keskiviikko 23. heinäkuuta 2008

Rekisterikirja tassussa


Herra Mäykynen on nyt virallisesti bengali. Kyllähän tämä on aina tiedetty, mutta nyt myös Suomen Kissaliitto on todennut asian. Rekisterikirja kolahti tänään postiluukusta.

Rotueläinten ostajia aina varoitellaan "kasvattajista", jotka lupailevat todistuksia jälkeenpäin postitse. Voi käydä niin, että pennun myyjä katoaa, eikä mitään papereita tule, koska niitä ei ole koskaan ollutkaan — ei pennulla eikä sen vanhemmilla. Tässä tapauksessa vika ei kuitenkaan ole kasvattajan vaan Kissaliiton, jolla on jo jonkin aikaa ollut vaikeuksia hoitaa rekisteröinnit tavoiteajassa.

Kasvattajalla kesti kymmenen viikkoa saada pentueen rekisterikirjat, joten herra Mäykynenkin ehti kotiutua jo ennen virallisten papereiden saapumista. Suomen Kissaliiton ajankohtaisissa tiedotuksissa lukee tällä hetkellä: Tavallisen pentueen (vanhemmat SRK:n rekisterissä) rekisteröinti kestää 3-6 vk siitä kun paperit ovat rotukirjaajalla, riippuen sen hetkisestä pentutilanteesta. Kissakeskusteluista (esimerkiksi tuolta) voi kuitenkin lukea, ettei aika-arvio tällä hetkellä toteudu, vaan rekisteröintiajat ovat keskimäärin ilmeisesti juuri kymmenen viikon paikkeilla. Ehkä asiaan on tulossa parannus, sillä elokuussa Kissaliitossa aloittaa työnsä uusi rotukirjaaja.

Alkumetsän Four Roses alias Herra Mäykynen voi nyt alkaa suunnitella näyttelyuraansa. Mitään pilviä hipovia tavoitteita ei ole, mutta pitäisihän sitä tuokin puoli harrastuksesta käydä katsastamassa. RuRok:n näyttelyyn 23.-24.8.2008 ehtisi vielä juuri ja juuri ilmoittautua, mutta valitettavasti huoltojoukot ovat silloin estyneitä eikä Mäykynen ehkä omatoimisuudestaan huolimatta selviäisi paikalla yksin. Jätämme ilmoittautumisen siis väliin. Seuraavat vaihtoehdot ovat Ery-Syd:n näyttely lokakuussa ja URK:n näyttely marrakuussa. Saattaa olla, että herra Mäykynen näyttäytyy ainakin toisessa näistä.


Herra Mäykynen ihmettelee Kissaliiton hitautta.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Herra Mäykynen on aivan oikeassa kummastellessaa kyseisen liiton menemisiä. Hienoa, jos hra Mäykynen päästään näkemään ihan livenä! Harmi, että RUROK jää väliin, siellä on lauantaina paikalla perinteisesti runsaasti bengaleita.

Anonyymi kirjoitti...

Pitipä tulla vielä kommentoimaan, kun käväisin Herra Mäykysen kasvattajan sivuilla. Herra Mäykynen on meidän Sissin velipuoli! Viski on myös Sissin isä. Maailma on pieni :)

Anonyymi kirjoitti...

no miten kummassa mä jotenkin haistoin tän sukulaisuussuhteen olemassaolon mahdollisuuden ;-))
Onnea Rekisterikirjan saapumisen johdosta!!! Kylläpä se kesti ..

Hra Mäykynen kirjoitti...

Pienet on piirit. Hauskaa, että käy sukulaisiakin kylässä :)