Pahoja tapoja

Herra Mäykynen on hulivililuonne, ja auktoriteettien kunnioitus on usein hukassa. Nuoren herran harmiksi meillä ei suosita vapaata kasvatusta: sähköjohtoja ei saa purra, sohvien ja mattojen raapiminen on kielletty, verhoissa ei kiipeillä ja jopa kenkien ja käsien pureskelua pitäisi välttää.

Positiivista on, että herra Mäykynen selvästi tiedostaa ei-sanan merkityksen. Sen huutelu saa nuoren herran jopa useimmiten keskeyttämään pahanteon hetkeksi. Vakavimpien vaarojen kohdalla kieltoja tehostetaan kasvattajan neuvojen mukaan suihkepullon vesisuihkulla. Vaikka kunnon bengalin tavoin herra Mäykynen rakastaa vedellä lutraamista, vesisuihkulla ampuminen on silti inhokkien listalla. Välillä jopa pelkkä pullon näyttäminen tuntuu toimivan riittävänä pelotteena.

Ensimmäisinä päivinä uudessa kodissaan Mäykynen tutustui hiukan liiankin purevasti television ja tietokoneen takana luikertelevaan johtomaailmaan. Sittemmin johtojen pureskelu on onneksi vähentynyt, ja välittömän hengenvaaran taso on asunnossa laskenut. Ehkä johdot menettivät vain uutuudenviehätyksensä tai sitten tiukat kiellot ja sumutinpullolla uhkailut tehosivat.

Kuuliaiseksi kullanmuruksi Joonas ei kuitenkaan ole ryhtynyt. Epätoivottuja harrastuksia ovat edelleen ainakin verhojen takana hiiviskely ja kenkien pureskelu. Ei meillä nyt niin paljon nipoteta, etteikö verhojen takana saisi kulkea, mutta ongelma on, että verho eksyy usein myös herra Mäykysen pienten naskalihampaiden väliin. Onpa Mäykynen kokeillut sen soveltumista kiipeilyynkin. Ihme kyllä, verhot eivät ainakaan toistaiseksi ole suuremmin kärsineet.


Jos Joonasta ei näy missään, ensimmäiseksi kannattaa käydä tarkastamassa kenkätelineen ympäristö; Herra Mäykynen pitää erityisesti nahkakenkien tappamisesta. Ehkä niissä on vielä kaikkien lankkikerrosten alla aito riistan haju jäljellä. Riehaantuneen Mäykysen puruleluiksi kelpaavat edelleen kädet, varpaat ja nilkat, vaikka herra tuntuu jollain tasolla tajuavan, että ihmisolentojen pureminen ei ole sallittua. Ei-kiljahduksen jälkeen puremiset hyvitetäänkin usein nuolemalla. Tai sitten toisinpäin: ensin viattomasti vähän vain nuollaan, mutta kuinkas sitten? Seuraavaksi pikku hampaat ovatkin vahingossa kiinni ranteessa.

Ihmisten käydessä nukkumaan hiiripeltoleikki on ollut kovassa kurssissa. Mikäpä olisikaan viihdyttävämpää kuin hyppiä tasajalkaloikkia peiton alla liikkuvien hiirten saalistamiseksi. Herra Mäykynen alkaa onneksi vähitellen hahmottaa, ettei talossamme ole hiiriongelmaa eikä peiton alla liikkuvien varpaiden metsästys ole siten tarpeellista.

Satunnainen lukija saattaa olla jo sillä kannalla, ettei tässä asunnossa anneta ollenkaan nuoren herran toteuttaa itseään. Kirjuri haluaa kuitenkin täsmentää, että herra Mäykysellä on myös paljon sallittuja aktiviteetteja. Vinkuhiiren tappamisesta, kiipeilypuussa roikkumisesta ja sulkaviuhkan perässä juoksemisesta näyttää kuitenkin puuttuvan suurin hohto. On paljon jännempää testata montako sekuntia, tai jopa minuuttia, ehtii purra kenkää ennen kuin puuhat huomataan.