maanantai 28. heinäkuuta 2008

Kissakuvahaaste 75: Nimi



Tämän viikon kissakuvahaasteessa kysellään kissan nimien alkuperää.

Herra Mäykysen etunimi, Joonas, on kissalan antama. Sukunimensä herra puolestaan ilmoitti ihan itse: Heti uuteen kotiin päästyään Joonas enimmäkseen kuljeskeli uteliaasti huoneesta toiseen reviiriinsä tutustuen. Yleensä matkaa taittui muutama askel kunnes vastassa oli jokin mielenkiintoinen huonekalu, seinä tai muu vastaava. Sellaisen kohdalla kissa pysähtyi, katseli ympärilleen ja totesi kysyvästi: mäy? Ruokakupin ja muiden tärkeiden kohteiden paikat selvisivät pikku-Joonakselle pian, minkä jälkeen sanavarastoon lisättiin vaativammansävyinen: mäy! Parin ensimmäisen päivän jälkeen herra Mäykysen äänenkäyttö muuttui monipuolisemmaksi, mutta sukunimi jäi.

Yläkuvassa herra Mäykynen mäykyy mielipiteensä kauneusunet keskeyttäneestä salamavalon välkkeestä.

Kuten monilla ihmisilläkin, Joonaksella on myös toinen etunimi, Wilbert. Vilpertti pikkukissa sai nimensä vilkkautensa ansiosta. Joonas Vilpertti ei kuitenkaan olisi arvostetulle ja vakavamieliselle kollille sopiva nimi. Eihän satunnainen eläinlääkäri tai pihan uudet kissatuttavuudet välttämättä moisesta hömppänimestä ymmärtäisi, millaisen hienostuneen persoonan kanssa ovat tekemisissä. Joonas Wilbert Mäykynen sen sijaan takaa paremman ensivaikutelman.

6 kommenttia:

Leena kirjoitti...

Voi kun söpö tämä herra Mäykynen on. Kivoja kuvia!

Sari kirjoitti...

Tuossa ensimmäisessä kuvassa tuo "mäy" kyllä kuuluu ihan selvästi tänne asti ;o)

Orja kirjoitti...

Kääks! Toi jälkimmäinen kuva on ihan klassikko!

Peppi kirjoitti...

Toka kuva on ihan loistava!

Kainaloinen kirjoitti...

Ei hitto tuota toista kuvaa! Mäykynen posettaa kympillä! :)

Sonja kirjoitti...

Onpas komea herra tämä Mäykynen :)