle. Tästä mielipiteestä huolimatta, ja henkilökunnan kiusaksi, herra Mäykynen pitää kovasti mikrohiekan levittämisestä käymälänsä edustalle. Asunnon aavikoitumista vastaan on yritetty taistella aktiivisella rikkalapioimisella ja käyttämällä kuramattoa hiekkalaatikon edessä, mutta toimenpiteiden tehokkuus ei ole ollut aivan toivotunlainen. Harjaaminen poistaa toki jonkin verran hiekkaa, mutta tehokkaasti se katoaa vain imuroimalla. Valitettavasti henkilökunta ei jaksa ottaa imuria esiin herran jokaisen vessakäynnin jälkeen, eikä aina muutenkaan.

Kuumeisen pohdinnan jälkeen alkoi näyttää siltä, että siivousongelmaan on jo keksitty ratkaisu — rikkaimuri. Siispä hankkimaan sellaista. Sillä lähtevät hiekat ja karvat helposti ja kätevästi. Ostetaan joku pieni halpa kivannäköinen perusmalli, henkilökunta tuumi. Koska rikkaimurin idea on olla telineessään koko ajan käytettävissä, laitteen laturi-installaatioineen pitäisi kestää katseita eikä viedä liikaa tilaa. Harmi vain, että siedettävän näköisiä rikkaimureita on hyvin vaikea löytää pääkaupunkiseudulla tarjolla olevasta muovirimpulavalikoimasta. Lisäksi parhaannäköiset mallit tulevat kaksimetriseen lisävarteen asennettuna, ja Expertin myyjän mukaan vain joitakin heikkotehoisia perusmalleja saa ilman jatkokappaletta. Ei extravarressa varsinaisesti olisi mitään vikaa, jos sen voisi varastoida kellarin nurkaan, mutta valitettevasti ainakin alan ykkösnimessä, Electroluxin 2 in 1 -akkuimureissa, imuriosan on oltava kytkettynä lisävarteen latausta varten. Philipsin kilpaileva malli jäi myös kauppaan myyjän vakuutellessa Electroluxia paljon paremmaksi. Tosin teknisiä tietoja vertailtuamme totesimme myyjän todennäköisesti sepitelleen omiaan, sillä Philipsin vekotin on ainakin paperilla tehokkaampi. Turha varsi siinä kuitenkin olisi ollut.

Lopulta kauppakeskus Jumbon Mustasta Pörssistä tarttui tarjouksen siivittämänä henkilökunnan mukaan Dyson DC16 Animalpro -imuri, vaikka se näyttää enemmän H. R. Gigerin suunnittelemalta kahvinkeittimeltä kuin siivousvälineeltä. Animalprota imurissa on suulakkeen erillisellä moottorilla pyörivä harja, jonka pitäisi irrottaa sitkeimmäkin hiekat ja karvat matoista. Katsotaan, kuinka käy.

Käyttökokemuksia
uudemmassa jutussa.

6 kommenttia:

Mirja kirjoitti...

Ohhoh. Piti hieman ihmetellä, että mitäs siinä kuvassa onkaan. Ihan ensimmäinen mielikuva oli, että taloon on hankittu lisää hienoja kameratarvikkeita, mutta äkkisestään en osannut kuvasta päätellä että mikä tuommoiset tötterön funktio kameran kanssa olisi.

Dysonit on kuulemma tosi hyviä imureita. Ja H.R. Giger -viittaus on kyllä erittäinkin osuva.

sitruuna kirjoitti...

Oho, triffidien kapina...

On olemassa yksi katseenkestävä rikkaimuri: Alessilta.
http://www.alessi-shop.com/ashop-us/design-products/electrical-appliances-90150/handheld-vacuum-cleaner-3220.html

Ja ikävä kyllä en omista sellaista. Sen sijaan omistan tuollaisen Electroluxin, tosin ilman sitä vartta, koska silloin kun omani ostin, ei ollut vielä tuota varsiosaa tarjolla. Se on kaapissa, josta sen esille kaivaa 4-vuotias veljenpoikani kun tykkää leikkiä sillä. Ei juuri muuta käyttöä.

Mutta kertokaahan käyttökokemuksia!

Kainaloinen kirjoitti...

Dyson on kuulemma THE imuri jos on aika moniin elukkaihmisiin uskomista. Toi rikkaimuri-Dyson kyllä toi ensinäkemältä mieleen tosiaan kahvinkeittimen. :)

pullat kirjoitti...

(uusi yritys) Hih! Mäykysen henkilökunta horjuu uskossaan hiekanjyvien vastaisessa taistelussa ja on erehtynyt epätoivossaan hankkimaan hölynpölyimurin jolla M-talouden siivousluokituksen pitäisi korjautua jälleen A-tasolle!!! Pullalassa ollaan taistelu todettu hävityksi jo ajat sitten. Ei ole kahmatassujen voittanutta!

luolaleijona kirjoitti...

Täälläkin luultiin laitetta ensin konkin sortin hifistelyvalokuvausvälineeksi :D Kertoo vähän kuinka paljon me vielä tästä alasta tiedetään ;)

Kieltämättä täytyy sanoa että tämäkin ennen rikkaimureita ihan turhakkeina pitänyt ihminen on alkanut haaveilemaan sellaisesta hiekkiksen viereen parkkeerattavasta mini-imurista.. Niin se kissan omistajuus vain muuttaa ihmistä ;)

Tuo daisoni onkin upea, näyttää aivan joltain Star Warsin vempeleeltä :D Kertokaas sitten toimiiko hyvin!

Hra Mäykynen kirjoitti...

Alessin malli näyttää kieltämättä kivalta, mutta onkohan siinäkään saatu ulkonäköä ja hyvää toimintatehoa yhdistettyä.
Dysonin käyttökokemuksia raportoidaan heti kun testausjakso on saatu päätökseen.