lauantai 14. helmikuuta 2009

Herätys!


Herra Mäykynen on oppinut, että arkisin aamupala tarjoillaan henkilökunnan herätessä hiukan seitsemän jälkeen. Tosin Mäykynen usein aloittaa kolistelun ja hillunnan jo ainakin tuntia etukäteen. Viikonloppuisin palvelu on surkeaa ja aamupalan saanti vaatii ankaraa työtä. Ongelmaksi on muodostunut henkilökunnan parantuneet unenlahjat. Verhossa roikkuminen tai tavaroiden pudottelu pöydiltä ei enää juuri saa aikaan liikettä makuuhuoneessa. Mäykynen onkin joutunut laittamaan kaikkensa peliin, jotta pieni kissaparka ei viikonloppuisin aivan nääntyisi aamupalan puutteeseen.

Tänään levolliset lauantaiaamun unet katkaisi herätyskellon piipitys. Ensin henkilökunta yritti olla välittämättä äänestä, koska eihän viikonloppuisin tarvitse kelloa kuunnella. Sitten kirottiin naapuri, joka ei saanut pirisijäänsä hiljaiseksi. Vähitellen hitaasti heräilevät aivot kuitenkin tajusivat, että meteli tuli ihan omasta asunnosta: tarkemmin ottaen eteisestä. Henkilökunta kampesi itsensä jalkeille ja löysi piipittävän herätyskellon ja herra Mäykysen kylpyhuoneen kynnysmatolta.

???

Edellinen havainto herätyskellosta oli edeltävältä illalta ja silloin se oli makuuhuoneen lipaston päällä. Sitä ei laitettu herättämään. Hiukan seitsemän jälkeen, normaaliin arkiherätysaikaan siis, kello kuitenkin pirisi eteisessä.

Mäykynen kiistää tietävänsä mistään mitään. Ainakin herätyskellon pudotessa herra oli tietysti unten mailla. Kellon soidessa Mäykynen oli kiiruhtanut eteiseen hiljentämään sitä, jotta henkilökunta saisi rauhassa nauttia lauantaiaamun unistaan. Valitettavasti kissan tassuilla kellon vaientaminen ei kuitenkaan niin vain onnistunut.

Henkilökunta ei ole ihan varma, mikä osa tapauksesta on sattumaa ja mikä ei. Jostain syystä ensimmäiseksi mieleen muistui nettitesti How to tell if your cat is plotting to kill you. Saa nähdä pitääkö kellot jatkossa piilottaa vapaapäivien ajaksi laatikkoon. Myönnämme, että Mäykynen sai aamupalansa kelloherätyksen jälkeen, vaikka periaatteena on yritetty pitää, ettei aamumetelöintiä palkita. Mäykysen uusi herätystyyli oli kuitenkin niin hämmästyttävän nerokas, että hämääntynyt henkilökunta tarjoili herran aamuaterian puolivahingossa.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mäykky hei pssst, meidän on pak-ko tavata ja keskustella oikein naamakkain. Sä oot selkeesti löytänyt jonkin semmoisen metodiikan joka meidän ehdottomasti pitää oppia!!!

Jätkä on nero. Rispektii. Lujalla.

Goldbay kirjoitti...

Mäykynen on selvästi Milkan hengenheimolainen. Mielläkin alkaa heti 6-7 aikaan tavaroiden ja kaiken muun mahdollisen räpeltäminen. Se on suorastaan raivostuttavaa, koska mekään emme halua palkita näistä "rötöstelyistä". Pitäs varmaan hommmaa korvatulpat? Vai oisko muita hyviä vinkkejä kissan vaimentamiseen? Sahara sentään on nätisti,mitä nyt leikkii lempilelullaan just siinä sängyn vieressä.

sitruuna kirjoitti...

Hmm, pitää peittää ruutu, ettei Mauno keksi tästä ideaa. Se kyllä yrittää herätellä ensin huutamalla korvaan ja jos se ei tehoa, tekemällä jotain kiellettyä, joka saa peiton alla liikettä. Yleisin on sängyn yllä olevalle hyllylle kiipeäminen, joka on ehdottoman kiellettyä. Se siis saa henkilökuntaan liikettä, tosin yleensä noin kolmannella kerralla koittaa häätö makuuhuoneesta suljettujen ovien taakse.

Vaihtoehtoisesti on käytetty mm. kukkaruukun juurelta löytyvien kivien tiputtelua lattialle.

Hra Mäykynen kirjoitti...

Musta ja Harmaa: Mäykysellä on homma vielä kyllä osittain hakusessa. Tämä aamuna henkilökunta heräsi siihen, että herra puri herätyskelloa. Oli varmaan kiukustunut, kun ei saanut temppua toimimaan tänään ;) Ilmeisesti herra on ymmärtänyt, että herätyskello on loistokeksintö, mutta sen käyttötaito on vielä hiukan puutteellista.

Peppi: Korvatulpat on tullut meilläkin mieleen useamman kerran, mutta sitten kuitenkin tuntuu, että välillä on hyvä herätä joihinkin kolinoihin eikä olla liian tietämätön siitä, mikä kaikki on tippumassa lattialle ;)

sitruuna: Meillä unille voi heittää lopullisesti hyvästit, jos Mäykynen suljetaan pois makuuhuoneesta. Silloin alkaa äänekäs protestointi.

Jenni kirjoitti...

Meillä kissis on testannut hienovaraista herättämistä eli sarastusvalon päälle painamista. Sittemmin hän on siirtynyt kovempiin otteisiin: ihmisten päällä hyppimiseen, huutamiseen ja joskus jopa käden hellävaraiseen näykkäisyyn. Kannattaa myös heitellä leluja sänkyyn ja syöksähdellä niiden perään. Uusin temppu on kuitenkin juuri tuo herätyskellon eli tässä tapauksessa kännykän varastaminen. Juuri tänään puhuimme, että ihan kuin se tekisi sen tahallaan: jos ei muuten saa meihin eloa, niin hyökkää puremaan puhelinta (kiellettyä!) ja tänään vielä työnsi sen yöpöydältä lattiallekin (kiellettyä kolinaa!). On ne aika ovelia... Sitten kun ihmiset heräävät, niin vaan kehrätään ja veikistellään viattomana.