sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Valikoivaa raksuintoilua


Herra Mäykynen ei tunnetusti ole raksunsyöjä. Royal Caninin penturaksuja on saatu syötettyä vain huijaamalla ja muutenkaan muutamat satunnaiset raksukokeilut eivät ole olleet menestyksekkäitä. Niinpä meillä jo hyvin pian Mäykysen kotiutumisen jälkeen luovuttiin raksujen tuputtamisesta ja hyväksyttiin, ettei Mäykysen ruokavalioon kuulu kuin märkäruoat ja tuoreet lihatuotteet. Satunnaisesti on raksujen tarjoamista aina kokeiltu, mutta ei uppoa, vaikka henkilökunta seisoisi päällään.

Sattuipa sitten joskus ennen joulua, että postilaatikosta kolahti Best Friend Bilanx-raksujen näytepussi. Henkilökunta ajatteli haudata pussin jonnekin hyllyn perälle, mutta jostain syystä se jäi kuitenkin eteisen pöydälle lojumaan. Ei kestänyt kauaakaan kun Mäykynen oli jo paikallistanut pussin ja haisteli sitä innokkaana. Kun kerran niin kiinnosti, kokeilimme josko ihme tapahtuisi ja Mäykynen ihan vapaaehtoisesti söisi raksun. Henkilökunnan suureksi hämmästykseksi Mäykynen söi ja halusi kovasti lisääkin.

Mutta ei, meillä ei heti rynnätty ostamaan kaupasta Bilanx-säkkiä. Vaikka se taitaakin olla markettiraksujen parhaimmistoa, niin henkilökunta on kuitenkin ehtinyt vakuuttua raksuttoman ruokavalion paremmuudesta. Kissanruokinnassa herra Mäykynen kärsii ei viljaa eikä sokeria -rajoitteesta, koska niiden ei kovin yleisesti uskota olevan ihanteellista ravintoa hurjalle lihansyöjälle. Niinpä herra Mäykynen joutuu puputtamaan tuorelihojen lisäksi lähinnä ns. laatumerkkejä kuten Animondaa, Miamoria ja Schesiriä. Markettien sokereita ja viljoja sisältäviä gourmet-herkkuja herralle ei ole ikinä annettu. Raukka joutuu elämään roskaruokapimennossa. Ei henkilökunnan terveysvakaumus niin suuri ole, etteikö Mäykynen sinänsä voisi saada satunnaisesti viljoja ja sokeria, mutta meillä on pieni epäilys, että niitä sisältävien ruokien makuun pääseminen saattaisi aiheuttaa lakon ruokakupilla eivätkä animondat ehkä enää uppoaisi ollenkaan.

Bilanx sterilized rich in chicken -ruokaa meillä käytetään herkkupaloina. Näytepussi on edelleenkin käytössä, mutta saattaa olla, että kohta noita joutuu jopa ostamaan. Raksuvihaaja Mäykynen ei voi vastustaa niitä. Kun Mäykynen vielä viime viikolla joutui käyttämään suuresti inhoamaansa kauluria leikkaushaavansa omahoidon estämiseen, pakeni tilapäisesti kaulurista vapautettu herra aina tilaisuuden tullen sängyn alle. Mäykynen on oppinut, että keskeltä sängynalustaa henkilökunnan on hyvin vaikea tulla noutamaan herraa kaulurinlaittoa varten. Bilanx-raksujen avulla henkilökunta kuitenkin voitti erän 2-1, sillä jo parin raksun lattialle heittäminen sai herran hiipimään sängyn alta suoraan kaulurin ulottuviin. Eikä näin käynyt ainoastaan kerran tai kaksi, vaan poikkeuksetta. Jos Best Friend haluaa tehdä Bilanxista jonkun jos kissasi saisi valita -tyyppisen mainoksen, niin herra Mäykynen saattaa olla halukas esiintymään mainoksessa.

3 kommenttia:

Villikissa kirjoitti...

Meille tuli myös näyte tuosta Bilanx sterilized rich in chicken-kuivaruoasta.Ja kissat tykkäsivät=D
Yritin ostaa sitä kaupasta, mutta en sitä yllättäen löytänytkään.Onkohan niin uusi tuote, ettei ole tullut vielä kaikkiin kauppoihin!

Anonyymi kirjoitti...

Raksuruokaan tykästymisestä voi olla paljon iloa jatkossa, sillä toisin kuin lihapaloja, raksuja voi jemmata pitkin kämppää (on sitten tekemistä kun muut on poissa) ja heitellä joko jahdattavaksi (yhtä hauskaa kuin punainen piste) tai ilmasta napattavaksi (wau!). Lilli-kullasta tuli aikoinaan mainio raksusieppo, joten mahtaisiko myös herra Mäykysestä?

Hra Mäykynen kirjoitti...

Tämä juttu on tosiaan kirjoitettu yli kolme vuotta sitten, ja nykyään Mäykynen kyllä syö raksujakin osana ruokavaliotaan. Mitä heikompilaatuisempi raksu, niin sitä varmemmin herralle kelpaa ;) Harmi vaan, että henkilökunta yrittää yleensä syöttää jotain pahoja terveysraksuja. Herkkuraksujakin tosin saa aina välillä juurikin palkintona tai aktivointimielessä. Mutta ei nekään nyt herran mielestä niin hyviä ole, että Mäykynen jaksaisi niitä sentään Lillin tavoin ilmasta napsia :)